Alamäkeä koronan jälkeen

Alamäkeä koronan jälkeen

Muutama viikko meni koronassa ja työjutuissa, mutta nyt ajattelin laittaa muutaman kuvan Ticinosta, italiankieliseltä alueelta. Koronan jälkeen sain ohjeeksi pitää pulssin 120 paikkeilla kolmen viikon ajan, mikä on ihan mahdotonta, vaikka olisin vain kotona, koska asun rinteessä. Joka tapauksessa kunto on jo hyvä, mutta kiltisti noudattelen rajoja ja olen pikkuhiljaa nostanut peruskuntoa. Kävellä voi siis ihan kunnon matkoja, kunhan maasto on tasaista – tai alamäkeä.

Oltiin ajamassa Italian puolelta Zürichiin ja koska matka on pitkähkö, joten pidettiin patikkapaussi Ticinossa Luganon lähellä. Huippuhaaste on edennyt tahmeahkosti katastrofaalisten säiden ja tautien takia, mutta viides reitti 26:sta oli juuri sopiva tähän tilanteeseen. Monte Leman reitti oli melkein kokonaan alamäkeä, lähes kilometrin verran.

Huipulle noustiin kabiinilla ja herttinen, että 15 astetta tuntui hurmaavalta iholla, joka oli käristynyt 20 astetta kuumemmassa usean päivän ajan. Vedin takkia päälle onnellisena ja keuhkot täyteen vuoristoilmaa. Se, että mentiin kabiinista suoraan kahville, tuntui aikalailla synniltä, mutta takana oli automatkaa ja nälkä vaivasi.

Lämpimän juustopaninin ja vahvan kahvin vahvistamana olin valmis kohtaamaan jopa ne luvatut lehmälaitumet. Ukaasit oli selkeät, matkalla on äitilehmiä vasikoineen ja ne pitää kiertää hiljaa ja kaukaa. Kuuntelin kellon kalketta – nyt se tulee. Kilahdus toiselta suunnalta – apua, miten tässä käy. Maalalilin mielessäni skenaariota kapeasta polusta, jolla märehtii kantturoita niin, etten pääse ohi ja joudun kipuamaan takaisin lähtöpisteeseen. Lopulta oltiin jo lähes perillä, kun tie kulki lehmien ohi. Lehmien, jotka olivat aitauksen takana.

Tilannearkuus johtuu kerrasta, jolloin Costa Ricassa meidän mukana kulki useampi koira hotellilta oppaana. Ne siis vain tulivat matkaan ja pitivät huolta, ettei kukaan jää laumasta. Keskellä niittyä oli lehmiä ja koirat innostuivat haukkumaan. Lehmät hikeentyivät ja me jouduimme juoksemaan hengenhädässä pakoon ja luikahdettiin piikkilanka-aidan välistä turvaan. Sen jälkeen olen suhtautunut sarvipäihin kunnioituksella.

Monte Lemalla oli kuitenkin rauha maassa. Huipun muutamien ihmisten jälkeen vastaantulijoita oli yksi ihminen koiran kera. Ilma oli sumea, mikä pehmensi maisemia akvarellimaiseksi sineksi. Matkalla ei ollut mitään ihmeellistä, silti ihanan raikasta, runsaskasvuista ja vehreää. Keskivälillä kuljettiin saniais- ja koivuvyöhykkeen läpi. Ruipeloiden valkoisten ja vähän känkkäröiden koivujen keskellä oli epätodellinen tunnelma; onko tämä tropiikkia vai pohjoista?

Monte Lemalta on järvimaisemia ja kukkuloita joka suuntaan, Lago Maggiore yhdellä puolen, Lago di Lugano toisella ja muitakin varmasti, mutta lonkeroisista vesistöistä oli tällä säällä hankala saada selvää mikä kuuluu mihinkin.

Reitti päättyi Miglieglian kylään, jonka nimen joudun joka kerta katsomaan uudelleen; siinä on liian monta ällää, iitä ja geetä. Pyörittiin hetki etsimässä ruokaa, mutta päätettiin jatkaa eteenpäin, jonnekin vilpoisampaan. Se löytyi St. Bernardinon tunnelin toiselta puolen, Medels im Rheinwaldin kylästä. Ravintola vaikutti aika lailla kuolleelta, mutta saatiin eteemme ruokaa, todella rasvainen rösti, jonka päällä oli juusto ristin muodossa. “Sveitsin kansallispäivän kunniaksi!” Siinä sapuskaa odotellessa tutkin, että mikäs tämä kylä onkaan. Asukkaita on 40 ja talous rullaa hotelli-ravintolan, muutaman maanviljelijän ja riistanhoitajan voimin. Aikamoista, elämä vuorilla.

Tästä lähtisi.
Starting the hike.
Nyppylää kohti ja alas.
Towards the hill and down.
Ihan ei olla viimeisenpäälle stailattuja, mutta kivaa on.
Not perfectly styled, but happy.
Toisella puolen on Lago Maggiore ja Italiaakin.
Oliko tämä siis Costa Rica vai mikä paikka?
Is this Costa Rica?
Olisiko vauvatammenterho?
Is this baby acorn?
Vesi on niin kirkasta purossa, ettei sitä näy.
The water is so clear, that you can´t see it.
Tässä ne pelottavat lehmät nyt sitten ovat.
Finally the scary cows.
Päädyttiin Migliegliaan.
Ending point: Miglieglia.

En resumen: Caminata post covid en Ticino era basicamente cuesta abajo, de Monte Lema a Miglieglia. Aquí quisiera regresar, para conocer más rutas.

Kurzgesagt: Post Covid Wanderung in Tessin war hauptsächlich abwärts, von Monte Lema nach Miglieglia. Dort möchte ich zurück; einige Pläne sind schon bereit!

Vuorten toisella puolen on…ihanaa!

Etelään! Vuorta ylös ja läpi San Bernardinon läpi Alppien eteläpuolelle Tessiiniin! Korkeimmissa kohdissa ruoho oli vielä talven latistamaa, joen pientaretta koristivat lumiraidat. Mutta tunnelin toiselta puolen löytyi: tropiikki!

locarno palmut

Iltahetki Locarnossa

Olin kaivanut vintille menevistä pusseista lämmintä vaatetta, sillä kesä oli paennut ja tilalle ilmestyneet syksysäät. Pakkasin aamukylmässä päälleni hihattoman teepaidan, pitkähihaisen teepaidan, villatakin, nahkatakin ja kaulahuivin. Aurinko paistoi molemmin puolin vuoristoa, mutta mikä hämmästys iholla, kun Tessiinissä auton ovesta tulvahti kesä. +23, palmuja, pääskysiä, kukkivia kiinanruusuja, kaskaiden siritystä.

locarno kiinan ruusut

Palmun vartta nouseva köynnosruusu

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vanhan pyörän vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Italiankieliset tessiiniläiset olivat jo siirtyneet sandaalikauteen, varpaankynnet oli lakattu punaisiksi ja hellemekot otettu esille. Junista ja autoista Locarnon rantabulevardille ilmestyneiden pohjoissveitsiläisten ilmeet olivat hämmentyneen nautinnollisia. Päämääränä oli jäätelökioski ja gelato. Me nautimme illallisen ulkosalla ja katselimme valojen syttymistä vuorten rinteille. Aamupalakin tarjoiltiin terassilla auringossa. Kuumia sarvia ja espressoja.

locarno järvi palmut

Lago Maggiore. On sitä huonommissakin maisemissa pyöräilty.

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Täydellinen pyöräilypäivä oli pysähtyä alkuunsa, sillä yksi joukosta sai akuutiin vatsavaivan juuri ennen lähtöä. Matkaan lähdettiin kuitenkin, valmiina pyörtämään takaisin, jos kuvotus pahenisi.

ticino vanha rakennus

Varoitustaulu ei koske takana olevaa taloa, vaan kehottaa tielläliikkujia pysymään tiellä.

bellinzona linnan torn

Bellinzona on kolmen linnan kaupunki.

bellinzona linnan tornit

Muuri toisesta kulmasta

Heti alussa päätettiin lyhentää 50 km:n Locarno-Bellinzona-Locarno -reitti puoleen. Mutta alkuperäisen puolivälin puolivälissä vatsavaivainen totesi, että eiköhän tämä tästä, jos on pakko. Bellinzonasta takaisin kaartaessa alkoi pyörryttää ja vauhti hiipui niin hitaaksi, että juoksijat pyyhkivät ohi. (Tässä kohtaa vanhemmat saattoivat tuntea piston omassatunnossaan). Mutta lepo- ja juomataukojen kera päästiin perille – polkien.

bellinzona arkkitehtuuri

Kotona hädin tuskin enää muistin, milloin olimme lähteneet matkaan. Puolentoista päivän retki tuntui viikon aurinkolomalta ja palautti uskon kesään. Kesästä tosin tuli jälleen talvi, lumineen kaikkineen. Aprikoosit ja kirsikat paleltuivat, viiniköynnöksiä on lämmitelty lämpökynttilöin ja kun ne oli loppuunmyyty koko Euroopasta, pienillä nuotioilla. Meidän talon kiivin pehmeät ja turpeat lehdet muuttuivat haperon kuiviksi, sekin kylmästä. Suuret kosteat lumihiutaleet peittävät pinaatin taimet, petuniat, ruusut ja lilat kurjenmiekat. Rastas laulaa hämmentyneenä. Peipponen ei edes yritä.

En resúmen: En el otro lado de los alpes está el trópico: palmeras, vegetación abundante y grillos. Anduvimos en bici 50 km de Locarno a Bellinzona, apesar de los problemas de estomago de uno de nosótros. Y que dicha que pudimos hacer un viaje al verano, ya que al norte de Suiza regresó hoy el invierno con nieve.

Kurzgesagt: In Tessin herrscht die Tropen. Wenigstens im Vergleich zu Zürich, wo es jetzt schneit. Das Wetter in Locarno war einfach perfekt für das Velofahren. Die 50 km von Locarno nach Bellinzona und zurück war einen Genuss (für diejenige von uns, die keine Magenbeschwerden hatten. Für eine wahrscheinlich das Gegenteil.)