Yllätyn positiivisesti Langstrassella, kadulla, jolla kukkii elämän kaikki ilmiöt. Joidenkin mielestä ainut mielenkiintoinen paikka Zürichissä, ei niin sliipattu kuin muu kaupunki, kansainvälinen meininki ja vaihtoehtokulttuuria. Toisista alue on epäsiisti, ulkomaalaisten täyttämä, puukkotappeluiden paikka ja epämääräisen kaupan keskus.

Kolmansista se on jo pilalla. Vuokrien hinnat nousseet, menneen ajan tunnelma mennyttä. Pelätään, että kohta ne ovat täälläkin: halpaketjut, kansainväliset brändit. Ennen kadulla oli väriä ja vilskettä, jotain muuta kuin konservatiivisessa keskustassa, jossa kengät on lankattu ja vaurautta huokuvat vaatteet juuri silitetty.

Tänään kadulle on helpompi sujahtaa, minusta tuntuu. Siis yksin, olemukseltaan pohjoismaisena, naisena, joka täältä katsottuna näyttää juuri siltä mitä on: ei täkäläisiä. Siis näistä kortteleista. Kesällä tyttären kanssa koimme olomme arvioiduksi. Kadulla baarien pöydissä istuskelevat miehet seurasivat, puhuivat jotain mitä emme ymmärtäneet. Mutta me olimme tulleet vain katsomaan kirpputoria, emmekä antaneet katseiden suuremmin häiritä.

Ajattelin vain niitä naisia, jotka kulman takana, Martan kirpputorin viereissä välikössä harjoittivat minihameissa ja pienissä topeissa ammattiaan. Kaupunki tarjoaa haluaville työluvan ja eläkkeen. Ajattelen mistä nämä nuoret naiset ovatkaan tulleet, mihin he päätyvät. He ovat tuskin tytärtäni vanhempia.

Nyt on kylmä. Kadulla on hiljaista. Ei miehiä, ei naisia. Martan kirpputorilla on kaksi naista, jotka kyselevät onko toppi tullut myydyksi. Sitten he palaavat paikalleen, ottavat styroksin ikkunalaudalle lämmikkeeksi ja jäävät odottelemaan.

Marta tulee meidän luo ja toteaa, että te varmaan puhutte jotain suomalaista murretta. Martalla on ystävä Tampereella ja sieltä idea kirpputoriin, missä kuka tahansa voi varata hyllyn tai rekin ja tuoda vaatteitaan kierrätykseen. “Tämä on kirppis.” Suomalainen terminologia on sekin hanskassa.

Marta halusi tehdä jotain kestävän kehityksen puolesta; Sveitsissä käytetään uusiutuvia luonnonvaroja vuosittain monta kertaa enemmän kuin mitä ekosysteemi pystyy tuottamaan. Sveitsiläisiä second hand-putiikkeja on laidasta laitaan, melkein joka korttelissa ja nuhjuisista lastenvaatekirppareista kalliita merkkejä myyviin vintage-kauppoihin. Yhteistä niille on se, että ne valikoivat itse ostettavansa. Omia tavaroitaan voi kukin käydä myymässä ulkokirppareilla. Zürichissä Marta Flohmarkt on ensimmäinen, jonka omistaja tarjoaa infrastruktuurin, keskittyy pyörittämään toimintaa, eikä osallistu varsinaiseen kaupankäyntiin vain välikätenä ja kassanhoitajana.

Hinnat Martalla riippuvat tietysti myyjistä. Joku on hinnoitellut ketjujen vaatteita hinnoiteltu aika yläkanttiin, huomaan. Mutta täällä saattaa tehdä löytöjä. Sivelen hellästi pehmeää villapaitaa, väriltään jotain persikan ja marjapuuron väliltä. Se on aivan uusi. Ja niin ihanan tuntuinen. Kashmir-villaa. 10 frangia, reilut 8 euroa. Martakin ihmettelee. Halvalla meni.

Martalla on korttelissa ja alueella myös sosiaalinen tehtävä. Tänne ovat kaikki tervetulleita. Asiakaskunta on heterogeenisempi kuin harvassa zürichiläisessä putiikissa. Martan idealla on selvästi tilausta. Varsinkin nyt, kun ilmastoasiat ovat pinnalla ja moni pohtii kulutuskäyttäytymistään.

En resumen: Martas tienda de segundamano tiene un concepto nuevo para Zurich – y traído de Tampere, Finlandia. Cada quien puede alquilar un estante o un perchero y vender sus cosas. Marta se concentra en la infraestructura. Con la tienda Marta apoya la naturaleza, desarrollo sostenible y es también un lugar importante socialmente en la area, donde se topan zuriquitos de diferentes lados de la ciudad.

Kurzgesagt: Marta Flohmarkt hat ein Konzept aus Finnland, ziemlich neu in Zürich. Jeder kann ein Regal hier mieten und die alte Kleider verkaufen. Marta kümmert sich um die Infrastuktur. Mit dem Laden unterstützt sie die Natur und nachhaltige Entwicklung. Er ist auch ein Ort der wichtig in sozialer Hinsicht ist, hier können verschiedensten Menschen sich vernetzen.