Kirkkaan sininen taivas, valkoiset ja makealta tuoksuvat magnoliat, pyöräily kaupunkiin, kävely kukkapuiden alla, kirsikkapuiden keskellä, leivos ranskalaistyyppisestä Garde-Manger patisseriesta, sinne tänne haahuilua, aurinkolasien asettelua, lämpöä selässä. Se oli sunnuntain suunnitelma.
Ja koska sää, niin myös mutta. Yritän tästä kaivaa sen kultareunuksen, enkä edes väkisin. Olihan päivä melko joutava, hidas aamu, päiväunet, sateen ropinaa ja harmauden pehmentämää oloa. Ei sellaista kirkasta kevään iloa, voimasysäystä lihaksissa. Jossain välissä taisin saada aikaan järjestystä ja listoilta pari asiaa pois, se oli hyvä ja lonksahdutti olon lähtösuuntaan. Katselin ikkunasta sadetta ja laitoin takin päälle, hupun suojaamaan hiuksia.
Vaaleanpunaisen kirsikkapuun edessä keltainen postilaatikko kirkui väärää kohtaa. Äiti ja pieni tyttö olivat laittaneet ykköset päälle, korkkarit ja mustat sukkahousut, huulipunaa, kiharretut hiukset ja kauniit mekot. Isoa kameraa kantava antoi ohjeita, kuinka poseerata niin että postilaatikko jäisi piiloon. Puu on hetken verran kadun koristehelmi.
Puistossa valkoisten magnolioiden rivi – niiden aikaisten, joiden terälehdet ovat sikin sokin ja siksi niin viehättäviä – tuoksui hiekkakäytävän yllä kuin parfyymipilvi. Kukat tuskin erottuivat valkoista pilvitaivasta vasten, vain profiilit erottuivat kuvissa.
Vaaleanpunavalkoisten magnolioiden alle oli asteteltu tuolit ja pöytä. Nuput olivat vielä suppuiset, joistakin karvakuori rapsahtanut auki ja pari terälehteä puski ulos. Tulevat lämpimät päivät saisivat tämänkin upeuden täyteen loistoonsa.
Takaisin kävellessä happi oli tehnyt tehtävänsä, sadekin hiipunut. Yöllä näin leppeitä unia tuulessa heilahtelevista valkoisen magnolian terälehdistä.
En resumen: Así es la primavera. A veces de sol, a veces de lluvia, siempre con flores.
Kurzgesagt: So ist der Frühling. Manchmal sonnig, manchmal regnerisch, immer mit Blüten.
Pala Suklaata 