Uhmattiin Wildhausista jäänyttä rasittavan reissun muistoa ja lähdettiin lauantaina ajelemaan, vähän aikaisemmin kuin normaalisti, varmuuden vuoksi. Tasaisella oli sumua, vuorilla kaunista eli väkeä olisi liikkeellä, päättelin. Viikonloppu, sama juttu.
Kun ruuhkaa ei ollutkaan, oltiin tietty ainoastaan tyytyväisiä. Ei edes hissin lippukassalla tai ylhäällä polulla. Sen olisi saattanut aavistaa verkkokameran kuvan perusteella, sillä Oberdorfin laskettelurinne oli vihreä. Kapea, valkoinen rantu kulki hissille, tekolunta, jotta suksityypit pääsisivät etenemään.
Talvipatikkareitti kulki suljetun hiihtohissin viertä. Siinä mutaisessa nurmessa mäkeä tarpoessa tuli mieleen, että olisihan sitä voinut kävellä kesäistä hiekkapolkuakin pitkin. Mutta kun talvireitti oli yhä merkitty pinkein seipäin, niin sitä sitten.
Ensimmäiset kevään merkit, alppiananakset, kuten Aldo sanoi, tunkivat mättäästä pontevina vihreinä pallukoina. Epäilen, että ne ovat todellisuudessa valkoisia kukintoja, sen verran pääsin näkemään nuppujen raoista.
Vasta 1200 metrissä alkoi näkyä läikkiä luonnon talvesta, ensin pieniä kasoja varjossa, sitten sohjoa ja lopulta polku, alla kolmisenkymmentäsenttiä lunta.
Lumen keskellä kulkevan ruohoisen reitin päässä oli liikettä, kaksi isoa kaurista lähti vauhdilla pinkomaan metsän suojiin. Muita vastaantulijoita ei tavattukaan. Peipposet lauloivat innolla ja maasto oli rauhoittunut laskettelijoiden kaikottua. Pienen mökin toisella puolen istuskeli nainen lempeässä säässä kirja käsissään, edessä vuorijono ja savua tuprutteleva pieni grilli. Hänkin nautti keväästä.
Talven lannistaman ruohon välistä pilkotti jotain valkoista. Aurinkoista rinnettä koristivat pikkuruiset, peukalonkynnen kokoiset krookukset, kuin pienet helmet. Istahdettiin siihen eväille, annettiin säteiden lämmittää. Katseltiin vuoria, Itävaltaan asti. Puhelinoperaattori oli jo ilmoittanut, että muistathan roaming-kulut. Niin lähellä itäistä naapuria ei oltu, mutta katveessa selvästikin.
Skihaus Gamperfinin pienellä terassilla oli jo väkeä lounaalla. Hikisimmät olivat nousseet maastopyörillä toiseltä puolen laaksosta; iloisten naisten joukko tilasi patikoinnin jälkeen snapsilla ja kermavaahdolla terästetyt kahvit. Meihin vetosi kahvi ja minuun schlorzifladä, piirakka, jonka sisällä on päärynäpyrettä ja kermalla, koska olihan paluuta ajatellen varmistettava energiat.
Tämä viimeinen pätkä, siis kirjanaisen talolta kahville ja toista kautta takaisin, jäi edellisellä reissulla näkemättä, koska ruuhkien takia tuli kiire; piti kiiruhtaa viimeiselle hissille. Nyt aikaa oli reilusti ja onneksi, koska Skihausilta lähtiessä ylämäessä talvivaelluskenkä alkoi jälleen vaivata. Oikea pohjallinen valuu kantapäähän ja olin jo saanut uudet, mutta ongelma on yhä sama. Perillä kantapää oli punainen ja sitä peitti litteä rakkula. Illalla lähetin taas viestiä valmistajalle, että mitäs nyt. Kuulemma voin lähettää kengät takaisin. Saa nähdä millä kävelen ensi talvena.
It´s very green.
Doesn´t really invite to downhill skiing.
Alpine pineapple, says Aldo, others might have a different opinion.
Jei, in Winter!
Winter on the sides of the paths.
A hut and a lady on the other side reading a book.
A tiny crocus.
Enjoying sandwiches sitting on the grass; first time after winter.
Of course also a coffee brake.
En resumen: La primavera está en el camino!
Kurzgesagt: Der Frühling kommt!
Pala Suklaata 