Alppien rinteillä olisi tietty kiva, jos ei kapealla polulla korkealla heilahtelisi tuulessa kuin vähän heikompi lipputanko. Haluaisin tasapainon olevan parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Sen tiedän, etten voi hirveästi heilutella päätä tai maisema kippaa. Sisäkorvan osuuteen en voi puuttua ja näkö on mitä on, mutta lihaskuntoa sentää voin treenata.

Siedätystäkin olen kokeillut. Iltaisin herätän kylillä huomiota sinä hulluna suomalaisena, joka kulkee päätään heilutellen. Yritän edetä suoraan lähes pimeällä kadulla ilman vingertelyä. Sata metriä riittää, sen jälkeen on jo aika sekava olo.

Balettitanssija-fysioterapeutin pilatestunneilla laahaan tasapainoharjoituksissa aina perässä, huojahdellen ja heilahdellen. Lastina ovat hajonneet nilkat ja yliliikkuvat nivelet. Ei sillä, ettenkö treenaisi tasapainoa, kyllä vain ja useita kertoja viikossa. Niitä vai pitää tehdä enemmän ja erilaisia.

Jotain kummaa on tapahtunut myös reisissä, askel on pyrstövetoinen eli takareidet ja kankun lihakset hoitavat päätyön, etureidet lusmuilee mukana. Nyt herättelen reisilihaksia ja jumppaan ahkerasti myös jalkateriä, sillä kaikki on vinossa niistä lähtien, jalkapöytä kupristelee suuntaan jos toiseen, samoin nilkat, polvi kääntyy ja muljahtelee minne sattuu ja lonkat nyt ovat aina olleet ongelmalliset.

Kotona treeniarsenaali koostuu parista vehkeestä, joista puolikas siilipallo on paras. Jos lattialla seisominen yhdestä jalasta kädellä kiinni pitäen on liian helppoa, laita silmät kiinni ja heiluta päätä. Jos sekin vaikuttaa nössöltä, astu puolikkaan siilipallon päälle ja tee sama. Yritin myös jälkimmäistä versiota toteuttaen ottaa kameralla todisteita peilin kautta, yhdellä silmällä kuvakulman tarkistaen. Sekunnin murto-osassa olin lattialla.

Salilla on erilaisia tasapainolaitteita ja koneita ja ties vaikka mitä, mutta eniten tykkään lievästi notkahtelevasta parin metrin putkesta ohuesta putkesta, jolla voi leikkiä nuorallatanssijaa. Vieressä rotkon sijaan 30-40 sentin pudotus. Älyttömän kivaa.

Nilkat olen hajoittanut ihan tavallisella lenkkipolulla, enkä suinkaan vuoristossa ja haasteellisissa olosuhteissa yritän hipsutella mahdollisimman varovasti, etten päätyisi kipsattavaksi.

Luistinradaksi viikonloppuna jäätynyt metsäpolku tuli vähän yllätyksenä ja toimi myös osaltaan tasapainotreeninä. Kaarevalla sillalla jouduin tarraamaan kaiteeseen kaksin käsin; sentin jääkerros oli kosteahko ja todella liukas. Alaspäin mennessä ei tarvinnut edes ottaa askelia, toiselle puolelle pääsi liukumalla. Ylempänä aukealla aurinkoisilla ja puhtailla hiekkateillä muistin jälleen miten ihana asia on kunnon kitka. Se, kun lenkkari tarraa ja askel vetää.

En resumen: En la vida lo mas importante es el balance. En todo.

Kurzgesagt: Das wichtigste im Leben ist Gleichgewicht. In allem.