Olen pidellyt säätä ihan muina muumeina ja välttänyt ulko-oven käyttöä. Silti aina välillä, kun puhuri on vetänyt henkeä, näkyy sujahdus kohti metsää, sellainen viivamainen etenevä olento, maantiekiitäjän tyyliin, pyörähdys pöpölikön ympäri ja takaisin. Sekin olen minä.

Lopun aikaa olen keskittynyt luomaan ruokaa aineksista mitä kotoa löytyy ja tietenkin syömiseen, kahvinkeittoon, kirjojen lukemiseen ja sarjojen katsomiseen, myönnettäköön.

Joskus aiemmin jo kerroin testailevani romaanien reseptejä ja nyt oli käsissä Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksu. Sota-ajalta Ranskasta kertova kirja on ihanan napakasti kiinni ruuassa ja kuusikymppisen tyttären kertomaa, muistoja ajalta jolloin hän on yhdeksän.

Äiti on leski, kärsii jatkuvista migreeneistä, lääkitsee itseään morfiinilla ja on ihan pihalla. Tytär manipuloi appelsiininkuorilla – sitrushedelmän tuoksu on yksi, joka kertoo äidille lähestyvästä kohtauksesta.

Hänen muistiinpanonsa ovat sekavia, osittain salakieltä tai vain kaoottista tuotosta. Ehkä tässä olisi ollut yksi syy, miksi reseptejä ei kannattaisi kokeilla. Se tuli mieleen kokkauksen puolivälissä, kun aineita oli aika rutkasti. En myöskään ihan ymmärtänyt, vaihtuiko resepti jossain vaiheessa toiseen. Päätin, että tämä ateria ei todellakaan mene enää uuniin tai siihen lisätä yhtään mitäään, varsinkaan ohranjyviä.

Siis kalaruuasta oli kyse. Sipulia, oliiviöljyä, herkkusiniä ja purjoa pannulle. Koska kotona ei ollut herkkusieniä, otin kaapista vielä jäljellä olevia kuivattuja suppilovahveroita. Öljyn piti olla rosmariinilla maustettua. Nyhtäisin pihan rosmariinista pitkän oksan ja silppusin vihreän kasariin.

Lisää kourallinen kuivattuja tomaatteja sekä basilikaa ja timjamia. Näitä yrttejä ei nyt ollut tuoreena, joten kuivatut saivat kelvata.

Perhe säilöi itse kalastettuja sardelleja kellarissa. Niitä piti laittaa neljä pitkittäin viipaleina vuokaan. Kuvittelisin, että isoja kaloja. Meillä sardellit tarkoittavat purkkia, jossa on noin 10 hyvin laihaa filettä, kovempia ja suolaisempia kuin anjovikset ja ilman niiden makeutta. Joten tässä oli se hetki, jolloin mentiin todella metsään. Luulisin.

Kypsyttelin näitä hetken ja lirutin sen jälkeen päälle jokusen desin valkoviiniä, sekä perunoita ja pakastekalaa, koska muuta kalaa, silavaa tai lihaa ei ollut. Kalan laitoin lomittain perunoiden kanssa, jotta se saisi makua yriteistä. Ja lisäsin viiniä niin että se ylsi kaikkiin aineksiin.

Kansi päälle ja haudutusta ilman sekoittelua.

Rosmariini jotenkin lisäsi kalamaista tuoksua, joka ei ollut mikään suurta ruokahalua innoittava. Silti lautasella annoksessa oli jotain maalaismaisen syvää. Makuja, joita oli vaikea eritellä. Hyvin erilaista kuin mikään koskaan. Kalasta vähemmän innostuvakin oli sitä mieltä, että tässä oli jotain. Saatan jopa tehdä uudelleen.

En resumen: Hay muchas novelas con recetas y el de Joanne Harris, Five Quarters of the Orange, tiene unas más confusas. Yo seguí una hasta donde pude y el resultado, una comida de pescado, papas, hongos, hierbas y tomates secas resultó tener el toque francés. Como directo de un restaurante del campo.

Kurzgesagt: Es gibt viele Romane mit Rezepten und der von Joanne Harris, Five Quarters of the Orange, hat einige sehr verwirrende. Ich habe einen nachgekocht, bis es möglich war und das Resultat, ein Gericht mit Fisch, Kartoffeln, Pilze, Kräuter und getrocknete Tomaten hatte einen Geschmack von einem französischen Landrestaurant.