
Kyllä, vuori se Zürichbergkin on. 679 m merenpinnan yläpuolella, vaikka vain pari sataa metriä kaupungin keskustaa korkeammalla, Zürichin Haupbahnhofilta parinkymmenen ratikkaminuutin päässä.
Halusin kävellä eläintarhasta metsän läpi ja mielestäni kohoavaa reittiä Ziegelhüttelle. Olin kirjoittanut puhelimeen ohjeet “Zoon edestä eteenpäin, neljäs oikealle, toka vasemmalle, tulee Hubenstrasselle, suoraan kunnes oikealle kohti Hütteä.” Karttaa ei ollut, Suunto, joka johdattaa kotiin, jos sattuisin eksymään, jäi kotiin. Joten näillä mentiin.



Eläintarhan edessä oli ruuhkaa, väsyneen näköistä lapsilaumaa valui kohti autoja, raitiovaunupysäkkiä. Ennen metsänreunaa edessä polulla puuhasteli haikara. Nokassa oli pikemminkin keppi kuin oksa. Pesä tekeillä.
Ziegelhütte lienee täältä käsin etsitty kohde, sillä kylttejä oli epävarmuuspisteissä. Metsätie vietti yllättäin roimasti alaspäin ja vei askeleita kepeästi kohti tuntematonta. Ikinä en ole näillä main käynyt.
Puolipilvinen päästi säteitä metsään, loi varjoja. Tummanvihreä oli kaunista ja jopa kaarnan väri mehevää. Ehkä monet myrskyiset ja sateiset päivät ovat muuttaneet perspektiiviä tai putsanneet paikkoja.



Toisella puolen kukkulaa, sivilisaation ja metsän rajalla, nuotiopaikalla kerrottiin, että tässä kohtaa 1700-luvulla ranskalaiset ja itävaltalaiset lahtasivat toisiaan. Täältä oli hyvät näkymät väijyä vihollista. Nyt tänään näkymä yli teollisen Zürichin, saksankielisen television kattoterassia myöten, varmaan Saksaan asti. Nuotion ja pöytien vieressä oli 1800-luvulla muurattu virtaava lähde. Kaunis, kivikoristeinen.
Tie vietti yhä alaspäin ja Ziegelhüttelle, maalaisravintolalle niittyjen keskellä, metsän vieressä. Ja joka oli kiinni. Tyhjät terassipöydät kertoivat suljetuista alkuviikon päivistä.


Siitä viis, jatkoimme matkaa, minä ja lanko Costa Ricasta. Kiersimme pyöreää vuorta ympäri, metsän reunan ja rakennetun välissä. Yllätimme harmaahaikaran sammakko suussa ja yritin kuvata sitä pienieleisesti. Liian kaukaa. Kuvista tuli ylizoomattuja.
Ohitimme yliopiston alueen, joka oli selvästikin maatalouteen liittyvä. Karsinassa valtava sika, laitumella tuplakokoisia lampaita ja yksi ehkä laama, ellei sekin vain jättikokoinen alpakka.


Päätimme jättää kaupunkimaiseksi muuttuvan ympäristön ja nousimme jälleen metsään, monenmonta porrasta ja polkua yhä ylemmäs. Palkkiona avautuva näkymä ei ehkä pittoreskeimpaan Zürichiin, vaan pikemminkin sille teollisemmalle puolelle, järvettömälle ja kerrostalojen suuntaan. Olen suhteellisen kyllästynyt aina samoihin kuviin kaupungista, joten tämä oli piristävää ja avaavaa. Tämäkin on tätä kaupunkia, paikkaa, jossa ihmiset asuvat, viihtyvät, elelevät.
Päädyimme Flunterniin, lähes ympyränmuotoisen lenkin jälkeen. Raitiovaunu kuljetti alas, kohti keskustaa ja järveä.


En resumen: Una ruta alrededor de la montaña de Zurich nos enseñó como un mes de invierno puede ser: también primaveral. Una garza real européa estaba comiendo una rana, la cigüeña recogiendo no ramas, sino que algo más bien como palitos, para su nido y nosótros caminando en un sendero en tenis en vez de botas.
Kurzgesagt: Rund um Zürichberg zu laufen ist wirklich keine Wanderung, aber doch ein schöner Spaziergang mit einem neuen Blick auf die andere Seite. Zieglerhütte war zu, was bedeutete ohne Kaffee weiterlaufen. Frühling war klar dabei: ein Graureiher hatte einen Frosch für Zvieri gefunden und der Storch holte eher Stöcke als Äste für die Befestigung des Nästes.