Kiiruhdan harmaassa takissa eteenpäin harmaassa ja raa´assa marraskuun aamussa harmaassa ja sumuisessa Zürichissä. Vilkaisen oikealle, pienen putiikin näyteikkunaan, jota aina ihailen ja huokaisten menen ohi. Ovathan kaikki niin ylihinnoiteltuja. Vaikkakin ihania, väriläiskiä jotka tulevat ja menevät.

Ikkunan keskellä se on. Baskeri. Sellainen, joka minullakin oli joskus lapsena, olisinko ollut 10? 12? Niitä oli erivärisiä, keskellä nypy ja se vedettiin syvälle päähän niin, että muistutimme metsäsieniä. Se ei ollut kallis. Ehkä kympin? Sitäkään en muista.

Viimeksi kotikaupungissa käydessäni seilailin hetken jouten ostoskeskuksessa. Oli varhaista, kaupat olivat kiinni ja kahvilasta huhuiltiin aamupalalle. Kaikki ihmiset näyttivät jotenkin tutuilta, kuten aina, kun käyn Kotkassa. Enkä silti tunne ketään. Penkillä istuu rivissä mummeleita, jotka katsovat minua yhtä lailla kiinnostuneina kuin minä heitä. Kaikilla on baskerit.

Muistelen Asterixia, jossa Korsikalla mustaan pukeutuneet miehet ja mustahuiviset naiset istuskelevat raitilla kylän menoa katsellen. Täällä oli sama meininki. Minun mummoni oli myös tätä tyyppia, mutta ei tietenkään istuskellut ostoskeskuksessa, koska sellaisia ei niihin aikoihin ollut. Eikä hänellä ollut tapana olla jouten kaupungilla. Mutta baskeri hänellä oli. Marjapuuron värinen ja muitakin, ruskea, sininen.

Samana päivänä, kun vilkuilen zürichiläisen putiikin ikkunaa, kiitää ohitseni nainen pitkässä takissa, korkkareissa ja nypybaskeri päässä.  Mietin mikä minä olisin, jos hankkisin itselleni samanlaisen päähineen. Tulisiko minusta trendikäs zürichiläinen vai kuoriutuisiko minusta kotkalainen baskerimummo. Jälkimmäiseenhän minussa on jo ainekset, suomalaiskasvoinen kun olen ja perunanenällä varustettu. Ja aika lailla mummoani muistuttava.

Sitten heti perään murehdin, ettei minusta taida tulla kumpaakaan. Baskerimummot ovat pieniä, pyöreähköjä, sympaattisen oloisia iloisia mummeleita. Minä taas pitkä, baskerikaan ei istu, näytän pikemminkin hullulta taiteilijalta. Ja zürichiläistä vaatimattomasti kalliintyylikästä malliakaan en osaa sisäistää.

Mutta ehkä baskerimummouden aika vuosikymmenten myötä koittaa. Kenties kerran peilin edessä mallatessani baskeri yhtäkkiä sujahtaa päähäni, kuin lakki sienelle. Tai kenkä tuhkimolle. Sitä ennen saatan vielä kokeilla jotain muuta. Kenties vanhan Holliwoodin tyyliin lerppareunaista huopahattua. Tai vaikkapa turbaania Simone de Beauvoirin tyyliin.

En resumen: En mi ciudad hay viejitas con boinas. Yo también tenía una, cuando era chiquita. Lo que no sé, es que si la viejita de boina estará en mi; aparecerá en algún momento en el futúro o será que me he convertido en una zuriquita del éstilo cara-pero-sin-sabor. Tal vez en algún momento la boina se sentará tan perfecto en mi cabeza, como el zapato en el pie de Cenicienta. Antes de eso probaré tal vez otras cosas. Cómo el turbante de Simone de Beauvoir.

Kurzgesagt: In meiner Heimatstadt hat es immer ältere Damen mit Baskenmütze gegeben. Ich hatte auch eine, als Kind. Ob die ältere Dame mit Baskenmütze in mir gibt, dass weiss ich nicht. Sie taucht irgendwann in der Zukunft auf oder vielleicht bin ich zu einer Zürcherin mit teuren-aber-nicht-sehr-auffälligen Stil geworden. Vielleicht wird die Baskenmütze in meinem Kopf passen wie der Schuh an den Fuss von Aschenputtel. Bis dahin werde ich vielleicht etwas anderes probieren. Wie einen Turban á la Simone de Beauvoir.