Jyrkkä, jyrkempi, jyrkin talvipolku

Jyrkkä, jyrkempi, jyrkin talvipolku

Taas Flumserbergillä tai ainakin melkein. Juuri ennen vuoristotien alkua otti meidät vastaan poliisi, mikä tarkoitti u-käännöstä. “Kaikki täynnä,” oli yksioikoinen selvitys. Meidät ohjattiin asemalle ja sen viereiselle teollisuusalueelle. Vasta shuttle-bussissa tuli mieleen, ettei oltu maksettu parkkia. Sen sijaan bussimaksu oli hoidossa, sovellus päällä ja mieli rauhallinen. Myöhemmin selvisi, että molemmat oli ilmaisia, mutta koska saatiin autolle paikka, epätavallisen tunnollinen costaricalainen maksoi viereiselle viralliselle parkkipaikalle päivän summan. Ihan hullua, mutisin.

Joka tapauksessa ruuhkasta huolimatta kaikki sujui äärettömän sutjakkaasti. Siitä kehut paikallisille järjestäjille. Mitään ei tarvinnut odottaa, kukaan ei äksyillyt ja kädenkäänteessä oltiin äheltämässä lumihangessa mäkeä ylös.

Alkupätkä oli peruskauraa eli jo nähty edellisellä kerralla. Mutta lumi kimmelsi lähes sokaisevan ihanasti ja kunhan karistettiin alkumetrien väkijoukko kannoiltamme, oli myös rauhaisaa. Sen tyyneyden rikkoi vain kelkkailijoiden kiljahduksee mäen jyrkässä kohdassa, juuri siinä, missä me kuljimme reitin poikki.

Edellisellä kerralla jatkoimme ensimmäisestä etapista Prodalpista rengasreittiä kohti Chrüzin frisbeemäistä röstiateriaa. Nyt seurattiin lanattua tietä suoraan aina vain ylemmäs, jyrkänteen reunamaa seuraillen Panüöliin. Vesipulloja oli repussa kaksi ja tarpeeseen. Koko reitti oli vain yhdeksan kilometriä, mikä tarkoitti aikalailla jatkuvaa kallistumaa. Viimeisestä retkestä suussa oli yhä rasvan maku, joten mukana oli eväitä sen verran, että taatusti jaksettiin ylös asti ilman kuppilan antimia. Iltapäiväauringossa kuusien oksilta tippui vettä ja muutaman alla oli vähän kevättä. Lämmin kohta kutsui istahtamaan tauolle. Mikä on eväitä syödessä, kun aurinko paahtaa, jalat on lumessa ja keuhkot hapetettu.

Reitin vasemmalla puolella näkyi loppuvaiheessa Spitzmeilen (2501 mpy), hyvin omanlainen huippunsa, Glarusin vuoristoon kuuluva paljas suippomainen kärki. Sen rinteessä on myös vuoristomaja ja kyllä, tarkistin jo, että se on juuri sopiva kohde kesälle.

Panüölistä nousee Maschenkammiin nelipaikkainen tuolihissi, jolla voi välttää viimeiset – tai ensimmäiset – korkeusmetrit. Majan terassilla oli tungosta, mutta kahvit saatiin ennenkuin tilauksen vastaanottanut tarjoilija oli edes poistunut pöydän luota. Tehokkuus oli selvästi päivän sana ja marjapiirakkakin herkullinen. Kahvi tarjoiltiin roscakupista, mikä nauratti hervottomasti. Happivajeen syytä, uskoisin.

Kofeiinilla buustattuna lähdettiin rynnäkköön, kohti viimeistä taistoa ja sitä “erittäin jyrkkää” loppupätkää. Aldon mukaan vastassa oli jo aiemminkin hitonmoisia mäkiä, cuestónes de la gran p, ja samaa mieltä oli kai urheilukello joka jumahti kesken kaiken sen jyrkkyyden.

Silmät oli sirrillään tummista aurinkolaseista huolimatta, se kirkkaus ja kimmellys oli mieletöntä. Ne kuuluisat viimeiset 60 korkeusmetriä pistivät laittamaan nastat vaelluskenkiin ja kaivamaan sauvat esille. Muutoin olisin selvinnyt ilmankin, mutta patikkareitin siloitti ylhäältä pyyhältävä lumilautailija. Alaspäin olisin luultavasti mennyt pepullani laskien.

Maschenkammissa oltiin yllättävän nopeasti, juomatauokoineen kaikkineen. Ja ei palattu jalan alas. Hissillä illaksi kotiin. Lähes äänettömästi livuimme rinnettä myötäillen, valkoista ja järven sinistä, Churfirstenin huippuja katsellen.

Tuollako se asema on?
Is the station there?
Spitzmeilen, 2501 mpy, Glarusin Alpit.
Löydettiin läikkä kevättä.
We found a springspot.
Hyvät roscakahvit.
Only finnishspeakers get the point of the picture, but good coffee anyway.
Liityttiin tuon terassin massaan. Also we were part of the mass of the terrasse.
Niin kimmeltävää, ettei sanotuksi saa.
So shiny!
Perillä. Viimeinen etappi vas. kulkevaa, sitten mutkittelevaa tietä todella jyrkkä. Mikä ei tietenkään näy kuvassa. You don´t see it in the picture, but last part was really steep and had to use poles and spikes.
Hissillä illaksi kotiin.
Going home with the lift.

En resumen: De nuevo en Flumserberg. Esta vez si lo hicimos, desde Tannenboden hasta Maschenkamm, casi 700 m verticales en la nieve. Sudando, pero nada muy exigente en el camino. Si no mencionamos la última parte super empinada.

Kurzgesagt: Schon wieder am Flumserberg. Das mal sind wir vom Tannenboden bis Maschenkamm gelaufen und wegen der 700 Hm haben wir viel geschwitzt, aber es war wunderbar. Nur der letzten 60 Hm waren sehr steil und eine wörtliche Höhepunkt.

Retki talviparatiisiin

Retki talviparatiisiin

Hörppään lasista jälleen vettä, sillä olen kuin joulukinkku, todella hyvin suolattu. Syytän eilistä virhevalintaa, röstiä, joka oli suolaisin ikinä. Vuoristokuppiloiden ruokalistat ovat aika samanlaisia ja yleensä perusrösti on varma valinta, tukuisa ja maukas. Aineina perunaa ja juustoa; mikä siinä voisi mennä vikaan? Epäiltiin, että ne oli tehty valmiiksi joskus aamusella ja jätetty pannulle reiluun lämpöön, sillä paistetun pinnan rapeus oli muuttunut paksuksi, kumisen kovaksi materiaaliksi, johon eivät edes poskihampaat kyenneet. Pyöreä lätty olisi hienosti toiminut frisbienä.

Joka tapauksessa, onneton ateria oli vain tuskainen sivuseikka upeana päivänä. Tammikuun arkipäivät on parhaita, sillä porukkaa on liikkeellä rutkasti vähemmän kuin viikoloppujen ruuhkahetkinä. Työt ja koulut ovat alkaneet ja hiihtolomia vasta odotellaan. Autolle löytyi Flumserbergin Tannenbodenista helposti parkkipaikka, eikä rinteessä laskettelurinteiden risteyskohdissa tarvinnut pelätä, että jatkuvat suksivirta jyräisi yli.

Keli oli täydellinen, pikkupakkanen, taivas sininen, polut tiukaksi lanattua lunta. Koska talviolosuhteissa on toisinaan todella rankkaa nousta mäkeä ylös, olin valinnut reitiksi noin kolmen tunnin kiekan 400 metrin vertikaalimetreillä. Tätä polkua oli lopulta helppo pistellä menemään ja oltiinkin tuntia nopeammin takaisin. Seuraavalla kerralla jätetään himmailu ja mennään niin ylös kuin pystyy ja sitten hissillä alas, jos päivä tuntuu loppuvan kesken.

GPX:ät on talvisin melko epäluotettavia ja nyt myös ihan viturallaan, mutta reitit oli todella hyvin merkitty. Jos on yhtään tajua siitä minne on menossa, niin kylttejä seurailemalla pääsee perille. Silti siellä täällä näkyi kävelijöitä laskettelurinteen puolella ja hieman eksyneeltä vaikuttava patikoitsija kysyi risteyskohdassa neuvoa takaisin Tannenbodeniin.

Olin pakannut reppuun pienet eväät, sillä mielikuvissani istuin auringossa rinnekuppilan terassilla nauttimassa jotain hieman syntistä, mutta herkullista. Ensimmäisen paikan kohdalla oltiin, että joo ei, ei tässä mitään vielä tarvita. Kun mäkeä yhä riitti, syötiin välissä taateleita ja manteleita lisäpotkuksi ja sitten oltiinkin jo seuraavan kuppilan kohdalla. Chrüzin terassi oli vielä varjossa, joten mentiin sisään ja päädyttiin tilaamaan se onneton rösti. En koskaan jätä ruokaa, mutta nyt oli pakko jossain vaiheessa pysähtyä ja todeta, ettei tästä tule mitään. Plussaksi oli laskettava raikas salaatti ja kahvikin oli ihan juotavaa.

Kaksi röstiä, kaksi lasia hanavettä, yksi salaatti ja kaksi kahvia teki rahapussiin 81 frangin loven. Tässä syy, miksi yleensä syödään niitä repussa nytkin mukana kulkeneita voileipiä.

Jalassa oli talvipatikkakengät, jotka jostain syystä eivät ole kovinkaan hyvät liukkaalla. Sitä ongelmaa ei ollut tällä kertaa, mutta ostin Flumserbergiltä mukaan liukuesteet. Nämä eivät olleet ihan niin järeät kuin toivoin, mutta toivoakseni auttavat jonkun verran esim. jäisissä alamäissä. Kaapista löytyy myös toiset, mutta ne on lenkkareihin tarkoitetut, enkä saa niitä asennettua näihin jykevämpiin kenkiin. Mutta nyt pitäisi varusteiden olla toimivat – kaiken varalta.

Rinteen hankeen oli muuten painautunut vaikka kuinka monet alppijäniksen jäljet. Yhä vielä epäilen, että jäniksiä edes on, sillä yhtäkään en ole nähnyt. Sen sijaan takaisin ajellessa eräällä pellolla tepasteli kymmenen mustavalkoista haikaraa! Niiden pitäisi talvisaikaan olla Marokossa, mutta kuka sinne viitsii lentää, jos olosuhteet ovat mukavat pohjoisemmassakin?!

Pinkit tai vaaleanpunaiset merkit on patikoitsijoille.
The hikers follow pink marks.
Tässä talvimuotia jostain 2000 luvun alusta. Winterfashion from the beginning of 2000.
Täällä voisi vetää murtsikkaa.
Crosscountry possibilities.
Koska ollaan Sveitsissä, penkiltä löytyy luonnollisesti luuta.
Only in Switzerland: a bench with it´s own broom.
Nypyvuorella taustalla lumeton huippu.
On the background a peak without snow.
Tienhaarassa seurataan pinkkiä kylttiä oikealle.
We follow the pink signs.
Tämä rösti olisi sopinut kiekonheittoon.
This rösti would have been perfect for disc throw.
Walensee vain on aina niin kaunis.
Lake Walen, always beautiful.

En resumen: Un día de invierno perfecto en las cumbres de Flums. Pero el rösti no lo recomiendo.

Kurzgesagt: Das war ein perfekter Wintertag auf dem Flumserberg. Rösti würde ich nicht empfehlen.

Vihreässä rinteessä kohti lunta ja vuotta 2023

Vihreässä rinteessä kohti lunta ja vuotta 2023

Vuosi mennä sujahti ja eipä voi muuta kuin sanoa, että tuntuu hyvältä aloittaa uusi. Pientä inventaariota tein ja tajusin, että olin noussut vertikaalimetrejä jalan ja pyörällä maratoonin verran. Toisaalta ei ihme, kun jo pelkästään kotoa lähtiessä on edessä aina mäki jompaan kumpaan suuntaan.

Uudenvuoden aattona on ollut tapana käydä ennen kuplivan poksahdusta jossain pikaisella retkellä, laittaa jalat lumeen kokeilla talvea. Viime vuoden Arvenbüelin talvipatikkareitti Walenseellä on kiinni, joten se siitä ja monesta muusta lähipaikasta. Lumi on tänä vuonna luksusta.

Flumserbergistä löytyi kuitenkin sopiva pätkä; ei liian kaukana, eikä liian pitkä, jotta ehdin tänä vuonna vielä kotiin. Mukana oli uudenuutukaiset alustat, joille istahtaa vaikka märälle sammalelle, jos niikseen tulisi, sillä tällä kertaa en kävelisi nälissäni yhtään metriä. Siitä oli pyörälenkiltä ja muilta riittävästi viime ajoilta kokemusta. En toimi, jos ei ole energiaa ja jälkeenpäin olen sekä hapoilla, että täysin letku.

Siinä missä laskettelijoille on ruutattu rinteeseen uutta lunta, oli kävelyreitillä täysi kevät, jäätä ja vettä. Ylöspäin täytyi todella tarkkaan katsoa minne laittoi jalan, jotta vetoa olisi riittänyt. Vieressä oli monin paikoin metsää ja sammalikkoa, minkä kautta kiertää ja metrien karttuessa alkoi polku olla sohjoisen jälkeen pitävän luminen.

Tuntui hurjalta kävellä vihertävien niittyjen keskellä; yllä jyräsi hissejä, ihmisiä suksineen ja talvivarusteineen, me keväässä.

Seebenalpin hotelli-majatalon luon pari pientä järveä kimmelsivät pilvisumun takaa yrittävässä heikossa auringossa. Jälkimmäinen, Heusee, on 1620 metrissä ja täälläkin vesi lainehti tuulessa jään päällä. Silti tällä korkeudella oli jo sentään valkoista, vaikka monissa lähteissä väitetään, ettei Sveitsissä ole lunta kuin 2000 metrissä. Sohjoistahan tämä oli, mutta lunta.

Eväät pisteltiin penkillä järven sivustalla, kahville mentiin järvikierroksen jälkeen ravintolan terassille. Kevätvarusteissa ja vain lievässä auringossa oli niin lämmintä, etten koko reissulla tarvinnut hanskoja.Ylös noustiin treenipaidoissa hikoillen; omassani oli kyllä pitkät hihat.

Paluumatkalla ohitettiin laskettelurinteen ja patikkapolun risteyksessä pari laumaa hiihtokoululaisia. He jatkoivat eteenpäin valkoista raitaa vihreän keskellä. Kotiin ajellessa mittari näytti +14.

2022
Tässä lumet.
This is all the snow at this point.
Walensee ja taustalla pikkuruisena Zürichinjärvi sekä vieläkin pitemmällä Saksaa.
Lake Walen and after that in the background Lake Zurich and maybe even Germany.
Polttopuut järjestyksessä.
The firewood well organized.
Tämä tuntuu oikealta ja melkein talvelta.
This feels right and almost like winter.
Laskettelijoita paussilla terassilla. Some people got here with skies.
Heusee 1620 m.
Lake Heu 1620 m over seelevel.
Jää sulaa.
The ice is melting.
Vuoristohotelli Grossseen luona.
The mountainhotel by lake Gross.
Me.
That´s us.
Hiihtokoululaiset.
The ski school kids.
Talvella on selvät rajat.
The winter has it´s clear limits.
Ja taas ollaan keväässä. And we are again in Spring.

En resumen: Esta es la situación triste en más on menos 1600 metros en los Alpes Suizos. Muy poca nieve y en el 31.12 hacia un calor primaveral. Esperémos que vuelva el invierno. En todo caso, lo pasamos muy bien en nuestro paseito tradicional del año nuevo, esta vez en Flumserberg.

Kurzgesagt: Traurig ist die Situation in den Bergen, eher wie im April. Trotzdem haben wir unsere traditionelle Wanderung vom neu Jahr im Flumserberg genossen.