Advertisements

Trooppiselle toipilaalle alppiaurinkoa sahalaitaisten vuorten katveessa

Lanko Costa Ricasta haluaa aina vuorille, tietenkin, vaikka asuu ylätasangolla 1500 metrin korkeudessa. Sveitsissä pitää päästä Alpeille.

Etsin kiireellä paikkaa, joka täyttäisi samat kriteerit kuin aina, kun retken suunnitteluun ei olla paneuduttu, eikä ole aikaa viivytellä. Matkaan piti päästä heti, vielä kun sää oli hyvä, suht lähelle, eikä liian pitkää, sillä tropiikin mies sai heti flunssan kun oli saapunut Euroopan talveen.

Tämä oli toipumislenkki, hyvinvoinnilla voitelua, aurinkoa ja parantavaa Alppien ilmaa. Niin vakuutin. Joukkue oli vähän toista mieltä, kun yskä sakkasi ja nousua riitti. Yritin pysähtyä kuvaamaan usein, katsoin omaa pulssiani ja totesin, että kyllä tämä tästä. Jos minä, niin hänkin. Ei ehkä ollut ihan paras päätelmä. Toipilas ei kyllä valittanut, mitä nyt hikoili ja jäi vähän jälkeen.

Vasemmalla laskettelurinteen vierestä lähtee kävelytie oikealle. / Hikingpath begins hier, in front of the peaks.
Alppivessa. / Alpine toilet.
Selän takana alkupisteessä. /Starting point looking to the other direction.

Alp Sellamatista kombihissin asemalta umpisuolta muistuttava reitti on ollut meillä suunnitelmissa pitkään. Edellinen kerta Toggenburgissa hernerokkasumussa oli jännittävä, mutta Churfirstenin sahalaitainen vuorijono, jonka katveessa kävelimme, jäi kokonaan näkemättä. Yhtä hyvin olisimme voineet tarpoa laakson metsässä.

Tänään aurinko paistoi täydellä teholla, niin että talvivaatteet oli kuorittava teepaitaan asti. Noin kolmen tunnin reitillä on nousua sekä laskua 260 m eli kovaa urheilua hakeva tuskin saa lenkistä kiksejä.

Matkalla on hämäävästi Wanderloipe -kylttejä vähän siellä täällä, ilman sen enempää selvittäviä tekstejä. Virallisesti talvipolkuja on vain yksi, mutta ilmeisesti sivuteitäkin on tehty. Ne kaikki palaavat jossain vaiheessa samoille seuduille. Wanderloipe-tarkoittaa yhdistelmäreittiä; patikkapolku kulkee hiihtoladun kanssa samaa tietä.

Jaksaa, jaksaa. / Still some energy left./ Lo logro o no lo logro?
Yhdistetty tie patikkaväelle ja hiihtäjille. Hyvin mahduttiin./Combined path for the hikers and skiers.
Talo lipalla./ A house with a visor.
Onhan tää täydellistä!/Isn´t this perfect?

Palvelut ovat alkupisteessä. Puisesta katoksesta löytyi vessa, jonne pääsy vaatisi lapiotöitä metrin verran. Pienen rinneravintolan jälkeen on turha haikailla juomista, ellei omaa reppua tullut mukaan.

Tässä kohtaa en tiedä kumpi iskee ensin, jano vai tarve syödä marenki./I don´t know if I hier get thursty or an urgent need to eat meringue.

Nousun jälkeen ylätasangolla Thurtalerstoffelilla reilun puolentoista kilometrin korkeudessa vajan edustalla on täyttä. Ainoalla penkillä istuu hymyilevää porukkaa paisteessa. Ruskeat naamat hehkuvat ja kaikki tervehtivät lähes yhteen ääneen. Joku nousee ylös tehdäkseen tilaa, me jatkamme kuitenkin eteenpäin.

Vastaantulijat kyselevät penkkiä. Rouva vaikuttaa vähän väsyneeltä ja hauraalta. Lähimmän vajan luo on turha haikailla, se on lähes kokonaan lumen peitossa. Osoitan lumikentän toisella puolen olevaa penkillistä lepopaikkaa. “Mutta tuohon hankeenhan uppoaa!” nainen kauhistelee. “Juu, ei siitä keskeltä, pysytelkää reitillä”, neuvon. Ihan vain tietä pitkin eteenpäin ja ennenpitkää vasemmalla on penkki auringolla.

Jäljet vievät kohti laaksoa./Somebody disappeared towards the valley.

Evästauolla yritän istahtaa hankeen. Aurinko ja takapuoli lämmittävät maaston kosteaksi ja päädyn kuitenkin seisomaan. Vauhdilla mukaan tempaistut banaani, Gruyere-leivät suolakurkulla, tomaatti ja kuivahedelmä-pähkinä -sekoitus maistuvat parhaalta ikinä. Toipilaskin kiittelee eväitä ja tunnustaa myöhemmin, nukuttuaan autossa koko paluumatkan, ettei ilman snäkkiä olisi kyllä päässyt takaisin lähtöpisteeseen.

Illalla kotona Alppefekti vaikuttaa. En saa nukuttua. Aurinko paistaa yhä, vaikka silmät on kiinni.

Melko mahtava keli. Vai?/Pretty perfect conditions.
Kevyesti kohti kahvia. /Getting to the last part of the path, thinking of coffee.

En resumen: Llevamos el convaleciente del trópico a un paseito a la par de los picos de Churfirsten en Toggenburg. Creo de haber oído, que estába pensando si lo logra o no. Lo logró.

Kurzgesagt: Das letzte Mal in Toggenburg konnten wir die Churfirsten gar nicht sehen. Heute gab es keinen Nebel, sondern der Tag war ideal. Blauer Himmel und viel, viel Sonne.

Advertisements

Kohtaamisia Liechtensteinin rinteillä – ja saako nainen maksaa laskun?

Päätin, että nyt riitti. En välitä huonoista säistä ja muista esteistä; nyt on päästävä vuoristoon hengittämään ohutta ilmaa ja etsimään rasvasta tihkuvaa röstiä. Vaatimukset eli 1-1,5 ajomatka, talvinen kiertolenkki, ei lumivyöryvaaraa, ei sumua, ei lumituiskua, ei sadetta, eikä myrskytuulta olivat vaativa yhtälö. Sveitsiin osui juuri parahiksi matalapaine ja myrskyrintama, mutta läheisessä ruhtinaskunnassa – joka on kuin perheenjäsen, sillä käytetäänhän siellä valuuttana Sveitsin frangeja – vallitsi rauha ja leppeä talvisää.

Tässä kohtaa narumaista tietä olin jo rauhallinen. Ei jäätä, ei lunta. / I was kind of nervous about the ice on the road – for no reason.

Triesenbergiin noustessa tunsin vatsanpohjassa pientä jännitystä, sillä en vieläkään luota täkäläisiin talvirenkaisiin, eikä lumiketjuja ei ollut matkassa. Luvatut -7 astetta olivat lopulta plussaa ja tie hyvin suolattu.

Rauhankappeli, alkupiste. Mutta mihin suuntaan? /Ok, this is the chapel, but where´s the way?
Aurinkoiseen suuntaan?/Towards the sun?

Ohitimme kuppilan, jossa olimme ohikulkumatkalla kerran kauan sitten käyneet syömässä. Se näytti vuosien ränsistämältä. Viereen tupsahti silloin vanha mies, joka oli ilmeisesti tallannut mäkeä jalan. Ymmärsin vain vähän mitään hänen puheestaan. Aldon mukaan vanhuksen silmät vilkkuivat siihen malliin, että hän yritti tehdä minuun vaikutuksen juustolallaan. Me luulimme, että kyse oli kaneista. Kieli oli vähän hakusessa.

Malbun

Ylhällä laaksomaisessa Malbunissa on talvella patikkareittejä tasan yksi, joka lähtee rauhankappelilta. Kappelilta, jota ei ole merkitty mihinkään karttaan ainakaan netissä. Paikanpäällä tajusin, ettei yhden tien kylässä ole kovin paljon mahdollisuuksia. Joko se on tien oikealla tai vasemmalla puolella.

Meni mihin tahansa, tämä tie on hyvä!/Who cares, where this goes, it´s great anyway.

Lähdimme tallaamaan aurinkoa kohti, kuten muutkin jalan kulkevat, koirat ja ihmiset. Tuuli pöllytti lunta ja epäilin Sveitsin puuskien sittenkin yltävän tänne korkeaan laaksoon. Aurinko valaisi liikaa, en saanut tolkkua puhelimen ohjeista tai suunnasta. Näkymän olisi pitänyt olla Pizoliin päin, sveitsiläisille vuorille. Itävalta kuitenkin kajasti; epäilin jo kuulevani wienervalsseja.

Ohittamamme perhe oli yhtä pihalla reitistä kuin me; he olivat olleet Liechtensteinissa tasan puoli tuntia. Seuraava kanssapatikoija oli paremmin kartalla ja kertoi, että mäen yläpäässä olisi vain ravintola, jonne polku päättyy. Siis väärä suunta. Ehkä olisi kannattanut alunperinkin seurata sitä yhtä ja ainutta kävelypolkua.

Joten takaisin kappelille ja toiseen suuntaan. Tietä suojasi pyhä perhe. Tuulikaan ei yltänyt tänne. Pysähdyin kuoriutumaan kerroksista. Manasin toppahousuja hiki reisiä pitkin valuen.

Pyhiä tarkkailijoita vuoren kupeessa/ Some holy obserwers in the mountain formation.
Pienoismalli?/Ist this real?

Häpeillen tajusin, että nyt se on tapahtunut. Olen turtunut äärettömän kauniisiin vuoristomaisemiin, eivätkä keskivertovuoret enää herätä upee, vau tai mahtava! -elämyksiä. Ja tätä reittiä sentään kuvailtiin “maalaukselliseksi”. Kaunista oli kyllä. Ei vain pakahduttavan kaunista. Ihmettelin, miten Malbun ylempää katsottuna näytti leikkikylältä, pöydälle rakennetulta pienoismallilta. Ehkä se johtui lumen pehmentämästä maisemasta?

Majesteettinen känkkärä. /Majestic old tree.
Siellä se odottaa, Malbun /There it is: Malbun again.
Vaara. /Danger.

Ympärilenkin toisessa ääripäässä varsinainen tie jatkui alamäkeä kohti Malbunia, mutta samasta pisteestä lähti myös ylöspäin pinkein seipäin merkitty patikkapolku, jota ei näkynyt kartoissa. Vastaantulija, nuori nainen peililaseineen, auringosta hehkuvineen kasvoineen vakuutti, että kannattaa jatkaa, vaikkei reitti vie minnekään. “Megaschön“, tosi kaunista.

Taukopaikka. Saasfürkle 1785 m. Megaschön.

Ylämäki vei risteykseen, jossa kohtasivat laskettelurinne, jonkinlainen suksipolku ja kävelytie. Saasfürkle, 1785. Suksipolulta lumivallin takaa nousi hikinen mies pöyheän koiransa kanssa. Tyyppi veti tyynesti yläkropan paljaaksi ja kaivoi kuivat paidat repustaan. Penkeillä istui kävelijöitä evästauolla. Meillä oli välipalaa mukana, muttei suuremmin nälkä. Iskin hampaat omenaan ja jatkoimme tallaamista.


Lenkin lopussa tajusin, että tämä pieni retki oli lopulta nousuineen ja laskuineen lyhyempi ja huomattavasti vaatimattomampi tavalliseen viikoittaiseen juoksulenkkiini verrattuna. Mutta korkeammalla. Ehkä siksi laahustin loppuvaiheessa suhteellisen väsyneenä tai kenties hikoilun uuvuttamana.

Pikkuisen lunta tai matalat tienviitat. /A bit snow or very tiny signposts.
Et jos haukkaisin puoli omenaa kerralla, päästäis nopeammin taas liikkeelle./Maybe I take a bite, size of half an apple and we get to go.

Liechtensteinissa on vaikea olla ajattelematta rahaa; pankkeja on joka nurkalla. Raharikkaita, turkkeja ja loistoautoja ei Malbunissa kuitenkaan liikkunut, pikemminkin tavallisia liechtensteinileisia lapsiperheitä viettämässä talvista sunnuntaita ja muutama sveitsiläinen siellä täällä.

Raha oli myös läsnä aterialla. Vieressä istui sveitsiläisiä ja tarjoilija toi laskun miehelle. Nainen totesi närkästyneenä, että se kuuluu hänelle. “Minä maksan aina. Hän tuo rahaa, minä käytän, meillä on sellainen sääntö,” hän selitti ilmeisen ylpeänä roolistaan. Tarjoilijan mentyä nainen kummasteli vielä pitkään ja monisanaisesti, että miten voi olla näin vanhakantaista.

Vihdoin safkaa. Ja yllätys yllätys, paikan nimi on Alppihotelli./Finally something to eat. What a surprise, that the place is called Alp Hotel.
Täällä oli järjettömän kokoisia kakkuja (niitä on palattava testaamaan), sen sijaan söin kuitenkin tattiravioleja, älyttömän hyvää./This place had really huge cakes (need to go and taste sometimes) but instead I got some bolete ravioli – delicious.

Itse keskityin harvinaisen maukkaiseen tattiravioli-annokseeni, yrittäen ymmärtää naisen pöyristyksen logiikkaa. Mutta askel se on pienikin askel tasa-arvon suuntaan, kai. Sveitsi ei ole niitä kärkimaita, se on selvää. Luulin ikäpolveni kuitenkin olevan pitemmällä. Raha on tässäkin se avainsana. Sitä on paljon ja se turruttaa. Kukapa lähtisi töihin, kun makea elämä on ympärillä muutoinkin. Luottokortti käsilaukkuun ja ostoksille. Se ylläpitää illuusiota määräämisvallasta ja itsenäisyydestä.

Aurinko vaihtui lumisateeseen. /Snow falling.

En resumen: Tormentas y avalanchas en los Alpes suizos, así que tuvimos que ir a Liechtenstein. Allá en Malbun encontrámos un poco de sol y un paseito bonito.

Kurzgesagt: Sturmböen, Lavinen, Nebel und Schnee in der Schweiz. In Liechtenstein Sonne und eine schöne Winterwanderung.

Nuotio alppijärven rannalla

”Vuoristoon, vuoristoon…” surraa mielessä heti kun kesä ja +30 saapuu Zürichiin. Ilma kaupungissa on paksua ja saastearvot punaisella. Lehmältä ja ruoholta tuoksahtava vuoristoilma kuulostaa huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta ja alan selata talven aikana löytämiäni linkkejä vaelluspaikkoihin. Toukokuussa ja kesäkuun alkupuolella pitää vielä vähän jarrutella; ihan kaikki polut eivät ole sulia.

seealpsee tie2

Tästä se lähtee. Kohti hammasvuorta.

Liikuntasaralla on muutenkin hyvä meininki, palanut uimala ulkoratoineen on avattu ja Suuntokin sykkii jälleen kokonaan uuden sykevyön kera. Vaelluskunto löytynee parin reissun jälkeen.

Kevään ensimmäisellä vuoristovaelluksella keskityttiin olennaiseen eli kauniseen maisemaan minimiponnistuksella ja maksimimäärällä herkkuja. Näin pohjustetaan positiivisia muistoja vaelluksesta ja saadaan perhe liikkeelle vastakin. Tai näin ainakin suunnittelin.

seealpsee tie porukkaa hyvä 6

Jo melkein järven luona.

seealpsee lehmä 3

Kriittinen lehmä. Suhtautuu ilmeisen ynseästi ohikulkijoihin.

seealpsee ranta7

Järven toinen ääripää. Tuulensuojaan oli kertynyt paljon porukkaa.

Valitsin kartalta todella lyhyen, vajaan puolentoista tunnin nousun Appenzellin Wasserauenista (868 m) Seealpseelle (1141) ja vakuutin, että kärsimys on lyhyt mutta kannattava. Muisti vain tuotti tepposia. Pätkän voi kävellä joko metsässä tai leveää, osittain päällystettyä tietä myöten, joten kovin kauas sivistyksestä ei oltu menossa.

seealpsee runko 8

Seealpsee on vihertävä järvialue jyrkästi nousevien seinämien välissä ja eikä näillä poluilla tarviste kohota kovinkaan korkealle, kun pulssi on jo tapissa. Perheen astmaatikko oli kalpea ja happivajeinen jo ennen puoliväliä, eikä varmaan enää koskaan usko vakuutuksiani kevyestä patikoinnista. Edellisellä kerralla (siitä täällä) näillä rinteillä onnistuin pudottamaan vaelluskengistä pohjat.

seealpsee nuotio 9

Laihat oli ainekset, mutta tuli syttyi.

20170525_155204 (2)

Järven toisessa päässä häämöttää Gasthaus Seealpsee.

Järven rannalla on pari ravintola-Gasthausia ja toisen pihaan oli parkkeerattu kävelysauvoja, mutta myös kaksi lumilautaa. Ylempänä on siis ilmeisesti vielä rinnettä laskettavaksi. Sen verran kesä on jo nyt, että lehmät on tuotu syömään alppiheinää ja niityt kukkivat täysillä.

Järven sopukoissa ja pitkin rantaviivaa räiskyivät pienet risunuotiot. Polttopuutarpeita löytyi ympäristöstä niukasti, mutta juuri sen verran että saatiin eväät paistumaan. Jälkkäriksi paahdettiiin vaahtokarkkeja ja rakennettiin vaahtokarkki-suklaa-kerroskeksit, S´mores.

seealpsee marshmallow 10

Tuhkat hohkaa kuumaa ja vaahtokarkki alkaa paahtua.

seealpsee marshm sandwich 11

Vaahtokarkkileivos.

Näillä murkinoilla jaksoi juuri ja juuri järven toiseen päähän juustolaan ostamaan kimpaleen vahvaa alppijuustoa ja toiselle puolen järveä kahville. Kahvitermari oli näet unohtunut eväslistalta; se on näitä alkukauden ongelmia.

seealpsee käserei 12

seealpsee käse 13

Kahvi ilman kahvileipää on tietty tynkä ja koska vuoristossa joka tapauksessa kuluttaa enemmän kuin alavilla mailla, tilasin Berggasthaus Seealpseessä vielä Schlorzin. Jos tuntuu jalka ei enää vaelluksella nouse tai muuten vain heikottaa, voin vakuuttaa, että tässä on eväs, jonka jälkeen jaksaa. Piirakka on kotoisin juuri näiltä main, Toggenburgin ja Appenzellin tienoilta ja se on täyttä tavaraa. Sisällä on yön yli punaviinissä tai kirschissä uitetuista kuivista päärynöistä jauhettua hilloketta ja päällä rahka-kerma-muna -sekoitus.

seealpsee schlorzi 16

Retkipaikka oli juuri sopiva arkipyhälle ja suunnitelmani onnistui: kukaan ei väsynyt liikaa, kriiseiltä vältyttiin ja alettiin jo miettiä seuraavaa patikkakohdetta.

seealpsee lehmiä tiellä 17

Alkuperäisasukkaita ja turisteja.

En resúmen: El primer paseito en los Alpes en esta primavera. Corto, pero cuesta arriba y un éxito total. Nos concentrámos, ya que es el comienzo de la temporada, en el paisaje espectacular entre Wasserauen y Seealpsee (Appenzell) y snacks ricos.

Kurzgesagt: Die erste Wanderung des Frühlings. Kurz, aber bergauf. Weil es der Anfang des Saisons ist, haben wir uns eher auf die feine Snacks und schöne Aussicht zwischen Wasserauen und Seealpsee (Appenzell) konzentriert.

 

Kun kengästä putoaa pohja Alpilla

Vaellus: Ebenalp (1644 m)-Füessler-Altenalp (? m)-Mesmer (1613 m)-Seealpsee (1141 m)-Wasserauen (876m). Opasvihkosen mukaan 5h, 11,7 km ja vaativa. Nousua 397 m ja laskua 1083 m.

Luin laiskasti lehteä loppukesän aamuna pihalla, välillä jäin tuijottamaan venettä järvellä ja hörppäsin jo kylmennyttä kahvia. Tuntui vähän siltä, että haluaisin tänään kiivetä vuorelle. Vilkaisin kelloa ja näytti aika myöhältä. Yritin kipristellä muistiani, josko sieltä tulisi mieleen joku paikka, jonne aina on tehnyt mieli. Tarve kiivetä jonnekin tuli vain vähän myöhään, jos sattuu istumaan vielä yhdeksältä aamiaisella yöppärissä, eikä edes kohdetta ole päätetty. Moni paikka on turhan kaukana tai vaellukset liian pitkiä.

ebenalp-lehmipoika

Kuvasta tuli vähän turhan, sanottaisiinko taiteellinen, mutta laitettava silti. Tilanne on niin Appenzelliä. Yhtäkkiä eteen tuli lauma lehmiä, joita johdattavat kukkakranssein koristetut nuorukaiset. Ehkä jo paluuliikennettä vuorilta laaksoon.

ebenallp9-polku

Vuoristossa vaellusreitit tunnistaa punavalkoisista merkeistä

Tuntia myöhemmin oli ikkunaluukut suljettu, reppu pakattu ja auto käännetty kohti Appenzellin Alppeja. Kuplahissillä vaikutti siltä, että samaan ideaan oli päätynyt koko lähialueen väestö. Olin halunnut pitkään näyttää Ebenalpin seudun puolisolle. Puolilta päivin oltiin lopulta ylhäällä ja täydessä paisteessa tallaamassa kohti ensimmäistä määränpäätä, Altenalpia.

ebenalp-13-maatila

Altenalp. Tässä puhallutti sen verran, että kamerakin on vinossa.

ebenalp11-maitotonkat

Maitotonkat järjestyksessä ulkoseinällä.Ylhäällä yöpymätilat.

Viitta näytti heti alkupätkän jälkeen osoittavan pienelle, alaspäin siksakkaavalle kiviselle polulle. Pari porukkaa kävi kurkkaamassa, pyörittivät päätä ja jatkovat leveämpää tietä. Osuus on lyhyt, eikä niin paha miltä vaikuttaa. Silti, näillä seuduilla olen ensimmäisen kerran nähnyt kylttejä, joissa lapset kehotetaan sitomaan turvaköyteen kiinni. Polut ovat kapeita ja reunat jyrkkiä. Vuoristolaispuolisosta täällä oli syytäkin olla hiukan hermona, oli kuulemma sen verran kivistä ja koordinatiivisesti hankalaa reittiä. Minä, saarelainen ja Kronbergillä, kolmisen sataa metriä alempana korkean hyydyttämä, en nähnyt näissä poluissa mitään ongelmaa. Kuulin sveitsiläisen pariskunnan kyselevän paikallisilta, jyrkkeneekö reitti vielä tästä, oli jonkinlaista korkeanpaikan kammoa. ”Jos kerran olette tänne asti päässeet, niin ei se enää pahemmaksi muutu,” kannusti Alpenalpin pikkuruisen maatalon emäntä. Sattuvasti uutisissa mainitaan juuri näihin aikoihin, että ihan tavallisia patikkaretkeläisiäkin putoa, kompastuu, lierähtää ja lipsahtaa poluilta vuosittain  useita ja huonoin seurauksin. Eniten onnettomuuksia vuorilla sattuu yli viisikymppisille miehille, jotka ovat yksin liikenteessä.

ebenalp-12-altenalp-menu-kukat

ebenalp10-sapuska

Vaaleaa vuohenjuustoa ja kellertävää alppijuustoa.

Altenalpissa on pakko pysähtyä, ihan vain siksi, että saman katon alla on itse tupa, possuja ja navetta. Ja pihalla vielä parit kanat. Ruokalistalta löytyy maitoa suoraan lehmästä, lämpimänä tai kylmänä, Heusuppe, heinäkeittoa, jonka liemi tehdään kuivista alppiheinistä, possun filettä pihan sikalasta, piimää, omia juustoja ja jugurttia. Tämän lähempää lähiruoka tuskin voisi tulla.  Meille tuli pöytään alppi- ja vuohenjuustoa ja pussillinen leipää. Kahvi tarjoiltiin laakeasta kupista. Meidän lepuuttaessa vaelluskenkien suojaamia kaupunkilaiskoipiamme, isäntä työnsi paljasjaloin edelweiss-paidassa kottikärryt alamäkeä lähteen luo ja haki siellä kylmenneen maitotonkan ja puski lastin kaulasuonet pinkeinä torpan edustalle.

Appenzellin vuoret ovat rajusti kohoavia, särmäreunaisia. Kivimursketta on valunut alas laaksoon; isoja möhköjä on siellä täällä. Ja niiden vieressä Seealpsee, kirkkaan vihertävä alppijärvi.

ebenalp-14-huiputebenalp-15-maisema

ebenalp-kartta

Mesmerin kohdalla on nousut ja kapeimmat polut selätetty, siitä eteenpäin on alamäkeä ja välillä tasaistakin. Meillä oli kahvin tarve, kova paiste oli muutenkin saanut mehut irti molemmista. Tunsin valtavan kiven kengänpohjassa, enkä tajunnut missä se oikein oli.  Pohja oli irronnut jalkaterän kohdalta kokonaan ja kivi siellä välissä. Tilattiin kahvit ja mantelisarvet sekä rulla teippiä. En kuulemma ole ensimmäinen, joka on kaivannut ensiapua vaelluskengilleen. Teippasin varmuudeksi molemmat, mutta mutta puolivälissä kohti järveä tunsin käveleväni varvastossuissa. Nyt lonksutti oikean kengän pohja kantapäästä asti ja vasenkin oli irtoamassa.

ebenalp-18-mesmer-keskella

Jos oikein siristää silmiä, näkyy kuvan keskellä laaksossa talo. Siellä juotiin kahvit ja teipattiin kengät.

Myönnetään, että kengät ovat edelliseltä vuosituhannelta, mutta muuta vikaa ei tähän mennessä ollut ilmaantunut. Järven luona mies pulahti uimaan ja minä etsin lisää teippiä. Ei löytynyt. Lonksuttelin viimeisen tunnin autolle ja kotona oli pakko luovuttaa kengät roskapussille. Tärkeiden vaellustarvikkeiden listalle pääsee siis teippirulla. Sen lisäksi seuraavalla kerralla olisi muistettava hengittää suu kiinni maastosta riippumatta, sillä onnistuin polttamaan aurinkosuojalla voitelemani huulet suun sisäpuolelta.

ebenalp5-paluu-jarvi

Vingertävää polkua alas kohti järveä

ebenalp2-kynsivuori-jarvi

Seealpsee

En resúmen: La ruta en Appenzell es maravillosa, pero parece que demasiado para mis botas. En la mitad del camino se me cayó la suela de frente, pero por dicha en el lugar de pausa tenían teip. No se me ocurrió, que también hubiera tenido que amarrar la parte del talón, así que la última hora cuesta abajo mi bota pareció un flipflop.

Kurzgesagt: Die Umgebung von Ebenalp ist eine von meinen Favoriten. Aber anscheinend zu viel für meine Wanderschuhen. In Mesmer im Berggasthaus hatten sie Klebeband zur ersten Hilfe, aber ich hätte auch daran denken sollen, dass die Sohle auch bei der Ferse ausfallen wird. Die letzte Stunde bergab hatte ich dann anstatt einen Wanderschuh einen Flipflop.

ebenalp3-niemi

Seealpseen niemi

Huiskis Davosiin, huiskis takaisin

20160528_175151

Jos olisin tiennyt illallisen hoituvan kehnolaatuisilla huoltamovoileivillä ja raejuustolla, siis silloin kun kävelin painostavassa helteessä kaupungilla ensin luoteeseen, sitten lounaaseen, lopulta koilliseen, olisin ehkä ostanut matkalta jotain pientä. Tai ainakin siinä vaiheessa, kun tein mielestäni fiksusti, yritin pienenpieneen mangakahvilaan, kuin koristeelliseen nukketaloon, koska muiden piti olla nauttimassa auringosta tai kaupungilla, olihan lauantai-iltapäivä. Paikka on kadulla, jonne ei eksy kuin vartavasten, kyllä sinne mahtuu, ajattelin. Avasin oven, lämpötila sisällä oli vieläkin korkeampi kuin ulkona, eikä yhtään tuolia ollut vapaana. Siinä vaiheessa jo hiukan hiekotti, jano oli kauhea ja vesipullokin kotona.

20160528_185022

20160528_180731_HDR

Aloin pohtia mennäkö illemmalla elokuviin katsomaan Almódovarin Julietan, teatterissa olisi tilaa tällaisella säällä ja ehkä sitä ennen voisin syödä jotain, kupillisen hedelmiä kadun varrelta, Utoquailta, ne näyttävät aina niin herkullisilta. En silti pysähtynyt värikkään myyntipöydän edessä ja kävelin Niederdorfin sandwich-paikankin ohi. Ja nyt jano oli niin kauhea, ettei nälkä saanut enää ääntään kuuluville ja olin sittenkin kallistumassa elokuvan sijaan junaretkeen Badeniin, bluesfestivalille, missä Ina Forsman olisi keikalla; tekisin ehkä nopean munakkaan kotona ja sitten lähtisin.

20160528_193400

20160528_182640

Silloin kilahti tekstari Davosista, ajoin äkkiä bussilla kotiin, vaihdoin vieläkin viileämmän paidan, nappasin pari banaania ja niin olimme menossa autolla kohti Davosia. Edellinen kerta oli ensimmäisenä Sveitsin jouluna, niin kauan sitten, etten enää edes muistanut miten kaunista matkalla on. Silloin miehen työprojekti kesti aattoiltaan ja minä lojuin pienenpienessä yksiössä syömässä konvehteja ja välissä maistelin lahjakorista löytynyttä punaviiniä ja katselin Pingua televisiosta. Seitsemältä illalla ajoimme Davosiin jouluillalliselle puolitoista vuotta myöhemmin syntyvän tyttäremme tulevan kummisedän äidin luo.

20160528_200547_HDR

Tänään Davos näytti isommalta kuin muistikuvissani, kaupungilta. Kaduilla haahuili hiihtäjien sijaan festivaaliväkeä, cosplay-tyyppejä manga- ja animeasuissaan. Kaappasimme huonovointisen ja kuumeisen jälkikasvun kyytiin, käänsimme auton ympäri ja ajelimme takaisin. Viiden maissa starttasimme, kymmeneltä olimme kotona Zürichin kupeessa. – Jospa olisin tiennyt mitä ilta tuo tullessaan, niin…

20160528_204930

En resúmen: Si hubiera sabido, que la cena iba ser sandwiches secos de una bomba, tal vez hubiera comido alguito, cuando caminaba en Zürich en la tarde. O al menos en ese momento, cuando entré en una cafeteria de mangas (a la dueña le gustan las caricaturas japonesas), que es cómo una casita de muñecas y me dí cuenta que en total, apesar del lugar remoto, también esa estaba llena. Seguí caminando, pensando si ir a ver al película nueva de Almodovar, Julieta, y tal vez comer algo chiquitillo antes de eso, pero tampoco paré donde venden fruta deliciosa o en el lugar de sandwiches jugosos. La sed ya no dejaba campo al hambre. En vez empezé a estar a favor del plan de ir a Baden, a un festival de blues, donde una finlandesa iba cantar hoy. Y tal vez comer un snack en casa antes de salir. Pero en ese momento me vino un mensaje de Davos. Y media hora después estuvimos en el carro manejando para allá. En las calles del centro de esquí reconocí pikachus y totoros, jovenes vestidos como en las mangas y animes. Dos horas ida, una parada corta en Davos para recoger la hija con fiebre, en el camino una parada en la bomba y dos horas vuelta a casa.- Si hubiera sabido, como iba ser la noche…

Kurzgesagt: Der Nachmittag in Zürich war schwül und ich optimistisch. Sicher niemand in Manga-Café, weil das nicht ganz im Zentrum liegt und weil es so warm war, alle sind sicher entweder beim Einkaufen oder im Badi., dachte ich. Drin war es noch wärmer als draussen, aber das Café, der wie ein Puppenhaus ist, keinen Platz für mich hatte. Also weiterlaufen, mit durst und immer weniger hunger, aber auch immer weniger Energie. Wenn ich nur gewüsst hätte, dass das Abendessen nur ein Sandwich von einer Tankstelle wäre. Vielleicht doch etwas kleines auf dem Weg, dachte ich dann, eine Fruchtbecher davon, wo die so köstlich sind. Aber bin weitergelaufen. Sollte ich ins Kino gehen? Oder nach Baden zum Bluesfestival, wo die Finnin heute singt? Auf der Strasse konnte ich nur Leute mit Wasserflaschen sehen oder sitzend beim Apero; ich hätte dringend was zum trinken. gebraucht. Mein Natel macht ein “klingnkling”, ein SMS aus Davos. Eine halbe Stunde später waren wir im Auto. In zwei Stunden in Davos, wo Pikachus und Totoros die Strassen füllten. Die Autotür auf, unsere erkrankter Manga und Anime Fan hinein und die Tür zu. Noch zwei Stunden und wir waren schon wieder zu Hause. – Wenn ich gewusst hätte, wie die Nacht sein wird….

Alppiterapiaa

200320162658

Vasta silloin kun seisoin valkoisessa laaksossa, eivätkä edes aurinkolasit tuntuneet riittävän suojaamaan silmiä valtavalta säteilyltä, tajusin, miten epätavallisen harmaata alkuvuosi oli ollut. Hanget eivät kimmeltäneet timantteina, kuten kylmän yön jälkeen puuterilumi, vaan pinta oli sulanut edellispäivien alppiauringossa ja jäätynyt jälleen pimeällä ja sen poimut loistivat nyt auringossa kiiltävinä kuin marengit.

Zürichissä talvi oli suht´peruutettu, alkuvuodesta sitä kesti viikon ja toisella erää päivän.Talviloman taas peruutimme itse. Lokakuussa telottu nilkka (lenkki, kivi, rusahdus) ei ollut valmis lumiseen vuoristoon. Mutta nyt olin saanut luvan ulkoiluttaa kinttua vaativammissa olosuhteissa, viiden kuukauden fysioterapian jälkeen.

200320162645

Vetäisin jalkaan nilkkaa tukevat korkeavartiset vaelluskengät, sillä olin saanut tiukat ukaasit olla aiheuttamatta lisävahinkoa. (Yritin myös aktiivisesti unohtaa, että olisi pitänyt hankkia ehkä uudet, sillä nämä, vaikkakin nimeltään ”Himalaya”, ovat lumessa liukkaat.) Reitti oli myös valittu niin, että se vastaisi sunnuntaista normilenkkiäni, myös korkeuseroltaan, ja ettei se kulkisi rotkon reunalla, sillä askeleen vakaudesta ja kestävyydestä lumessa ei ollut aivan täyttä varmuutta.

200320162644

Kynttilä on hissi. Alla muurahaismaisia ihmisiä.

Winterwanderweg oli leveä kuin mikä, eikä lumipöperöstä tietoakaan. Nettitietojen mukaan taivalta piti kertyä 11 km yhteen suuntaan ja aikaa kehotettiin varaamaan 2,5. No ei. Kiertelimme tunnin päästä eteen osuneen ravintolan ympäri etsien polkua, joka veisi eteenpäin, mutta olimmekin jo lounaspaikan kohdalla. Olimme henkisesti varustautuneet loppumatkan tiukkaan nousuun, jonka kirkkaassa auringossa virheellisesti kartasta tulkitsimme, joten oli aikamoinen antikliimaksi huomata, että oltiin jo perillä.

200320162654

 

Siinä vaiheessa muistin, että retki oli tarkoitettu nautinnoksi, eikä urheiluksi. Istahdimme penkille ihoon porautuvaan aurinkoon lounaan kera. Pöytä oli vinossa, sillä sen metalliset jalat olivat uponneet hankeen. Keitto, vegetarische Gerstensuppe, joka on ehkä yksi epäesteettisimmistä herkullisista ruuista, muistuttaa harmaata kauravelliä, oli loiskahtaa kulhosta. Ei pilven lonkarettakaan, puhumattakaan alavampia seutuja vainovasta sumusta. Väkeä oli vähän, koiravaljakot ja murtomaahiihtäjät suihkasivat välillä ohitse. Oli käärittävä hihat ja paljastettava kalpeaa talvi-ihoa. Ja haettava kahvi; meditoitava vielä hetki ihan rauhassa, maisemaa katsellen.

 200320162647

Melchsee-Frutt: distance 7.9 km, ascent 179 m, descent 197 m, highest point 2020 m

En resúmen: La nieve en el sol de la primavera pareció un suspiro. Los rayos del sol trataron de perforar a mi cerebro y creo que lograron. Cuando me cierro los ojos, veo el sol todavía.

Kurzgesagt: Die Schneehügel im Frühling sind wie Meringue. (Ich glaube ich brauche jetzt eine Glace).

ADVENTTIKALENTERIN 1. LUUKKU

Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Thomas Mannin Buddenbrookit, joka on kirjaston poistomyynnistä joko Kotkasta tai Tampereelta vuonna 1987, marraskuun 22. päivänä. Ystäväni oli Buddenbrookit-televisiosarjan fani ja Thomas Mann kuului myös omien kirjallisuustieteen opintojen yleissivistävään osaan. Itse en muista olleeni yhtä vaikuttunut, mutta luin kirjan mielelläni ja yhtä mielelläni keräsin hyllyyn suuria nimiä.

Kirjasta summamutikassa poimitut 10 sanaa tarinan pohjaksi: talossa, jotakuinkin, voimakkaasti, ilmestynyt, rakennettuun, hevoset, nimikirjoituksilla, veljeensä, onnellinen, koholle.

(Kuvat: oman kylän joulumarkkinat, Zolliker Wienachtsmärt)

wmärt4

Onnellinen ukko

Pienessä teräväharjaisessa talossa, Alppien katveessa, asui harmaapartainen mies, jolla oli iloiset silmät ryppyisten ja auringossa ahavoituneiden kasvojen keskellä. Hän eli monien mielestä köyhyydessä. Tupa oli vaatimaton, mutta sen sydämenä oli kunnon puuhella. Leivän käntty riitti ukolle hyvin särpimeksi, hän lämmitti sen uunissa juuston kannikan kera, söi kyytipoikana pari säilömäänsä suolakurkkua ja hörppäsi kahvia päälle. Maitoakin riitti, sen takasi pihapiirin navetta. Omasta mielestään hän oli onnellinen.

Jotakuinkin puoli vuotta sitten oli kuitenkin alkanut tapahtua ukkoa ihmetyttäviä asioita. Syksyllä talkoovoimin rakennettuun, vanhan ja lahon korvanneeseen hevosaitaukseen, oli ilmestynyt uusi kaukalo. Seuraavalla viikolla hevoset askelsivat ukon kummastukseksi tavallista tasaisemmin; ne oli kengitetty. Tuoreita kauroja ilmestyi päivittäin, välillä muutama porkkana ja omenakin. Apean oloiset hevoset virkistyivät, karva alkoi kiiltää eivätkä kylkiluut enää törröttäneet. Navetan puolella oli sama tilanne, lehmät lypsivät yhtäkkiä enemmän ja kermaisempaa maitoa.

Ukko alkoi jo epäillä höpertyneensä ja näkevänsä näkyjä. Kylillä puhuttiin, että mies oli löytänyt suuren alppikristallin tai saanut kaupungista perinnön. Mies rypisti kulmiaan voimakkaasti, sai aikaan lähes ankaran katseen ja kielsi saaneensa mitään mistään. Kateus alkoi silti ottaa sijaa kyläläisissä, sillä kovat talvet ja sateiset kesät olivat jättäneet jälkensä; maanviljelijöillä sadot olivat huonot ja karjankasvattajilla eläimet nälkäisiä; kukapa ei olisi kaivannut muutamaa ylimääräistä frangia.

Ukko päätti ottaa yhteyttä veljeensä. Hän raapusti iltasella kynttilän valossa kirjeen, jossa hän pyysi apua kummalliseen ongelmaansa. ”Veli hyvä, minua on kohdannut onni, joka herättää kyläläisissä kateutta. Toivoisin, että tulet tarkistamaan, etten vain ole vanhuuden höperöisyyksissäni alkanut turvautua toisten omaan. Itse en saa tästä enää tolkkua, enkä keksi järjellistä selitystä. Terveisin, isoveljesi.”

wmärt11

Muutamaa päivää myöhemmin, auringon noustessa lumihuippuisten vuorten takaa, ukko viritteli tulta hellaan aamukahvia varten. Hän leikkasi leivästä paksuhkoja viipaleita ja levitti päälle voita ja hilloa. Tuvassa tuoksui kahvi, kun ovelta kuului koputus. Veli oli saapunut paikalle. Miehet joivat yhdessä kahvit ja lähtivät sitten katsomaan paikkoja. ”Ja sinä et muista näitä itse hankkineesi?” kyseli veli. Ukko totesi olevansa aina vain unohtelevampi, mutta muistavansa yleensä tämänsorttiset asiat. ”No entä onko naapureilta kadonnut jotain, mitä sinulle on ilmestynyt?” kyseli veli edelleen. Ei, eivät olleet moisesta valitelleet. Veli jäi miettimään asiaa. ”Jopas sinä olet liemeen joutunut”, hän murahti.

Iltasella miehet nostivat jalat koholle puupölkylle hellan eteen lämmitelläkseen varpaitaan ja juttelivat niitä näitä. Ukko kertoi kesän tapahtumista, kuinka hänen lehmänsä olivat nauttinut alppiniityistä ja siitä kerrasta, kun hän irrotti sotkuiseen piikkilanka-aidan pätkään juuttuneen saksanhirven. Hirvi oli ollut väsynyt ja hätääntynyt, mutta vahingoittumaton. Ukolle oli jäänyt mieleen hirven katse. ”Tarkemmin ajatellen, se ei kyllä tainnut olla saksanhirvi, väri oli vähän outo ja muutenkin vieraan näköinen otus.” Miehet jäivät miettimään tapausta ja muistelivat muita huolimattomien ihmisten loukkuihin jääneitä eläimiä. Kaikilla ei ollut yhtä hyvä onni kuin ukon pelastamalla nelijalkaisella. ”Niinkö se oli, että kaikki mitä tänne on ilmestynyt on eläimille?” varmisti veli vielä. ”Näin on”, vakuutti ukko. ”Hm, on se kyllä merkillistä”, mietti veli vaipuen ajatuksiinsa.

wmärt6

Liekit hellassa olivat hiipuneet kekäleiksi. Miehet nousivat venytellen ylös ja päättivät vetäytyä yösijoille, kun ulkoa kuului kellon kilinää. Se ei ollut lehmän eikä mikään muukaan tuttu kello, vaan pienempi, tiukumaisempi. ”Liekö naapurilta karannut joku otus”, totesi ukko, veti palttoon päälleen ja astui ulos tähtikirkkaaseen iltaan. Veli seurasi perässä. ”No, jo nyt on, mitä ihmettä”, puhahti ukko tallin edustalla. Maassa oli kolme puulaatikkoa, joita koristivat suuret punaiset rusetit. Yhdessä loimet hevosille, toisessa lehmille apetta ja kolmas oli täynnä jouluherkkuja. Jälkimmäisestä laatikosta löytyi myös kirje: ”Toivottavasti teidän tokassanne voidaan hyvin. Tässä vielä vaatimaton kiitos avusta. Terveisin, Joulupukin koko porotokka, Finnland. P.S. En enää koskaan karkaa omille teilleni Alpeille. Terv. Poro Jr.” Kirje oli koristeltu nimikirjoituksilla, poron sorkkien hopeaa hohtavilla jäljillä. ”Jaahas, arvoitus on sitten ratkaistu”, totesi veli. ”Oikeastaan tämä sattui aika mukavasti”, ukko pohti ja taputti veljeään olkapäälle. ”Olet täällä sopivasti jouluaterialle ja nyt on kystä kyllä, vaikka koko naapurustolle”. Sana kiersi talosta taloon ja illalla ukon tupa oli täynnä väkeä. Porotokan kirjettä ihmeteltiin yhdessä useaan otteeseen, eikä kukaan enää muistanut kateellisia puheita.

%d bloggers like this: