
Täällä ihan mummoina töpöttelen, pohkeiden hapotus ei tunnu laantuvan. On rullattu ja venytelty ja joo, myös ajettu pyörällä mäkeä ja käyty salilla, joten ei ihme ettei palautumista tapahdu.
Kävin hakemassa lihasjumit alamäkipatikasta. Tämä oli ikäänkuin eksentrinen treeni, jossa siis jarrutellaan koko matka. Sitä tarvitsisin etureisille. Tai no niin, saattoi olla myös kyse siitä, että väsytti ihan sikana ja reilut kahdeksan kilometriä puolen kilometrin korkeuserolla kenties kosteassa lumessa ei ollut omiaan houkuttelemaan ihmistä ulos. Oli silti ihan hyvä, sillä Saharan pölyä oli sittenkin vielä ilmassa.
Joten koska oli sunnuntai, lähdettiin sillä mielellä, että nautitaan auringosta, hengitetään korkealla ohutta happea ja tepastellaan uusissa maisemissa.
Savignon lienee viininystäville tuttu. Ja koska viiniin sopii juusto, niin ehkä myös Savognin. Jälkimmäinen on siis kylä itäisessä Sveitsissä Sursésin alueella. Pari tuntia autossa pisti vähän miettimään, mutta herättiiin ajoissa ja oltiin hyvissä ajoin lähtöpisteessä.
Ei ruuhkaa, tilaa parkkeerata, kaksi ihmistä jonossa lippuluukulla ja kuplahissiin käveltiin suoraan sisään. Ylhäällä Somtgantissa raikasi musiikki, konttibaarin pitäjä hymyili ohimeneville järjestellessään systeemejä, aurinko paistoi niin täydellä voimalla, etteivät edes kaikkein vahvimmat aurinkolasit tuntuneet olevan tarpeeksi ja voi sentään niitä lumikenttiä ja huippuja.
Kotona kukkii kaikki, metsissä valkovuokkomättäät, pihalla narsissit, aprikoosi, kevätesikot ja muut. Savogninin kylällä oli lumesta jäljellä vähäiset kinokset reuna-alueilla, ylhäällä parissa tuhannessa metrissä reilu metri kinosta. Erehdyttiin molemmat muutama sentti lanatun polun, ei, vaan varsinaisen straadan viereen ja ensin humpsahti Aldo ja sitten minä. Reittä myöten hangessa.
Eväsleivät ja banaani-kookosmuffinsit oli mukana, mutta kahvi unohtui kotiin. Paussipenkillä tuuli kylmästi, eikä kylmä vesi pullosta auttanut hytinää. Seuraava kyltti Tigiaan oli lupaus aurinkoterassista ja maitokahvista.
En odottanut ihmeitä, sillä liian usein upea näkymä tarkoittaa surkeaa sapuskaa. Höpertyneenä kaikesta ihanuudesta, kimmeltävistä rinteistä ja huumaavasta valkeasta olisin kyllä nyt ottanut laihankin kahvin iloiten vastaan, kunhan se olisi kuumaa. Hetken voisimme istahtaa, oli paikka minkälainen tahansa.
Pikkuisen puumökin terassilla oli leppoisaa, ruskeiksi paahtuneet paikalliset polttelivat vitriinistä löytyviä sikareita ja aika tuntui pysähtyneen. Oltiin tässä. Auringossa rupattelemassa.
Ruokalistalla oli paikallisia herkkuja, lähiruokaa. Mangoldikääryleet, capuns, tunnistin. Eväsleivät olivat tukuisat, joten siirryttiin suoraan kahviin. Ja marjapiirakkaan. Tämä oli retki, jolloin pulssi nousi vain kahdesti. Kun katse kohtasi yläasemalla lumihuiput ja piirakan kahveineen tullessa pöytään.
Keittiössä häärää oikea kokki ja maut olivat paikoillaan, sumppikin ihan aitoa, eikä mitään pulveria. Terassin ohi käveli muutama, kaikilla hymy kasvoilla. Ihmeellinen paikka. Elähdyttää nuupahtaneenkin ihmisen.
Loppupäässä reitti koukkasi lanatun tien sivusta, vaihtoehtona upottava hanki tai jäinen polku. Costaricalainen valitsi suoran tien hangen poikki, suomalainen kipitti pitemmän kautta, koska ei halunnut lunta kenkään. Toinen meistä jumittui polvea myöten talveen.
Savogninin kylältä haettiin vielä juustolan automaatista muutamat kimpaleet -yllättäin- Savognin-juustoa. Tietenkin sitä voimakasta. Lehmät ovat syöneet näiden rinteiden heinää ja juusto todellakin lähituotantoa.
Kotimatkalla pysähdyttiin vielä kurkkaamaan Unescon maailmaperintölistalla olevan Solis-sillan profiilia ja tietenkin alas rotkoon. Siinä missä vesi oli paikoillaan, se oli vihreää, putouksessa toisella puolen sinertävää.
Päivä on pidentynyt sen verran, että ehdittiin kotipihalle aperolle maistamaan juustoa. Aurinko jäi paistamaan mieleen koko yöksi.

Spring has climbed already pretty high on the mountains.

The frame is still deep in the snow.

On the left side Sahara sand on the mountains.

Cowbells for the start of the hike.

Just perfect and really bright sunshine.


The peaks near Savognin.

More cowbells.

Polar explorer Helve.


Cows do live here in summer.

A promise of food.


Coffeeplace on the sight.

A moment for a pie.

A hut beside the restaurant.

He chose the direct way and sank.

Spring around the cross.

Last meters a snowfree (almost) mountain hikingpath

Trunk full of cheese.

Solis-bridge.

85 m under the bridge.

Tasting of the souvenirs.The flavours get stronger in the evening light.
En resumen: En Zurich ya es la primavera con flores y temperaturas de cafecitos en el sol, pero en las montañas arriba sigue un rato más el invierno. En la caminata cuesta abajo en el sol del Savognin el pulso subió solo dos veces, primero cuando vimos el paisaje y otra vez cuando el queque llegó a la mesa en el restaurancillo.
Kurzgesagt: In Zürich herrscht schon Frühling, aber in den Bergen findet man noch ein bisschen Winter. Die Wanderung bergab war Genuss pur; der Puls ist nur zwei mal gestiegen, als wir die Aussicht mit Schneebergen gesehen haben und als der Kuchen auf den Tisch gelandet hat.