Läheisen gallerian taidevarkaus oli elokuvallista sorttia; siihen sisältyi pakoauto, joka löytyi myöhemmin hylättynä ja katon väliin piilotettuja tauluja, taiteen suurnimiä. Tästä on jo vuosia, enkä millään muista kenen töistä oli kyse. Césanne? Matisse? – Sitten nyrjähtää ja rusahtaa. Paluu menneeltä rikospaikalta tähän hetkeen tapahtuu välittömästi; olen lenkillä lehtien kartoittamalla joen partaalla ja nilkka tulessa.

Voisin tietenkin syyttää Zürichin kaupunkia huonosta metsätien kunnossapidosta. Tai huonoja lenkkareita. Kenties huteraa nilkkaa. Mutta ei, väitän, että jos Miró ei olisi saapunut kaupunkiin, tämäkin venähdys olisi vältetty. Olisin pitänyt katseeni polulla, enkä eksynyt ajatuksiini. Samoihin aikoihin Mirón kanssa tulivat nimittäin pimeät illat ja poliisin varoitukset hämärää hyväkseen käyttävistä varkaista – ja viime vuosien kiehtovimmat taidevarkaudet alkoivat pyöriä mielessäni.

Asuntomurroissa käyvät kaupaksi korut, käteinen ja arvotaulut. Katson kiintymyksellä irtokehyksissä olevaa Maailma-lehden toukokuun kansikuvaa vuodelta 1924. Ostin lehden divarista Tampereelta parikymmentä vuotta sitten. Voro tuskin alkaisi sahata ikkunoiden kaltereita saadakseen tämän käsiinsä.

Kävin kyläilemässä pienessä kerrostaloasunnossa, jossa oli pyykkikasoja silityslaudalla ja sohvalla, leluja siellä täällä, ahdasta ja ruokana mikropizzaa, mutta seinällä Matissen maalaus. Huomasin taulun heti, en vain uskonut sen olevan aito, vaan kenties toisinnos tai julisteversio. Toisella kertaa tuttava juoksi avaaman oven ja palasi tohkeissaan läppärinsä luo: ”Aivan mieletöntä, taidehuutokaupoista saa ihan mahtavat kiksit!” hän selitti posket punaisina. Teoksen saaminen ei kuulemma ole tärkeintä, vaan jo pelkkä huutaminen nostaa adrenaliinitasoja ja ylläpitää jännitystä. Matissen päätymisestä seinälle ei tullut puhetta.

En tiedä kuinka paljon tällä seudulla harrastetaan taidehuutokauppoja, mutta ainakin taiteeseen investoidaan. Iltaisin sytytetyt valot paljastavat varsinkin nykytaloissa, joissa saattaa kolmekin seinää olla lasia, sisustuksen lisäksi myös taideaarteet. Kadulle näkyvät veistokset ja maalaukset. Kuten siinäkin talossa, jonka käytävän seinällä on jotain Mirón tyyliin vivahtavaa. Kuljin iltaisin ohi vuosikausia, vasta nyt tajusin, että mistään veljenpojan tuotannosta tuskin on kyse. Taululla on oma valaisin.

Sen sijaan, että bongailisin taidetta vain vieraiden kotien seinillä ja iltaisin kadulta käsin, päätin lähteä taidemuseoon. Nilkutin tukineni Kunsthausiin, Mirón valtavalta seinämaalaukselta toiselle. Taidehistorioitsijoilla on taatusti toisenlainen näkemys näyttelystä, mutta estetiikan kurssin käyneenä ja kokeneena katukyylänä totean, että suurin osa teoksista on jo pelkästään väreiltään ilahduttavaa ja muotokieleltään kuplivan elähdyttävää taidetta. Ei epäilystäkään, etteikö nilkkakin tuntuisi museokäynnin jälkeen piirun verran notkeammalta. Annan Mirólle anteeksi.

En resúmen: el arte lo cura todo. Si no es la causa de la molestia.

Kurz gesagt: Miró und ich, wir beide sind auf den Strassen von Zürich gelaufen.