Otsikko ei viittaa paksuun proosateokseen, jossa kuvaillaan tuhannella sivulla maalauksellista elämää, kesäisessä kuumuudessa ja uneliaassa raukeudessa syntyvällä draamalla höystettynä, vaan ihan arkipäiväisestä aamupalasta. Minun aamupalastani.

Pistelin juuri hyvällä ruokahalulla omalla pihalla järven puolella bagelin neljänneksiä. Yhdessä oli lohta, kananmunaa ja salaattia, toisessa kuivakinkkua, salaattia ja suolakurkkua ja kolmannessa brietä, salaattia ja kurkkua. Kombinaatio oli aika tömäkkä aamun aloitukseksi, joten tasapainotin oloani kupillisella jugurttia, seassa musta- ja punaviinimarjoja sekä mustikoita, kauran leseitä ja pellavansiemenrouhetta. Ja jottei olo olisi heikko vähäisestä ravinnosta, viimeistelin aterian costaricalaiseen tyyliin kananmunalla ja ruokalusikallisella frijoleksia tai kuten purkissa lukee, refried biens.

Ei ihan normiaamupala, muttei niin outokaan. Tavallisesti se rajoittuu tosin vain jugurttiin, hedelmiin ja leipään. Tai kananmunaan ja höysteisiin. Bagelit olivat jäljellejäänyttä sormiruokaa tapahtumasta ja vähän turhan ruokaisia aamumakuuni.

Aamupalojen ihannointikulttuuri hehkuttaa suuria aamiaisia, toinen toistaan runsaampaa, banaaniletuista shampanjalasilliseen, on kasoittain hedelmiä, piirakoita, puuroja, chiavanukkaita. Joissakin puhutaan brunssista, toisissa vain aamiaisesta. Se on suuri ja näyttävä, mutta kuka oikeasti jaksaa vetää aamulla sen seitsemää sorttia ja päälle jälkkärit plus kuoharit? Minä?

 

Kahlasin läpi makumuistojani ja yritin valita kolmen kärkeen aamupaloja. Huomaan, ettei mieluisimmat muistot olekaan pelkästään ruuasta, vaan positiivisuus ja miellyttävyys syntyy tilanteesta, ihmisistä ja viihtymisestä – yhdistettynä maukkaaseen aamupalaan, kahvin tuoksuun.

Aamiaiset mökillä ovat aina parhaita, oli pöydässä mitä tahansa, koska ollaan saaressa. Kenties puuroa ja Reittisen ruisleipää. Lokkien kailotus, moottoriveneen säksätys, laineiden liplatus, hellaan sytytetyn tulen ja kahvin tuoksu; niistä syntyy maukas aamupala.

Costa Ricassa miehen kotitalon pihalla, mangopuun alla taas on ehkä vähän kuuma, tuolit on asetettava pöydän ympärille niin, ettei mango putoa päähän tai mehulasiin, kukot kiekuvat, ohi menee porukkaa ja autoja ja kaikki metelöivät. Istumme tuntikausia syömässä riisiä ja papuja, höttöistä patonkia, kahvin ja appelsiinimehun kera. Ja jutellaan. Niitä näitä, tutuista, heidän perheistään ja tuttavistaan, aina löytyy linkki johonkin seuraavaan ihmiseen tai tapaukseen. Ja kaikkien kuulumiset käydään läpi.

Costa Ricassa oli sekin, kun istuimme vielä pienessä Tamarindon kylässä, joka nykyisin on kaupunki, rantahiekalla pöydässä. Saimme eteemme avocado-tomaattimunakkaan. Se oli pehmeä, mehukas, maukas; yksinkertaisesti herkullinen. Viereiseen pöytään tuli ranskalainen, ehkä 17-18 -vuotias tyttö, lyhyessä kukkamekossaan ja korkokengissään. Hänen eteensä tuotiin makea muffinssi ja kahvi. Hän puraisi kaksi kertaa muffinssia, joi kahvin ja lähti kevyin askelin hotellille päin. Mietin mikä onni, etten ole makeiden aamupalojen ihminen, sillä se tuskin jäisi muffinssin puolikkaaseen. Kuva tytöstä jäi mieleen osana aamupalaani, kuin ote ranskalaisesta elokuvasta.

Mutta ehkä kaikkein tärkeintä aamupalassa on lopulta hetken rauha, keskittyminen kahviin ja herääminen päivään.

En resumen: He desayunado en muchas partes, como en estos dos cafés en Zürich, pero los mejores desayunos no tienen que ver sólo con la comida. La situación, companía y átmosfera son los que crean un buen desayuno. Como aquella vez hace unas decadas en Tamarindo, cuando todavía era un pueblo y comimos en la playa un omelet de tomate y aguacate, en el sol de la mañana, arena entre los dedos de los pies.  A la par vino una muchacha francesa y mordió un par de pedazos de un muffin, tomó media taza de café. Pareció una toma de una película francesa. Y yo no podía imaginarme desayunar solamente algo dulce. Pero todo eso se hizo una memoria bonita del desayuno en el Tamarindo.

Kurzgesagt: Frühstück ist wichtig, das ist klar, aber wie gross soll es sein, wie schön, wie üppig? Das schönste Frühstück war einmal in Tamarindo, in Costa Rica, nicht nur weil die Omelette mit Avokado und Tomaten perfekt und fein war, sondern weil der Morgen besonders schön war. Am Strand, Sand zwischen den Zehen, in der Sonne. Ein französisches Mädchen, mit Blumenkleid und Absatzschuhen, hatte einen Muffin und Kaffee, und hat nur die Hälfte vom Gebäck gegessen. Es war wie eine Szene von einem französischen Film. Ich dachte vielleicht, dass ich nie nur etwas Süsses frühstücken könnte, aber ganz sicher weiss ich nicht mehr. Aber das alles ist als einen schönen Frühstück in meinem Erinnerung geblieben.