Syyskuun päivä alkoi kallistua iltaan, kun tallasimme kohti lähintä museota kaupungin rajalla. North American Nativ Museum, Nonam, on sveitsiläiskaupungissa Zürichin kamariorkesterin harjoitustilojen vieressä, asuinalueen keskellä kätkössä.

Koska pääsy pitkään museoyöhön ei onnistunut, haettiin luomuoluet ja La Chamacan tacoja ja istahdettiin Nonamin edustalla puupöydän ääreen. Sillä jollain piti ylittää turhautumisen raja. Sää oli liian lempeä, lämmin ja aurinkoinen, ja ilta lupaava kaikesta huolimatta.

Liput olisi pitänyt lunastaa verkkosivulta, joka jumiutui jo muutama tunti ennen tapahtumaa. Puhelimen kanssa sählääminen väsytti ja jatkettiin seuraavaan kohteeseen, Le Corbusierin paviljonkiin Zürihornin puiston sivussa. Jos ei päästäisi sisään, niin ainahan sitä voisi jäädä rannalle jäätelölle, uittelemaan varpaita.

Meidät ja muutama muu turhautunut lipunostaja päästettiin sisälle kehoituksella kokeilla uudelleen. Sveitsiläis-ranskalaisen arkkitehdin talo muuttui auringon laskiessa, värikäs palapelirakennus sai uusia muotoja, keltainen, sininen, punainen leijui ilmassa. Astuin soikeasta vihreästä ovesta terassille, kuljin tilasta seuraavaan kapeita betoniportaita. Pimeän tullen ulkona alkoi väristä. Elämää juhlistava performanssi ei silti yltänyt Le Corbusierin arkkitehtuurin tasolle ja jatkoimme lyhdyin koristellun puiston sivusta ratikkapysäkille.

Kaupunki oli yöllä täydempi kuin koskaan arkisin, taiteen perässä kulkevia, nuoria rannassa tanssimassa salsaa, osa valui klubeihin, hengailivat kadulla, ajelivat suuntaan tai toiseen. Lämpö, valot ja elämä tuntuivat ihanalta, kuin Välimereltä suoraan. Zürichkö kiireinen tai jäykkä?

Freddy Benitezin y la Diferenten aloitellessa meillä oli vihdoin liput. Lattaribändi sai tiukan motivoinnoin jälkeen meidät kaikki tanssilattialle cumbiaan, tätä ei vain katsella, pitää liikkua, tuntea musiikki kehossa, sanottiin. Ja kyllä tuntui, hiki nousi heti niskaan, lantio vapautui hetken yskähtelyn jälkeen.

Viviane Chassot´n harmonikkasävelet kaktusten ja muiden mehikasvien keskellä rauhoittivat niin, että aloin valua penkiltä unisena. Tajusin, että tämä oli tässä. En jaksaisi enää venyttää yötä edes taiteen vuoksi. Toki yöpalalle lasisten kasvihuoneiden edustalle kykenin, mutta illan vire viilensi käsivarsia ja alkoi palella. Soikean kuun valossa palasimme keskemmälle kaupunkia. Laivallakin olisi päässyt, mutta se tuli mieleen liian myöhään, värikkäänä ja kauniina ilmestyksenä järven pinnalla.

En resumen: Un evento de museos en la noche de Setiembre es siempre como del otro mundo. Relajado, divertido y lleno de color.

Kurzgesagt: In der Lange Nacht der Museen wird Zürich entspannt, amüsant und voll von Farben.