Kukapa ei tykkäisi pitkistä ja hitaalla tempolla toteutetuista matkoista, yhtä rentoilua ja nautintoa. Silloin, kun nesteet piti alkaa laittaa muovipussukoihin ja huolehtia, ettei kallis vesipullo ja linkkuveitsi unohdu käsikassiin, voihkittiin matkustamisen vaikeutta.

Nyt se on enää pieni yksityiskohta koko säätämisen repertuaarissa. Ensin on selvitettävä matkustusrajoitukset, kuinka kentällä tällä kertaa on improvisoitu uudet rutiinit ja reitit, montako tuntia niihin on laskettava ja löytyvätkö tarpeistosta kaikki tarvittavat passit (matkustusasiakirja, boarding- ja koronapassi).

Mutta ihminenhän on sopeutuva eläin, muistutan hikoillessani kentällä.

Lyhyt yllätysreissu isän 80-vuotissyntymäpäiville lutviutuu kuitenkin ranskalaisten viivojen mukaisesti. Muistan melkein kaikki, jopa lunastaa lipun lentokenttäjunaan. Se että mekon kanssa ei ole sukkahousuja, on pieni lapsus, enkä jaksa huolehtia siitäkään, että pikkukengätkin ovat unohtuneet.

Kentän kioskilla jonottelen junalippua ja suklaa, turvavälin säilyttäen. Minun ja tiskin välissä ei ole ketään, myyjä vain touhuilee vielä jotain muuta.

Vasemmalta kurvaa mies laukkunsa ja lehtensä kanssa. Siihen eteeni, sen enempää vilkuilematta.

Suomalaisena hikeennyn etuilusta. Sveitsiläisenä hikeennyn ylipäätään epäkohteliaisuudesta. Olen tottunut siihen, että otetaan katsekontakti, kumpikos meistä nyt onkaan vuorossa? Usein saan kohteliaan viittauksen mennä ensin. Myös myyjät ovat tikkana. Tämä rouva on kyllä odottanut pitempään.

Sama toistu koneen ovella, kun nousemme portaita useamman henkilön rivistössä. Ei puhettakaan edes sveitsiläisestä vetoketjusysteemistä. Sitä vain mennään, kuka sattuu työntämään jalkansa sukkelammin eteenpäin.

Suomalaisena en tietenkään voi puhua “naiset ensin”-kohtelusta positiivisena ilmiönä, koska se on keskiaikaista ja tarkoitettu suojelemaan heikompia, mitä emme missään tapauksessa ole.

Sveitsiläinen vanhahtavalta vaikuttava kohteliaisuus on toisinaan myös muilla sävyillä koristeltu, nimittäin ylimielisyydellä tai on vähintäänkin holhoavaa. On silti myönnettävä – vaikka päälleni sataisi nyt koko lasti feministisitä tulikiveä – että parhaimmillaan kohtelias ele tuntuu mukavalta.

Sillä lopulta, kysehän on huomioon ottamisesta. Oli vastassa kuka tahansa.

En resumen: Finlandeses se colan de vez en cuando, no importa quien esté al frente. Tal vez tiene que ver con lo de avanzar en la manera más fluido posible. Si lo confrontás, no lo hacen por mala gente o como un gesto descortés. Pero si, estoy de acuerdo. Inconsiderado si es.

Kurzgesagt: Die Finnen springen ab und zu die Warteschlange, egal wer dran sei. Wenn jemand eine Chance weiterzugehen sieht, nimmt man sie auch. Es sei nicht böse gemeint oder absichtlich unhöfflich. Aber ja, ich bin einverstanden, rücksichtlos ist es schon.