Chilero, kesälautasen piristys

Tropiikissakin harrastetaan pikkelsejä! Vaikka vihanneksia kasvaa vuoden ympäri! Sitä äimistelin, kun Bettina toi meille kerran purkillisen vihanneksia purkissa, jota koristivat kirkkaat värit ja joku mausteoksa, kenties rosmariini.

Seivästin paprikaa ja chiliä haarukkaan, maistoin ja yllätys oli hapan – mutta positiivinen. Suu muikeana sekä yllätyksestä posket punaisina yritin prosessoida koko lastin. Suomalaiset pikkelsit ovat mehevöityneet makeaa ja suolaista lientä imien, costaricalainen pikkelsi yhtä chilistä happamuutta.

17-07-17-13-10-02-392_deco

Varsinkin hellepäivän aterialle chilero on makuhermoja ilahduttava lisuke. Eikä valmistukseen mene kuin vihannesten kuorimiseen ja pilkkomiseen kuluva aika.

Purkki kannattaa huuhdella ensin kiehuvalla vedellä. Kaapista löytyi oransseja ja punaisia paprikoita ja pari porkkanaa, letistä ikkunalta irroitin punasipulin ja lautaselta kuivahtaneen tiukan chilin. Kuorin sipulit, pilkoin ne ja paprikat lohkoiksi, viipaloin porkkanat, karistelin chilin siemenet kompostiin ja purkki alkoi olla täynnä.

17-07-17-13-11-13-721_deco

Perään heitin laakerinlehden ja kolme neilikkaa. Päälle kaadetaan väkiviinaetikkaa puoleen väliin ja jotain muuta etikkaa niin, että vihannekset jäävät nesteen alle. Välillä olen täydentänyt makua omenaviinietikalla, toisinaan valkoviinietikalla ja kerran punaviinietikalla. – Ja se on siinä. Ei keittämistä, ei sokeria, ei suolaa. Sitä rosmariinia ehkä oksa. Lisuke on seuraavana päivänä valmis maisteluun.

17-07-17-13-13-21-194_deco

En resumen: el chilero tico es un hit en el verano caliente, cuando hace falta algo rico para la comida, pero no hay muchas ganas de cocinar. Cebolla, chile dulce, chile y zanahoria, vinagre y especias. Buenísimo, no importa con que.

Kurzgesagt:  Costarrikanische Chilero ist super Beilage im Sommer, wenn man nicht so viel Lust zum Kochen hat und noch etwas für das Essen gern hätte. Man braucht nur Gemüse (z.B. Rüebli, Zwiebel, Peperoni, Chili), Essig und Gewürze. Am nächsten Tag ist chilero fertig zum probieren!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: