Piipahdus Sveitsin syksyyn

Piipahdus Sveitsin syksyyn

Kesän jämät, syksy ja talvi vuorottelevat päivästä ja hetkestä riippuen, toisinaan vuorilla, joskus alempanakin. Talvi käväisi vuorilla jo syyskuussa, ennen ruskaa, sitten se vetäytyi jälleen uomiinsa, suli lämpimän föhnin puhaltaessa, jätti pienet rippeet. Sen jälkeen keltainen ohitti vihreän, lehtiä alkoi varista ja ilmassa tuoksua todellinen syksy, vähän mullalle, madolle ja maatuvalle orgaaniselle ainekselle.

Olen viilettänyt Sveitsin kartalla lännestä koilliseen, idästä etelään, ristiin rastiin ja pitkin poikin. Niin paussitta, että saaliina on vain kuvia, ei edes kokonaisia tarinoita. Näin Bernin keltaisen vihreää ruskaa kauniissa auringossa, niin leppeässä, että teepaita riitti. Ylhäällä yli 3000 metrissä hyvillä mielin kietouduin takkeihin, toivoen, että ikijää pysyisi siellä ikuisesti tai ainakin mahdollisimman pitkään.

Tuhannessa metrissä talvi tuntui vielä kaukaiselta, mutta syksyn värit ovat juuri parhaimmillaan; maanläheiset ruskean ja harmaan sävyt, opaalinvihreä ja ruosteenoranssi. Juuri ne, joista jo viime vuonna suunnittelin mielessäni villapaitaa, mutta joka yhä on hahmottumattomana lankakeränä päässäni. Osaanko enää edes kutoa?

Kotona oli pakko keskittyä hetkiseksi villiintyneen pihan raivaamiseen. Koriin kertyi kirsikkatomaatteja, vielä pari sisältä tummanpunaista ja makeaa viikunaa ja yksi kurkku sekä oranssi kurpitsa. Niissäkin upeita värejä, mutta ei, villapaidan haluan pehmeämmillä sävyillä.

Nyt yritän hiukan hidastaa, palata takaisin normaaliin viikkorytmiin ja olla syöksymättä koko ajan jonnekin. Siis ensi viikolla. Ehkä marraskuussa.

Bern
Aare
Minä ja Aletsch-jäätikkö.
Me and Aletsch Glacier.
Sphinx Observatorium Jungfraujoch
Lütschenen joki ja jäätikkökanjoni.
River Lütshenen and glacier canyon.
Löysin selvästikin alppicovidviruksen.
I clearly found an alpine covidvirus.
Grindelwaldia ja sen jäätikkö.
Grindelwald and it´s glacier.
Grindelwaldia tämäkin.
This is also Grindelwald.
Gelmersee
Joku oli maistanut valiokappaletta.
Somebody had tasted the perfect mushroom.
Grimselin solatien varrelta.
By the Grimsel Pass.

En resumen: Así se ve el otoño en Suiza.

Kurzgesagt: So sieht der Herbst in der Schweiz aus.

Kristallitie talviunille

Kristallitie talviunille

Päässä pyörii kuin hiukkaskiihdyttimessä, kun avaan pöydällä pölyttyneen kalenterin ja viikon viimeinen päivä näyttää lokakuun loppuvan pian. Kuinka ja miten päädyttiin tähän, missä on alkukuu ja mitä kävi syyskuulle?

Tavallisesti syksy rauhoittuu pimeisiin iltoihin, käyn patikoilla sateen pitäessä paussia ja iltaisin tassuttelen villasukissa, kääriydyn peittoihin. Nyt olen vaihtanut matkalaukusta vaatteet toisiin, kiitänyt reissuhommissa lähes pysähdyksettä.

Istuessani tässä kirjoituspöydän ääressä tunnen vielä liikkeen kehossa. Katselen kuvaa Gelmerseeltä, vihertävältä järveltä vuorilla Grimselin solassa. Kivi on jylhää, mutta värit pehmeät, vihertävää, ruosteenruskeaa, valkoista, harmaata. Ja se järven vihreä. Näistä saisi kauniin villapaidan!

Vuorilla hetki tuntuu hyppysissä. Vaikka maailmassa kaikki on liikkeessä ja hullusti, täällä tuntuu turvallisen jämähtäneeltä, vuoretkin ikuisilta, paikallaan pysyviltä. Ihmisen suosima illuusio sekin.

Solan kolmannen järven kermainen pinta katoaa kokonaan sumuun ja pilviin yön aikana. Täällä kävin jokunen vuosi sitten patikoimassa kristallitiellä, keräämässä mustikoita alaspäin viettävässä rinteessä. Pysähtynyttä täälläkin, mutta vesi kohisee voimalla.

Aamunsarastus näyttää huippujen saaneen sokerikuorrutuksen. Talvi lähenee; solatie on viimeistä päivää auki. Luonto rauhoittuu lepoon; niin minäkin.

Gelmersee
Gelmersee
Grimselsee
Grimselsee
Grimselsee

En resumen: El invierno empieza acercar las montañas. En el paso de Grimsel era el último día de poder pasar de un cantón al otro, la próxima vez la calle está abierto en la primavera.

Kurzgesagt: Der Winter ist fast da. Grimselpass ist jetzt im Winterschlaf. Bis zum nächstes Mal!

Eskapismia marraskuulle

Eskapismia marraskuulle

Jos odottelee ihannehetkeä haaveilulle, sanoisin, että juuri nyt ollaan siinä pisteessä. Pehmeä harmaus, tihkuttavat pilvet ja sähkönsäästön luoma tarve sytytellä vieläkin useammin kynttilöitä turruttaa ajatukset surraavaksi mytyksi, missä ei hirveästi liiku mitään nopeaa ja särmikästä, sen sijaan haahuilen tulevassa, katselen menneitä.

Jasmin Ngo on Costa Ricassa; seuraan stooreja IG:ssä kuin hakien elämän eliksiiriä. Minäkin haluan palmujen keskelle, missä pikkuruiset sammakot kurnuttavat täyttä huutoa, laiskiaiset liikkuvat asiaankuuluvalla hitaudella ja ruokana on papuja, ananasta, papaijaa.

Mietin, että josko jo ensi vuonna sinne tropiikkiin, samalla editoin virtuaalimatkaa Sveitsin retkistä ja elän maisemia uudelleen. Käyn läpi kuvia ja huomaan, että upeita on liikaa, mitä näillä kaikilla tekee?

Grimsin patikka oli ihmeellinen, maidonvihreä vesi ja kalliot. Siksi laitan kuvakavalkaadin tähän peräperää. Ja samaan aikaan selailen jo talvipatikkareittejä, sillä talvi on jo vuorten huipuilla. Kunhan se levittäytyy alemmas, vetäisen talvipalttoon päälle, täytän termarin kuumalla ja lähden taivaltamaan rutisevaan hankeen.

Nyt pidän sadetta, mutta viikonloppuna starttaavat joulutorit. Ehkä käyn haistelemassa Glühweinia ja syömässä kuuman letun.

Tästä kuvasta tuli puhelimeni tausta.
This foto is now the background picture of my phone.
Matkalla ylitettiin pari kaunista kivisiltaa. A couple of nice stone bridges on the way.
Tämä on jäätikkökaivo.
This is a so called moulin.
Kalassa.
Fishing.
Polku kulkee tästä.
This is the path.
Tyypit tauolla.
Some guys havin a snack.
Polku on nirhattu kallion kylkeen.
The path has been carved on the side of the rock.
Maastopyöräilijät kyselivät, onko reitillä vielä sortumia.
The mountainbikers were asking, if there were still landslides on the way.
Reitti Grimsel Hospizille kulkee tavallisesti patoa myöten, nyt se oli rempasssa.
The path goes normally on the dam, which was now repaired.
Legendaarinen Grimselin Hospiz.
Legendary Grimsel Hospiz.
Maan uumenissa on kristalleja.
Deep in the ground there are crystals.
Rakennustöitä.
Constructionsite.
Karussa maisemassa värit korostuu.
In this bare nature the colors seem even more intense.
Tämä tarkoittaa, että luvassa oli mustikkapiirakkaa.
This means, we got some bilberrypie.
Mun lepohetki.
My siestamoment.
Vuorilla sapuska on melko tömäkkää.
In the mountains the food is pretty heavy.

En resumen: Noviembre en Europa es el mes oscuro, de lluvia, ojalá nieve. El momento perfecto para pensar en el verano pasado, paseitos que hicimos en los Alpes – y en los viajes futúros, ojalá con palmeras, sol y ceviche.

Kurzgesagt: November in Europa ist der Monat der Dunkelheit, Regen und hoffentlich Schnee. Ein perfecter Moment an den vergangenen Sommerwanderungen – und an den neuen Reisen zu denken.

Uusi känny töissä solapoluilla

Uusi känny töissä solapoluilla

Ei ehkä kaikkein viisainta, mutta kuinka vaikeaa se lopulta voi olla? Siis uuden kännyn ja sen kameran käyttöönotto, heti suoraan työreissulla. Kamera-appi auki ja napsnaps. Kuvia miljoona ja kyllä sieltä käyttökelpoisia löytyy.

Tienpäällä tai siis polulla vuoristossa, Grimselin solatien maastossa, tuli mieleen, että ehkä olisi pitänyt pari muutakin juttua miettiä ennen lähtöä. Kuvien formaatti on selvästikin eri kuin edellisessä puhelimessa; pitkulaisia ja laihoja otoksia.

Heti lähtiessä Zürichistä matkalle osui kaksi massiivista tukkoa liikenteessä, mikä oli aiheuttaa dominoefektinä juoksureissun ylös vuorelle ja takaisin. Halusin auringossa ylös, ihan vain kuvausvalon takia. Niin ja olisi ollut kiva ehtiä takaisin alppijuustolaan ja juustokaupoille ennen sulkemisaikaa. Ei ehditty, mutta myivät juustot silti. Ystävällistä väkeä.

Kahvipaikassa oltiin niin myöhään, että aprikoosipiiraasta oli jäljellä vain yksi pala. Puolentoista kämmenen viipaleesta riitti molemmille; kokonaisenkin olisin haarukoinut. Ihanan ilmavaa ja aprikoosien alla reilusti mantelirouhetta.

Matkanvarrelta löytyi mustikoita, liian aikaista, mutta helteet ovat tehneet tehtävänsä. Takaisin tallatessa eväslaatikko oli tyhjä ja täyttyi marjoista. Istuin kivellä, jalat kohti rotkoa ja yritin ylettää mahdollisimman pitkälle alas, sillä siellä varvut olivat tietenkin täydempiä kuin missään muualla.

Epäilin saalista alle puoleksi litraksi, mutta se osoittautui seitsemäksi desiksi, riittävästi Mamman marjapiirakkaan sekä vielä muffinsseihinkin. Vuoden ekat alppimustikat.

Kohti vuoria Lungererseen ohi.
Lake Lungern, towards the mountains.
Moikattiin alppijuustolan possuja ja lähdettiin patikoimaan.
Said “hi” to the pigs of an alpine cheesefactory and started the hike.
Siellä pilkottaa joku jäätikkö.
There´s a glaciar.
Maadoitus käynnissä.
Grounding myself.
Taivasta.
The sky.
Ja mitenkäs etukamera pelaa?
How does the frontcamera work?
Pakolliset snäkit.
Obligatory snacks.
Lepohetki.
Time to rest.
Zoomi ei oikein riittänyt, mutta tyyppejä kiipeilemässä.
Zoom isn´t really enough, but anyway, there are some people climbing up.
Järvellä.
By the lake.
Aprikoosipiirakkaa. Apricotpie.
Mustikoita! Rotko ei näy kuvassa, mutta siellä se on.
Bilberries! The canyon doesn´t seem much in the picture, but it´s there.
Muutama jo laatikossa.
Some already in the box.

En resumen: Tal vez hubiera sido bueno probar la camara del nuevo teléfono antes de ir a un gig de trabajo en el paso de Grimsel. Pero bueno, el viaje era increible y así son una gran parte de las fotos. Y además encontrámos blueberries, suficiente para un quequito y todavía a unos muffins.

Kurzgesagt: Vielleicht wäre es gut gewesen, das neue Handy und Kamera ein bisschen mehr zu studieren bevor einer Arbeitsereise. Aber Fotos gibt es schon und Heidelbeere habe ich auch gefunden, genug für einen Kuchen und dazu noch Muffins.