Viimeistään siitä tietää, että ollaan taitettu talven selkä, kun jalat on levottomat. Ja varsinkin mieli. Jos tämä olisi sarjakuva, olisin juoksuasennossa ilmassa, kintut pyörisivät alla kuin häkkärät. Menoks, sanoi Annie Lennox! Let´s go, lehmäneväät! Ja täällä istun, kello 8:00 työpöydän ääressä, kuin syksyinen tatti sateisessa metsässä.

Ei ole edes sienirihmastoa, jota lähettää lähialueelle tutkimaan mahdollisuuksia, mutta ajatukset, ne lentää. Jalat ovat vieneet ovesta ulos, mutta lähilenkistä, vaikka lähes 15 kilometriä, 10 kilometriä, 5 kilometriä, suuntaan ja toiseen, ei tule samanlaista oloa kuin kunnon retkestä toisaalla. Tapetit pitäisi saada vaihtoon ja äkkiä.

Säät eivät osu kohdilleen tekemisten kanssa ja nyt puren huulta, mietin kuinka saada huominen tyhjennettyä, jotta pääsisi retkelle. Muut päivät ovat joko sateisia, Saharan pölyisiä, yhtä sumua tai vuorilla lumisadetta. Hamaan tulevaisuuteen siis.

Ja kaikkihan johtuu siitä, että tekemiset ovat istumahommia. Ei puutu motivaatiota, mutta se sisäinen rauha. Ehkä menen hetkeksi istumaan järven seitsemään asteeseen. Siinä vihertävän veden liplatellessa ja nokikanojen ohi lipuessa tyyntyy kaikki. Jopa minä.

En resumen: De qué se sabe que ya viene la primavera: necesito salir para un paseito.

Kurzgesagt: Wo weisst man, das es Frühling ist? Ich muss unbedingt wandern.