Tilapäisesti vähentynyt liikunnan määrä (kts. ed. postaus) näyttää tarkoittavan lisääntynyttä herkkujen tarvetta. Endorfiinikoukussa siis ollaan ja huomasin käveleväni määrätietoisesti, joskin linkuttaen, Läderachin uuteen, valoisaan ja suklaantuoksuiseen liikkeeen Zürichin Stadelhofenilla.
Pyörin kaupassa sulaalevyhyllyltä konvehtitiskille, konvehtitiskiltä tuoresuklaan luo ja halusin maistaa kaikkia. Vilkaistuani hintoja muistin ruokakaupan suklaalevyjen olevan myös tarkoituksiini soveltuvia. Toisaalta luomukaupassa maksan huomattavasti korkeampia summia raakasuklaasta, silmää räpäyttämättä.
Glarusin kantonista kotoisin olevan suklaayrityksen valikoimista tarttui lopulta mukaani tumma pistaasiasuklaalevy ja neljän konvedin pussukka. Vilkuilin myös pieniä mousse-pusuja, pastellisävyisiä, maitosuklaisia ja tummia, mutta jätin ne vielä hyllylle. Niitä hankin vielä joskus juhlatilanteeseen.
Sveitsiläiset laatusuklaat eivät aina istu omaan makumaailmaani; monet ovat tylsiä ja konvehtien täytteet mitäänsanomattomia. Epäilen, että kunnon suomalaislapsen tapaan makunystyräni taintuivat aikanaan sokeristen ja esanssisten irtokarkkien myötä, enkä enää tavoita hienoja nyansseja. Makean pitää olla todella makeaa ja mieluusti myös kirpeää.
En odottanut pistaasiasuklaalta mitään maata mullistavaa makukokemusta, mutta se olikin erittäin maukasta ja sai täydet pisteet. Suklaa oli täyteläistä ja tarpeeksi tummaa ilman kitkeryyttä. Pistaasioiden ominaismaun jälkeen ilmestyi jokin lisävivahde, ehkäpä suolaa?
Konvehteja ihalin pöydälläni muutaman päivän; ne olivat kauniita, kuin koruja. Pussin ravintosisältöä ei kannata vilkuilla, niissä on reilusti rasvaa ja sokeria, mutta ei näillä olekaan tarkoitus kasvattaa lihaksia, vaan luoda nautinnollinen hetki.
Vaikka suklaa ja syksy sopivat hyvin yhteen, konvehtien maistelulle ajankohta ei ollut kaikkein paras. Jäi ottamatta huomioon sveitsiläinen meteorologinen ilmiö, Martini-Sommer. Sillä tarkoitetaan lämpimiä päiviä marraskuun alkupuolella; 11.11 on pyhän Martinin päivä. Vaikka piha on täynnä puista varisseita lehtiä, mittari näytti ulkona melkein kahtakymmentä. Suklaatestin tähdet hikoilivat pisaroita ja valo-olosuhteet olivat hankalat.
Kuvittelin konvehdin olevan aina täytesuklaata ja näiden sisältä paljastuikin yllätys: ne olivat kuin pieniä leivoksia, kolme kerrosta kakkua ja kaksi eräänlaista kreemiä tai praliinia. Konvehti onkin saksankielisissä maissa laajempi käsite ja koskee täytesuklaiden lisäksi muita pieniä konditoriatuotteita, myös pikkuleipiä. Wiener Konfekt –pussukasta saa pulittaa 6,10 CHF eli euroissa noin 1,40 per herkku .
Jos olisi pitänyt valita yksi, olisin tarrannut konvehtiin, jonka päällä luki ”Chocolate”, vaikka sen pinnassa oli pieni kuorrutevirhe. Se oli kuitenkin maultaan vaatimattomin. Sen sijaan päältä kellertävä ja suklaalla raidoitetettu, mutta sisältä sitruunainen oli raikas. Pidin myös vaaleanpunaisella koristellusta marjaisesta konvehdista. Neljännen päällä oleva kahvipapu antoi vinkkiä mausta, mutta itse juon kahvini mieluummin kupista. Konvehtien toiset puolikkaat arvioinut testihenkilö taas piti parhaana suklaata ja kahvia, vaikkei itse ole kahvinjuoja. Sitruunainen ja marja jäivät jumbosijalle.
Lopputulos: pistaasiasuklaalevy vastaa paremmin barbaarisia makutottumuksiani, kuin sveitsiläiset wieniläiskonvehdit.
En resúmen: probé 4 de estos supuestamente chocolates y resulta, que adentro tenían también queque.
Kurz gesagt: Die Wiener Konfekt von Läderach sin herzig, aber mir gefällt besser dunkle Schoggi mit Pistazien.