Alppien tietotoimistosta, hyvää päivää. Sveitsin Graubündenissä on nähty kevään merkkejä toistuvasti. Reportterimme Liisa Helve-Sibaja seuraa jatkuvasti muuttuvaa tilannetta paikan päällä vuorella:
Niin, täällä sitä ollaan ja voisin sanoa, että tilanne on tiukka. Kasvoihin on laitettu jo etukäteen viisikymppistä rasvaa, silti hehkun jo nyt kuin kesäauringon lämmittämä tomaatti.
Meillä on täällä lieviä teknisiä ongelmia Suunnon urheilukellon kanssa. Sehän on ollut vuosikausia luotettava kumppani, mutta uudistusten myötä muuttunut riippakiveksi. Tällä hetkellä vanhan kellon käyttäjä seilaa uuden appin ja vanhojen systeemien välimaastossa. Empiirinen tutkimus osoittaa sen, mitä on jo pitkään epäilty: jossain vaiheessa kellolla on heitettävä vesilintua. Tai alppinaakkaa. Mieluiten symbolisesti ja osumatta.
Palatakseni varsinaiseen aiheeseen, täällä, siis noin 2000 metrissä, on todellakin kevättä ilmassa. Liikettä on niukasti, mutta merkit selvät. Lunta arvioisin olevan vielä kunnon kerroksen ja ihmismittarimme H.S. kertoo testituloksistaan, että määrä on noin kolme neljännes reittä. Tähän lisäisin, että apujoukoille on vuoristossa keväisin tarvetta, sillä mittaustulosta on vaikea lukea, jos mittari jumahtaa hankeen.
Virallisestihan täällä eletään vielä talvikautta, mutta se ei estä tiettyjä tahoja toimimasta. Esimerkiksi sulaneessa rinteessä on jo saatu kokea iloinen perhetapahtuma: kotelo selviytyi ankarissa alppiolosuhteissa ja sen sisältä kuoriutui perhonen, joka nyt lentelee tässä vieressäni kuivatellen tuoreita siipiään.Ympäristössä on kuultavissa selkeitä “ihana!” ja “oi, katso!” -huuhdahduksia.
Sen lisäksi on huomioitava tosiasia, että massan alta paljastuvat kanervat ovat kuin pakastettuja, auringon lämmittäesssä kauniin tummanpunaisen ja lilan sävyisiä. Ilahduttavaa on se, että myös ensimmäiset leskenlehdet on havaittu täällä yläilmoissa. Lumen keltaisuus sen sijaan ei selity keväällä, vaan kuuluu kategoriaan “terveiset Saharasta”.
Tiivistettynä sanoisin, että tilanne on lupaava. Vajojen katot ovat myös vapauttaneet itsensä lumesta plus että rinteet varistavat kerroksia yltään kuin kiepissä heräävä teeri. Tästä voimme olettaa, että kyllä, kevät on läsnä.
Ja tähän loppuun vielä vinkki sille, jolta energia loppuu näihin aikoihin. Ensinnäkin: jaksaajaksaa. Toisena: alempana kylässä on jääkaappi täynnä luomutuotantoa. Kunnon kimpale alppijuustoa ja siihen päälle hörppy snapsia ja taas on millä jatkaa eteenpäin! – Päätän raporttini täältä tähän. Liisa Helve-Sibaja, Grabünden
Kiitoksia tästä! Ne joilla on pääsy teknisiin kuvalaitteisiin, voivat katsoa visuaalista materiaalia paikanpäältä. Varoituksena: ne saattavat aiheuttaa matkakuumetta ja vuoristokateutta.
Tie. The trail.Ensimmäinen leskenlehti. The first coltsfoot.Lehtikuusi on vielä lehdetön. Larch still in winterlook.Tämmöist tääl. This is how it is here.Asumuksia. Some houses.Lumivyöry 1 ja 2. Avalanches 1 and 2.Melkein ylhäällä. Almost up.Lumimuodostelma. Snowfigure.Vaeltaja. A hiker.Ruuhka. Traffic jam.Kevättä katolla. Spring on the roof.Lehtiä odotellessa . Waiting for the leaves.Ihmismittarin mukaan lunta on puolen kintun verran. The humanmeter shows the amount of the snow. Kevät koittaa piakkoin kyläänkin. Spring is coming to the village too.Soon.Piristykseksi ja voimaksi alppisnapsi. A schnapps for the road.
En resumen: Este camino desde Mathon no es nuevo, pero muy querido y siempre un gusto! Y apesar de toda la nieve, nos topámos con la primera mariposa y una flor de la primavera.
Kurzgesagt: Der Weg ist nicht neu für uns, aber immer ein Genuss. Und obwohl es noch eine gute Menge Schnee gibt, haben wir den ersten Schmetterling gesehen – und auch einen Huflattich!
Pitkästä aikaa kotonakin oli laskiaisena kunnon talvikeli. Painotan, että “oli”, sillä sunnuntain -8 on tänään +10 ja yhtä keväistä linnunlaulua. Joka tapauksessa, tunnelma oli aamusta alkaen virittynyt talviseksi. Joten kamat kasaan ja kohti alppimäkiä.
Ei sillä, että olisi ollut edes liukuria mukana, kelkasta tai suksista puhumattakaan, mutta juntattiin mäkeä ylös kävellen. Ensin jäistä ja sitten lumista.
Näillä on kivat maisemat. These guys have a nice view.Postiloota. A postbox.Ei hirveästi lunta, mutta riittää. Not much snow, but enough for us.
Tällä reissulla tuli selväksi:
Villapaita riittää aurinkoisella Alpilla, vaikka pakkasta olisi -12.
Laskiaispullan voi ottaa reppuun, kunhan ei lataa päälle liikaa kermaa
Laskiaispulla Alppi-näkymällä maistuu paremmalta
Testikuva, säädöt kamerassa hukassa. A test picture, the settings of my camera were somehow wierd.Kyllähän tätä kävelee! A nice path to walk.Hanki. The snow.
Lumikieppi pelastaa väsyneen vaeltajan, varsinkin, jos selustana on mökki ja alla penkki.
Aurinko siis todella lämmittää.
Liian mukavasta paikasta ei tee mieli lähteä ikinä.
Eikö lumi näytäkin kuin rutistuneelta maalipnnalta? Doesn´t the snow look like wrinkeled paint surfice?Kahvia maisemalla. Ihminen lumikiepissä. Coffee with a view. A human in a snow hank.Ihminen nro 2, hänkin kahvinjuonnissa. The human number 2, drinking coffee as well.
Pienet vuoristokyläset on ihan mahtavia
Pieniin vuoristokyläsiin vie pienet, yhden auton levyiset tiet, joita ei välttämättä pidetä ihan priimakunnossa.
Testattu: laskiaspullia voi ottaa talvipatikalle. You can take Semlas or in Finnish laskiaispulla to a winterhike.
Turvaväliä muihin ei tarvitse miettiä, kun juuri ketään ei ole missään.
Me molemmat tarvitsemme saksia. Koronapehko on riistäytynyt valloilleen.
Tää on talvea. This is winter.Paikallinen kuppila ja korona-ajan tungos. .Local restaurant and a dense crowd of people a lá corona time.Täällä näyttää maalaukselta. Almost a painting.
En resumen: El invierno es más bonito en los pueblos chiquitillos de los Alpes.
Kurzgesagt: Der Winter ist schöner in den kleinen Alpen Dörfern.
“Yleensä nää sun retket ei ole ihan näin epämääräisiä, mutta hyvä lenkki”, totesi Costa Rican lanko. Hirveä tarve pusertaa aikatauluun, siis langon viimeiseen päivään Sveitsissä, yksi talviretki, johti siihen, että päädyttiin Tschappinaan. Piti olla kirkkaan kaunis päivä, mutta kun avasin verhot, satoi vettä.
Pulssi nousi sataan ja etsin vauhdilla uutta kohdetta, en ollut vaativa, mutta jos edes olisi kuiva sää. Korkeutta piti myös olla tarpeeksi, sillä lumiolosuhteet ovat olleet heikohkot ja lämpötilat korkeita. En halunnut liukastelemaan, vaan oikeaan talvifiilikseen.
Tschappinan pidempi talvipatikkareitti oli siis poissuljettu. Mitään muutakaan varteenotettavaa en löytänyt, joten lähdettiin uhmakkaasti kohti lupauksiltaan puolipilvistä, mutta käytännössä sateista keliä päin.
Purin huulta koko matkan, sillä sade vain yltyi. Ehkä mentäisiin vain ylös, kahville ja alas.
Lumisotaa vesitihkussa. /Snow fight in the rain.
Viamalan lähistöllä pyyhkäistiin moottoritieltä mutkaista tietä ylös, ohitimme puun, jossa oli kaksi kissaa, tallin pihalla hevosia valmistettiin matkaan, ilmassa tuoksui lehmä ja haukka istui keskellä peltoa. Paikat olivat vähän nuhjuisia ja tie kapeni.
Maasto ja taivas samaa sävyä. /The sky and the terrain are simply the same color.Siis et mihin? / Where to…?
Opastusten mukaan Obertschappinasta piti löytyä parkkipaikka. Kyllä, mutta siitä oli vielä monta kilometriä kiermuratietä ylöspäin polun alkuun. Hiihtohissi, jonka kuvittelin olevan istuttava, olikin t-hissi, joten se siitä. Postibussi olisi ajanut joskus tuntien päästä, joten siitäkään ei ollut apua. Autoon ja yhä ylös kohti Obergmeindea.
Ei mikään turistipaikka, tämä Tschappinan hiihtoalue, ajattelin, kun tiellä oli varjokohdissa paksu jääkerros. Muualla se olisi jyrätty pois. Ripoteltu hiekka auttoi hieman hermojen hallinnassa, sillä eihän meillä tietenkään ollut ketjuja mukana.
Penkki lapiolla. / A bench with a shovel.Alppitila. / Alpine farm.
Obergmeindesta löytyi myös paikka jonne parkkeerata. Pari ravintolaa ja hiihtohissin toinen osuus. Pienessä kioskissa oli nainen, joka järkyttyi kuullessaan vieraan aksentin ja menetti kyvyn puhua. Tiedustelin vain, että onko talvipolku auki. Hän juoksi mökistä ulos, etsi vihkosen ja tuuppasi sen käteeni. Kyselemääni Glasserrundea hän ei tunnistanut selvästikään. Sen piti olla paikan ainut ympärilenkki.
Luotin omaan vainuuni ja luotsasin joukkoni kohti mäkeä loskassa läpsytellen. Posket vaihtoivat väriä välittömästi, alku oli sen verran jyrkkä. Onneksi taivaalta tuli virkistettä suihkupullon tapaan. Pilvien väri vain huolestutti. Jos alkaisi sataa kaatamalla, palaisimme takaisin. Jos löytäisimme. Sillä luvattuja pinkkejä suuntaviittoja tai edes tavallisia talvipatikkapolkua viitoittavia pinkkejä seipäitä ei näkynyt. Reitti oli merkitty punavalkoisilla, jotka tässä kummallisessa säässä tuntuivat katoavan hankiin.
Help me…
Harmaa sää on ehkä vaikein kävellä epämääräisessä hangessa, sillä kaikki korkeuserot katoavat. Polkua oli hankala nähdä, kompastelu sen sijaan helppoa. Tien piti olla silmälasien muotoinen. Ensin sankaa pitikin eteenpäin, sitten vasemmalta ensimmäisen linssi reunaa nenän yli, toisen linssin vasenta reunaa takaisin (sanka oli varmaan pudonnut), nenän yli ja sankaa myöten Obergmeindeen. Korkeuserot pistivät epäröimään, samoin ensimmäiset viitat. Oli tietä ilman viittaa ja viittaa ilman tietä.
Lumipupu, tietty. /A Snowrabbit, of course.
Lopulta kiersimme kahdeksikon ja kaikki tuli nähtyä. Loppupuolella tapasimme joukon valppaan tehokkaan ja pikkuisen huolestuneen näköisiä koiria työnteossa. Jokaisella oli oma matto, jolla he lepäilivät, yksi oli hommissa. Täällä harjoiteltiin lumivyörystä ihmisen etsimistä. Mainio tilanne kuvata, mutta en halunnut häiritä tärkeää treeniä.
Takaisinpäin kävellessä matkalla oli yksi ainut talo. Perheellä on täällä kesällä lehmiä, he tekevät juustoa ja viettävät Alppi-elämää. Aikamoinen näköalapaikka.
Viimeisessä alamäessä tumma taivas repesi. Kehotin perhettä nostamaan hihat, sillä kuten varmaan tiedät, aurinkoa pitäisi saada 10 minuuttia päivässä ja mieluiten käsivarsien sisäpuolelle, tarpeellisen D-vitamiinituotannon takaamiseksi. “En voi uskoa, että pönötän tässä tällä tavalla ja auringossa”, lanko mutisi. Hän ei ota aurinkoa. Sitä tulee Costa Ricassa ottamattakin.
Reikä taivaassa. Aurinko yrittää läpi./Hole in the sky. Sun trying to get through. Peak: Piz BeverinAurinkoa on otettava, kun sitä saa. /You gotta sunbath, wenn you gotta sunbath.
Glaserrunde, Obergmeind-Glasspass-Obergmeind
6 km, 2h 20 min, 299 m ylös, 303 m alas, korkein piste 1952, matalin 1814
Tschappina Skiarea
En resumen: Lluvia, sol, caminos sin rotulo, rotulos sin camino. En este paseito en Tschappina había de todo. Un poco perdidos anduvimos en la nieve y en final hasta encontrámos, no sólo devuelta, sino que también el sol.
Kurzgesagt: Regen, Sonne, Wanderweg ohne Wegweiser, Wegweiser ohne Wanderweg. In Tschappina gab es alles. Ein bisschen verloren sind wir im Schnee gelaufen, aber zum Schluss haben wir nicht nur zurück, sonder auch Sonne gefunden.
Talvi ilman lunta ei tietenkään käy päinsä. Siis minun talveni. Ellei olla tropiikissa. Pakattiin reput ja kohti valkoista tai ainakin sitä, missä pitäisi olla talvinen Alppi.
Leudot päivät ja alavalla maalla kukoistava kevät kertoi siitä, että pitää nousta korkealle, eikä sielläkään välttämättä ole toivotut olosuhteet. Otin mukaan liukuesteet, varmuuden vuoksi, sillä mikään ei ole niin epämukavaa, kuin vuorilla liukastelu.
Kuplahissin aseman tuntumilla oli rauhallista ja lumetonta. Ehkä korona oli verottanut kävijöitä tai sitten se epäilys lumikerroksen paksuudesta.
Melchsee Frutt ei ole kesällä lempimpaikkani, sen kaavoituksessa on jotain mätää. Pieneen paikkaan on tuotu sivilisaatio epäesteettisesti, eikä sitä pääse kunnolla pakoon patikkapoluillakaan. Mutta talvella tilanne on toinen, lumi pehmittää näkymää.
Zürichistä tänne ajaa reilussa tunnissa, julkisilla kestää tuplasti. Läheisyys ja kaikenpuolinen mukavuus on plussaa. Helppo paikka tulla nopeasti piipahtamaan auringossa ja talvessa. Talvipatikkareitti on päiväretkelle lyhyehkö, mutta sopii nautiskelijoille, heikkokuntoisille ja lapsiperheille. Pulkka- ja kelkkaväkeä olikin liikkeellä aikalailla. Matkaa kertyi vajaa kymmenen kilometriä, nousua 245 m ja laskua 175 m.
Melchsee on myös pilkkijöiden lempipaikka.
Auringon sokaisemana yritin tähdätä kuvia erilaisista kokoonpanoista. Kaikista tuli enimmäkseen huonoja tai katastrofaalisia.
Murtsikkaladuilla oli ilmeisen hiki, sillä tyyppi toisena oikealta on ilman paitaa. Ei, en ottanut varta vasten kuvaa, vaan hän liukui asetelmaani.
Ruokapaikka näkyvissä. Hiki oli myös kävellessä. Riisuin paitasilleen ja muistin sivellä aurinkorasvaa, sillä edellisenä vuonna poltin kalmankalpeat talvikämmeneni.
Ruokaa. Terassilla oli myös yllättäin reilusti tilaa. Tätä on odoteltu, istahtamista talviseen alppiaurinkoon sapuskan ääreen. Nautinnon makua.
Gerstensuppe eli ohrakeitto on perinteinen ruoka, jossa yleensä on vihannesten lisäksi myös kuivalihaa. Selvästi kasvissyöntitrendi painaa, sillä tänä vuonna olen nähnyt monessa paikassa vegiversioita, joihin saa halutessaan lisukkeeksi esim. nakkeja. Niin myös täällä. Keitto on paksua ja maukasta, ehdottomasti hyvää talviruokaa.
Ja taas eteenpäin. Paikoin pilkotti ruoho ja tällä puolella kukkulat olivat jäisen kimaltavia. Luminen tie oli kuitenkin kovaa käveltäväksi.
Muhjua tuli vastaan vasta järven sivulla. Täällä on puhaltanut myös tuuli, sillä reuna oli kuin marenkikuorrutetta.
Varjo alkoi tavoittaa seutua. Aurinko laski nopeasti vuoren taa ja muurahaismainen ihmisvirta lähti kohti hissejä. Pilkkijätkin lopettelivat päivän sessiotaan, selvästi vastahakoisesti. Pari tyyppiä istui eräänlaisessa snowmobiilissa, jonka jälkimmäisessä vaunussa oli teline ongille. Vain kaksi oli raaskinut jättää jään, loput vielä vetkuttelivat varjossa.
Hissiaseman vierestä ostin vielä mukaan kimpaleen Alppijuustoa illan juhliin viemisiksi. Suoraan isännältä ja ainakin taatusti lähituotantoa, maito kenties lehmistä, joita tapasimme kesän patikkareissulla.
En resumen: La primera vuelta en la nieve en este invierno! Un día perfecto en Melchsee-Frutt: sol, nieve, jaspia y lo mejor, poca gente.
Kurzgesagt: Der erste Winterspaziergang auf Schnee, wenn in Zürich schon die Frühling herrscht. Ein super Tag in Melchsee-Frutt: Sonne, Schnee, Essen und das beste: wenig Leute.
Olisi tietysti pitänyt varautua tähän etukäteen. Tietää, että mitätehdääntänään-lähdetäänköjonnekin-minne-ihanminnevaan -yhdistelmä tulee toistamaan itseään moneen kertaan, kun on sukua käymässä Costa Ricasta. Mutta niin vain istun jälleen rauhassa aamukahvilla, tukka hapsottaen, lehteä lueskellen. Aurinko paistaa täysillä, mies ja lanko rupattelevat niitä näitä, tytär toipuu yhä flunssasta. -Täytyyhän tällaisena päivänä jonnekin mennä, kai nyt joku reitti löytyy, totesi Aldo yhtäkkiä.
Reittivastaavana haen läppärin ja alan selata. Katson kelloa, selaan lisää. Kovin pitkälle ei tänään enää ehdi. Ympärilenkki napanuoralla, siihen pystymme. Itä-Sveitsissä, Graubündenissä. – Puoli tuntia ja lähtö, kuulutan. Kahmin keittiöstä eväät samalla mallilla kuin aiemmin, tässä ei ruveta hienostelemaan tai tuottamaan ruokaa. Pähkinät eksymisevääksi ja ulos.
Kelkkatie jatku kylän päätien jälkeen tästä. /To the valley! On your marks……kohti laaksoa…./ set……fiuuu…./ go!
Luvassa on tuntematonta maastoa, alueella, jossa kielikin on toinen, retoromaani. Vaikuttaa lupaavalta. Nousua olisi puolisen kilometriä ja uskon, että joukkueen entinen toipilas olisi jo nykyinen ainoastaan lievästi heikko. Kysyn langolta, että käykö kolmen tunnin taivallus. Hän nyökkää.
Tie vie mutkitellen ylös Mathonin kylään. Tänne pääsee postibussilla tai omalla autolla. Parkkipaikalla on tilaa ehkä 20:lle, sen mitä lumelta näkee. Mahdumme hyvin. Sillä aikaa kun Aldo ja veljensä yrittävät päättää kuinka monta vaatekerrosta tänään tarvitaan, kävelen vaellusreitin lähtöpisteeseen. Ylhäältä reippailee vanhempi herrasmies kelkkaa kantaen. Lumi on sulanut polun alusta. Hän tervehtii, ylittää tien, istahtaa kelkalle ja katoaa rinteeseen, kohti laaksoa.
En vielä sitä tiedä, mutta tämä näyttää olevan aikuisten kelkkailupaikka. Vastaan tulee vain kaksi lasta isovanhempiensa seurassa. Mietin, koska olisin Suomessa nähnyt eläkeiän reilusti ylittäneiden tai ylipäätään aikuisten lähtevän itsekseen pulkkamäkeen.
Valkoinen on saanut kiiltävän kuoren. / The snow is more and more meringue-like.
Piz Beverinin (2998) helmuksilla vallitsee rauha. Näemme koko matkalla kourallisen kelkkaa perässään vetäviä vastaantulijoita. Täällä ei ole hissejä. Se joka haluaa laskea alas, saa ensin nousta jalan ylös. Kaartelevat jäljet huipulta alas todistavat liikenteestä, jota ei kuitenkaan nyt ole. Näen yhden pisteen liikkuvan. Se lienee laskettelija.
Nousemme Mathonin 1549 metristä Libi-järvelle, 2004 metrin korkeudelle. Valkoinen kimmeltää. Muttner Horn, Piz Curvér, Piz la Tschera ja Surettahorn seisovat muhkeina paikoillaan. Ehkä se on hapen vähyys, mutta näin kaunista paikkaa en muista nähneeni aikoihin. Näitä seutuja on tutkittava kesemmällä enemmänkin. Ennustan, että palaan pian.
Askeleeni on kevyt. Langon sen sijaan raskas. En huomaa sitä. Ehkä aavistan jotain flunssan jälkeisestä raskaudesta, yskän jämistä. Veljekset riisuvat vaatetta, ollaan taas teepaitakeleissä.
Ohitamme mökin lipulla. /A little hut on the way.Jaksaa, jaksaa….ainakin lounaaseen. / It might be time to think about some snack.
Libi talvipatikkareitti numero 370 on lavea ja hyvin merkitty. Ei tarvitse stressata eksymmekö, olemmeko reitillä, mihin pitäisi kääntyä ja jos käännymme, tulemmeko sinne minne haluamme. Libi-järveä sen sijaan emme talvelta näe, mutta aavistamme sen sijainnin. Kuvittelen, että kenties näillä main, reitin korkeimmassa pisteessä olisi joku penkki tai muu kohta johon istahtaa.
Mies ja eväät. Maisemalla. / A man and a snack. With a view.
Aldo sen löytää. Paljakan. Ja istahtaa siihen. Tuuli puhaltaa märkään selkään ja päätän pysyä jaloillani. Lanko toteaa vain, että jos hän istuu, tuloksena saattaa olla infarkti. Siihenkään en kiinnitä huomiota. Jaan vain eväät. Ne alkavat toistaa itseään ja vaikuttavat pieniltäkin. Mutta syömme nälkäisinä.
Lounaspaikan näkymät ovat sitä luokkaa, ettei paremmat voisi olla. Rivistö valkohuippuja, kimmeltävää rinnettä. Aivan hiljaista. Paitsi jauhava ääni leivästä hampaiden välissä. Ja nielaisu.
Et jos mie pönöttäisin täs, ni ottaisitko kuvan?/ If I´d stand here posing, would you take a picture?
Jatkamme nopeasti eteenpäin, sillä auringon terävästä otteesta huolimatta tuuli alkaa viilentää oloa. Huipun toisella puolen kuorin jälleen vaatteita. Costaricalaiset alkavat olla yhtä päivettyneitä kuin muutaman päivän jälkeen Tyynenmeren rannalla. En muista annoinko ohjeita aurinkorasvasta. Taisin ainakin jättää pullon pöydälle vinkinomaisesti.
Auringon ja talven muovaamia rinteitä. / Slopes sculptured by winter and sun.Evidenssiä kävijöistä. /Someone was here!
Myöhemmin huomaan, etten ole ottanut juuri yhtään vaakakuvaa vuoristosta. (Videon voit käydä katsomassa Instagramista, sillä WordPressin uusi editor-ohjelma aiheuttaa vähän päänvaivaa, enkä saa filmipätkää tarpeeksi pieneksi.)
Retken ainut vesihana. / The only tap on the way.Hana jääveistoksella. /Tap with ice-sculpture.
Aurinko on vielä ylhäällä, kun palaamme Mathonin kylään. Täällä on ehkä parikymmentä taloa ja ainakin kolme navettaa. Kuristamme rinteen reunassa olevaan kirkkoon. Talot ovat vuosisatoja vanhoja. Mies nyrhii ajopelillään tien viisisenttistä jääkerrosta pienemmäksi. Lettipäinen selvästikin vanha nainen, mutta ei mikään mummeli, vaan rivakka-askeleinen nainen, pyyhkäisee liukasta tietä ylös. Me löydämme karja-aitauksen läheltä pari jääkaappia ja laatikoston. Tilan kauppa. Tästä saa angus-lihaa, juustoa, makkaroita, hilloa ja käsitöitä. Avaan kaapin ja otan palan juustoa, reilu 300 g, 8 frangia. Avaan kassan ja laitan kolikot. Sieltä olisi voinut ottaa vaihtorahaa. Ihanan luottavaista täällä korkealla, ajattelen. Ja costaricalaiset toteavat, että heilläpäin tästä lähtisi noin minuutissa rahat, tuotteet ja kaapisto.
Tämä on Mathon. /This is Mathon.Paikallistuotteiden itsepalvelumyymälä./ Local products in selfserviceshop.Ostan juuston näillä kolikoilla./ I´ll buy a piece of cheese with these coins.
Nuori tilallinen, se sama mies joka ajoi tiekonetta, palaa kotiinsa, jonka tuvan lasiovi aukeaa vieressämme. Vaimon kanssa he laittavat pöytään lettipullan, voita, maitoa ja juustoa. Välipalan aika.
Aamun äkkilähtö ei antanut aikaa termarikahvin keittoon, joten poikkeamme kylän toisella reunalla sen ainoassa kuppilassa, ravintola Muntsulejssa. Aurinko lämmittää vielä hetken terassia ja syömme omenakakkua, päärynäpiirakkaa ja nesteytämme itsemme. Lanko kieltäytyy oluesta, minkä myös pitäisi kilkattaa sisäisiä kellojamme. Se ettei hän halua kakkua, on ymmärrettävää. Perheessä ollaan suolaisen kannattajia.
Taputtelen itseäni olkapäälle uuden upean lempipaikan löytämisestä ja täydellisestä retkipäivästä. Lanko on takapenkillä aika hiljainen, vetää Buff-liinan silmien suojaksi ja kuorsaa välittömästi. Välillä huomaan hänen ottavan kuvia, mutta kun yritän puhekontaktia, en saa vastausta.
Löysimme takaisin sivilisaation pariin. / Back in civilization.
Seuraavana päivänä langolla on 39 kuumetta ja yöllä ei kuulemma mikään peitto lämmittänyt kylmän väristyksiltä. Muutama päivä myöhemmin tilanne on lähes sama ja hän päättää lähteä kotiin sairastamaan. Kehotamme ensin ystävällisesti jäämään meidän sohvalle. Sitten kauhukuvilla uhkaillen, tiedättehän, sydänlihastulehdus, keuhkokuume jne. Koska niillä ei ole vaikutusta, toteamme vain hänen olevan täysin hullu; eihän siinä ole järjen häivää, matkustaa nyt kuumeessa toiselle puolen maapalloa.
Lanko ottaa kuitenkin seuraavana päivänä reppunsa ja lähtee. Nyt kyselemme päivittäin kuinka on olon laita. Kaksi viikkoa on kulunut, eikä ruoka maistu vieläkään. Kokemuksesta opetan itselleni, ettei huomiokykyni ole ihan tarkimmillaan reissuissa. Siispä käytäntöä on muutettava. Äkkilähtöön on mahdutettava osallistujien terveydentilan kartoitus ja yritettävä nähdä asiain todellinen laita. Paistoi kuinka kirkkaasti tahansa.
En resumen: Un nuevo lugar favorito en las montañas suizas. Hicimos una vuelta del pueblo Mathon al lago Libi en un sol increible. Poca gente, tranquilidad y vista buenísimo. A Graubünden volvemos seguramente otra vez. Pero para las visitas exigimos un certificado de salud antes de subir.
Kurzgesagt: Graubünden ist für mich ziemlich neu, aber jetzt schon eine von den schönsten Orten. Der Weg vom Mathon nach Libisee war wunderschön, keine Skilifte, wenig Leute, einfach frische Luft, Sonne und Ruhe. Wir werden hierher zurückkehren!
Meillä jatkuivat tropiikista tulleen langon ulkoilutukset. Köhä ja nuha olivat siinä jamassa, että veljekset alkoivat pohtia seuraavan luontoaktiviteetin toteuttamista. Jostain netin sfääreistä lanko oli löytänyt kuvan kesäisestä putouksesta, jonne hän halusi. Toisaalta, aamiaispöydässä miehet puntaroivat asiaa ja totesivat, olisi todella hyvä päivä keskittyä maistelemaan sveitsiläisiä oluita pihalla auringossa. Kuulemma aivan selvästi teepaitakeli ja kylmän juoman paikka. Sitä, että oli helmikuu ja yöllä vähintänkin nollassa ei noteerattu mitenkään.
Pääkallokeli ja naulatehdas. / How-to-brake-your-boans -road and an old factory.
Putous sattui olemaan lähellä, Zürichin kantonissa, Wetzikoniin kuuluvassa Kemptenissä. Jälleen pikapakkaus, vettä, aurinkolasit, pienet eväät, puhelimeen kartat ja lähtö. Rengasreitti kuulosti hyvältä, joten vanhalle naulatehtaalle ja siitä metsään.
Tässä kohtaa tajusin, että viettäisimme aurinkoisempaakin aurinkoisen päivän pimeässä juoenuomassa, jossa onkin kylmä. Ja liukasta. Kotona oli kevät, pihalla krookuksia ja maa ihan sula. Täällä metsätie oli jäärata. Ja talvisten lenkkipolkujeni pelastus, Yaktraxin liukuesteet, kotona.
Jatka pöllöstä eteenpäin. /Walk by the owl and continue.
Veljekset olivat sitä mieltä, että jää ei haittaa ja teepaita riittää metsässäkin. Itse olin vaatteiden lisäämisen kannalla ja laitoin hanskat lentämisen varalta. Tie muuttui ajoittain helpompikulkuisemmaksi ja retken pääkohde edessä. Olimme saapuneet putoukselle kuljettuamme pari sataa metriä.
Olihan se hieno, eittämättä. Nostin kameran eteeni. Pakarat ja keskivartalo oli jännitettävä maksimiin, että olisin pysynyt jään peittämällä, jokeen viettävällä tiellä. Lanko halusi poseerata lähempänä putousta, vedestä pilkistävillä kivillä. Epäilin, että sinne jäisi tropiikin mies.
Mutta ei jäänyt. Ketterästi palasi tielle. Kuvaussession jälkeen oli päätettävä jatketaanko lenkkiä vai oliko tämä sitten tässä. Edessä oli korkeat portaat, 10 sentin jääkerroksen alla. Näin itsestäni kuvan astumassa. Liukastuisin, iskisin leuan jäähän, kieli hampaiden välissä, solisluu vinossa.
Putous yläkulmasta. Alhaalla jäiset portaat selvittänyt pariskunta. / Waterfall from a different angle. And a couple that mastered the stairs coverd by a thick layer of ice.
Yläpäässä laskeutumista yritti vanhempi pariskunta. Mietin mitä tehdään, jos vanhukset lierivät alas. Me emme saisi heitä pysäytettyä ja kaikkien matka jatkuisi jokeen asti. Sivussa ei ollut kaidetta eikä oikein puita tai vankkoja kasvejakaan joista roikkua. Mies pysyi kuin ihmeen kautta pystyssä ja piti tiukasti liukuvasta rouvasta kiinni. Minä kampesin portaiden sivua, rotkon puolta, korkeutta uhmaten, lumihangessa ylös.
Pariskunta turvallisesti alhaalla, me ylhäällä, vannoin, että tästä en tule alas. On oltava toinen polku.
Mikä vankila? Missä? / Some more information would have been handy. Somewhere on the way there´s prison and the path is closed – but where?
Ylemmälle metsäpolulle paistoi aurinko, hanki oli pehmeää. Risteyksessä kyltti kertoi ympärilenkin olevan vankilan kohdalta toistaiseksi suljettu. Hä? Mikä vankila? Missä? Netti ei toiminut. Kumpikaan kyltin osoittama suunta ei antanut lisäinformaatiota reitistä. Päätettiin jatkaa niin pitkälle kuin pääsisimme.
Ohi lumista ja osittain jäistä polkua nousi tyyppejä maastopyörillä. Alaspäin valuivat sivuluisua.
Lenkkeilijä. Ei kukaan meistä./ A jogger. None of us.Keltaiset merkit näyttävät tietä. Käävät taas ovat kiehtovia. / Yellow marks show the way. Polypores just are fascinating.Joenmutkaa. / Some formations of the river.Talvitaidetta. / Some winter art.
Matkalla oli kolme tornia teollistumisen ajalta. Oltiin varustauduttu sähkön tuottamiseen, mutta niitä ei lopulta otettu koskaan käyttöön.
Torni metsässä. / Tower in the woods.Kop, kop?/ Knock, knock?Paparazzi otti kuvan, kun jäin katselemaan puustoa./Paparazzi surprised me watching the trees.Lounas. / Lunch.
Pienet eväät vetäistiin lämpimässä rinteessä. Olihan tässä jo tallattu, peräti 1,78 km. Jäällä jännittäminen oli kuitenkin tyhjentänyt energiavarastot. Tai sitten oli muuten vain nälkä. Onneksi paussi tuli pidettyä, sillä tietämättämme olimme jo lähellä sivilisaatiota eli reitin päätymistä tympeälle teollisuusalueelle. Oranssit patikkapolkukyltit kuitenkin kehottivat jatkamaan kohti Bergrestaurant Rosinlia. Siellä pitäisi olla hyvät näkymät, olin lukenut. Joten töppöstä toisen eteen.
Esteitä tiellä. Mutta ei vieläkään vankilaa. / Some obstacles on the way. Still no prison.
Itse kylä, jonka läpi kuljimme, Adetswil, oli kotoisa. Lyhyttä mäkitreeniä tekevä nainen ohitti meidät pariin otteeseen. Pääsimme nopeasti kylästä ylemmäs maatalousvyöhykkeelle. Lehmät tervehtivät navetasta. Käännähdimme katsomaan selän taakse. Edessä avautui ehkä levein näkymä Alpeille, joka Zürichin kantonissa on mahdollinen (täysin subjektiivinen oletus kylläkin. Alempana video, jonka oikeassa laidassa sahalaitainen Pilatus-vuori ja tulivuorimainen Rigi.) Valkoisten huippujen yllä leijui kymmenen kuumailmapalloa. Peipposet lauloivat, lehmänlanta tuoksui. Aurinko porautui maksaläiskiin ja huumaannuimme keväästä. Perhonenkin leijaili hangen yllä.
Täällähän on hankea. Edessä maatila lehmineen. /There´s almost winter hier! And a farm with cows on the way.
Rinteessä, vähän lehmien jälkeen, oli instituutti, erityisopetuksen sisäoppilaitos, ikkunoista hulppeat maisemat vuoristoon. Meille patikoitsijoille talvireitti kulki ensin pätkän tietä pitkin ja lopulta metsässä puolimetrisessä hangessa. Tässä vaiheessa kaikilla oli kuuma, mutta silti veljesten teepaita-look herätti erinäisiä katseita vastaantulijoissa, jotka olivat kietoutuneet toppatakkeihin, pipoihin ja kaulaliinoihin.
Maatilan jälkeen selän takaa löytyi tämä. /After the farm, behind our backs we found this.
Bergrestaurant Rosinlin luona tuoksui vanhalta paistorasvalta. Paikka vaikutti vähän nuhjuiselta, mutta terassi oli täynnä sunnuntaitallaajia. Jupisin, että taas on aivan mahtava näkymä ja sapuska tietysti ihan surkeaa, niihän se aina on. Ei meillä edes ollut tarkoitus syödä, koska oli ne eväät, mutta kahvi kyllä maistui. Otin jätskinkin, kevään kunniaksi. Veljekset olivat janoisia ja raikkaan ilman innoittamina tilasivat pöydän täyteen salaattia, ranskalaisia, parit bratwurstit, olutta, kahvit ja leipää. Pyörsin sanani onnettomasta ruuasta, sillä salaatti oli tuoretta ja kaunis, eikä vanha öljykään maistunut missään. Greifensee kimmelsi kirkkaana ja Alpit piirtyivät sinistä taivasta vasten harvinaisen selkeästi.
Onhan tämä nyt yksi Zürichin parhaita taukopaikkoja!
Olimme puolivälissä, eikä vankila-aluetta ollut tullut vastaan. 825 metrin korkeudesta näimme alas tutulle kurpitsafarmille ja lähikaupunkeihin. Täällä netti pelasi, mutta vieläkään en löytänyt mainintaa vankilasta reitiltä. Makkaranpaistaja kertoi, että kannattaa mennä takaisin samaa reittiä. Ympärilenkin jatko-osa olisi sohjoinen ja liukas ja vankilan seudulle ei muutenkaan ole asiaa.
Kotona tutkin uudestaan reittiä. Vankilakin löytyi, tosin kokonaan toisen kaupungin alueelta. Ilmeisesti ympärilenkkejä oli useita, eikä tavalliselta kauniilta asuintalolta näyttävä, mutta kyseenalaista mainetta saanut vankila, ollut lähelläkään tätä polkua. Yleensä reittimuutosten kohdalla on kartta ja selkeät ohjeet. Murr. Mutta näille poluille tullaan taatusti uudestaan – kesällä.
En resumen: Tuvo que ser el hombre del trópico, quien nos contó, que cerca de Zurich hay una catarata que vale la pena de visitar. Todo el camino estaba lleno de sorpresas: calle de bosque y escaleras cubiertos con hielo, una parte de la ruta cerrada, primavera con mariposas y pajaritos, invierno y nieve hasta la rodilla – y una vista increible a los alpes.
Kurzgesagt: Es musste einen Mann aus den Tropen sein, der uns erzählt hatte, dass es in Zürich einen wunderbaren Wasserfall gibt. So war es, aber der Weg extreme Eisig. Auf dem Weg gab es noch mehr Überraschungen: Treppen mit einen dicken Schicht Eis, einen gesperrten Teil, Frühling mit Schmetterlinge, Schnee bis Knie und eine Wahnsinnsaussicht zu den Alpen.
Päätin, että nyt riitti. En välitä huonoista säistä ja muista esteistä; nyt on päästävä vuoristoon hengittämään ohutta ilmaa ja etsimään rasvasta tihkuvaa röstiä. Vaatimukset eli 1-1,5 ajomatka, talvinen kiertolenkki, ei lumivyöryvaaraa, ei sumua, ei lumituiskua, ei sadetta, eikä myrskytuulta olivat vaativa yhtälö. Sveitsiin osui juuri parahiksi matalapaine ja myrskyrintama, mutta läheisessä ruhtinaskunnassa – joka on kuin perheenjäsen, sillä käytetäänhän siellä valuuttana Sveitsin frangeja – vallitsi rauha ja leppeä talvisää.
Tässä kohtaa narumaista tietä olin jo rauhallinen. Ei jäätä, ei lunta. / I was kind of nervous about the ice on the road – for no reason.
Triesenbergiin noustessa tunsin vatsanpohjassa pientä jännitystä, sillä en vieläkään luota täkäläisiin talvirenkaisiin, eikä lumiketjuja ei ollut matkassa. Luvatut -7 astetta olivat lopulta plussaa ja tie hyvin suolattu.
Rauhankappeli, alkupiste. Mutta mihin suuntaan? /Ok, this is the chapel, but where´s the way?Aurinkoiseen suuntaan?/Towards the sun?
Ohitimme kuppilan, jossa olimme ohikulkumatkalla kerran kauan sitten käyneet syömässä. Se näytti vuosien ränsistämältä. Viereen tupsahti silloin vanha mies, joka oli ilmeisesti tallannut mäkeä jalan. Ymmärsin vain vähän mitään hänen puheestaan. Aldon mukaan vanhuksen silmät vilkkuivat siihen malliin, että hän yritti tehdä minuun vaikutuksen juustolallaan. Me luulimme, että kyse oli kaneista. Kieli oli vähän hakusessa.
Malbun
Ylhällä laaksomaisessa Malbunissa on talvella patikkareittejä tasan yksi, joka lähtee rauhankappelilta. Kappelilta, jota ei ole merkitty mihinkään karttaan ainakaan netissä. Paikanpäällä tajusin, ettei yhden tien kylässä ole kovin paljon mahdollisuuksia. Joko se on tien oikealla tai vasemmalla puolella.
Meni mihin tahansa, tämä tie on hyvä!/Who cares, where this goes, it´s great anyway.
Lähdimme tallaamaan aurinkoa kohti, kuten muutkin jalan kulkevat, koirat ja ihmiset. Tuuli pöllytti lunta ja epäilin Sveitsin puuskien sittenkin yltävän tänne korkeaan laaksoon. Aurinko valaisi liikaa, en saanut tolkkua puhelimen ohjeista tai suunnasta. Näkymän olisi pitänyt olla Pizoliin päin, sveitsiläisille vuorille. Itävalta kuitenkin kajasti; epäilin jo kuulevani wienervalsseja.
Ohittamamme perhe oli yhtä pihalla reitistä kuin me; he olivat olleet Liechtensteinissa tasan puoli tuntia. Seuraava kanssapatikoija oli paremmin kartalla ja kertoi, että mäen yläpäässä olisi vain ravintola, jonne polku päättyy. Siis väärä suunta. Ehkä olisi kannattanut alunperinkin seurata sitä yhtä ja ainutta kävelypolkua.
Joten takaisin kappelille ja toiseen suuntaan. Tietä suojasi pyhä perhe. Tuulikaan ei yltänyt tänne. Pysähdyin kuoriutumaan kerroksista. Manasin toppahousuja hiki reisiä pitkin valuen.
Pyhiä tarkkailijoita vuoren kupeessa/ Some holy obserwers in the mountain formation.Pienoismalli?/Ist this real?
Häpeillen tajusin, että nyt se on tapahtunut. Olen turtunut äärettömän kauniisiin vuoristomaisemiin, eivätkä keskivertovuoret enää herätä upee, vau tai mahtava! -elämyksiä. Ja tätä reittiä sentään kuvailtiin “maalaukselliseksi”. Kaunista oli kyllä. Ei vain pakahduttavan kaunista. Ihmettelin, miten Malbun ylempää katsottuna näytti leikkikylältä, pöydälle rakennetulta pienoismallilta. Ehkä se johtui lumen pehmentämästä maisemasta?
Majesteettinen känkkärä. /Majestic old tree.Siellä se odottaa, Malbun /There it is: Malbun again.Vaara. /Danger.
Ympärilenkin toisessa ääripäässä varsinainen tie jatkui alamäkeä kohti Malbunia, mutta samasta pisteestä lähti myös ylöspäin pinkein seipäin merkitty patikkapolku, jota ei näkynyt kartoissa. Vastaantulija, nuori nainen peililaseineen, auringosta hehkuvineen kasvoineen vakuutti, että kannattaa jatkaa, vaikkei reitti vie minnekään. “Megaschön“, tosi kaunista.
Taukopaikka. Saasfürkle 1785 m. Megaschön.
Ylämäki vei risteykseen, jossa kohtasivat laskettelurinne, jonkinlainen suksipolku ja kävelytie. Saasfürkle, 1785. Suksipolulta lumivallin takaa nousi hikinen mies pöyheän koiransa kanssa. Tyyppi veti tyynesti yläkropan paljaaksi ja kaivoi kuivat paidat repustaan. Penkeillä istui kävelijöitä evästauolla. Meillä oli välipalaa mukana, muttei suuremmin nälkä. Iskin hampaat omenaan ja jatkoimme tallaamista.
Lenkin lopussa tajusin, että tämä pieni retki oli lopulta nousuineen ja laskuineen lyhyempi ja huomattavasti vaatimattomampi tavalliseen viikoittaiseen juoksulenkkiini verrattuna. Mutta korkeammalla. Ehkä siksi laahustin loppuvaiheessa suhteellisen väsyneenä tai kenties hikoilun uuvuttamana.
Pikkuisen lunta tai matalat tienviitat. /A bit snow or very tiny signposts.Et jos haukkaisin puoli omenaa kerralla, päästäis nopeammin taas liikkeelle./Maybe I take a bite, size of half an apple and we get to go.
Liechtensteinissa on vaikea olla ajattelematta rahaa; pankkeja on joka nurkalla. Raharikkaita, turkkeja ja loistoautoja ei Malbunissa kuitenkaan liikkunut, pikemminkin tavallisia liechtensteinileisia lapsiperheitä viettämässä talvista sunnuntaita ja muutama sveitsiläinen siellä täällä.
Raha oli myös läsnä aterialla. Vieressä istui sveitsiläisiä ja tarjoilija toi laskun miehelle. Nainen totesi närkästyneenä, että se kuuluu hänelle. “Minä maksan aina. Hän tuo rahaa, minä käytän, meillä on sellainen sääntö,” hän selitti ilmeisen ylpeänä roolistaan. Tarjoilijan mentyä nainen kummasteli vielä pitkään ja monisanaisesti, että miten voi olla näin vanhakantaista.
Vihdoin safkaa. Ja yllätys yllätys, paikan nimi on Alppihotelli./Finally something to eat. What a surprise, that the place is called Alp Hotel.Täällä oli järjettömän kokoisia kakkuja (niitä on palattava testaamaan), sen sijaan söin kuitenkin tattiravioleja, älyttömän hyvää./This place had really huge cakes (need to go and taste sometimes) but instead I got some bolete ravioli – delicious.
Itse keskityin harvinaisen maukkaiseen tattiravioli-annokseeni, yrittäen ymmärtää naisen pöyristyksen logiikkaa. Mutta askel se on pienikin askel tasa-arvon suuntaan, kai. Sveitsi ei ole niitä kärkimaita, se on selvää. Luulin ikäpolveni kuitenkin olevan pitemmällä. Raha on tässäkin se avainsana. Sitä on paljon ja se turruttaa. Kukapa lähtisi töihin, kun makea elämä on ympärillä muutoinkin. Luottokortti käsilaukkuun ja ostoksille. Se ylläpitää illuusiota määräämisvallasta ja itsenäisyydestä.
Aurinko vaihtui lumisateeseen. /Snow falling.
En resumen: Tormentas y avalanchas en los Alpes suizos, así que tuvimos que ir a Liechtenstein. Allá en Malbun encontrámos un poco de sol y un paseito bonito.
Kurzgesagt: Sturmböen, Lavinen, Nebel und Schnee in der Schweiz. In Liechtenstein Sonne und eine schöne Winterwanderung.
Pala Suklaata 