Joka aamu alkaa huolella: ”Missä Eliah on?” Jalan alla rasahtaa, kylmä säikähdys kuristaa vatsaa, mutta se onkin pähkinän kuori. Nopea yleisvilkaisu lattialle, ei mitään, paitsi ehkä pari riisinjyvää ja pölyä, sitten kurkistus pöydän alle, mistä se usein löytyy, kuin likainen purkka koulun pulpettiin liimattuna. Välillä Eliah on laskeutumassa pöydän jalkaa pitkin. Kerran se löytyi tuolille jätettyjen paperien välistä.

Eliah tuli meille luomusalaatin mukana. Se oli pieni ja aktiivisen oloinen, huolimatta viikon oleskelusta jääkaapissa aina vain nahistuneemman salaatin kerän sisällä. Talvea kesti tammikuussa viikon verran ja juuri tällä viikolla oli pakkasta. Eihän eläintä voinut laittaa jäätymään ulos. Toisaalta, ajattelin, tämä on aivan hullua, hyysäämme kotiloa, joita oikeastaan pihalla vihaamme; ne ja niiden sukuiset etanat tulevat kosteuden myötä, imuroivat yhdessä yössä kaiken vihreän ja jäljelle jää pari surullista rankaa. Eliah taas saa olla rauhassa kaalinlehdellä syömässä, illastaen meidän kanssa yhtäaikaa. Se nukkuu usein päivisin, vetää sitten navan täyteen kesäkurpitsaa ja salaattia, röyhtäisee, kuvittelisin, ja kiipeää ehkä seinää vasten olevan peilin taakse tai lautasen reunan alle sulattelemaan ateriaansa. Kotilolle vaihdetaan päivittäin uusi salaatinlehti ja kaaliholvi. Olemme perehtyneet sen tarpeisiin ja tiedämme, ettei sille saa antaa riisiä tai leipää, sillä ne turpoavat otuksen elimistössä, eikä myöskään sitruksia. Sen sijaan munankuori on hyväksi. Katselemme Elayan akrobaattisia jumppaliikkeitä, kun se venyttää koko kroppansa yhdeltä salaatinlehden reunalta toiselle, kuin paraskin alppikiipeilijä. Talo pysyy aina varmalla puolella ja vasta, kun siirtymä on varmistettu, kotilo-osa siirtyy uudelle lehdelle.

Symbolikuva. Eliah ei kulje mukanani lenkillä.

Kuvaa Eliah´sta ei ole, vaikka se poseeraa mielellään ja on kohteena kiitettävän staattinen. Haluamme suojella sen yksityisyyttä etana- ja kotilovihamielisessä ympäristössä. Naapuri esittelee aina muistiinpanojaan siitä kuinka monta etanaa on kesäkuukausina saksinut kahtia. Ennätys oli muistaakseni 400.

Pitäisikö huolestua siitä, että elämä tuntuu värikkäämmältä ja dynaamisemmalta, kun läsnä on etana?

P.S. Eliah´n sukunimi tulee espanjankielisestä termistä ”caracol” eli kotilo