Patikan pelastava alppivaarin käsi

Patikan pelastava alppivaarin käsi

Syksyllä täytyy olla tikkana säiden kanssa, jos haluaa aurinkoon. Sitä luulee, että tätä tämä nyt on, yhtä harmautta, sumua ja pilveä. Odottelee taivaan repeämistä. Vetää verhot kiinni ja paketoituu peittoon.

Sääihmiset huutelivat kuitenkin, että nyt liikkeelle, upeat olosuhteet, kauas näkyy valtavan hyvin, hopihopi vuorille.

Mikä ihana tunne, kun hissin noustessa hiljaisessa pilvessä harmaille kasvoille alkoi pikkuhiljaa loistaa aurinko. Se lämmön kontrasti, kylmä koppi, yhä reilusti lämmittävät säteet.

Harmaan hutun jälkeen aurinkoa.
Sun after the gray cotton wool.
Churfirstenin huiput toisella puolen.
The peaks of Churfirsten on the other side.

Jonkinlainen syyslaiskotus ja varmaankin monet tekemiset rästissä pistivät lähtemään vain lähelle. Ei mitään pitkää matkantekoa, ajatuksena vain nousta vielä tänä vuonna kävellen yli 2000 metriin, sillä hyvin pian olisi jo talviset olosuhteet.

Maschgenkammin asemalla kuhisi lapsiperheitä, kaikenlaisia porukoita, auringonnälkäisiä. Kiersimme lämmön puolelle. En ollut edes miettinyt retkeä kovin tarkkaan, kunhan ylhäällä ja jonnekin. Levitin asemalta mukaan tarttuneen kartan ja näytin, että mitä jos tuonne ja sitten tänne.

Patikan alku: Maschengamm.
Start of the hike: Maschgenkamm
Ensimmäinen tauko: Leist.
First break: Leist.
Maailma on pilvimerta.
The world is a cotton wool sea.

Seitsemän huipun patikka oli ollut mielessä joku aika sitten, mutta laskin tunteja ja päivää, hetkeä, jolloin oltaisiin varjossa, koska aurinko menisi vuoren taa. Oli liian kylmä olla rinteessä enää niihin aikoihin, joten päädyttiin kolmeen huippuun. Neljännen olisi saanut heti lähtiessä ylitettyä, mutta otettiin rauhallisesti, sightseeingin kannalta ja nautiskellen.

Leistille noustiin 2222 metriin. Aika hyvä ja tasainen lukema hymisin. Churfirstenin huiput pistivät pilvimassasta esiin kuin lohikäärmeen selkä. Polku nousi mukavasti, mudassa olin liukua takaperin. Paikoittain maa oli niin jäässä, ettei edes sauvaa tarrannut kiinni.

Terävämpiä pikkuhuippuja.
Sharp small peaks.
Gulmenin huippu näyttää liukkaalta ja missä polku?
The peak of Gulmen seems slippery and whatabout the path?
Kuvatodiste, että Rainissaltsin huipulla olin vielä hengissä.
A document to show, I was at the Rainissalts peak still alive.

Jo melkein ylhäällä tuli toppi. Kaarteessa polku oli kapea, pudotus tietenkin vieressä ja edessä ehkä metrin pätkä jäistä, alaspäin viettävää parinkymmenen sentin polkua. Puntaroin, että minne saan sauvat, kuinka jarrutan, jos kenkä lipeää. Hikoilinkin hiukkasen ja myöhemmin huomasin purreeni huulen rikki. Takaa kuului ranskaksi ohjetta (koska me puhuimme espanjaa). Aldo kertoi jälkeenpäin, että mies kehotti kävelemään kuin kotona. Juupa juu, kotona olisin jo varmaan lentänyt selälleni, iskenyt kallon maahan ja makaisin tajuttomana reippaan askellukseni takia.

Alppivaarin manööveri oli sitä luokkaa, että nyt epäilen selässä lepatelleen siivet. Hän ohitti ensin Aldon ja tuli taakseni. Kerroin, että kenkäni eivät ihan satavarmasti pidä tuossa ja vaari naurahti, kyllä ne pitää. Painauduin seinämää vasten ja hän sauvoineen muineen, lyhyine jalkoineen, koukkasi rotkon kautta ohitseni ja hyppelehti huonon kohdan yli.

Kirkassilmäinen alppimenninkäinen ojensi kätensä ja minä tartuin. Uskoin ja astuin.

Nyt ajateltuna voin visualisoida monta tilannetta, kuten esim. että olisin horjahtanut vaarin mukaan vetäen. Sain vain pienen henkisen köyden ja selvisin ihan hyvin.

Se on se jää, johon suomalainen suhtautuu hyvin kunnioittavasti. Varsinkin kaltevilla pinnoilla. Tavallisena kuivana kesäpäivänä tuskin olisin paikkaa edes sen kummemmin ihmetellyt.

Rainissaltsin huipulla henkilö, vasemmalla pieni piste.
A person on Rainissalts, a dot left hand side.
Gulmenilla on talvisemmat olosuhteet. Lumisissa kohdissa ei juuri kuvailtu.
By Gulmen it gets wintery. No pictures of the snowy parts.
Ylhäällä!
Made it!

Mies jatkoi matkaa mahdottomalla vauhdilla, välillä mudassa liukastellen, silti tiukasti vetäen.

Huipulla puhaltelin hetken ihan vain maiseman takia. Nyt oli hetki keskittyä siihen. Maailma oli jaettu kahteen osaan, pilvien alapuolelle ja yläpuolelle.

Pieni saksalainen tyttö äitinsä ja isoäitinsä kanssa tuli iloisena letit heiluen ja totesi äidilleen: “Enhän ole kirjoillut kovinkaan paljon tähän mennessä?” Äiti siihen: “Et ainakaan ensimmäisen tunnin aikana”. Seuraavalla huipulla isoäiti oli varmaankin se, joka oli päästänyt ärräpäitä suustaan. Hän levisi maahan istumaan jalat harallaan uupumuksesta. “Sinä saat levätä, me jatketaan matkaa!” totesi tyttö.

Joka suunnassa upeita vuoria.
To all directions great mountain views.
Tästä sitten hoipakkaa alas.
And downhill we go!
Syksyn ensimmäinen lumipallo. Ja katse silti vuoristossa.
First snowball and still just concentrating in the mountains.

Toinen huippu oli lähinnä tasanko ja valmistelua seuraavaan. Pohdimme mitä siitäkin tulisi, sillä jyrkkä rinne oli valkoinen, eikä polkua missään. Päätettiin mennä katsomaan. Otin kuvan dokumentiksi – tänne asti olen päässyt, jatkosta ei ole tietoa.

Huipun juurella vastaantulijat vakuuttivat, että hyvä on nousta. Polku olikin lumeton, mutta paikoittain jalan alla oli jäätä ja sen alla mutaa, niin oudolta kuin se vaikuttaakin.

Tuolta ylhäältä tultiin tiukasti jarrutellen. Näyttää mukavammalta tältä puolelta.
Gulmen doesn´t seem that bad from this side.
Sächerseeli
Lampi. A pond.
Polkua. The path.

Huiput ovat pieniä, mutta oltiin sen verran ylhäällä, että vuoristomaisemia on joka suuntaan. Gulmenilla hikiset patikoitsijat näyttivät iloisen tyytyväisiltä, pyörivät ympäri kameroineen; älyttömän kaunista.

Housut sain rapaan polveen asti ja Aldon mukaan kangas on hiutunut jo vaarallisesti kankun kohdalta (tämä on pistettävä muistiin seuraavaa keikkaa ajatellen). Kengissä oli vielä kotonakin parin sentin kuiva mutakerros.

Tästä eteenpäin mentiin vain alaspäin, Gulmenin heinäistä rinnettä jarrutellen. Koukkasimme matkalla pienen järven kautta, joka oli tuttu ennestään ja sieltä takaisin kohti lähtöpistettä. Paitsi että pilvikerros oli painunut alemmas ja skippasimme hissin, jatkoimme vuoristopolkua vielä alemmas.

Vuoristohotelli Seebenalp. Mountain hotel Seebenalp.
Vähän vähemmän pilviä, mutta silti.
A bit less clouds, but still.

Tuuli puhalsi todella kylmästi, käsissä ei ollut tuntoa, mutta en jaksanut kaivaa hanskoja repusta. Pienet lammikot olivat jäässä, kasvustoa peitti huurekerros. Ilmassa tuoksui tuleva talvi.

Rompsoteltiin mäkeä alas kilometrin verran, sinne missä pilvet velloivat rinnettä kohti, peittivät yhtäkkiä näkymän ja virtasivat taas toisaalle.

Niin ja kuinkas ovat olosuhteet nyt? Voit käydä katsomassa live-kamerasta näkymiä – valkoista on!

Lehdet huurteessa aurinkoisen päivän jälkeenkin. The leaves are frozen even after a sunny day.
Syksyn värejä. Fallcolours.

En resumen: Las montañas

Kurzgesagt: Die Bergen!

Kuvauskeikka ja kokovartalodippaus alppijärveen

Kuvauskeikka ja kokovartalodippaus alppijärveen

Olen viipottanut viime aikoina kuin Peukaloinen seitsemän peninkulman saappaissa kuvailemassa maisemia, keskellä Sveitsiä, idässä ja lännempänäkin. Appenzellin söpössä pikkukaupungissa vai kyläkö virallisesti lie, tein ehkä ennätyksen. Videomatsku on mainota, mutta valokuvat huonoimpia ikinä. Saappaat ruopivat kärsimättöminä maata. Piti jo päästä nousemaan rinnettä ylös, ettei päivä mene ohi.

Appenzellin söpöjä talosia.
Cute houses in Appenzell
Melkein linna.
Well, this is almost a castle.
Luonnon muovaama penkki.
A natural bench.

Alpsteinissa ilmeni, että pari muutakin ihmistä oli keksinyt lähteä samaan paikkaan. Ikinä en ole nähnyt vastaavaa vyöryä, edes näillä seuduin. Ebenalpin köysirata-asemalla oli silti lyhyehkö jono, mitä on paikallislehdissä valiteltu. Ihmiset ovat kuulemma sulkutilassa treenanneet enemmän kuin tavallisesti ja nyt pinkovat rinteitä ylös jalan. Hissin on kuljettava säännöllisesti, jotta hommassa olisi järkeä, mutta ilman kunnon tienestejä varat eivät riitä ylläpitoon.

Energinen vasikka. A calf with a lot energy.
Tunnetun huipun takaa ilmestyy toinen, Säntis.
Behind the known summit appears another one, Säntis.
Hämähäkin installaatio.
An installation made by a spider.

Metsäpolun yläpäässä, aukean avautuessa, oli kohta, jonka olin miettinyt Reppu ja reitti -kirjan taustaksi. Siinä sitten räpsimään, ihan muina patikoitsijoina. Kivi oli rypelöinen, kirja vinossa, mutta niihän se on, luonto määrää, minä sovellan.

Polun varrelta saatiin alppitilan juustopöydältä vakuuttavat maistiaiset ja reppuun tuli mukaan lisäpainoa. Paussilla viistettiin kunnon siivut – aivan liian nössöä meille voimakkaan juuston ystäville. Eikä edes yhtä hyvää kuin viipale, jonka saimme maistettavaksi.

Kirja osaa poseerata.
The book knows how to pose.
Pikkuinen alppitila.
A small alpinefarm.

Kurvissa, jossa järvi alkaa kumottaa, oli seuraava hetki unohtaa kaikki epämukavuus ja kiusautuneisuus, olla piittaamatta muiden patikoitsijoiden uteliaista katseista. Kyllä, tässä poseeraan tekeleeni kera ja teillekin, hyvät ohikulkijat, voin myydä opuksen, eniten tarjoavalle! Muistutin Aldolle, että myös oikea jalkani saa olla mukana kuvissa. Jostain syystä se tuppaa puuttuumaan.

Tämähän siis oli oma ideani, joten pientä yritystä poseeraukseen!.
Well, it was my idea to take these pictures, so, let´s try to pose.

Orasteleva syksy näkyi varjoissa. Hikinen olo vaihtui värinäksi heti kun ei ollut aurinkoa. Rannalla mentiin pieneen lämpimään läikkään; eväät esiin ja paljon vettä. Pullossa oli enää liru. Entä toinen pullo?! Olin ehkä jättänyt sen repun viereen kirjan kuvauspaikalla tai jättänyt autoon. Ei, ihan varmasti join siitä putouksen luona. Muistan kuinka korkki napsahti auki. Tässä toisessa pullossa on kierrekorkki.

Ei jaksa lähteä ylämäkeen yhden pullon takia. Vai pitäisikö? Onhan ne kalliita. Ja sitäpaitsi lainapullo. Ääh, en kyllä kävele takaisinpäin. No jos sittenkin.

Ei ollut pullo kiven vieressä, mutta meistä tuli alppijuustoa myyvälle naiselle ohjelmanumero, kun kuljimme kolmannen kerran ohi.

Taidekuva hevos-kliseineen.
A artpicture with the horse-cliché.

Pikkuiselta tilalta klopotteli tyyppi hevosineen, ilman satulaa ja muita varusteita, kohti iltaan kääntyvää vuoristomaisemaa. Kaksikko jäi keskelle jorpakkoa seisoskelemaan ja oli niin esteettinen näky, että kamerat räpsyivät ihan vieressäkin. Hevonen turahteli ja tyyppi tutki puhelintaan tupakka suussa.

Jospa menis veteen.
I might go to the lake…
Ei, kääk, en ehkä sittenkään. Nope, maybe not.
No, okei…
Well, ok…
Fischknusperli salaatin kera.
Fischknusperli with salad.
Varjot alkavat lähestyä.
The shadows are coming.

Sen verran otti hermoille tämä ylimääräinen kierros, että lykkäsi pientä hikeä ja olin valmis järveen. Luulin. Veden ylettäessä puoliväliin pohjetta en tuntenut enää varpaita. Tosin en myöskään edellispäivältä kertynyttä lihasväsymystä. Tai ylipäätään yhtään mitään.

Pulahdus toi katsojia ympärille. Että hullut. Aika voitonriemuinen olo siinä vaiheessa, kun taas istuin turvallisesti rannalla auringossa. Eikä edes saunaa missään.

Vesi on kirkastakin kirkkaampaa.
The water couldn´t be more transparent.
Iltavalaistus on niin kaunis.
The evening light is so beautiful.

Niin ja pullomysteerikin selkeytyi. Auton jalkatilassa puolittain penkin alla lojui litra lähes kuumaksi lämmennyttä vettä.

Ja myöhemmin enää vuoriston siluetti.
And later, just a silhouette.

En resumen: Hice una vuelta de recoger material para un video y algunas tomas de mi libro. Cada vez en Alpstein me sorprende la luz y los colores.

Kurzgesagt: Eine runde in den Bergen um Aufnahmen zu machen. Jedesmal sind die Licht und die Farben eine wunderschöne Überraschung in Alpstein.

Energiapaikka putousten lomassa

Energiapaikka putousten lomassa

Kesä on ollut sellainen, että jos on halunnut tehdä jotain kuivalla kelillä, kiirettä on pitänyt. Churfirstenin sivustalla oli vielä sinistä taivasta; sen jälkeen alkoi kerätä taas pilviä.

Mutta, putouksille oli mentävä ja laskujeni mukaan olisimme ennen kello kuutta takaisin, siis hetkeä, jolloin taivas taas repeäisi.

Weisstannetalissa, Pizolin vuoren juurella, ei juuri turisteja liiku, muutama auto oli parkkeerattu joen sivustalle, siihen missä sanottiin, että “jokipartaalla oleskelu kielletty, pinta saattaa nousta nopeasti myös hyvällä kelillä”. Aldo epäili, että virta veisi kulkuneuvon, mutta siihen se silti jätettiin.

Churfirstenin huiput, aina yhtä upeat.
Churfirsten, always incredible.

Kuvittelin, että poluilla olisi enemmänkin porukkaa, sillä Batöni on yksi Sveitsin monista ns. energiapaikoista. Sveitsiläiset ovat kaikessa jalat maassa -arjessa ja organisaatio-innokkuudessaan hyvinkin taipuvaisia esoteerisiin juttuihin, mitä en oikein tajua. Ehkä tasapainon vuoksi?

Matka ei ole kovinkaan pitkä, mutta nousee melko jyrkästi puolisen kilometriä. Kaatosade, joki ja putoukset pitivät huolta siitä, että ilma oli todella kosteaa; hikoilin kuin porsas ja täysin tropiikkifiiliksissä.

Polku on suht kiva kävellä, muutamaa parin metrin kohtaa lukuunottamatta, missä Lowan vaelluskenkä hävisi Merrelille 0-1. Lowat luistivat kosteassa mudassa ja myös pikkukivillä juuri siinä kapeassa ja viettävässä kohdassa. Tietenkin. Samaan tunki vielä isohko koira, jolle yritin nopeasti selittää, että kuule, tässä ei sittenkään ole paikkaa meille molemmille, mutta kiitos, että olet rotkon puolella. – Toivon tallaavani kengät vaihtokuntoon nopeasti; hermot ei kestä.

Maalaismaisemaa ennen metsää.
Countryside feelings before the woods.
Suojelua. The proteccion.
Lumirajalla.
The snowline.

Reitti ei ole mikään pikkusievä Heidi-idylli. Luonnon brutaali voima on näkyvissä joka paikassa. Vesivirrat ovat kuljettaneet kivikkoa paikasta toiseen, jyränneet uusia väyliä ja tuhonneet kasvustoa. Toisaalta, ei olla kovinkaan korkealla ja siellä missä vihertää, on todella rehevää. Ruoho ja puut olivat kuin Eedenistä ikään; vastakohtana murskeelle.

Täällä pitäisi näkyä vuorikauriita ja ties mitä otuksia, mutta ainut joka nähtiin samassa paikassa mennen tullen, oli saksanhirven puolikas. Ensin ajattelin gemssiä, mutta ne liikkuvat pikemminkin porukoissa ja väritys oli piirun verran toinen. Päätä se piti visusti kuusikossa ja heti kun kädessä oli kiikarit, livahti koko otus piiloon.

Näitä olen nähnyt aiemmin oransseina.
I´ve seen orange ones of these before.
Vastakohtia: vihreää ja kiveä.
The contradictions: green and stone.
Talven jämät.
The rest of the Winter.

Juuri ennen laakson perukoille saapumista, ohitimme joen päällä yhä toista metriä paksuna lepäävän lumikerroksen. Lämpö oli pistänyt lohkot ratkeamaan; sisältä loisti puhtaanvalkoinen, lähes sinertävä valo.

Lohkareet lähempää.
Snowblocks nearer.

Kaarevan laakson kolme putousta pääsee näkemään myös lähempää, jos uskaltaa lähteä hampparoimaan pitkin joenvarsikivikkoa. Kuivalla säällä mikä ettei, sateella en menisi. Kivikon keskellä on valtava kivi, jonka päällä nytkin oli meidän takana kävellyt, kahden koiran ja useamman ihmisen seurue. Tämä on se enerigapisteen huippukohta. Tyypit meditoivat silmät kiinni, kunnes koirat olivat sitä mieltä, että nyt pitäisi jo tapahtua jotain. Olivat jo juoksennelleet itsensä väsyksiin.

Me nousimme vielä riippusillan toiselta puolen kohoavaa polkua parisataa metriä ylöspäin, ajatuksissa, että sieltä avautuisi näkymä kolmannelle putoukselle. Löytyi kyllä penkki, jolla pidettiin paussi, mutta tie jatkui vain ja myöhemmin kartasta katsottuna olisi saatu kävellä tuntikausia tulematta yhtään mihinkään perille.

Joen tuomaa.
Brought by the river.
Rehevämpää jokivartta.
Exuberant riveside.

Ensimmäinen putous. Waterfall no 1.
He ymmärtävät energiajuttuja.
Those guys understand the energy stuff.
Putous nro 2.
Waterfall no2.

Siinä istuskellessa meidät ohitti vanhan metallimiehen näköinen heppu, kaljuuntuva ponnaripää. Mihin lähinnä kiinnitin huomiota olivat ne kengät. Nahkakengät. Mustat, luonnollisesti. Mahtoivat olla täynnä mutaa iltasella. Ja minä kun olin tyytymätön omiin vaelluskenkiini.

Silta ja 3. putous.
The bridge and waterfall no.3
Itse silta.
The bridge itself.
Riippusillan toisella puolen.
On the other side of the hangingbridge
Jos kiivettäis vielä vähän ylemmäs?
Maybe a bit higher?

Alempana jokikivllä yritin kovasti päästä energiaan kiinni. Ainut mitä tunsin, oli jano ja pikemminkin energiapula. En ehkä ollut virittäytynyt oikealle taajuudelle. Aiemmin olisin kuvitellut olevani todella otollinen idealle, nykyisin olen kai realistisempi, etten sanoisi kyyninen. Silti olen sitä mieltä, että luonnosta löytyy energisoivia paikkoja, joissa rauha on aivan omanlaistaan, syvää ja liikkumatonta.

Hiljaista putousten vieressä ei todellakaan ollut; sen huomasimme paluumatkan alussa. Korvissa soi ja tuntui lähes helpottavalta palata polulle. Vuoren takaa läheltä kuului lepatus. Rega-pelastushelikopteri oli noukkinut loukkaantuneen mukaansa, niiltä paikkein missä jokea päällysti lumi.

Putous nro 3. Waterfall no.3
Selvästi sydämellinen alue.
Clearly a very heartfelt place.

Niillä paikkein alkoi myös ripotella vettä. Aldon askel nopeutui, tropiikin mies tietää, että cabeza de agua saattaa syntyä nopeasti. Puita, kiviä, on tulppana, joka yhtäkkiä vapautuu, vesimassa ryntää eteenpäin ja vie kaiken mennessä. Ei kylläkään tällä kertaa ja auto oli paikoillaan siellä minne se jätettiin.

Putousten veden pitäisi olla energisoivaa ja otettiin sitä pullollinen mukaan. Ihan vain varalta. Kai sitä voi pirskotella vaikka kasvoille. Kehottavat myös juomaan, mutta entä jos veteen on luikahtanut ikijäästä sulanut alppiameeba kivikaudelta?

Sisäinen skeptikkoni on selvästikin saanut voiton nuoruuden esoteerikosta.

Ei tunnu virtaukset.
Not feeling it.
Putous 2.
Waterfall no.2

En resumen: Tres cataratas, un lugar de energía y naturaleza brutal. Qué más quiere?! (Cataratas Batöni se encuentran en Weisstannental.)

Kurzgesagt: Drei Wasserfälle, ein Kraftort und Natur brutal. Was braucht man mehr?! (Die Wasserfall Arena Batöni befindet sich in Weisstannetal).

Pääsäisen perässä vuorten keskellä

Pääsäisen perässä vuorten keskellä

Sveitsiläinen tietää miten mainostaa kotimaisuutta, ei mitään pientä, häveliästä merkkiä jossain sivussa, vaan lipun punavalkoinen peittää koko kannen. Laittelin eväsleipien väliin siis täkäläistä maustekurkkua, pirtsakan etikkaista, juustoa – Gruyère, kuinkas muuten – ja quorn-leikkelettä. Huiskin kassiin vähän mitä sattuu, sillä olihan meillä porkkanakakkua, jonka olin tehtaillut edellispäivänä. Laskin sen varaan. Että jos ei jaksa leivillä, niin ainakin jälkkärillä.

Päätin että nyt riitti talvi, vaihdan sesongin kevääseen. Vuorillahan vielä hiihdetään ja lasketellaan, mutta silti. Halusin katsomaan kevätkukkia ja kirmailemaan laitumelle.

Evästä kasaan.
Some snack coming up.
Seuraavana Sarnen.
Next, Sarnen.
Mukava talo. Vaikkakin moottoritien vieressä.
Nice house, eventhough too near the motorway.

Sarnen ei ole mikään varsinaisesti vuoristoa, siis ollenkaan, mutta huippujen katveessa, matkalla solatietä kohti. Se riitti näin alkuvaiheessa. Ruoho vihersi, vuorilla loisti valkoinen, aurinkoa. Siinä ne tärkeimmät.

Yllätyksenä tuli se, että satuimme selvästikin pääsiäisfanien keskittymään. Kaupungin keskellä oli viitta parkkipaikalle munien etsijöille. Täällä olisi siis joku isompi häppeninki pääsiäissunnuntaina.

Ilmestys kalliossa.
Madonna´s manifestation.
Moni on löytänyt täältä apua.
Many have gotten help from Maria.

Vinttasimme asemalta autotien yli maalaisemmille seuduille, jokivarren sivusta kohti Lourdesin luolalle, siis paikkaan, jossa Neitsyt Maria on ilmestynyt. Ylös vievät uudet portaat, jotka on rakennettu varmaankin aiemman kivivyöryn jälkeen, mutta myös hiekkatie, jota pitkin kulkee myös ristikulkue.

Madonnan muotoinen kuvio on kalliossa tunnistettavissa, mikä tuo paikalle pyhiinvaeltajia. Kärsimysten tiestä kertova polku jatkuu -yllätys yllätys- tiukasti nousevana. Matkalle on ripoteltu kertomuksen osasia, on ristejä, veistoksia, tekstejä.

Ei tämä silti mikään via dolorosa ole, ainakaan keväästä huumaantuneelle retkeläiselle. Rotkon vierellä kulkevan polun sivussa kukkii ainakin miljoona sinivuokkoa, alaspäin mennessä rinteitä peittävät valkovuokkomättäät.

Joo, joo, vuoria, mutta siis tää vihreä ruoho!
Yeah, mountains, I know, but look at the green grass!

Matkalle osuu tai siis sen sivussa on Grosse Melchaa -joen ja samaa nimeä kantavan kanjonin ylle rakennettu puusilta. Sen väitetään olevan Euroopan korkeimmalla oleva katettu silta. Kuilu näyttää kiviseltä ja uhkaavan mustalta; pohjalle on sata metriä sillalta.

Me kaarramme kuitenkin toiseen suuntaan, kohti Pax Montanan, vuorten rauhan, hotellia. Sen terassi suuntaa laaksoon, jonka toisella puolen kimmeltää lumihuippu. Ei huono. Kiinni, tietenkin, kuten kaikki ravintolat, kahvilat ja muut. Flüelin kylään vie hotellilta pergolan, viiniköynnösten, kattama tie, jonka on tietenkin vielä vain pelkkä ranko, mutta kesällä varmaankin ihanan varjostava.

Alppitilallakin panostetaan sesonkikoristeluun.
Even in an alpine farm they invest to seasonal decoration.

Flüelissä kuhisi, mikä aiheutti pientä koronan luomaa vastareaktiota, teki mieli paeta hetimiten pöpelikköön. Kioskissa myytiin jätskiä, kahvia, rukousnauhoja ja kynttilöitä. Aldon mukaan tämä on katolisten Disneyland. Reitille osuu yllättävä määrä kirkkoja ja kappeleita ja tämä oli kai kaiken keskus. Kiipesimme kirkkokukkulalle katsomaan maisemia. Siinä vaiheessa ei vielä tajuttu, mutta olimme saapuneet kansallispyhimyksen, Veli Klausin kotikylään.

1400-luvulla kirkon lähellä olevassa talossa syntynyt Niklaus von Flüe oli jo matkalla muualle, kun hänelle tuli ilmestys ja hän päätti sittenkin jäädä näille seuduille, sillä olihan se merkki ylempää. Ja paikka vetää yhä, samasta syystä, yli 600 vuotta myöhemmin.

Jossain puskien alla on lisää kanjonia ja joki.
Somewhere in the bushes there´s more canyon and a river.

Me, tästä kaikesta tietämättöminä, kävelimme lehmien tallaamaan rinteeseen. Aldon repusta löytyi luonnollisesti tyhjä uuden vuoden rakettipussi, joka halkaistiin kahtia ja sai toimia istuinalustana. Kuulemma hienostelin, kun en halunnut istua maahan. Siitä viis veisasin, laitoin vielä puseron ahterin alle, sillä vaikka aurinko poltti käsivarsia, rinne oli ollut yön varjossa ja oli kostean vilakka.

Mäkievästys oli vähän unohtunut. Sämpylät lähtivät rullaamaan kohti laaksoa, avautuivat ja tietenkin appeet levisivät pitkin ketoa ja voipuoli heitti voltin lantaiseen maastoon. Termarin kanssa olin varovaisempi, mutta kyssäkaali yritti karkuun sekin. Porkkanakakku ei selvinnyt reppumatkailusta yhtä hyvin kuin talven laskiaispullat. Kaavittiin kuorrutus eväslodjun reunoilta lusikoilla kaakkusen päälle. Hyvää se silti oli.

Pikkuisen matkaa maalaistietä.
Shortly countryside road.
Tämmöinen vuoristohotelli. Mountain hotel.

Flüelin kylä ja kirkko näköpiirissä. The village and church of Flüeli in the sight.
Kylän modernimpaa osaa. The modern part of Flüeli.

Ei aikaa alkaa rakentaa kuvituksellisia asetelmia, hirvee nälkä. No time for nice arrangements, very hungry!

Alaspäin mennessä lähes harhauduimme väärille teille. Palasimme kiltisti ylämäkeä kivuten takaisin vuoristopolulle. Siitä kiitoksena meitä odotti risteyksessä niityn toisella puolen yhdistetty puinen penkki ja sen toisessa päässä lähde. Täällä on pyhiinvaeltajamyönteisyyttä, selvästikin. Pienen katoksen alla oli jopa kupit janoisille, sekä rohkaisevia sanoja pienen Veli Klausin patsaan kera.

Harhatie.
The wrong path.
Takaisin oikealla tiellä.
Back on the right road.

Sachselsin kaupungin kirkon edustalla jaettiin ikivihreitä oksasia matkalaukusta. Sen verran aurinko oli ottanut kai päähän, että vasta hetkisen kulutta raksutti. Oli palmusunnuntai.

Takaisin Sarneniin vei kävelytie järven sivua. Kylän läpi oli tuupattu valtaisa putki, jonka ympärillä oli rautapalkeilla tuettu kaivanto, kävelytie vei sen ympäri. Rakenteilla oli systeemi tulvavesien säätelyksi.

Sarnen järven oikeassa päässä.
Sarnen in the right end of the lake.
Valkovuokkomätäs.
Loads of spring flowers.
Erilaisia pääsiäismunia.
Different kind of eastereggs.

Sarnenin keskusaukion kirkon edustalta bongattiin vielä jättimäinen pääsiäismuna, toinen lähtiessä liikenneympyrästä. Reissun pajunkissat olivat ylikukkineita, mutta kyllä tämä palmusunnuntaiksi riitti. Ajellessa supatin vielä “Virvon varvon viisahasti, taputtelen taitavasti, lykkyä talolle tälle! Isännälle ihravatsa, emännälle perä leviä, tyttärelle punaiset posket ja pojalle puuhevonen!” Mietin myös, että runo kaipaisi vähän päivitystä 2000-luvulle. Punaiset posket kyllä tuli saatua; kevätaurinkoa.

Sarnenin rantabulevardia.
The boulvard in Sarnen.
Hyvää pääsiäistä, toivotetaan täälläkin.
Happy Easter, they wish here too.
Lieneekö tuo suklaasta?
Is that full of chocolate?

En resumen: Una vuelta entre los montes, buscando rastros de la semana santa y pascua. Resultado: vimos el lugar donde apareció la Virgen Maria, el lugar donde nació el santo nacional suizo Hermano Klaus y un montón de decoraciones de pascua.

Kesän patikat: upea, tylsä ja loco

Kesän patikat: upea, tylsä ja loco

Kävi sitten niin, että ennen oranssinpunaisen ja keltaisen ruskan värittämiä kullanaurinkoisia päiviä lykkäsi talvella. Ne polut, joille olin menossa näinä päivinä ovat kiinni. Alppimajatalot pistivät lapun luukulle: nähdään kesällä.

Nyt sitten mutristelen otsaa ja murisen. Aika monessa kivassa paikassa tuli silti käytyä ja reppu heilahti selkään jo ennen virallisen patikkakauden aloitusta, sillä jos talvi tuli piiru verran liian aikaisin, samoin teki kesä.

Koska ollaan äänestysten luvatussa maassa, pistin perheen laittamaan kesän retket järjestykseen ja etsimään niistä kolme: paras, tylsin ja se loco, ja näistä jälkimmäisistä ei meillä ole ollut puutetta, tuurilla selvitettyjä patikoita tuntuu aina osuvan kohdalle.

Paras: Surettatal, Surettaseen ja Flüeseen

Valitan Zermatt ja Matterhorn – teillä ei ollut asiaa ykkössijalle. Sen sijaan itä-Sveitsi on näköjään kovassa huudossa, varsinkin Sufersin seutu. Hilja tykkäsi eniten Surettatalin retkestä, sillä metsä lupasi mustikkaa, matkalla oli jännitystä, upea kurkistus kalliolta vihertävään järveen ja lopussa mystinen maahisia kuhiseva lammikkoympäristö (ei ole todisteita, mutta vannon, että kohta oli erityinen.) ja sitten se lumoava Suretta-laakso, jota ympäröi lumihuiput ja läpi virtasi raikas joki. Myöhemmin kuulin, että näillä seuduin hiipparoi myös susia. Jaahas.

Surettatal

Aldo taas tykästyi Suretta-järvien alueeseen. Koska pääsi soutelemaan. Ja uimaan. Vuoristossa syntyneelle miehelle vesi on sittenkin tärkeä elementti.

Surettasee

Minä taas kallistuin Flüeseen puoleen. Ei hissejä, ei väkijoukkoja, ei kuppiloita. Vain kiveä, vuoria ja järviä. Tuulta, erämaafiilistä. Maailman ääri. Lähtöpiste viimeinen kylä laaksossa. Mahtavaa.

Flüeseen

Tylsin: Forstseeli

Kun katson kuvia Forstseeliltä Appenzellistä, se näyttää kutsuvalta ja ihanalta, mutta sittenkin. Kaikki olemme yhtä mieltä. Tämä oli tylsähkö patikka. Alkupätkä maaseudun tilojen läpi oli viehkeää, mutta nousu niittyjen poikki kulki sähkölinjojen alla, metsä oli joutavanpäiväistä, resuista ja noh, vain hikistä. Pienellä järvellä vallitsi väenpaljous, joka pakotti eteenpäin, seuraava pätkä oli kapea ja jyrkkä, toisella puolen pyyhki tuuli. Tämä jälkimmäinen osa oli mukavampi, kumpuilevia niittyjä, näkymät Säntisille ja muille Appenzellin vuorille, kukkaniittyjä, lehimiä ja vuohia. Mutta silti. Järven seutu oli pettymys.

Forstseeli

Patikka a lo loco: Surettatal

Hurjin, hulluin tai päättömin, täysin loco, oli myös Hiljan ykköseksi äänestämä Surettatal. Siitä olemme kaikki yksimielisiä. Alkupätkä oli leveää metsätietä, joka pieneni lopulta poluksi ja muuttui ylhäällä puolentoista kengän levyiseksi vuohen kulkureitiksi, jolla olin ongelmissa ja jouduin pitämään aluskasvillisuudesta tiukasti kiinni. Hiljasta se oli mahtavaa ja Aldo keskittyi katsomaan, että kaikki pysyvät polulla. Tämä oli kyllä mahdottomin polun pätkä ikinä, eikä edes kovin pitkä osuus. Mutta sen jälkeen, juuri kun pääsin jo hengähtämään, edessä oli lumivyöryesteet ja merkki maalattu sen runkoon. Polkua ei näkynyt missään. Yläpuolelta ei päässyt kulkemaan, joten roikuimme rakenteissa ja etenimme juuri telineen alapuolelta, kuin apinat konsanaan. Sitten tuli stoppi, eteenpäin ei päässyt niin millään. Oli palattava merkin luo. Pyörin laitteineni ja paperisine ohjeineni hetken – ja löysin seuraavan merkin visusti heinien alle piiloutuneena. Siitä nousi pienenpieni polku ylöspäin, niin ovelasti, ettei kukaan meistä sitä huomannut. Tällä polulla tuli koko kesälle riittävä adrenaliinipiikki. Mutta koko reitti oli yhtä yllätystä, siitä myös pisteet.

Surettatal

En resumen: Votamos por la mejor caminita del verano, pero cada uno tenía su favorita. La de Hilja: Surettatal, de Aldo: Surettaseen, la mia: Flüeseen. La más aburrida: Forstseeli. La más loca: Surettatal. Y tu favorita?

Kurzgesagt: Wir haben über die beste Wanderung des Sommers abgestimmt, aber es gab keine klare Nummer 1. Für Hilja die beste war: Surettatal, fürAldo: Surettaseen, für mich: Flüeseen. Die langweiligste: Forstseeli. Die loca: Surettatal. Und dein Favorit?

Sauvoen yli vuorten ja huippujen

Sauvoen yli vuorten ja huippujen

Son una mie#da“, sanoi Aldo, kun laitoin uunituoreet vaellussauvani reppuun. Siis surkeat, tarpeettomat ja ennenkaikkea huonolaatuiset.

Olin kyllä eri mieltä, sillä tietenkin hankintaa edelsi laaja taustatutkimus. Valinnassa auttoi kuluttajaohjelman teleskooppisauvojen vertailu. Kaksi paria sai hylkäävän tuomion ja Komperdellin kaksi paria oli kärjessä. Osaa ole juuri nyt saatavilla ja kalleimmat hylkäsin välittömästi. Sillä hinta ei kuulemma tarkoita, että sauvat olisivat paremmat.

Jufin jälkeen ei laaksossa ole enää juuri mitään. /In this valley there´s almost nothing after the village of Juf
Siellä se on, pienenä ja yksinäisenä: Juf. /There it is, small and alone: Juf.

Kuinka nyt näin, kun olen aina ollut sitä mieltä, että sauvoja en tarvitse vasta kun joko joku paikka hajoaa tai olen muutoin hutera? Tämän kesän reissuista aika monella olisin hyötynyt jo yhdestäkin sauvasta. Se antaa varsinaisen lisätuen rinnalla henkistä apua, jota olen pariin otteeseen kaivannut. Niissä hetkissä, jolloin sivulla on satojen metrien pudotus, eikä heinän heinää kummallakaan puolella, josta tarrata edes pikkuisen.

Ja sitten ne nivelet. Hajonnut nilkka on alkanut ilmoitella itsestään rutinalla, joka kertoo myös jonkinlaisesta epävakaudesta kaikesta treenistä huolimatta. Ihan näin pätemättömänä tohtorina sanoisin, että polvikipu juontaa juurensa tuolta. Ja hälyttää, kun lihakset ovat jo muutenkin väsyneet, vuorelta alas kävellessä, isolta kiveltä alas astuessa. Ei siis polulla, joka viettää alas.

….mutta laaksoa riittää. /…but the valley continues.
Pelkkää kivikkoa? Etsi talo. /It seems there´s only stones. Nope. Try to find the house.
Hetken keskittyminen upeisiin maisemiin./A moment to meditate the inmense beauty of the place.

Tilasin sauvat torstaina ja ne tulivat perjantaina. Komperdellin explorer contour -kepeistä sain pulittaa noin satasen. Eivät ole halvimmat, eivätkä myöskään kalleimmat. Teleskoopin lukituksen pitäisi olla varminta sorttia ja ainakin se oli jäykkä. Sauvojen metallipäissä on tupit eli kärjen voi valita maaston mukaan.

Graubündenin Jufista nousin ensimmäiset noin 600 metriä ilman sauvoja. Ylöspäin mennessä en niitä kaipaa, pikemminkin olisivat häiriöksi. Lounasta syötiin pikkujärvellä ja siitä eteenpäin ajattelin kokeilla, että miltä tuntuisi yhden kanssa. Vähän epätasapainoiselta ja turhalta, mutta halusin kuitenkin treenata ennen seuraavaa kivikkonousua ja laskeutumista laaksoon.

Merkillistä kasvustoa vieläkin ylempänä vetisessä kohdassa./A wet place up in the mountain with some weird plants.
Vuorikiipeilijä. Hän julisti tämän äitinsä Vilman kiveksi. /A mountainclimber. (He declared this as the stone of his mother Vilma).

Kivikossa tajusin, että sitä ennen sauvat pitäisi pistää pois. Hyppely huterilla kivillä ei kaipaa sauvojen laskeutumiskohdan etsimistä. Se hidastaa vauhtia, enkä näe hyötyä. Pikemminkin sauva saattaa jumittua jonnekin, lennän turvalleni ja uusi kallis vuoristolelu on säpäleinä.

Lounas. Pieni mutta antoi energiaa. /Lunch. Small but energising.
Tässä on oikein hyvä olla. /Very comfy here.
Yhden sauvan kokeilu. /First try: one trekking pole.

Irtokivisessä ensimmäissä loivassa laskeutumisessa kahden sauvan kanssa noudatin kieli keskellä suuta -metodia. Piti katsoa ettei sauva lipsahda ja sama juttu jalan kanssa. Mielestäni etenin hitaammin kuin ilman, toisaalta meno oli varmempaa. Enkä hessuillut sauvojen kanssa siinä määrin, kuin vähän epäilin. En kompastellut niihin, enkä huitonut Aldoa.

Viimeiseltä järveltä laaksoon vievä rinne oli todellakin kivistä. Jos ylöspäin upposimme joka toisella askeleella vetiseen mutaan, täällä kombinaatio oli kiviä ja liruvaa vettä. Polku, purot ja muut vesistöt kulkivat yhtämatkaa lähes koko ajan. Kivikossa laitoin sauvat kainaloon.

Flüeseen. Keskellä kalliolla porukkaa lounaalla, tosi tuulinen paikka./The Flüeseen. In the middle, in a very windy place, there are some guys having lunch.
Sama järvi toisesta suunnasta./The same lake from another angle.
Polku ylös. /The path up.

Siksak-polku Jufin kylään takaisin oli aurinkoisella rinteellä kapeahko, mutta käveltävä. Juuri ennen putouksen ylittävää siltaa tuli kriittinen hetki. Hiekkapolku oli varmaankin veden mukana valunut pois ja jäljellä oli pudotuksen puolelle viettävä sileä kivipinta. Sivussa oli ruosteinen vaijeri, josta pidin kiinni, mutta epäilen ettei se ollut kovinkaan jykevästi kiinni missään. Sivulla oli ollut samanlainen, mutta siitä oli jäljellä rippeet.

Näkymä vähän ylempää. /The view a bit more higher.
Aldo on vakuuttunut, että tämä on tulivuoren kraaterijärvi./Aldo is convinced this is a crater of a volcano.
Jännittävää – eka kerta alas vuorta sauvojen kera. /Very exciting, first time using the poles coming down the mountain.
“Kraateri” lähempää./The “crater” nearer

Tästä eteenpäin oli vielä pari kohtaa, josta polku oli lipsahtanut alemmille niityille. Savoilla iskin tiukasti kiinni siihen mihin pystyin ja nilkat vinossa kömysin kohdan joten kuten.

Sauvoista siis oli apua. Toisaalta käyttöä pitää vähän opetella. Alas mennessä kapealla polulla toinen kannattaisi virittää lyhyemmäksi, koska sen junttasin aina polun viereen rinteeseen. Molemmat sauvat jalkojen vieressä polulla olisivat jo toimineet ansan lailla. Helppo kompastua, heittää lipat ja kieriä jonnekin Juffin hanhilan ja kanalan lähettyville.

Tästä se lähtee, kohti laaksoa. /Ok, here we go, down to the valley.
“Äiti, oletko se sinä?” pieni murmeli reagoi vain minun vihellykseeni. /“Is it you mama?” a very small marmot reacted only to my whistle.
Tässä on ollut jonkunlainen tapahtuma. /There has been something happening here.

Toinen johon myös piti kiinnittää huomiota oli rotkon puoleisen sauvan iskeminen maastoon. Heinätuppo ei kelpaa, sillä siinä saattaa olla höttöä ja sauvan hujahtaessa syvemmälle tai peräti läpi, menee patikka-pirkko perässä. Sekin on epätoivottu tilannekuva.

Aldo ei vieläkään vakuuttunut sauvoista, eikä todellakaan aio ottaa niitä itselleen käyttöön. Itse aion roudata tästä eteenpäin 450 g lisäpainon repussani. Ainakin siltä varalta, että hermot kaipaavat tukea korkeissa kohdissa.

Takaisin kylässä, peräti ennen auringonlaskua. /Back in the village and that before sunset.
Erittäin ansaittu. /Very deserved.

En resumen: En los lagos Flüe probé mis nuevos bastones de senderismo. Ayudaron en la bajada y trajeron un poco apoyo en los lugares angostos en las alturas a la par del guindo. Y aunque Aldo lo dudaba, no son una m##da.

Kurzgesagt: In der Wanderung beim Flüeseen habe ich meine neue Wanderstöcke probiert. Eine grosse Hilfe beim bergablaufen und in den exponierten Stellen. Und gar nicht eine S###isse wie Aldo dachte.

Karttasählinkiä Surettajärvillä

Karttasählinkiä Surettajärvillä

Surettalaakson jälkeen mieltä jäi kaihertamaan mahdollisuus kiivetä Suretta-järville. Samoin takaraivossa kilkutti kokemus edellisen reissun ehdottomasti liian kapeasta polusta ja pudotuksesta. Ja myös se roikkuminen lumiesteissä, kun reitti katosi heinikkoon.

Lähdettiin silti, mutta kaikki etukäteen varmistaen. Piti olla selvät sävelet. Splügen-Surettaseen-Splügen. Alles klar.

Kartanlukijana olin koulussa suunnistusharjoituksissa pätevä. Tunsin paikat ja löysin rastit. Suuntavaisto oli se, johon voin aina viime hädässä luottaa. Myös isoissa kaupungeissa tai metsissä.

Taas tiellä. /On the road.
Alku. Ja vuori hattaralla. /The start. And a mountain with a fairy floss.
Tämä on Via Spluga -reitti, jota on tallattu keskiajalta lähtien. /This is part of Via Spluga -way, which has been used since the Middle Ages!
Eufracia picta (Orobanchaceae)

Mutta kuka niitä karttoja enää lukee, jos ei ole aktiivisuunnistaja? GPS vie perille, paikkaan kuin paikkaan. Costa Ricassa suomalainen luuri näytti, että tuosta noin ja siitä pistettiin menemään. Kura, kivet ja heinät roiskuivat, auto keikkui. Oltiin keskellä pöpelikköä, mutta se oikaisi ja päästiin silloinkin sinne minne haluttiin. Tietähän ei siis vielä ollut, ainoastaan polku.

Kivi valjastettu merkkihommiin ja näyttämään mistä vuoristoreitti kulkee. / A stone as a mountainhikingmark.
Tuntui kuin kävelisi jonkinlaisen kaalipellon läpi. Tämäkin on Via Splugaa. /Got the feeling to be walking through some sort of cabbagefield. This is also part of Via Spluga.
Tältä seutu näyttää isommalla skaalalla. Vasemmalla rakennuksen kulmassa jääkaappi, josta voi ostaa virvokkeita. /And this is how the place looks in larger scale. In the corner of the building on the left hand side there´s a fridge. Self service for refreshments.

Nyt oltiin kuitenkin viitoitetuilla teillä ja Sveitsissä, missä yleensä kylttejä on tarpeeksi, välillä liikaakin vaeltajan pään sekoittamiseksi. Heti alussa Splügenistä lähtiessä epäröin, mutta kyltin lisäksi reitti kellossa kertoi, että kyllä, polku kulkee rakennustyömaan poikki ja räjähtäneen näköistä, kauhakuormaajan työstämää jokivartta.

Umweg” ja “Umleitung” on ne pari sanaa, jotka on hyvä ymmärtää, jos ei muusta saa tolkkua. Remonttihomma ympäristössä vei koukkaamaan solatien kautta. Kyltitys johdatti hyvin takaisin alkuperäiselle reitille.

Snäkki varjossa, viimeiset metrit ennen puurajaa./Snack in the shadow, last meters of the treeline.
Rakuunaperunoita voileivän kera. Oli mukana muutakin, kaalipiirakoita, munia, porkkanoita, tomaatteja…/Tarragon potatoes with sandwich. And yes, we did have also carrots, eggs, cabbagepies, tomatoes…
Loppukesän värejä. /Some latesummer colors.
Mikä ei saa koskaan unohtua: sipuli. /What shall never be missing: onion.

Solatien toisella puolen, siinä mistä lähdetään vetämään rinnettä ylös vakavammalla otteella, on parkkipaikka ja jos ei patterit riitä koko reissuun, voi nousua vähentää useammalla sadalla metrillä ja lähteä matkaan vasta tästä. Täällä oli myös kyltti, jossa kerrottiin Leimtobel-Splügen -reitin olevan poikki. Se lienee paluuosuudella järvien jälkeen. Ääh, pitäisi siis kai palata takaisin samaa polkua, huokaisen.

Pari askelta eteenpäin tuulessa lepatti ruttuinen ja suhruinen kartta samasta asiasta. Vilkaisin sitä nopeasti, sillä aurinko paahtoi, en nähnyt kunnolla, hiki valui silmiin, oli nälkä ja heikotus ja kiire eteenpäin.

Ympärireitin ylimmästä pisteestä lähtee napanuora ylös järville, jota pitkin oli tarkoitus tulla takaisin ja jatkaa lenkkiä siksakaten rinnettä alas. Viimeinen osa näytti olevan gesperrt, suljettu.

Kivipatsas hattaralla. /A stonestsatue with a fairy floss.
Tapaaminen pienen joen kanssa./A meeting with a small river.
Lehmipaimen saapui paikalle järjestelemään laumaansa./A alpine cowboy organizing his cattle.

Risteyskohdassa ylhäällä homma oli selvä. Eteenpäin ei ollut edes kylttiä, polku kylläkin. Noh, minkäs teet, onneksi reitti on käypä molempiin suuntiin, ajattelin.

Nousimme järville, lepäsimme, ihmettelimme, Aldo ui ja souti, minä ja Hilja lepäsimme lisää ja uitimme varpaita. Hilja poltti siinä pötkötellessään kaulan ja minä menetin hermot. En auringonpolttaman vuoksi, vaan näin vastakkaisella vuorenseinämällä kiiltävän objektin, nelikanttisen, enkä edes kiikareilla saanut selvää mikä se oli. En lähtenyt kiipeämään saadakseni siitä tolkkua. -Mutta mikä se on?!

Minä nousemassa. Isoja askelia. /Me going up. Big steps.
Tämä on kai joen pohjaa, alla lirisi vesi. Polku kulkee tästä poikki./This is probably a pretty dry crag. The path goes over it.

Alaspäin tullessa pää oli pöpperöinen kaikesta auringosta ja hikoilusta, enkä jaksanut keskittyä kylttiasiaan sen kummemmin kuin menomatkallakaan. Risteyksen viitassa oli Splügeniin kyltti, mutta ei suoraan ylöstuloreitin jatkona, vaan 90 asteen käännöksellä verraten pientä polkua. Joo, ei voi olla tuo, päätin.

Unterer Surettasee
Oberer Surettasee
Istuminen tuntuu hyvältä. /Happy to be sitting.

Tietysti se oli se. Meidän ympärireitin toinen osa.

Miten ennen on pärjätty vain kartalla, kun nyt kaikkien teknisten apuvälineidenkään kanssa ei pärjää, murisin itselleni. Myöhemmin sain perheeltä henkisiä taputuksia, että ei se mitään, oli kivaa ja nähtiin tulomatkalla paljon murmeleita ja sitäpaitsi polku olisi ollut jyrkkä ja loppuvaiheessa ehkä sittenkin epämukava.

Yksi soutaa, toinen nauttii. /One rowing, the other enjoying.
Mökki on yksityinen. /The hut is privat.
Löysin taidetta!/Found some art!

Niin että sitten kun lähden uudelleen, kuljenkin ehkä B:stä A:han, enkä A:sta B:hen. Tai sitten aivan uutta kombinaatiota, yöpyen ehkä järvellä.

Ja takaisin kivipolkua pitkin./And back through the stonefield.
Ja joen poikki. /And through the river.
Niinku minne?/The question is where to?
Löydetiin kivinen sohva./Found a stonecouch.
Ai no nyt tajuan…/Oh, now I get it…

En resumen: Póngase vivo, cuando hay cambios en la ruta. Concéntrese en el mapa. (Las fotos son del paseito a los lagos Suretta).

Kurzgesagt: Aufpassen, wenn es Veränderungen im Weg gibt. Konzentriere dich auf der Wanderkarte. (Die Fotos sind von Surettaseen).

Alppijärviä metsästämässä

Alppijärviä metsästämässä

Katselen tässä pihalla, siis kotona, Zürichinjärveä. Oikealla kirkkaan sinisenä, vasemmalla turkoosivivahteisena. Ennen ukkosta sen väri vaalenee, opaalin väikkyväksi, väriksi, johon haluaisin upota.

Sisäinen harakka haluaisi omistaa tuon sävyn, tallentaa johonkin, pitää omana. Tyydyn katselemaan sitä, ahmimaan silmilläni ja toivon sen jäävän mieleeni, siis ikuisiksi ajoiksi.

Huomenna ihastelen jo uutta turkoosinvihreää, vai liekö silti sama? Ei tarttunut edellispäivän sävy sittenkään mieleen.

Syksyn tietää siitä, kun järvi muuttuu metallisen siniseksi, siihen syntyy tummia, mutta kirkkaita sävyjä.

Ja pilvisinä päivinä järvi on kuin kaikki muukin: harmahtava.

Penkki jota ei käytetty. /A bench we didn´t use. Wangersee 2205 m
Polku kohti edessä näkyviä kukkuloita. /A road towards the hills.
Ylös siksakkia jonossa./ Zigzag-path up, in a row.
Herkkä alppikukka. /A very fragile alpine flower.
Kivistä ympäristöä, mutta hyvin jalka nousee. /Rocky ground, but getting up.

Zürichistä itään mennessä, heti tunnelin jälkeen, avautuu tajunnan räjäyttävä vihreänturkoosi. Walensee on yksi upeimmista Sveitsin järvistä – kunnes törmäät niihin muihin.

Alpeilla pieninä opaalihelminä kimmeltävät järvet saavat värinsä mineraaleista, bakteereista, levistä, hiekasta ja mudasta. Arkista, mutta huumaavaa.

Lumoutunut järvestä sekä sen ympäristöstä./Fascinated of the lake and it´s surroundings. Wildsee 2493
Kuka löytää parhaan taukopaikan? /So, who finds the best place for where to rest?
Kuksasta voimaa seuraavan nousuun./ Kuksa is actually from Lapland, but seems to work also in higher altitudes.
Valko-puna-valkoinen merkki johdattaa eteenpäin. /The white-red-white -mark shows, where the path goes.

Kiveä vasten värit korostuvat tai ehkä hapenpuutteen vuoksi korkealla vain vaikutun kaikesta enemmän. Mutta värit ovat kirkkaammat ylhäällä. Viiden järven vaelluksella Pizolissa haluaisin jäädä toiselle järvelle, Wildseelle 2495 metrin korkeuteen hengailemaan. Seinämät vain ovat jyrkät, taukopaikat kivikkoa ja väkeä niin, etten tiedä onko kiviä vai ihmisiä enemmän.

Päätän, että tämä järvi on ykkönen. Sveitsin upein. Etäinen ja ylpeä, sillä sen jyrkät seinämät eivät päästä ihmistä lähelle. Rannoista ei ole puhettakaan.

Seuraava järvi! /There´s the next lake!

Schottenseellä pyörrän sanani. Istun rannalla ja mupellan Quiche Lorrainea, kinkkupiirakkaa, ryyppään kahvia kuksasta. Haluaisin viipyillä. Vesi kutsuisi, mutta niin tekee myös polku. Reittiä riittää, on jatkettava matkaa, että ehdimme viimeiseen hissiin kohti laaksoa.

Schottensee on lähestyttävämpi alppijärvi. Se ei ole niin jyrkkä ja ankara, vaan leppeä olemukseltaan ja kutsuu oleskeluun. Monet ottavat litteän kiven käteen ja yrittävät heittää leipiä. Seitsemän on paras tulos.

On hieman jarruteltavaa, ennenkuin ollaan järven rannassa./Need to do some braking, before getting down to the lake. Schottensee 2335 m
Lähempänä väri vaihtelee, valosta riippuen. /Nearer the color changes, also depending of the light.
Vielä naurattaa./Still laughing.
Taiteilijalle oiva paikka, hyvin maalauksellinen. /This is a place for an artist. Very picturesque.

Schwarzee on nimensä mukaisesti musta tai ainakin tumma. Tässä ei kukaan enää hihku innosta, mutta kamerat räpsyvät, sillä ympärillä on louhikkoista maastoa, lunta ja järven virta ylitettäväksi. Täälläkin juomme kahvit, sillä edessä on taas mäki. Laaksossa on jotain rauhoittavaa, samoin järvessä, tyyneyttä, jota Wildseellä ei ollut. Ihmekös tuo, sillä johan nimikin sanoo, että se on villi paikka.

Ja yhtäkkiä olemme pilven ympäröimiä. /And suddenly we are in a cloud.
Onneksi pilvet päättävät leijua muualle. /Luckily the cloads decide to float some where else.
Neljännellä järvellä on vielä lunta. /4. lake has still some snow around. Schwarzsee 2368 m
Järvimaisemien kauneudesta jähmettyneitä vaeltajia, otaksuisin. /These stoneguys are probably the hikers, who got astonished of the view.

Viimeisen järven ohitan suvereenilla otteella: onhan näitä jo nähty. Vilkaisen selkäni taa, ehkä tämä kulma on parempi. Juuri kukaan ei pysähdy täällä. Järvi-parka jää huomiotta, sillä jalat ovat väsyneet, hissille vielä matkaa. On se kaunis, ei sillä. Mutta ei pyörryttävän upea.

Täältä näkee Bodenjärvenkin. Minä vain kenkäni. Polku muuttui kapeaksi ja oli kallellaan kohti ikuisuutta. /From here you can see even the Lake Constance. I only saw my shoes. The path got narrow and tilted to the infinity.
Kukaan ei jaksanut kiinnostua tästä järvestä. Se oli vihertävä ja kaunis, ihan hyvä järvi. Mutta ikävästi se viimeinen. /Nobody was very interested in this one. It was a totally fine and nice lake, though. Just unfortunately the last one. Baschalvasee 2174 m

En resumen: Los lagos en los Alpes tienen unos colores impresionantes. En la vuelta de cinco lagos en Pizol mi favorito era el segundo, Wildsee en 2495 metros. Bordes y picos filudos, imposible de acercar, pero vea el color! Pero en el próximo, en el lago de Schotten, me sentía mejor. El lago invita a quedarse un rato, a contemplar en lo verde. Y descansar un rato las piernas cansadas.

Kurzgesagt: Alpseen haben farben, die ich nirgendwo anders gesehen habe. Grün, blau, türkis; jeder See mit eigener Mischung von der Farbpalette. 5-Seen-Wanderung in Pizol gibt fünf Beispiele von Opalfarbe bis dunkel blau. Und alle Farbtöne sind lebendig, sie verändern sich mit der Bewegung der Wolken und Sonne.

Patikkasesonki pakettiin

Patikkasesonki pakettiin

Lokakuun lopussa se on loppu. Osa hisseistä pysähtyy odottelemaan seuraavaa kautta, joko talvea tai peräti kesää. Ihmiset vetäytyvät koteihinsa tutkimaan talvikauden varusteiden tilannetta. On syksyn loppu, eikä talvi ole vielä saapunut.

Mutta sitä ennen, viimeisenä viikonloppuna, aurinko paistaa ja pakkaan reppuun evästä, vaatetta, vara-akun ja aurinkovoiteen huulille. Ilmeisesti puoli Sveitsiä on halunnut tarrata mahdollisuuteen, sillä Wilderswilissä vaunut ovat tupaten täynnä. 126-vuotias hammasratasjuna nitisee liitoksistaan, kun änkeän kankkuni köyryn mummon ja pullean herran väliin. Aldo pääsee toisesta ovesta sisään, samoille kohdille riviä kauemmas. Yritän kaivaa puhelimesta lippuja, jotka ostin sovelluksella ja ne ovat ovat jossain toisaalla kuin kotiseudun arkipäivän liput. Räplään puhelinta, kondyktoori vai lieneekö peräti kuljettaja, ähkii vieressä. Hän ei tiedä näistä jutuista mitään ja kanssamatkustajat nytkyvät omituisesti. Oletettavasti hihittelevät, mutta en ehdi kiinnittää siihen huomiota, sillä käyn systemaattisesti kaikki sovelluksen paikat läpi.

126-vuotias junavanhus täydellisessä kunnossa./126 years old train, in perfect condition.

Liput löytyvät ja juna lähtee matkaan kymmenisen minuuttia myöhässä. Osa näistä minuuteista minun takiani. Hitaasti puksutellen juna kiipeää ylös. Epäilen, että meitä on liikaa. Jos jarru pettää, menemme kovaa kyytiä hornankuuseen. Mummo vieressä torkahtaa. Ei tunnu kova puupenkki haittaavan. Välillä pysähdymme jättämään muutaman ihmisen täysine ostoskasseineen keskellä vuorta olevalle talolle. Grätli-tunnelin jälkeen lumihuiput ovat yhtäkkiä siinä ihan edessä. Puhdas, uusi lumi loistaa auringossa.

Ylöspäin menossa, juna ja asema tuolla alhaalla. /Hiking up, the train and the station somewhere down there.
Ensimmäinen pysähdys, Daube. /First stop by Daube.
Muitakin paikalla. /There are other people too.
Vau mikä väri! /Oh, the color!

Schynige Platten asemalta lähdemme tallaamaan kuuden kilometrin, reilun 300 korkeusmetrin lenkkiä. Tänään painopiste on nautinnolla, rauhallinen kauden päätös upeissa kulisseissa.

Polku on kapea, savinen ja pudotus melkoinen. Edellä oleva pariskunta jarruttelee ja pyörtää ympäri. Toisaalta, ylempänä polkua nousee nainen kyynärsauvoilla ja monta huterassa kunnossa olevaa vanhusta. Näyttävät niiltä, jotka ovat koko ikänsä vetäneet näitä mäkiä.

Ensimmäinen etappi on nopeasti saavutettu ja kaivan heti eväät esiin. Matkaa on kaikenkaikkiaan tehty sen verran, että maha murisee. Koko kesä on treenattu repun täyttämistä ja tässä on tulos: suolaisia vihanneksilla maustettuja kuivia pipareita, pähkinöitä, kuivahedelmää Costa Ricasta ja mandariineja. Puolet menee heti ja ihmettelen, miten en edes voileipiä tehnyt.

Reitti upealla näkymällä Brienzerseelle. /The path with a great view to Brienzersee.
Thunersee toisessa suunnassa. /Thunersee on the other direccion.

Räpsin kuvia pyörien puolelta toiselle. Ohut yläpilvi ja jonkunlainen utu lähestyvät. Se tietää muutosta säähän. Seuraavaksi päiväksi ja viikoksi on luvassa sadetta. Tänne on tulossa lunta. Nyt maisemat ovat käsittämättömät. Aivot yrittävät prosessoida korkeuseroja ja joka kerta kun katse kohtaa Brienzerseen upean vihreän, päästän vingahduksen. Tänne on tultava kesällä uudelleen, silloin kun alppikukat ovat loistossaan ja huippujen väliin jäävällä kattilamaisella tasangolla juoksentelee murmeleita. Nyt ne ovat jo vetäytyneet pesiinsä. Yksi vihellys kuuluu, mutta ketään ei näy.

Alkumatkan polku kulkee kivisen alueen reunaa myöten. /The path goes horizontal on the upper part of the stony area.
Jäätikkö huippujen välissä. /A glacier in between the peaks.
Murmeleiden kotiseutua. /The homeland of the marmots.

Lupasin itselleni monen monta patikkareissua tälle vuodelle. Osa suunniteluista jäi tekemättä, mutta kipusimme vuoristomajalle, kävelimme joen, järvenkin vartta, Alppien loisteessa, kivisten ja lumisten vyöryjen läpi. Saldo on hyvä, sillä aina lähdettiin, kun sää ja muut menot sen sallivat. Plussaa myös siitä, ettei retkiltä tullut tappioita. Muutama naarmu ja todella saviset vaelluskengät kuuluvat kuvaan.

Aika monta ruksia kesältä karttaan. / The hikes of this summerseason.

Kun patikoimme eteenpäin, kivikentän rotkon puolelta ilmestyy pojan pää. Isä tulee perässä. Kuka sitä tavallista polkua viitsisi mennä, kun jyrkännekin tarjolla. He ovat tulleet alkumatkan kattilan keskellä kulkevaa reittiä ja kenties käyneet makkaranpaistossa sienten keskellä. Nopealla vilkaisulla näen vain kiviä, mutta hei, niistähän tulee ulos lapsia. Leikkikentällä on lapsen kokoisia jättisieniä ja luonnonkiviä, sekä nuotiopaikka.

Alppikukka, Silberdistel./Alpine flower, Silberdistel.
Löysin täydellisen kiven jolle istahtaa. /Found a perfect stone to sit.
Leikkikenttä. Löydätkö sieniä? Tulisijan? Ihmisiä?/A playground. Can you find the mushrooms? Fireplace? People?

Mutkan takana pähkäilemme toisen pariskunnan kanssa, että onko tämä se takaisinpäin vievä käännekohta vai vieläkö jatketaan. Päätämme mennä eteenpäin, sillä kilometrejä puuttuu vielä. “Kyllä se tästä”, mies rauhoittelee kumppaniaan. He pyyhkäisevät reitin sivuun eväille. Päivää on vielä käveltäväksi.

Polulla on yhtäkkiä portaat alas. Sieltä näen toiset kyltit. Tämä on se paikka, josta voi joko jatkaa neljä tuntia eteenpäin tai kaartaa takaisin asemaa kohti. Istahdamme hetkeksi toiselle snäkkipaussille ja pähkäilemme, kääntääkö selkä vihreälle järvelle vai lumihuipuille. Järvi häviää kisan. Auringossa on lämmin; ehkä viimeisiä päiviä teepaidassa.

Tietenkin vuorella on lehmänkelloja soitettavaksi./Of course there are cowbells to play.

Takaisin Schynige Platten aseman paikkeilla on taas nälkä, vaikka reitti tuntui lyhyehköltä. Halutaan syödä herraskaisesti, emmekä mene itsepalvelutiskille, vaan nousemme ravintolan terassille. Siellä vallitsee stressi ja viime hetkien paineet. Huidomme vartin verran ja saamme lopulta eteemme rasvaisimman ja mauttomimman röstin ikinä. Kananmunakin on jäänyt laittamatta päälle, koska varastot on kuulemma tyhjät. Huomisesta alkaen ravintola on kiinni kevääseen asti. – Ensi kerralla otetaan kunnon eväät mukaan. Kahvitermaria myöten.

Auringonlaskua odotellessa. / Waiting for the sunset.
Viimeinen juna laaksoon./The last train to the valley.

Pilvet lipuvat auringon eteen ja tulee viileä. Emme sittenkään jää odottelemaan auringonlaskua, vaan puksuttelemme junalla laaksoon. Wilderswilin kylässä haluan vielä katsoa vanhojen talojen välistä kohoavaa kirkkoa ja löydämme puisen katetun sillan, joka luo täydelliset raamit syksyn väreille.

Kotimatkalla teen inventariota ja mietin listaa ensi kesälle. Niin monta polkua vielä kulkematta.

Puusilta Wilderswilissä, josta matkamme alkoi./A bridge in Wilderswil, where our journey began.
Syksyn värejä sillan alta katsottuna. / Autumn colors.

En resumen: El último caminito de la temporada! Todavía una vez antes del invierno, subió un tren de 126 años al monte. Caminamos por los bordes de la montañas en sol y con una vista increible en Schynige Platte. Y ahora lo que sigue, es pasar el invierno haciendo una lista de los próximos destinos.

Kurzgesagt: Das letzte Mal mit dem 126 Jährigen Zug hinauf! Dann ist es fertig – im Winter kommt hier niemand. Oder vielleicht schon, aber nicht mit dem Zug. Die letzte Wanderung vom Sommer Saison war zum geniessen, in T-Shirt und mit herrlicher Aussicht auf Brienzersee und auf die andere Seite auf Eiger, Mönch und Jungfrau.

Patikkaretki Leglerhüttelle osa 1

Stausee Garichti-Leglerhütte (2273 m)

Olen pitkään haaveillut patikkaretkestä, joka veisi jollekin alppimajalle. Tällä tarkoitan niitä, jotka ovat huipulla, vain jalan saavutettavissa, omassa ylhässä yksinäisyydessään. Se vaatii pientä suunnittelua ja hyvää säätä ja kaiken pitäisi natsata. Ensin lumen pitää sulaa suurelta osin pois, perheen aikataulujen osua yksiin ja kunnon olla myös kaikilla sen sorttinen, että päästään perille ja alaskin, vammoitta.

Patojärvi, jonka äärimmäiseestä päästä aloitettiin retki./Reservoir, where you get with the cableway and where we started the journey.
Hämähäkki mustikkansa kera. /A spider protecting its blueberry.

Tälle kerralle en saanut istutettua yöpymistä, sillä sää oli hyvä vain päivän. En ole niin kokenut vuoristoihminen, että lähtisin sumussa tai pilven roikkuessa rinteellä, etsimään polkuja takaisin tai liukastelemaan liukkaille kivipoluille. Joten päädyin eestaas-reissuun. Lähtöpiste oli Glarusissa, Zürichistä reilun tunnin matkan päässä.

Alusta alkaen tiedot sekä poluista että muuten olivat hiukkasen epämääräisiä. Ensinnäkään Kies-Mettmen, kuplahissin lähtöpaikka, oli navigaattorille tuntematon paikka. Siispä lähimpään kaupunkiin, Schwandeniin, missä tuli ensimmäinen huti kaupungin viidakkomeressä. Oli kaikenlaisia yliviivattuja ja oransseja kylttejä ja vasta muutaman u-käännöksen jälkeen päästiin yksikaistaiselle tielle, joka johti “Chiesin” kuplahissin luo. Sekin on hyvä muistaa, että nimistä on erilaisia kirjoitusasuja.

Yksikaistaisen tien alkuun on merkitty ajat, jolloin postibussi tulee vastaan, eikä muu liikenne mahdu reitille. Henkilöautoille on muutama ohituskohta ja toivoin, ettei ainakaan meidän tarvitsisi peruuttaa vastaantulevan takia. Tietä reunusti muutama puupölli, joista tuskin olisi turvaa, jos ratinkääntäjä erehtyisi liikkeissään.

Glarus, mistä naapurimme on kotoisin. /The valley of Glarus.
Oikealla, vuoren toisella puolen on määränpäämme, Leglerhütte./On the right side, over the mountain, is our goal, Leglerhütte.

Asemalla alppitorvensoittaja viritteli käheitä säveliään, ehkä eläkeläisryhmän iloksi, ehkä kansallispäivän takia. Nousu hissillä patojärvelle kesti vain muutaman minuutin, mutta oli suolaisen hintainen. Täällä eivät paikalliset alennuskortit kelpaa.

Rehevän luonnon ensimmäinen yllätys oli Garichtin patojärven (tunnetaan myös nimellä Mettmensee) sivulla sininen mustikkamätäs. Tytär oli jumittua lähtöviivoille, hän ei olisi millään raaskinut jättää arvomarjoja varpuihin.

Sormet sinisinä tallattiin loivasti nousevaa maastoa ylöspäin. En ilmeisesti vieläkään osaa tulkita karttoja niin, että tajuaisin, kulkeeko patikkapolku lopulta reunalla vai reunustaako sitä vakaa ja lavea maasto. Reittiä oli kiva nousta, sillä parin kengän levyiset polut rotkon vierellä puuttuivat täältä kokonaan. Siis rentoa tallaamista. Pulssi kyllä nousi, sillä korkeusmetrejä kertyi 700.

Polku kulkee alppitilan läpi./The path goes through this alpinefarm.
Tästä vasemmalle. On varmistettu, että sen huomaa myös se, joka tuijottaa vain jalkojaan./So, even if you only look your feet, you might also notice that the path goes left.

Pienet pojat olivat lapioiden kanssa polulla luomassa lehmänlantaa sivuun. Olivat tulleet läheiseltä alppitilalta mönkijällä. Polku kulki tilan läpi ja varmaankin poikien pikkuveli lakaisi tomerana laatoituksia puhtaaksi. Pöydälle oli ladottu valmiiksi pakattuja juustoja. Varmaankin perässä tulevalle ryhmälle.

Laakson laveus ja rehevyys, kosteus ja vehreys, muistutti Costa Ricaa ja sen sademetsien peittämiä vuoria. Tunsimme koko perhe olevamme kotona.

Lounaspaikka. Kauniit näkymät ja todella rauhallista./Lunchplace. Very nice view and really peaceful.
Leiri. /Our camp.
Lapista tuotua superruokaa. Tuli vasta maistettua, kun päivämäärit oli jo ylitetty./I got these from Lappland and now, that they already expired, eat one.
Niin nälkä, että haluaisin tuupata koko voileivän yhdellä kertaa suuhun. /Can´t open my mouth enough to shove the whole sandwich in. Really hungry.
Ja tämä alppikukka on….? /And this alpine flower is…?

Toista tuntia tallattuamme, noin 300 korkeusmetriä takamme, todettiin, että nälkä kolkuttelee. Pienen joen toiselta puolen löytyi hiukkasen kostea pikkuniitty, ennen kivikkoa. Siihen katettiin pöytä. Vakiintuneet eväät mukana: voileivät, porkkanoita, kurkkua, tomaatteja, kananmunat, pähkinöitä ja herkkuja. Sillä retki, jolla ei ole herkkua, on tylsä retki. Kahvikuppi eli termarin kansi, jouduttiin jakamaan, sillä varsinaiset retkikupit unohtuivat kotiin. Samoin kuin kiikarit. Hieman närästi, sillä lähimailla kovaäänistä vihellystä pitäviä murmeleita olisi ollut kiva tarkastella lähempää.

Seuraavassa osassa: kuvia ylhäältä, kuinka ylitimme lumikentät ja ehdittiinkö takaisin viimeiselle hissille…

Ja taas mentiin! /And off we go!

En resumen: capitulo 1 de nuestro caminito a la cabaña alpina Leglerhütte (2273 m sobre el nivel del már). Aquí se puede subir los 700 metros de altura sin muchas preocupaciones, si tiene buenos zapatos y no le importa sudar. Hay que llevar la camara, binoculares, mucho para tomar y alguna merienda. Uno de los mejores rutas, que hemos encontrado. En el próximo post más detalles y fotos de arriba. Y a ver cómo fue la bajada.

Kurzgesagt: Der erste Teil von der Wanderung zum Leglerhütte (2273 m ü. das Meer) im Glarus. Hier kann man ganz gemütlich hinauflaufen, wenn man gute Schuhen hat und schwitzen mag. Eine Kamera, ein Fernglas, viel zum Trinken und Proviant sollte man mittenehmen. Das ist sicher eine von den schönsten Wegen wo wir gelaufen sind. In den 2. Teil und wie es weiter gegangen ist und Fotos von oben.

%d bloggers like this: