Kun läppäri on remontissa, jää aikaa juttuihin, jotka naputtavat jossain aivokuoren takaosassa, mutta harvemmin toteutuvat. Lauantaina napsahti päälle hetki lähteä kylän kukkulan metsään kuntoradalle.

Alkupisteeseen pääsy vaatii parinkymmenen minuutin ylämäkikävelyn ja heti selviää, että kevät on tullut täkäläiseen tyyliin täysillä. On pakko kuoriutua takista, toisesta pitkähihaisesta ja ottaa kaikista kevään merkeistä ne sata kuvaa. Sveitsiläiset katselevat kummissaan, kun suomalainen kuvaa leskenlehtiä. Mutta ne on tärkeitä! Onhan?

Näitä kuntoratoja, Vita Parcours, on pitkin Sveitsiä 500. Alkuun voimisteluseuran miehet treenasivat metsässä käyttäen puita ja maassa lojuvia puunrunkoja jumppalaitteinaan. Ongelmaksi koitui sveitsiläinen siisteys ja järjestyksenpito. Paikat katosivat sitä mukaa, kun nopsat metsätyöntekijät kiiruhtivat raivaamaan luonnon epäjärjestystä. Puoli vuosisataa sitten rakennettiin lopulta pulttien ja muttereiden avulla ensimmäinen pysyvä rata.

Alkuverryttelyn jälkeen, taulu numero 1 kohdalla on ohjeet venyttelyyn. Ei tunnu juuri missään. Kävelemme kohti seuraavaa. Koko reitti on nelisen kilometriä ja korkeusmetrejä on yleensä noin 120. Topografia on sopiva treeniin, mäkeä löytyy joka suuntaan.

15 treenipisteellä on useita liikkeitä. Päätin, että koska tänään ollaan nauttimassa keväästä, teen, jos huvittaa. Edellisen päivän salikäynti saattaa painaa lihaksissa. Ainut, jonka lopulta jätämme vain nopealle käväisylle, on varjoisan metsän aurinkoinen piste leuanvetotankoineen. Nuori mies istuu penkillä yläkroppa ja treenatut rintalihakset paljaana ja tutkii puhelintaan. Taulussa kehotetaan roikkumaan ensin hetki. Teen sen. Sitten hops matkaan. En rupea esittämään leuanvetoyrityksiäni nuorukaiselle.

Sveitsiläisethän ovat tunnetusti reippaita ja virkeäkatseisia, syövät juustoa ja omenoita ja patikoivat vuoria ristiin rastiin, niin ainakin halutaan ajatella. Tämän metsän kirkassilmät kulkevat laahustaen koiran ja tupakan kanssa. Lenkkeilijöitäkin on kyllä paljon. Treenipisteillä ei ole tungosta.

Yhdellä kierroksella saa tuntumaa koko kehoon, on kannolle nousua, hyppyjä runkojen yli, leukoja ja vatsaliikkeitä. Kaikenlaiset hyppelyt ovat hauskoja. Tiedostan, että parantaakseni elämänlaatuani, tarvitsee vain hyppiä lisää ja – avot – tyytyväisyys kasvaa. Aldokin toteaa, että hän mahdollisesti jäi heti ensimmäisellä kertaa kuntoratalenkkeihin koukkuun.

Viimeisellä treenipisteellä on tietenkin slalomia. Ensin ihan normaalityyliin, sitten jokaisen palkin ympärikierto juosten. Vauhti hidastuu, metsä pyörii silmissä. Huimaa. Venyttelytaululla luen viestin Love=Oxygen. Että happi on rakkautta. Tauluntekijä on varmaan juoksennellut slalom-rataa ympäri useamman kerran ja päässyt toiseen todellisuuteen, kuntoradalta joogatyyppiseen filosofiaan.

Tämän hämmentävän viestin jälkeen on hyvä laskeutua metsästä alemmille seuduille ja luoda katse kohti vuoria ja realiteetteja. Aurinko on juuri laskemaisillaan ja kuvakulma selvästikin edullinen Alpeille. Haaleahkosta kevätvärityksestä löytyy yhtäkkiä sävyjä. Vita parcourien jälkeen maailmakin näyttää kauniimmalta.

Summa summarum: Kuntorata on väsyttävän sijaan innostava; aika meni lentäen. Pääasiassa helppoa, mutta – tämä on pakko sanoa mukaillen Timo Parvelan Ella-kirjojen Paten diskurssia- saattaisi sattua, jos hypätessä hoipparoisi, puu näpsähtäisi nopukkaan, hompsahtaisin halkoon, nenä nokkasisi neulaseen tai pomauttaisi poikkipuuhun.

En resumen: Fuimos a probar una ruta con ejercisios en el bosque. Nos dímos cuenta, es en total muy facil mejorar la calidad de vida. Sólo brincar y ya todo parece más bonito.

Kurzgesagt: Vita parcours sind super! Wir haben erfahren, dass was uns in unserem Erwachsenenleben fehlt ist springen. Nur einige Sprünge und alles wirkt besser!