Oliiviöljy roiskahti seinille, ruuat syliin, takahammas pureutui kieleen ja pyykit pyörivät koneessa ilman pesuainetta. En tiedä mitä olin tehnyt, mutta karma ei ollut parhaimmasta päästä tällä hetkellä. Heitin nopeasti takin niskaan, läppärin kassiin ja toivoin, että vauhdikkaat käänteeni jättäisivät kaiken pahan taakse.
Zürichin kaakkoispuolen asemalta, Stadelhofenilta, on vartin kävelymatka Chez Andyyn, kahvilaan, jonne olen pitkään suunnitellut meneväni. Lähellä on yliopisto ja lastensairaala, mutta kahvila on keskellä korttelia, jonne nyt ei vain yleensä ole asiaa tai tule helposti eksyttyä. Paitsi autolla, silloin kerran, kun navigaattori auttoi tietöiden ohitse ja käski ajaa tämän korttelin läpi. Jäin niska mutkalla katsomaan vanhaa maalaistaloa, jota koristivat iloisen väriset lamput.
Terassi on viehättävän epäjärjestyksessä. Joku istuu kahvinsa kanssa ulkona lukemassa lehteä. Ahtaudun ovesta sisään; pari askelta katusaoa alempana on täyttä, pari askelta ylempänä on toinen kerros tai pikemminkin parvi. Taaimmainen pöytä on vapaa. On pakko joko käydä polvilleen tai istuutua saman tein; pää ottaa kiinni kattoon. Toisessa pöydässä istuu nuori mies nutturoineen lukemassa kirjaa. Hän nostaa katseensa hetkeksi ja tervehtii. Myöhemmin lähtiessään toivottaa kauniisti hymyillen: ”Mukavaa päivää!”
Istuimme 500 vuotta vanhan talon entisessä pesutuvassa. Andyn kotitalossa. Kahvilaa Andy ehti kuulemma pitää pitkän aikaa ennen virallisia lupia. Paikka muistuttaa opiskeluajoista Costa Rican Herediassa ja edesmennyttä kasvisravintolaa. Sielläkin istuin ahtaasti parvella, söin kaupungin parasta ruokaa ja viihdyin.
Tilaan kirsikkamurokakkua ja saan kokonaisen piiraan. Se ei ole kovinkaan makea, mutta juuri sopiva iltapäivän pieneen näläntunteeseen. Seinällä on päivän lista: vuohenjuustosalaatti, suolainen piiras salaatin kera, lämmin juustokinkkuleipä (Croque Monsieur) salaatin kera sekä palsternakkakeittoa. Hiukopalaksi on myös juustoa ja makkaroita lähiseuduilta.
Kuppilan viereisessä ovessa lukee ”Lädeli”. Avaan narisevan oven ja sytytän valot. Kauppa on kuin toiselta vuosisadalta. Nurkassa loistaa flipperi ja kassakone on niin kaunis, että epäilen sen toimivuutta. Hyllyillä on kuitenkin ihan oikeaa ruokaa. Pastaa, hilloja, kastikkeita, juomia, hunajaa. Olen niin täynnä piirakasta, etten osaa tarttua mihinkään. Ulkona epäröin, saattaisihan olla, että tekisin huomenna pannukakkua. Ja saattaisihan olla, että kaipaisin hilloa sen päälle. Mutta en silti käänny ympäri, vaan uskon tulevani vielä toisenkin kerran.
En resumen: Mi cafetería favorita en Zürich: Chez Andy, la casa vieja del campo – pero en la ciudad.
Kurzgesagt: Hier fühle ich mich wie zu Hause: Chez Andy. Das herzigste Café Zürichs!
¡ qué lugar más bueno ! hay que ir a un cafecito allá
LikeLike
Kiitos vinkistä! Taidanpa pitää tämän paikan mielessä, jos sitä vaikka kesällä tulisi eksyttyä Zürichiin asti. 🙂
LikeLiked by 1 person
Näyttää ja kuulostaa ihanalta!
LikeLike