Kun elämä iskee paistinpannulla toistamiseen ja taas uudelleen, eikä siis millään kevyellä alumiinisella lettupannulla, vaan kunnon rautaisella, on oikeutettua tuntea itsensä lytätyksi. “Jaksaa, jaksaa!” kannustukset ovat kuin kaukaista hurinaa toisessa universumissa. Kun ei jaksa, riitä tai kykene, niin sitten ei. “Kyllä se sisulla onnistuu!” ei sekään auta. Tyrmätty sisu kutistuu pienenpieneksi, surkeaksi ja onnettomaksi. Siinä nököttäessään se on kalmankalvakka, ponneton ja saisi liikkeelle enintään olmin. Pienellä hönkäyksellä se katoaa kokonaan. Vai katoaako?

Ei tietenkään, sillä sisu on meissä sisäänrakennettuna. Sen siemen on istutettu suomalaiseen jo pienenä. Ja kun sveitsiläisen päivittäistarvikekaupan lehdessäkin tiedetään, että sisu on se suomalaista elämäntapaa kuvastava filosofia, samaan tapaan kuin hygge kuuluu tanskalaisuuteen, onhan siihen uskottava. Itse en ole koskaan pitänyt sisua filosofiana, mutta väliäkö tuolla. Sisäisestä voimastakin voisi olla monta mieltä. Asenne se kuitenkin on.

Pieni epäilyksen poikanen kytee sisälläni. Kenties sisu on samaa sarjaa kuin suomalainen joulupukki ja sveitsiläinen pääsiäispupu. Kun niistä on puhuttu tarpeeksi kauan, alkaa uskokin vakiintua. Tai ehkä sisimmässämme tiedämme, ettei niitä sittenkään ole, mutta halu uskoa on voimakkaampi kuin epäilys.

Oma sisuni on toisinaan pikemminkin välinpitämättömyyden kuori, joka sekin toimii. Torjun kaiken sen, joka saattaisi häiritä eteenpäin porskuttamista. Sillä tärkeintähän on se, että etiäppäin mennään. Vaikka seuraava pannun läjäys näkyisin olevan tuloillaan.

En resumen: Sisu es la fuerza interna finlandés, que nos lleva hacia adelante, venga lo que venga. Si existe o no, da lo mismo. Lo más importante es seguir y no dejar de rendirse.

Kurzgesagt: Sisu ist die innere Kraft, die die Finnen immer vorwärts bringt, egal wie gross das Hindernis wäre. Ob sisu existiert oder nicht, ist auch egal. Das wichtigste ist weitermachen.