Sisällä +15, siihen on tultu. Ihan vapaaehtoisesti, kylläkin, mutta silti vahingossa. Patterit on pienellä lämmityskulujen takia ja ne jää jumiin, jos termostaattiin ei vähään aikaan koske. Ja sitten tarvitaan villasukat, pari villapaitaa ja tietokoneen ääressä istun toukkana peittoon kääriytyneenä.
Ulos lähtiessä poistan kerroksia, lenkille tarvitaan vain ne normaalit. Pari pakkasastetta ei päätä huimaa, mutta luonto alkaa kangistua.
Virtaavaa vettä on joka reitin varrella; sivuille on kangistunut vihreitä lehtiä jääkerroksen alle, joesta pistävistä oksista roikkuu talttamaisia jääpuikkoja ja putoukset, ne ovat suuria pakkasen taideteoksia. Sahalaitapuikot rivissä rinteessä, ryhmyläiset sammakonkutua imitoiva jääpallermatto tyynemmässä suvannossa, suihkeen ja roiskeen keskellä muhruista jääseinämää.
Ja se pieni läpinäkyvä jääpallo, kupla, joka oli jäätynyt oksan ympärille, pinnalla pieniä lumihiutaleita! Sattuman tuottama koriste-esine.
Kirsikka, joka jo ehti innostuia kukkimaan on hieman huonovointinen. Nuput ovat valmiina odottelemassa seuraavaa lämpöaaltoa; tuleekohan tähän tänä vuonna lainkaan satoa?
En resumen: La naturaleza se está congelando, pero yo no.
Lumi teki tehtävänsä, jouluinen olo tuli vahvempana kuin vuosiin ja yhdellä kertaa. Kirsikkapuu oli päättänyt samaan syssyyn, että nyt on aika kukkia. Vaaleanpunaiset pitsimekot saivat jääkuorrutuksen, mikä saattaa pitää ne hengissä, olen kuullut sanottavan. Silti joulukuun kukka tuskin on helmikuun kirsikka.
Kolmas adventti tarkoitti, että jos haluaa mennä joulutoreille, alkaisi olla hetki. Jo junassa kaupunkiin selvisi, että ajatus oli levinnyt zürichiläisten mielessä kuin kulovalkea. Tungos alkoi jo sieltä.
Oli myös Silvesterlauf, talvinen juoksukilpailu keskustassa. Liikennevaloissa seisoi höyryäviä poroja ja joulupukkeja, jo osuutensa kirmanneita ja palauttavaa glögiä etsiviä porukoita. Limittäin ja lomittain haahuili joulutunnelman etsijöitä, päiväretkellä alppiauringossa käyneitä ruskeaposkisia lumilautailijoita ja laskettelijoita välineineen, joukossa luovien, monoja roikottaen, laudalla tönien.
Väkijoukko on yhä se mikä tuntuu eksoottiselta ja pikkuisen painostavalta. Silti lämmiteltiin hetki markkinoiden keskellä kuuma fish&chips lautanen käsissä, haisteltiin mausteisia tuoksuja. En muistanutkaan kuinka kylmä voi tulla, kun lumi kimmeltää. Kotona suussa maistui joulu, kanelinen ja neilikkainen, sanoisin. Joulutunnelma kai tiivistyi makumuistoon ja vaikutti ihan aidolta.
Toisena päivänä, arkena ja Zürichin asemalla oltiin oikeasti vain läpikulkumatkalla, mutta jos hetkeksi poikkeasi katoksen alle markkinahumuun. Sen verran, että tulisi nähtyä kristallein koristeltu kuusi. Joka siis ei ollutkaan kristallein koristeltu. Konsepti oli muutettu tuosta noin ajanmukaiseksi, lehvillä loistivat jouluvalot, jotka saivat energiaa alla olevista pyöristä. Jos haluat, että valot palaa, täytyy istahtaa polkemaan. Vieressä olevasta mittarista voi tarkkailla wattimäärää.
Lunta roipotti kosteasti ja kylmä tunkeutui joka sopukkaan takin alle. Emmentalilaisten kuuma omenamehu vei hytinän. Olisi ollut keltaista hernekeittoakin, ehkä markkinoiden laadukkain ja halvin annos. Kokeiluun meni silti toisen ääripään korealainen corn dog, maissinakki. Korealaisen draaman seuraamisella on seurauksensa; siitä kärsii sekä kroppa että lompakko. Nakkia ei tässä edes ollut, vaan friteeratun pötkylän sisältä löytyi venyvää juustoa, päällä chilikastiketta ja liru majoneesia koristeeksi. Annoksessa, tuskin oli mitään terveydelle hyvää, lähinnä rasvaa ja rasvaa, silti se hymyilytti.
Jäätyneitä kirsikankukkia. Frozen cherryflowers.Maalaisin tämän jos osaisin. I´d like to paint this. Just missing some talent.Ihan parhaat maisemat. The best view!Populaa niin, ettei eteenpäin pääse. You just gotta go with the flow…Joulukylän humua Bellevuellä. Christmasvillage in Bellevue.Fish and chips lämmittää käsiä. Fish and chips to warm up the cold hands.Kelluva teatteri ilmestyy rantaan näinä aikoina. The floating theater appears by the shore in December.Kuusi loistaa pyörävoimalla. The tree shines with bike energy.Enkeli ei näytä olevan samaa mieltä snäkin valinnasta. I think the angel doesn´t agree the choise.Sivukadun jouluvalot on symppikset. These christmaslights are kind of cute.Poseerauskohta selvästikin. The place to pose, it seems.Lunta vihmoo. It´s snowing.
En resumen: Nos vino nieve justo para el 3. adviento. Decoró todo como ázucar y lo que todavía faltaba del átmosfera de la navidad lo encontramos de las ferias de navidad.
Kurzgesagt: Es hat für 3. Advent geschneit. Der Schnee hat alles wie Zucker dekoriert und was noch fehlte von der Stimmung haben wir von den Weihnachtsmärkten gefunden.
Tähän asti on mennyt ihmisten välttelyn suhteen todella hyvin. Olen onnistunut valitsemaan lähes täydellisiä retkipaikkoja, joten kerrankos sitä sitten erehtyy.
Lauantai on yleensä se parempi päivä viikonlopusta. Osa väestöstä juoksentelee kaupungilla, toreilla ja turuilla, joten luonnossa on tilaa. Sunnuntaina tiet täyttyvät varsinkin iltaa kohti, kun kaikki, sekä päiväreissulaiset että viikonlopun viettäjät palaavat kotiin.
Wildhaus on itä-Sveitsissä, lähellä ja kivaa seutua. Ja viime lauantaina tosi kaunista – sekä ihan hirveää.
Samaan paikkaan oli ilmeisesti päättänyt lähteä koko Zürichin kantoni, ajattelin. Myöhemmin selvisi, että sen lisäksi myös kaikki saksalaiset. Sveitsi vetää, kun naapureilla on paikat kiinni.
Kotoa lähdettiin sumussa. The morning started foggy.Aurinko on löytynyt. We found the sun.Autojen rivi on kuin helminauha. It´s not a pearl string, but parked cars. Tämmöinen patikkapolku hissille. Hiking towardsthe lifts.Jo aika lähellä hissiä. Pretty promising, lift nearby.
Lähdettiin matkaan suht ajoissa, joka oli lopulta liian myöhään, koska ensimmäinen, toinen ja kolmas parkkipaikka olivat täynnä. Neljä avutonta liikenteenohjaajaa seisoskeli ja katseli virtaa. Juu, ajakaa vain pitemmälle. Minne? Laakson päähän? Mieluiten Itävaltaan? Hornankuuseen?
Kulkupelille löytyi lokonen äärimmäisestä rivistä. Ne ressukat, jotka tulivat perässä, joutuivat peruuttamaan takaisin jonossa ja pysäköimään kenties seuraavaan kylään – tai kyllästyivät ja lähtivät kotiin.
Patikointi alkoi siis jo laaksosta. Tallasin autojonon vieressä jäistä tietä, koska pelto upotti polveen. Vasta puolisen kilometriä myöhemmin hoksasin, että autojonon ja parkissa olevien toiselta puolen löytyi talvikävelytie. Kuvittelin sen olevan hiihtäjille, luistelijoille siis, ja kaiken ärtymyksen sivussa kärsin tajuttomista tunnontuskista tuhotessani latua kenkä upoksissa.
Köysiradan lippujonossa helpotti hieman. Vain muutama edessä ja minuuteissa istuttiin hississä menossa ylöspäin.
Ylhällä avautui hulabaloo, joka juhli endemiaa pandemian sijaan. Maskeja ei käyttänyt kukaan – paitsi rinneravintolan vessassa – ja surpussa höngittiin minne sattuu.
Patikkapolulla sydämellinen vastaanotto. Heartwarming hikingpath.Kannatti sittenkin hikoilla parkkijonossa. It might have been worth while sweating in the parking line.
Katsoin kelloa huolestuneena, koska patikkareitti oli arvioitu paussitta neljäksi tunniksi. Enää ei ollut aikaa näin pitkään. Urheilukello kai aavisti jo valmiiksi hermostuneen tilan ja ryppyili. Tai sitten vain täpinöissäni ja tajuttomassa auringossa painelin liian nopeasti, hitaasti, pyyhkäisin väärin, huidoin ja sohin ja kulutin seuraavat kallisarvoiset minuutit yleissähläämiseen.
Reitin pää oli siis kateissa sekä ruudulla, että käytännössä. Jo aiemmin olen huomannut, että näillä seuduilla kyltteihin panostetaan mahdollisimman vähän. Että kyllä ne löytää, jos haluaa. Ihmismassassa ei näkynyt mitään osviittaa kävelyreittiin, mutta pari kävelijää tuli yhdeltä suunnalta, joten sinne. Siis väärään suuntaan. Paluu takaisin.
Pienen pieni Winterwanderwege – viitta löytyi köysiratajonon ja muiden massojen massojen takaa. Samalla kun vierestä suihkasi T-hississä mukavasti matkaavia laskettelijoita, me tallaajat hikoilimme ylämäessä pöperöisessä lumessa.
Pullo tyhjäksi heti alussa. The bottoms up already in the beginning.Varjoa ja aurinkoa. Shadow and sun.
Muutama sata metriä eteenpäin stressi oli mennyttä, pulssi nakutti tiukasti muuten vain, sellaisella terveellä tavalla. Metsässä käveli pari muuta, lumi kimmelsi, aurinko lämmitti kasvoja ja alhaalla lelluva sumu näytti täältä käsin pumpulikerrokselta.
Kellon GPX:ät olivat ihan pielessä, mutta matkalta löytyi pari selventävää karttaa. Reitin suoran osuuden jälkeen edessä oli ikäänkuin kolme erillistä silmukkaa tai rengasta ja päätettiin koukata ensin vasemmalta, tullessa oikealta. Viimeisen paikkeilla oli selvää, ettei päivää enää riittänyt kahden tunnin lisäsilmukkaan. Hiukan otti aivoon, sillä paljon ei puuttunut, mutta viimeiseen hissiin oli ehdittävä ja sapuskapaussikin pidettävä.
Pikkuruisia lumivyöryjä. Small avalaches. Ylös ja alas. Up and down.Lumikenkäilijöitä liikkeellä. Snowshoers on the way.Tässä on pätsi. Ei tuulta, kovasti aurinkoa. A lot sun, no wind.Toisen puolen huippuset. The peaks on the other side.
Kiivettiin korkeimmalle kohdalle ja vetäistiin jumppamatto pyrstön alle, ihan vain polun reunaan, koska sivussa upotti. Edessä oli särmäinen vuori, aurinko porotti päin pärstää, joten mikäpä tässä. “En tiedä pitäisikö sanoa, mutta tuolla edessä rakennusten luona on ihana penkki” tiedotti ohikulkeva neropatti. Siis ei pelkästään istumapaikka, vaan myös wunderschön.
Natustin viimeiset patikoitsijan piparkakut, jalan muotoiset, luonnollisesti. Täällä vallitsi rauha. Ja oikeastaan reitti oli yksi parhaista. Tarpeeksi pituuttakin, jos siis olisi ollut aikaa.
Alppitila lumen ympäröimänä. An alpine farmhouse surrounded by snow.Ihanteellista. Idyllic.Leiri seuraavalle nyppylälle. On the left is our snackspot. Minä ja karmea nälkä. Me, very hungry.Patikkapiparit. Hikers cookies.
Paluumatkalla reitti oli varjoisa ja sinisessä tuli viileä. Hissien luona lähenevä ilta näkyi seudun rauhoittumisena. Päätettiin napata lähtiäisiksi kioskikuppilasta kahvit. Ihmisenä olen selvästikin huonoa materiaalia; en opi kokemastani. Vuoden toinen kahvi kodin ulkopuolella ja linja jatkuu pulverina. En sanoisi, että se oli pahaa, mutta ehdottoman mitätöntä. Ensi kerralla ne omat sumpit mukaan.
Laaksossa autojen helminauha oli alkanut liikkua. Costaricalainen kovapää päätti mennä sieltä, missä on tilaa eli pellon poikki. Kilometri umpihangessa polvea myöten on omiaan tiristämään loputkin mehut ihmisestä.
Takaisin varjossa. Back in the shadow.Säntishän se siellä. That´s Säntis.Huono kahvi nro 2. This years 2. bad coffee.Laskettelijatkin menossa kohti laaksoa. The skiers also going towards the valley.Hissillä alas. Down with the lift.Kuu Wildhausin yllä. The moon over Wildhaus.
Kintut pääsivät lepoasentoon välittömästi, eikä autosta tarvinnut liikahtaa minnekään ylimääräistä tuntia myöten. Mateleva ruuhka nimittäin alkoi parkkipaikalta ja jatkui seuraavat 30 kilometriä. Jottei olisi niin ottanut päähän, järjesti luonto upean auringonlaskun. Shown loppuhuipennuksena sujahdimme pilkkopimeässä paksuun sumukerrokseen.
Seuraavakin päivä oli vuorilla täydellinen. Annoin olla. Juoksin kotiseudulla kevyesti lumettomilla, mutta kauniin huurteisilla metsäteillä puron vartta, enkä todellakaan tuntenut sen kummempaa retkitarvetta. Hyvin harvinaista, joten kirjattakoon se muistiin.
Ajetaan kohti auringonlaskua. Ja sumua. Driving towards sunset. And the fog.
En resumen: Creí que eramos yo y el cantón Zurich completo en las montañas de Wildhaus, pero en total por ahí andaba además todo Alemania.
Kurzgesagt: Ich dachte alle aus Kanton Zürich waren in Wildhaus am Samstag, aber zum Schluss war da auch das ganze Deutschland.
Sveitsin matkailunedistämiskeskuksesta, päivää! Samalle viikolle mahtui siis todellakin -10 ja +10 astetta. Ja se tarkoitti jään ja lumen muuttumista virtaavaksi vedeksi, luonnon taideteoksiksi.
Katu oli puhdas ja suolan valkoiseksi värjäämä. Metsässä tossu upposi lumeen. Epäilys kevättä kohtaan suuri.
Pari sataa metriä korkeammalla, joen pientareella vesi virtasi iloisesti ja tänne paistoi lämmin aurinko, sieltä mistä kukkulan yli yletti ja poskia nipistellyt tuuli oli palannut takaisin Siperiaan.
Joki solisi ja oli yhtä taideteosta; juoksulenkistä tahtonut tulla mitään. Oli pakko pitää pausseja, napsia tuhat kuvaa, ulvahdella sisäisesti, jestas, miten kaunista, aah ja ooh, ihanaa miten aurinko porottaa, pysähtyä ottaman säteitä kasvoille, laskeutua joen jäälle ja kurkistaa jäämuodostelmien sisälle.
Tossun alla oli alas viettävä jäinen tie ja pää kääntyneenä kohti kauneutta. Oho, hups, -tilanteita syntyi muutama.
Intron jälkeen tässä teille valitut palat. Ja Luonto: anteeksi. Kamera ei osannut tallentaa luomuksiasi, estetiikkakerroin on matalahko, silmä näki kyllä toisin.
Tänne olisin halunnut pulahtaa. Saunasta.
Aivan selvästi torvijäkälän talviversio.
Vesi on niin kirkasta, että jokitaimenetkin näkyisivät. Ovat kaiketi piilossa.
En resumen: La primavera nos vino en un día, en velocidad turbo. Logré capturar unos imagenes de la naturaleza justo antes que el hielo y la nieve se derritió. Fui a correr al bosque y resulta, que llegué en una exposición de arte natural.
Kurzgesagt: -10 und +10 in einer Woche. Die Geschwindigkeit mit der die Frühling gekommen ist, war unglaublich. Gerade an dem Tag Zwischen Winter und Frühling war ich joggen und habe eine wunderbare Naturspektakel gefunden.
Tai niin ainakin sanotaan. Että kylmyys, joka Sveitsiä hyytää, tulisi Siperiasta. Vähän on asennoitumisongelmia, sillä mittari näyttää -3,1. Naapureilla pakkasta on aina pari astetta enemmän. Kuten myös sääkartoilla. Mutta alle kymmenestä asteesta on joka tapauksessa kyse.
”Scheiss Kälte!” puhistaan kaupungilla. Ei tunnu loppuvan koskaan, onhan sitä jatkunut jo muutaman viikon. Karvahatut ja pipot ovat syvällä päässä. Lunta on kaupunkiseudulla vähän. Harmaita teitä viiruttavat suolaraidat.
Siellä missä vesi virtaa vapaana, on kylmän yön jälkeen aina uusi talvinen taideteos. Pitsiä, röpelöä, puikkoja, jäätunneleita.
Metsässä sataa jäähileitä. Pakkanen sumulla huurtaa kaiken, lehdet, hämähäkkien seitit, neulaset, kulmakarvat. Jos on aivan hiljaa, kuuluu helinää. Hileet kilahtelevat toisiinsa.
En resúmen: Dicen que es el frío de Siberia, que nos sopla en el centro de Europa. Yo me imagino algo, como -45 en ese caso. Donde nosótros el termómetro es terco y sólo enseña un par de grados bajo cero. Pero sea de donde sea el frío, nos hace obras de arte en la naturaleza.
Kurzgesagt: Man sagt es sei Sibirische Kälte, was in Mitteleuropa hersscht. Ich würde mir in diesem Fall -45 vorstellen. Unser Thermometer ist stur, es zeigt nie mehr als -3. Aber es ist gleich, woher die Kälte kommt. Es macht Kunst in der Natur.
Vasta silloin kun seisoin valkoisessa laaksossa, eivätkä edes aurinkolasit tuntuneet riittävän suojaamaan silmiä valtavalta säteilyltä, tajusin, miten epätavallisen harmaata alkuvuosi oli ollut. Hanget eivät kimmeltäneet timantteina, kuten kylmän yön jälkeen puuterilumi, vaan pinta oli sulanut edellispäivien alppiauringossa ja jäätynyt jälleen pimeällä ja sen poimut loistivat nyt auringossa kiiltävinä kuin marengit.
Zürichissä talvi oli suht´peruutettu, alkuvuodesta sitä kesti viikon ja toisella erää päivän.Talviloman taas peruutimme itse. Lokakuussa telottu nilkka (lenkki, kivi, rusahdus) ei ollut valmis lumiseen vuoristoon. Mutta nyt olin saanut luvan ulkoiluttaa kinttua vaativammissa olosuhteissa, viiden kuukauden fysioterapian jälkeen.
Vetäisin jalkaan nilkkaa tukevat korkeavartiset vaelluskengät, sillä olin saanut tiukat ukaasit olla aiheuttamatta lisävahinkoa. (Yritin myös aktiivisesti unohtaa, että olisi pitänyt hankkia ehkä uudet, sillä nämä, vaikkakin nimeltään ”Himalaya”, ovat lumessa liukkaat.) Reitti oli myös valittu niin, että se vastaisi sunnuntaista normilenkkiäni, myös korkeuseroltaan, ja ettei se kulkisi rotkon reunalla, sillä askeleen vakaudesta ja kestävyydestä lumessa ei ollut aivan täyttä varmuutta.
Kynttilä on hissi. Alla muurahaismaisia ihmisiä.
Winterwanderweg oli leveä kuin mikä, eikä lumipöperöstä tietoakaan. Nettitietojen mukaan taivalta piti kertyä 11 km yhteen suuntaan ja aikaa kehotettiin varaamaan 2,5. No ei. Kiertelimme tunnin päästä eteen osuneen ravintolan ympäri etsien polkua, joka veisi eteenpäin, mutta olimmekin jo lounaspaikan kohdalla. Olimme henkisesti varustautuneet loppumatkan tiukkaan nousuun, jonka kirkkaassa auringossa virheellisesti kartasta tulkitsimme, joten oli aikamoinen antikliimaksi huomata, että oltiin jo perillä.
Siinä vaiheessa muistin, että retki oli tarkoitettu nautinnoksi, eikä urheiluksi. Istahdimme penkille ihoon porautuvaan aurinkoon lounaan kera. Pöytä oli vinossa, sillä sen metalliset jalat olivat uponneet hankeen. Keitto, vegetarische Gerstensuppe, joka on ehkä yksi epäesteettisimmistä herkullisista ruuista, muistuttaa harmaata kauravelliä, oli loiskahtaa kulhosta. Ei pilven lonkarettakaan, puhumattakaan alavampia seutuja vainovasta sumusta. Väkeä oli vähän, koiravaljakot ja murtomaahiihtäjät suihkasivat välillä ohitse. Oli käärittävä hihat ja paljastettava kalpeaa talvi-ihoa. Ja haettava kahvi; meditoitava vielä hetki ihan rauhassa, maisemaa katsellen.
Melchsee-Frutt: distance 7.9 km, ascent 179 m, descent 197 m, highest point 2020 m
En resúmen: La nieve en el sol de la primavera pareció un suspiro. Los rayos del sol trataron de perforar a mi cerebro y creo que lograron. Cuando me cierro los ojos, veo el sol todavía.
Kurzgesagt: Die Schneehügel im Frühling sind wie Meringue. (Ich glaube ich brauche jetzt eine Glace).
Pala Suklaata 