
Kun Appenzellin miehet ja pojat kilkuttelivat lehmänkelloin joulutunnelmaa kylälle, olin vielä toisaalla. Sekä fyysisesti että ajatuksissani. Olin nähnyt rekisteröinyt joulukuun lähestyvän päivä päivältä, silti sunnuntaina tunsin tulleeni yllätetyksi. Oven joulukranssi oli vielä kellarissa, partiolaisten kalenteri kaapissa.
Juuri ja juuri ehdin siihen, kun kulkue poistui reippain askelin ja päämäärätietoisesti kohti kulkuneuvojaan ja Alppikyliään. Sitä, miksi he tulevat vuosi vuoden jälkeen tänne Zürichinjärven kupeeseen, en tiedä. Ehkä jollain kyläläisellä on siellä sukulaisia? Kenties tärykalvoja vavisuttava kumaja synnyttää kaupunkienkin asukeilla alkukantaisen Alpeilta kantautuvan juhlafiiliksen.


Tori on muutenkin epäzollikonimainen, mutta mikä sitten olisi zollikonilaista? Kylän omat traditiot taitavat olla olemattomat, jos niihin ei lueta vatsaa tukevia nautintoja: makkaraa, sampanjaa, punssia ja Glühweinia. Niin ja lettuja. Paikallinen Kiwani-klubi paistaa isoja räiskäleitä ja täyttää niitä juustolla ja sipulilla tai suklaalla, vaihtoehtoisesti sokerilla ja kaneilla. Mikään näistäkään ei ole kovin täkäläistä. Mutta niihin on totuttu ja niitä tullaan maistelemaan.



Joulutorin kitchikkyys on jokavuotinen mutinan aihe ja se, ettei tori ole oikein kylän tasoinen. Pitkään on näkynyt jonkinlainen väsähdys, innostuksen puute. Kaikilla toreilla on sitä samaa, jupistiin. Sunnuntaina oli kuitenkin uusia kipinöitä, ideoita ja myyjiä. Vapaapalokunnan telttabaarissa oli porukkaa ruuhkaaksi asti ja nuoret yrittäjät kauppasivat ympäristöä säästäviä tuotteita sekä itsetehtyä.


Iltaa kohti tori hiljeni, lettutaikina loppui ja ilmaan jäi leijumaan enää makea kuumien juomien tuoksu. Pyhä Nikolaus, sveitsiläisittäin Samichlaus ja hänen apurinsa Schmutzli olivat jo palanneet torilta aaseinen takaisin kotimetsään. Kylän kirkossa soi jouluoratorio ja kadut hiljenivät.
Kotona laitoin partiolaisten kalenterin seinälle. Ensimmäisestä luukusta kurkisti loikkiva jänis. Tässä se oli. Joulukuu.

En resumen: La epoca de la navidad empieza en el primer adviento, eso está claro, apesar de que los supermercados ofrecen galletas y chocolates navideños ya desde setiempre. Este año el primer adviento era también el primer de Diciembre, lo que me vino por sorpresa, apesar de todos los calendarios que tengo. En la feria del pueblo encontré, en todo caso, los primeras sensaciones de la navidad. Adentro mío.
Kurzgesagt: Weihnachten fängt an am ersten Advent, das ist klar, obwohl die Supermärkte die Stimmung schon vom September zu verkaufen versuchen. Das Jahr erster Advent war auch der 1. Dezember, was mir als Überraschung kam, trotz allen Kalender. In der Markt des Dorfs habe ich doch die ersten Zeichen vom Weihnachten gefunden. In mir.
… “mi reloj de Navidad, da la 1 sin descansar, pronto el Niño nacerá, tiqui, tiqui, tiqui, taaaaa”
(¡ hagame el favor y se CALLA, mae !)
LikeLiked by 1 person
…suena, suena, relojito, da la una, da las dos, da las whatever – sin descancar…
LikeLike
Kauniin jouluiset tunnelmat kuvissa. Olin juuri äskettäin Tallinna joulutorilla, mikä oli tosi upea:)
LikeLike