Advertisements

Viimeisen kesäpäivän pyöräretki Zürichinjärvellä

Pidän pientä paussia Lappi-kuvista -joita siis riittää- ettei teille tulisi ähkyä ja minulle editoinnista rasitusvammaa. Tilalla on Zürichinjärven liepeiltä otoksia. Ja ennenkuin kukaan mutisee, ettei näissä ole ruskaa, fiilis on liian kesäinen ja kuvat summittain räiskittyjä, porojakaan ei ole missään, toteaisin, että ne ovat hyvin autenttisia todellisesta elämästä. Tarkoittaen, että käsi täristen uhmasin tieliikennelakeja; osa tuli napsittua ajaessani pyörällä.

pyoraily schmerikon 1

Tässä mie suihkaan.

 

Lähdin siis pyörälenkille, tällä kertaa pitkälle ja vakaalle, arjen lyhyiden ja tiukkojen vetojen sijaan. Olihan tie jälleen kiinni autoilta, kuten kerran vuoteen on tapana. Paitsi meiltä reitin alkupisteeseen. Kymmenen kilometriä olisi pitänyt ajaa järven sivustalla autotien reunassa. Valitsin kuitenkin sen pyöräreitti numero 66:n, jota kauniiksi kehutaan ja jonka olen myös itse todennut kivaksi, mitä nyt keuhkot sakkaavat nousuissa. Alamäki viiniviljelysten ohi on kuitenkin palauttava, näkymä vuorille ja järvelle avara. Ja vältyin miehen naljailulta laiskasta urheilijasta. Hyvähän se on flunssavuoteelta huudella, ajattelin, kun pysähdyin mäessä hengittämään pulssin hakatessa 170:n paikkeilla.

 

Screenshot Cycling Move

Riisuin takkia pois samalla kun keuhkot ottivat lukua. Alkoi ripsiä vettä. Lupasin itselleni, että jos sade vaatii takin ja sekin kastuu, saan tulla kotiin junalla tai laivalla. Samalla tiesin, etten koskaan tekisi niin, vaan kädet jäässä ja otsa ärtymyksestä rutussa ajaisin pyörällä samaa reittiä takaisin.

“Otatko jäätelön, tämä on viimeinen?” kysyi nainen Magnum-laatikko kaulassa roikkuen viiniviljelysten toisella puolen, tapahtuman alkupisteessä Meilenissa. Tottahan otin. Vaikka oli aamupäivä ja oikeastaan vain jano. Sillä edessä oli vielä aimo taipale ja tarvetta energialle. Ajelin hiljakseen eteenpäin ja seuraava nainen tarjosi omenan. Otin senkin.

pyöräily schmerikon 2

Ns. aamujätski.

 

Menomatkan tiukkaan tuuleen suhtauduin positiivisesti. Sehän tarkoittaa, että takaisin tullaan puolittain ilmaiseksi, selästä työntäen. Tuuli puuskaili kuitenkin mennen tullen. Palatessa föhn-tuuli ja myrsky tapasivat juuri siinä viimeisellä kymmenen kilometrin suoralla. Massiiviselta vaikuttava mountain bike ei sittenkään ollut tälle lenkille huono valinta. Pystyssä kestettiin molemmat.

pyöräily schmerikon 6 maisema parempi

Kauimmaisena näkyy Pilatus-vuori.

 

pyöräily schmerikon 5 juckerfarm

Juckerfarmin sivuhaara Jonassa.

 

pyöräily schmerikon 4 kurpitsat

Satoa. Selvästi nälkäinen kuvaaja, koska kuvassa piti olla kurpitsoita, ei maissia, eikä varsinkaan omaa varjoa.

 

Kurpitsafarmin paikkeilla pidin lounastauon ja pohdin hetken siinä vaiheessa jo auringon pehmentämillä aivoillani, että josko pistäisin tarakalle jonkun suhteellisen pönäkän kurpitsan. Jonkun sellaisen vinkeän muodoltaan. Tyynessä keitaassa oli  kuitenkin niin kuuma, että oli päästävä nopeasti pois. Söin vain keiton ja jatkoin matkaa. Onhan niitä kurpitsoita lähikaupassakin.

pyöräily schmerikon 7 kahvi

Tämä on kahvi. Lisukkeeksi sain piparin.

 

Kurpitsakeitto oli niin pieni että melkein nyyhkäisin sen nähdessäni, mutta uskoin silti selviäväni sen avulla puoliväliin asti, Schmerikoniin. Ruokatankkausta en toisella tauolla kuitenkaan kaivannut, mutta kofeiinitaso oli pahasti laskussa. Barista-rouva oli parkkeerannut pienenpienen pakettiautonsa pyöräilijöiden iloksi järven toiseen päähän. Sivusta avautui baristan työkalut, kunnon kahvikone kaikkine vehkeineen, hohtavan kiiltävänä. Sain tuoretta, tummaa kahvia, ei mitään lirua pumppupullosta, vaan koristellun vaahdon kera.

Istahdin pöytään pienen päivävarjon alle. Saksalaisen mies kysyi saisiko jakaa varjon;  hän voi pahoin porottavassa auringossa. Minä poltin päivän aikana käsivarteni, joihin en tajunnut syyskuussa kaipaavani aurinkosuojaa. Reisiinkin ilmestyi pyöräilysortsien rajat. Niskalla meni hyvin. Sinne olin huitaissut nopeasti viisikymppistä rasvaa. Varmuuden vuoksi.

 

pyöräily schmerikon 8 rapperswil

Rapperswil

 

Matkaa kertyi lähes 77 km. Saman verran kuin Googlen ehdottamaa pyöräreittiä Helsingistä Riihimäelle.

50 kilometrin kohdilla huomasin pientä hyytymistä, 55 paikkeilla tunsin murinaa vatsassa, mutten rekisteröinyt sitä näläksi. 56 km kohdalla tajusin vapisevani ja kiihdytin vauhtia sinne, missä olin nähnyt myytävän Tiibetiläisiä momoja, siis taikinataskuja eri täytteillä ja myös Cornwallin pasteijoita. Momojen kohdalla jono oli niin pitkä, etten uskonut heikotukselta selviäväni tiskille asti. Cornwallin kojulla oli vain myyjä, joka surffaili tylsistyneen oloisena puhelimellaan. Sain heti käsiini valmiiksi kuuman, ihanan rasvaisen ja täyttävän sipuli-peruna-juusto pasteijan. Yhtään en ihmetellyt, että Zürichinjärvellä myydään cornwallilaisia lämpimäisiä, vaan olin siitä pelkästään onnellinen. Pasteija todennäköisesti pelasti henkeni. Thank you, Cornwall!

En resumen: Más o menos 77 kilómetros en bici, a la par del lago de Zurich. Y tal vez era el último día de verano. Comí un helado que me regalaron en el camino, quemé mis brazos en el sol y me sentí como Don Quijote, pero no luchando contra los molinos, sino que contra el viento, que regresando ya era tormentoso.

Kurzgesagt: Fast 77 km mit dem Velo, am Zürichsee. Und vielleicht war es der letzte Sommertag. Ich habe eine Glace gegessen, hatte einen Sonnenbrand an den Armen und habe mich wie Don Quichotte gefühlt, aber nicht gegen die Windmühlen gekämpft, sondern gegen den Wind, der beim Zurückfahren schon Stürmisch war.

Advertisements

Henkkaritta ulkomailla eli pyöräretki Liechtensteiniin

Kelasin mielessä repun sisältöä: avaimet, puhelin, pähkinöitä, aurinkorasvaa, huulirasvaa, aurinkolasit. Olin suhteellisen ylpeä siitä, että tällä kertaa vesipullo oli täytetty ja myös mukana, eikä keittiön pöydällä. Puolivälissä matkaa kohti itäistä Sveitsiä, vai lieneekö koillista, joka tapauksessa, tajusin, että lompakko sen sijaan oli kotona. Lähdin liikkeelle ilman rappeniakaan (paikallinen sentti) ja sen lisäksi olin ilman henkkareita ja kohta rajan toisella puolen, vierailla mailla tietymättömillä. Hiukkasen déjà vu -olo; näin on tainnut käydä pari kertaa aiemminkin.

liechtenstein linna 1 p

Siellä se on: Liechtenstein.

Aldo lupasi kuitenkin piffata ruuat ja todistaa henkilöllisyyteni tarvittaessa. Silti oli hiukan orpo olo. En tahdo muista ottaa urheilullisiin aktiviteetteihin koskaan rahaa, koska salille lähden saman repun kera ja aina ilman lompakkoa.

liechtenstein kaupungintalo kai 3 p

Vaduzissa oli vilskettä. Pyöräilijöitä ja muita hampparoijia.

liechtenstein puusilta 2 p

Kanaalin toiselle puolen päästiin puusillan yli.

liechtenstein reitti

Rehevää. Ja vuoria.

Liechtensteinin ja Sveitsin eteläisen rajan paikkeilla jätettiin auto kylään, jonka nimeä kumpikaan ei pistänyt merkille. Toivoimme reitin järjestäjien painottaneen tiukkaa johdonmukaisuutta suunnittelussaan ja johdattavan meidät takaisin samaan pisteeseen. Tosin parkkialue oli reitin ulkopuolella.

Liechtenstein on niitä paikkoja, ettei sinne suuremmin ole asiaa. Pääkaupunki Vaduz on hetkessä nähty ja kultaharkot sekä suuremmat käteisvarat voi tallettaa Zürichissäkin pankkiin. Autolla olemme hurauttaneet ruhtinaskunnan läpi ja katsastaneet linnat ulkopuolelta. Tutustuimme silloin lounaalla vanhukseen, joka kertoi olevansa Chäser. Olimme sen verran noviiseja näillä main, että luulimme kyseessä olevan kaninkasvatuksen (jänis=Hase, juusto=Chäs (sv. saksa)). Ilmankos kommunikaatio vähän takkusi.

liechtenstein kukkaketo ja vuoret

Ach, niin kaunista.

Tänään ajoimme pyörillä Vaduzin paikkeilta pohjoiseen ja tarkastimme tilukset. Siistiä ja hiljaista oli. Kuin Sveitsiä, mutta erilaisin puistonpenkein ja rekkarikyltein. Eikä Sveitsin presidentillä ole linnaa vuoren kupeessa.

Vaduzin keskustassa meitä oli hämmentävä joukkue; kolme bussillista japanilaisia turisteja ja iso lauma pyöräilijöitä. Taidemuseo vaikutti uudelta ja mielenkiintoiselta. Näin myös kyltin, jonka mukaan eräs rakennus kuuluu Liechtensteinin yliopistolle. Siis ruhtinaskunnassa, jossa on vähemmän asukkaita kuin Kotkassa, on oma yliopisto.

liechtenstein sapuska

Fitnesslautanen kalkkunalla ja keskiaikainen ritarin varras.

Lounaan koittaessa en ollut enää ihan varma olimmeko jo palanneet Sveitsiin vai ajelimmeko yhä ruhtinaan mailla; lehmät ja pellot näyttivät samalta joka puolella. Mutta ei, ulkomaanmatka jatkui. Ruokaa tarjoilivat liechtenstanilaiset yhdistykset. Oman annokseni kokosi ja grillasi Liechtensteinin jodlauskerho.

sveitsiläinen linna 4 p

Kappas, taas löytyi linna.

werdenberg 5 p

Näitä katuja olisi ollut kiva kuljeskella ajan kanssa. Tässä kohtaa emme vielä tienneet mitään takana olevasta linnasta.

werdenberg järvi ja linna 8 p

Werdenburgin linna ja linnan järvi.

+25 ja vastatuuli oli oikeastaan aika mukava pyöräilykeli. Vuoret pysyivät etäisinä ohuen usvakerroksen takana. Siellä täällä eteen ilmestyi linna tai rauniot. Kylissä mummelit ja ukkelit vilkuttelivat oletettavasti vakkaripenkiltään ja puutarhoistaan. Olivat tulleet katsomaan viikonlopun showta, ohi ajavia pyöräilijöitä.

Reitti oli kevään ensimmäisiin sunnuntaiajeluihin juuri sopiva; nousua vähän ja lyhyesti. Yhteensä koko lenkistä kertyi noin 50 kilometriä.

Reissun idyllisin paussipaikka löytyi Werdenbergistä. Kaupungin linnan ympäristöä järvineen ja viiniviljelyksineen olisi ollut kiva käydä tutkimassa vähän tarkemmin, mutta jätimme sen toiseen kertaan ja keskityimme jätskiin veden äärellä. Richard Straussin oopperassa Ruusukalvajeeri on muuten prinsessa Marie Thérèse von Werdenberg. Lieneekö Strausskin joskus pyöräillyt näillä seuduilla.

werdenberg softis 7 p

Puoliksi syöty jäätelö. Softis, jos jotakuta kiinnostaa.

En resumen: Una vuelta en bici de Suiza a Liechtenstein: 49 km, al menos 4 castillos, una comida preparada por el club de jodel (no tengo ni idea como se escribe en español. Yodel?) de Liechtenstein, un heladito y muchos rayos de sol.

Kurzgesagt: Eine Velotour Schweiz-Liechtenstein: 49 km, wenigstens 4 Burgen, ein Mittagsessen gekocht vom Jodelclub Liechtenstein, eine Glac399e und vielen Sonnenstrahlen.

 

Vuorten toisella puolen on…ihanaa!

Etelään! Vuorta ylös ja läpi San Bernardinon läpi Alppien eteläpuolelle Tessiiniin! Korkeimmissa kohdissa ruoho oli vielä talven latistamaa, joen pientaretta koristivat lumiraidat. Mutta tunnelin toiselta puolen löytyi: tropiikki!

locarno palmut

Iltahetki Locarnossa

Olin kaivanut vintille menevistä pusseista lämmintä vaatetta, sillä kesä oli paennut ja tilalle ilmestyneet syksysäät. Pakkasin aamukylmässä päälleni hihattoman teepaidan, pitkähihaisen teepaidan, villatakin, nahkatakin ja kaulahuivin. Aurinko paistoi molemmin puolin vuoristoa, mutta mikä hämmästys iholla, kun Tessiinissä auton ovesta tulvahti kesä. +23, palmuja, pääskysiä, kukkivia kiinanruusuja, kaskaiden siritystä.

locarno kiinan ruusut

Palmun vartta nouseva köynnosruusu

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vanhan pyörän vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Italiankieliset tessiiniläiset olivat jo siirtyneet sandaalikauteen, varpaankynnet oli lakattu punaisiksi ja hellemekot otettu esille. Junista ja autoista Locarnon rantabulevardille ilmestyneiden pohjoissveitsiläisten ilmeet olivat hämmentyneen nautinnollisia. Päämääränä oli jäätelökioski ja gelato. Me nautimme illallisen ulkosalla ja katselimme valojen syttymistä vuorten rinteille. Aamupalakin tarjoiltiin terassilla auringossa. Kuumia sarvia ja espressoja.

locarno järvi palmut

Lago Maggiore. On sitä huonommissakin maisemissa pyöräilty.

Olin edellisellä viikolla vaihtanut pyöräni uuteen ja halusin päästä kokeilemaan levyjarruja, joiden pitäisi toimia sveitsiläisissä mäissä paremmin kuin vannejarrut. Päivä oli täydellinen pyöräilyyn, luvassa oli aurinkoa ja Lago Maggioren sivulla puhaltava vieno tuuli löyhytti juuri sopivasti. Mäkiä matkalle ei kuitenkaan osunut juuri lainkaan. Reitti oli yhtä suoraa lähellä nousevien vuorten seinämien välissä.

Täydellinen pyöräilypäivä oli pysähtyä alkuunsa, sillä yksi joukosta sai akuutiin vatsavaivan juuri ennen lähtöä. Matkaan lähdettiin kuitenkin, valmiina pyörtämään takaisin, jos kuvotus pahenisi.

ticino vanha rakennus

Varoitustaulu ei koske takana olevaa taloa, vaan kehottaa tielläliikkujia pysymään tiellä.

bellinzona linnan torn

Bellinzona on kolmen linnan kaupunki.

bellinzona linnan tornit

Muuri toisesta kulmasta

Heti alussa päätettiin lyhentää 50 km:n Locarno-Bellinzona-Locarno -reitti puoleen. Mutta alkuperäisen puolivälin puolivälissä vatsavaivainen totesi, että eiköhän tämä tästä, jos on pakko. Bellinzonasta takaisin kaartaessa alkoi pyörryttää ja vauhti hiipui niin hitaaksi, että juoksijat pyyhkivät ohi. (Tässä kohtaa vanhemmat saattoivat tuntea piston omassatunnossaan). Mutta lepo- ja juomataukojen kera päästiin perille – polkien.

bellinzona arkkitehtuuri

Kotona hädin tuskin enää muistin, milloin olimme lähteneet matkaan. Puolentoista päivän retki tuntui viikon aurinkolomalta ja palautti uskon kesään. Kesästä tosin tuli jälleen talvi, lumineen kaikkineen. Aprikoosit ja kirsikat paleltuivat, viiniköynnöksiä on lämmitelty lämpökynttilöin ja kun ne oli loppuunmyyty koko Euroopasta, pienillä nuotioilla. Meidän talon kiivin pehmeät ja turpeat lehdet muuttuivat haperon kuiviksi, sekin kylmästä. Suuret kosteat lumihiutaleet peittävät pinaatin taimet, petuniat, ruusut ja lilat kurjenmiekat. Rastas laulaa hämmentyneenä. Peipponen ei edes yritä.

En resúmen: En el otro lado de los alpes está el trópico: palmeras, vegetación abundante y grillos. Anduvimos en bici 50 km de Locarno a Bellinzona, apesar de los problemas de estomago de uno de nosótros. Y que dicha que pudimos hacer un viaje al verano, ya que al norte de Suiza regresó hoy el invierno con nieve.

Kurzgesagt: In Tessin herrscht die Tropen. Wenigstens im Vergleich zu Zürich, wo es jetzt schneit. Das Wetter in Locarno war einfach perfekt für das Velofahren. Die 50 km von Locarno nach Bellinzona und zurück war einen Genuss (für diejenige von uns, die keine Magenbeschwerden hatten. Für eine wahrscheinlich das Gegenteil.)

%d bloggers like this: