Koska Appenzelliin ei taaskaan päästy ukkosen takia, ajeltiin junalla sinne minne myräkkä ei ylettänyt eli St. Galleniin. Itään siis kuitenkin. Junamatkaa riitti sen verran, että avasin Blévitan Flammkuchen piparipaketin ja tuomio oli välitön: maistuu nahistuneelle sipulille. Ensi kerralla palaan jälleen timjami-merisuolakomboon.
Siinä istuessa, maisemia katsellessa tunsin kuinka lapaluun ja selkärangan välissä joku pieni lihas kramppasi niin voimallisesti, etten tahtonut saada henkeä. Ilmastointi, hellepäivien ilo, oli tuhota koko retken. Yritä siinä sitten täyttää keuhkot raikkaalla maalaisilmalla, kun selkä ei anna periksi. Seuraavana päivänä oli olkapäätkin jumissa pelkästä raivokkaasta yrittämisestä.
Reitti oli ihan omaa luokkaansa ja neljäs 26 Summits Challengen poluista. Mentiin St. Gallenin maaseutua, välillä piipahdettiin kai Aargaussakin, 18 sillan ali, yli ja vierestä. Ensimmäinen, yksi Euroopan korkeimmista, nähtiin ensin ylhäältä käsin, sitten alhaalta. Vuosisatoja vanhat katetut sillat, osa luostareiden rakentamia, ovat aina viehkeitä. Mutta rautatiesillan uhkeat pylväät ja talot sen alla luovat uskomattoman kontrastin.
Sillan katveessa Sitter-joessa oli niukasti vettä, siihen sai silti upotettua kintut lounaan ajaksi. Kannatti, sillä sen jälkeen edessä oli St. Gallen Open Air -festivaalin rakennustyömaa-alue ja löyhkäävä vedenpuhdistusalue.
Lopun kiertotie sai vähän kiertämään, mikä ei liene ollut tarkoitus. Reitti päättyi pysäkille, missä SBB:n sovellus pisti nousemaan bussiin, ajamaan pysäkin välin ja palaamaan samaa reittiä takaisin toisella bussilla. St. Gallenin asema löytyi, mutta olin niin jäätelön tarpeessa.
Ja koska edellisen reissun perusteella tästä on tullut jo perinne, josta en luovu, otin Zürichissä hangottelematta vastaan jätski nro 2:n eli mainosjätskin. Pähkinäinen ja karamellinen, kymmenen pistettä.
Sunnuntaina löysin jalasta kohdan, jossa oli varmaankin ollut punkki ja toisen eläväisen ylempää reidestä. Joko ne olivat St. Gallenin tuliaisia tai sitten seuraavan päivän pyöräilyltä lähiseudulta. On aika kaivaa punkkisuihke esille.
Didn´t get impressed.
First bridge, one of Europe´s highest ones.
For the start a castle restaurant.
Old and new bridge.
Yeah, that´s me.
Two old bridges and the modern one some where up on the sky.
In bad shape but cute.
A hundred years old bridge and a bit more modern one.
From one canton to another one.
n this house you could write a book called “In the shadow of the railway bridge”.
Yeah, that´s our little hiking group.
The river Sitter.
Didn´t have a suitable sandwich box, so plastic it is.
Totally energized after having the feet in the river for a moment.
Just in time to pass the festival area.
A sign, which you don´t notice.
A snack to the train.
And another one, a free advertisement one, on the way to the busstop.
En resumen: La vuelta de los 18 puentes en St. Gallen se puede también hacer en los 30 grados. Al menos, si uno en el camino se mete los pies en el rio y en el final se recompensa con un heladito. O dos.
Kurzgesagt: Den St. Galler Brückenweg kann man auch in der Hitze wandern. Es gibt Wälder und ein Fluss zum Abkühlung und zum Schluss kann man immer sich eine Glace gönnen. Oder zwei.
Pala Suklaata 