Kuljin pitkän matkaa varjossa, joka tuntui hyvältä. Iho viileni, sisällä oli vielä lämpöä, kertymää monelta viikolta. Muistin miltä syyspäivät tuntuvat ja hengitin raikasta. Laakson tukaluus tuntui kaukaiselta, ohut ilma sai sydämen nakuttamaan. Ehkä siksi tuntui että ympärillä oli rauha. Ja liikkumattomuus. Suuret vuoret, nehän ovat yhtä pysyvyyttä ja turvaa.
Auringon rajalla ensimmäinen askel; lämpö kohtasi kengän ilman vaikutusta, sukan paikkeilla se tuntui keveänä, iski ylempänä sääreen, käsivarsiin, poskiin kuin kuuma vaippa. Hetken se oli tervetullut, sen jälkeen oli mietittävä aurinkorasvaa. Ja niitä jäätiköitä, sulavaa vettä. Että kuinka tämä tästä jatkuu.
Tänään tiedetään, että tukaluus loppui kerralla. Kaatosateeseen, rakeisiin ja lumipeitteeseen. Nyt tälläkin polulla olisi tarvittu kengät, jotka tarraavat lumikerrokseen, lapio ja ehkä kelkkakin.
Toisen päivän pilvet pehmensivät rajoja. Olo tasaantui, hetken ajattelin normaalia, jota ei ole olemassakaan, mutta voisi olla. Se jatkumo, jolloin kaikki sujuu tasaisella samanlaisuudellaan. Harhaluulo siitä, ettei mikään muutu. Maakin liikkuu, eikä jäätikkö ole paikallaan pysyvä kerros hohkaavaa kylmää, vaan virta.
Mutta ihminen raivaa lumet ja maavyöryt, odottaa että vesi laskee, lapioi polut puhtaaksi ja rakentaa uudet talot. Kun juna asemalla nyrjähti raiteeltaan, tuotiin toinen, kiivettiin kyytiin ja matka jatkui. Päivät lyhenevät ja tarraamme kalenteriin, alamme miettiä villasukkia tai ainakin etsiä sienikoria. Ja olemme jälleen kiinni pienissä muutoksissa, joita kiertokuluksi sanotaan.
Eigergletscheriltä lähtiessä valo on sinistä. Leaving from the station of Eigergletscher, the light is blue.Lehmä johdatti joelle. This cow guided to the river.Ja sitten tuli aurinko. And then there was sun.Schynige Platten ympärillä vuoret ovat pyöreitä – tai teräviä. By Schynige Platte the mountains are round – or sharp.Väriterapiaa. Colortherapy.Vasemmalla polku, jota seuraillaan seuraavaa huippua kiertäen. The path we follow is on the left and continues going around the next peak.Kerroksia. Layers.Juna nyrjähti. The train derailed.BachalpseeUkkonen valuu hitaasti hiipuen. Thunderstorm comes little by little.Mutta katto on näkyvissä. But there´s a roof on the sight.Ihminen on pieni. We humans are so small.
En resumen: Quien se podría imaginar, que justo después de estas fotos vinieron lluvias superfuertes y en las alturas nieve.
Kurzgesagt: Wer hätte gedacht, dass nach diesen Fotos ist oben alles weiss geworden.
Niin sitten kävi, että kun auringon laskiessa katsastin vielä sään seuraavan päivän alppipatikkaa varten, olikin luvassa myrsky. Joten uutta paikkaa etsimään, lähempää ja lyhyempää, jotta tarpeen vaatiessa saisimme itsemme evakoitua ainakin katon alle, jos ei kotiin asti.
Chli Aubrig ei ehkä ole se alppipatikoitsijan haasteellisin kohde, mutta Zürichin liepeillä ja kiva päiväretkipaikka, jos kaipaa piipahdusta luontoon ja liikettä kinttuihin.
Moottoritiellä navigaattori ja kyltit veivät eri suuntaan ja päästiin tekemään u-käännös. Ylös Satteleggin Bergrestaurantin luo vie kiemurainen solatie, jota sitkeäkinttuisimmat nousivat pyörillä ja siis ihan lihasvoimalla.
Helle oli nitistää jo parkkipaikalla kengännauhoja sitoessa. Vesipulloja oli kaksi ja puolet juotu jo ensimmäisten 200 korkeusmetrin paikkeilla. Kuvittelin päässeeni eroon koronaheikkoudesta, mutta jäin nopeasti jälkeen parista edellä kulkevasta seurueesta. Oli pakko pysähtyä vähän väliä puhaltelemaan, ei niinkään hapenpuutteessa, vaan kestävyys oli huonoissa kantimissa.
Polulle oli merkitty metsän kautta kurvaava kiertotie patikoitsijoille, Kun vasikat ovat pieniä, puolustavat lehmät niitä ärhäkästi ja patikoitsijat ohjataan kiertotielle, joka kulkee metsän kautta. Nyt vasikat olivat lähes täyskokoisia, eivätkä kenenkään hermot kiristyneet polun jakamisesta. Ainoastaan loppupuolella lehmät katsoivat kysyvästi, kun kuljimme lauman ohi vastakkaiseen suuntaan hiekkatiellä.
Huippu näytti vaatimattomalta kauempaa katsottuna, mutta vei aikalailla loputkin mehut. Viimeisellä pätkällä tankkasin kuivahedelmiä ja tunsin olevani saharassa. Kuiva hiekkainen ja heinäinen nousu tiukassa auringossa ei ehkä ole se mitä suositellaan helteellä, mutta kun nyt täällä oltiin, tietty kavuttiin ylös asti.
Huipun ristin vieressä metallisessa postilaatikosta löytyi muovipussista vieraskirjanen kynineen. Luovuus oli aika lailla vähissä, mutta muutaman sanan sain raapustettua, sen jälkeen oli istahdettava kapealle kiviharjanteelle syömään voileivät. Täältä näkyi joka suuntaan alppeja, lähiseudun suuret järvet ja aina Zürichiin plus Einsiedelnin kolme hyppytornia.
Alp Wildegg on strategisesti loistavassa paikassa, polkujen risteyksessä ennen viimeistä pätkää huipulle. Kaikki janoiset suuntasivat nousun jälkeen alamäkeä kirmaten suoraan varjon alle, kylmien juomien ja purtavan ääreen. Tilalla oli vauhdikas heinänteko meneillään, heilläkin hoppu ennen ennen povattua rajuilmaa. Tuuli pyyhki valtavalla voimalla ja aurinkovarjot lepattivat kuin purjeet. Pari puolen litran vesilasia ja kahvia myöhemmin olo tasottui.
Toisella osuudella gpx:issä oli jotain häikkää, ne veivät vastakkaiseen suuntaan, mutta kylttejä seurailemalla löytää hyvin perille. Ylläpito on silti selvästi jäänyt viimevuosina tekemättä, polkumerkeistä oli jäljellä riippeet ja pitkospuut sekä sillat olivat joko mätiä tai mutaan vajonneita.
Paarman purema pohkeessa levisi kuin epämääräinen mantereen kartta. Luulin että repussa oli ihoa rauhoittavaa geeliä, mutta koska väsymys, löysin sen vasta kotona siitä helpoimmasta paikasta, ulkotaskusta aurinkorasvan vierestä. Siinä vaiheessa pistokohta oli jo viitisen senttiä pituudeltaan ja yhä leviämässä.
Entäs se myrsky? Mustansiniset pilvet lipuivat paikalle kuin sveitsläinen kello, tasan kello neljä, kuten oli ennustettu, ukkonen puhureineen vasta myöhemmin illalla.
Monenlaista kukkulaa ja kohoumaa. Very different shapes.Ihan tonttuna liikenteessä. An alpine gnome.Tästä suunta ylös, oikeaa vuoren laitaa kiertäen toiselle puolelle ja huipulle. From hier a bit up, then right and around the mountain to the other side and to the peak.Kesäinen polku. Summerfeeling on the path.Kahvipaikka odottelee, kun kipaisemme huipulle. The coffeeplace waiting, while we climb up to the peak.Chli Aubrig, 1642m merenpinnan yläpuolella. Pieni mutta ponteva huippu. Chli Aubrig, 1642m, small but a vigorous peak. Huipulta itään. The peakview to east.Huipun vieraskirjaan sanaset. Some words to the peakjournal.Huipulta länteen (luulisin). View from the peak to west (I think).Vieraskirja muovipakettiin ja takaisin lootaan. Peakbook back to the plastic package and to the box.Äidit puolustavat pelotta pienokaisiaan. Mamas protect fiercely there small ones.Alp Wildegg, hurjan tuulinen ja ihana pysähdyspaikka. Alp Wildegg, very windy but cute place to stop.Kaffella. Ja pari litraa vettä. Coffeebrake.And a couple of liters of water.
En resumen: Subimos en un calor de casi 30 grados al pico de Chli Aubrig y resulta que en 1600 metros el aire en total no era refrescante sino que nos quedamos en estado pasa.
Kurzgesagt: Wir sind auf Chli Aubrig gestiegen in fast 30 Grad und zum Schluss war es klar, dass die Luft nicht frischer in 1600 meter sei und wir sind fast Rosinen geworden.
Jälleen kotona ja ei varmaan yllätä, että istun koneen ääressä kananlihalla. Pää on yhä yhä Costa Ricassa ja melkein tunnen kuvien tuoksut, myös lämmön ja varsinkin äänet välittyy yhä. Zollikonissa kuuluu vain naapurin pesukone, Costa Ricassa kaikkea mahdollista apinoiden huudosta ja kukkojen kiekumisesta ohi ajavien rekkojen torvensoittoon.
Joka tapauksessa nyt palataan reissuun Rincón de la Vieja -tulivuoren juurelle. Ja ei automatkaa ilman kuoppia tai mutkia, tällä kertaa epävirallisen tietullin muodossa. Ryppyotsainen huumoriton mies ei suostunut avaamaan puomia ennenkuin kaivettiin kuvetta. Epäiltiin kyllä homman laillisuutta, mutta näissä tilanteissa vaihtoehtoja on tasa kaksi, eikä riidan haastaminen ole kumpikaan niistä.
Onneksi taskussa oli pieni summa käteistä, sillä lähin pankkiautomaatti oli tuntien päässä – tai puomin toisella puolen Liberiassa. Majapaikan luo vei tiet kahdelta suunnalta ja selvisi, että molemmilla puolilla vaadittiin rahaa. Yksityiset maanomistajat olivat keksineet tienestikeinon. Sotkuinen asia oli jo käynyt lakituvassa, mutta rahastus jatkuu.
Majapaikassa leijui mädän munan lemu. Ensin epäilin putkistoa, mutta löyhäykset tulivatkin tulivuoren uumenista. Mökit oli ripoteltu pitkin laajaa puistoaluetta. Oltiin aivan kansallispuiston kupeessa ja lähellä sen kuumia lähteitä. Mutta myös majoitusalueeseen kuului patikkareitti omine lähteineen ja putouksineen.
Polkua ei varmaankaan ollut tallannut aikapäiviin kukaan ja epäilin, ettei suurkaupunkilainen olisi välttämättä löytänyt enää tietä takaisin, niin hyvin reitti oli peittynyt kasvustoon. Catarata del Jaguar, jaguarin putous, oli pieni ja nätti, sinne pulahdettiin viilentymään paluumatkalla. Kuumalle lähteelle oli tallattava jokunen lisäkilometri ohi apinavyöhykkeen, oksalla istuvan pöllön ja jokien poikki. Niukasti purpattava sinertävävetinen höyryävä allas haisi todella luotaantyöntävälle, enkä todellakaan upottanut sinne edes sormea.
Takaisin mökillä huomasin mustan pisteen käsivarressa. Reitillä oli kuulemma punkkeja ja olin varustautunut pitkin housuin ja karkotteella. Sitten löysin seuraavan. Ja lisää. Niitä oli joka paikassa. Kun olin saanut parikymmentä irti, piti pyytää apua. Hilja löysi neulanpiston kokoisia mikropunkkeja vielä kymmenittäin. Yhteensä 72. Majapaikassa kauhisteltiin, mutta vakuutettiin, että ne ovat “ihan terveitä punkkeja”. Ohut ihoni veti punkkeja pinnalleen kuin imuri. Aldolla niitä oli vain 17.
Polku putouksille kulki läpi metsän ja rutikuivan, polttavan pusikkoalueen. Yritin virittää kuuloaistini ja havainnointikykyni 150 prosenttiselle herkkyydelle, jotta huomaisin lähestyvän kalkkarokäärmeen tai keihäskäärmeen, joita molempia kammoksun. Jälkimmäinen on vielä niitä, jotka saattavat lähteä ihmisen perään. Retken ainut käärme katosi sujahtaen pusikkoon, eikä ehditty saada selvää mikä laji oli kyseessä. Muut kohtaamiset olivat vähemmän verenpainetta nostattavia, puissa riekkui kapusiiniapinoita, jotka tulivat laumana meitä ihmettelemään ja niityllä loikki täysin antiklimaattisesti ihan tavallinen kauris.
Tulivuoren aktiivisuuden takia kraatereille ei pääse tällä hetkellä kiipeämään, mutta alempana on pari patikkapolkua. Fumarolas-reitti vie purpattavien lähteiden luo rikin katkuun; yhdessä näyttää kuplivan savimassaa, toisessa höyryää tulikuumaa vettä. Pidempi polku vie putouksille, missä uiminen on kielletty. Kieltohan ei estä costaricalaista millään tapaa. Kaikki pulahtivat veteen.
Poluilla käsivarsiin ja paljaisiin paikkoihin hyökkäsi pienten ötököinen armada, vähän banaanikärpästä isompia, mutta paarman lailla puraisevia bocónes, jotka tunnetaan myös nimellä moscos del café, kahvikärpäset. Pallukasta tulee punainen ja kova, ne kutisevat infernaalisesti ja keskellä on selvä reikä. Pistojäljet ovat myös kestäviä, kuukauden jälkeen iholla on yhä verisiä täpliä. Pienen syynäämisen jälkeen selvisi, että nämä vihulaiset ovatkin vanhoja tuttuja. Bocónes nimittäin kuuluvat mäkäräisten sukuun.
Lounas Arenalinjärvellä. Lunch by lake Arenal.Toinen puomi oli kansallispuiston, siinä ei sentään tarvinnut maksaa. This was by the national park und luckily no paymentlike by the previous one. Täällä majoitutaan. Rincon de la Vieja lodge.Lehdenleikkaajamurkut olivat siirtyneet leikkaamaan kukkia. The leafcuttingants were cutting flowers for a change.Hän viilentyy. Dipping into water.Poseerataan ihan muina turisteina, jotta puun massiivinen koko kävisi kuvasta ilmi. Posing, so that you get the idea of the size of the tree.Metsän jälkeen aukeaa ja polttava lämpö. After the forest open path and burning heat.Pulahdus veteen. A dip to the water.Ficus aurea kuristaa puun, jota pitkin se lähettää lonkeroitaan maahan. Ficus aurea strangels the hometree with it´s airroots.En ollenkaan jännitä käärmeitä. Not at all being nervous because of the snakes.Tropiikin ilta. The night in tropics.Kuva on kuin maalaus, mutta huom lepakot! The foto is like a painting, but look at the bats!!Myrkyllisen hajuista kuumaa höyryä. Tulivuori purputtaa. Poisoneous smelling hot steam. The volcano is burping.Kattilallinen kuumaa kuplivaa. A pot full of hot bubbling stuff.Hevosia polulla. Horses on the path.Sehän on pöllö! It´s an owl!Menisitkö tähän kuumaan lähteeseen? Would you go to this hot spring.Kuumia kuplia. Hot bubbles.Tämäpäs onkin vilakkaa. Ihan rennosti kelluskelen, yhtään en jännitä kaikilla lihaksilla. Pretty refreshing!Floating relaxed, not tense at all.
En resumen: Después de un paseito en Rincón de la Vieja, encontré 72 garrapatas de mi piel. Una situación bastante inesperada y para ser honesta, tengo que admitir que también asco.
Kurzgesagt: Nach einer Wanderung beim Vulkan Rincón de la Vieja, habe ich 72 Zecken auf meiner Haut gefunden. Eine ziemlich überraschende Situation und um ehrlich zu sein, ekelhaft.
Amsteg on siinä, missä Sveitsin läpi ajettaessa liikenne usein sakkaa. Laakso kapenee tunnelia kohti ja pienet kylät ovat moottoritiesiltojen katveessa. Mietin sitä, millaista täällä oli ennen isoja väyliä ja jatkuvaa, jyräväävää liikennettä.
Pohdinnan keskeytti nopeasti nykyisyys, joka osoittautui solmuiseksi ja riitaiseksi. Amstegin rampin jälkeen oltiin joka suuntaan suihkaavien liittymien ja teiden keskellä, eikä gps auttanut. Köysiradan osoite oli kylän pääkatu, mutta ohiajamamme viitta oli ennen kylää. Hätäisesti kiljahtelin, kun mies aikoi kääntyä ympäri – takaisin moottoritielle. Ei sinne ainakaan, ihan minne tahansa muualle. Epämääräisen kiemurtelun jälkeen ajettiin eteenpäin.
Seuraavassa kyltissä oli myös Arnisee ja kuplahissin kuva. Oikea suunta, ajattelin. Kun Amstegin kylä oli ohitettu, tie kiemurteli kapeana kallion viertä, olin valmis u-käännökseen. Takaisin lähtöpisteeseen.
Kipakan väittelyn jälkeen käännyttiin vasemmalle ensimmäiseltä hissikyltiltä ja päädyttiin lopulta sinne minne piti, hissin parkkipaikalle. Tietä ei tunne mikään kartta tai gps, eikä se todellakaan ole kylän pääkatu.
Hissillä kukaan ei enää muistanut hankalaa alkua, sillä olimme nousemassa ilmoihin mitä ilmeisimmin lelulla. Painoin vihreää nappia ja tiedotin ylös, että meitä olisi kolme tulossa. Ahtaaseen hissiin mahtui neljä, matkatavarat eli reput laitettiinn sen ulkopuolelle sivulootaan. Pohdin kestävätkö vesipullot taskuissa, vaellussauvat repussa. Kulkuväline oli niin nafti, että istumme todellakin kuin sillit suolassa. Seisomaan tuskin olisimme pystyneet. Penkeillä oli lämmikkeet kankun alle. Viehättävää.
Hisseissä en yleensä kärsi korkeudesta, mutta jotenkin olo tuntui pieneltä tässä heilahtelevassa mikrokabiinissa jyrkänteen vieressä.
Laakson ahtaus, liikenne ja muu tuska oli ylhäällä yhtä kaukana kuin kuu maasta. Olimme rantautuneet tai siis lipuneet paratiisiin. Värit olivat kirkkaammat, vallitsi rauha ja kiireettömyys. Meitä ennen matkustaneet istuivat jo mökin terassilla olusilla ja vilkuttivat.
Jäätiin suoraan aseman vieressä olevalle kristallilaatikolle. Tytär hamusi useita, minä löysin oman ja mielestäni parhaan, parin-kolmen sentin kantikkaan kristallin, josta maksoin frangin laatikkoon ja tulin onnelliseksi.
Aarre taskussa katseltiin alkukesän kukkaniittyjä ja tallattiin eteenpäin. Olisin voinut jäädä tähän ja olla täysin tyytyväinen retkeen.
Koska porukassa oli kaksi lenkkari-ihmistä ja yksi korona-keuhkoinen, oli itse patikka kevyt ja alas viettävä. Sitäpaitsi ylempänä on vielä paikoittain lunta. Näillä varustuksilla ja voimilla ei lähdetty liukastelemaan; tänään oli kyse vain ihanasta kesäpäivästä.
Kuljimme Arniseen ohi, metsien ja niittyjen poikki, toisinaan kedolla hädin tuskin seurattavaa polkua, kukat polvia kutkutellen, ohi meitä nihkeästi tiiravien lehmien, heinää niittävien urilaisten. Honigbergin Sanna kertoi, että Urin kantonissa eletään vielä suht samalla lailla kuin vuosikymmeniä sitten. Siksi ehkä tämä levollisuus.
Ostimme alppiperheen itsepalvelukojusta paketin juustoa, vaikka epäilin sen paistuvan repussa. Kuusi ja puoli frangia, sen verran pudottelin kolikoita metalliseen latikkoon kimpaleesta ohittamiemme lehmien maidosta tehdystä juustosta.
Kukkakehdossa kuhisi, ruskeita selkiä liikahteli, välillä heilahti häntä, toisinaan ylös katsahti sarvipää suussa nippu heinää ja kukkia. Alkukesän huuma oli selvästikin vienyt mukanaan nämä lehmät. Ne olivat onnellisia hamuamastaan keltasinisestä kukkavalikoimasta.
Gurtnellen kylässä polku oli kadota, mutta se löytyi lopulta kirkon sivusta, talojen välistä. Hetkeä pidemmällä gpx-reitin tilalla oli kaksi taloa. Pihan päässä varttui umpikuja, joten oli seurattava alaspäin mutkittelevaa autotietä ja siltä poikkeavia alkuperäistä alempana kulkevia patikkapolkuja.
Gurtnellen Wileristä oli paluu bussilla takaisin Arniseen hissin luo lähtöpisteeseen. Mielikuvissani istahtaisimme sitä ennen aurinkoon kahville ja muhkealle jäätelöannokselle. Kylässä ei ollut mitään auki olevaa kahvilaa, vain hotellin tyhjä ja ankea parin pöydän terassi, maisemat rautatien suojavallille.
Pysäkin läheltä löytyi pieni kyläkauppa, jonka tiskin takana roikkui kuivamakkaroita narulla ja ikkunaa koristivat paikalliset piiraat ja mikä tärkeintä, kylmäkaapissa oli jätskiä. Mutta huom, täällä pelaa vain käteinen, “Sveitsin frangi”, totesi myyjä. Ei kortti, ei sovellukset. Sveitsiläiset setelit ja kolikot.
Kuplahissi Arniseelle. Matkatavarat kulkevat ulkopuolella. Arnisee gondola.Luggage travels outside.Laaksoa halkoo moottoritie There´s a highway passing the valley.Kristalleja kaupan! Crystals to purchase.Minkä ottais? Which one?Tänne voisin jäädä. Taustalla hissiasema. I could stay here.On the background the liftstation.Vihreää ja kukkia! Green and flowers!On se järvikin ihan nätti. The Arnilake is also pretty.Ylempää kulkee myös reitti Gurtnelliin, mutta sinne seuraavalla kerralla. There´s also a higher path to Gurtnellen, but that´s for next time.Matkalla samat huiput, mutta maisemat muuttuvat korkeuden mukaan. The same peaks but the view is different depending of the altitude.Mun aarre. My precious.Äiti ja lapsi. Mom and the child.Onnellinen lehmä. Happy cow.Orvokkeja kallion kupeessa. Violets by the rock.Kukkakedon läpi. Passing the flowerfield.Gurtnellen kylä. The hamlet of Gurtnellen.Gurtnellen Wilerissä eletään monessa tasossa: joella kalastaja, ylempänä kylää, päällä moottoritie. In Gurtnellen Wiler there´s life in different levels: by the river there´s a fisher, on the next level the village and higher up the highway.Amstegissa hissiasemalle vie joen ylittävä kävelysilta. In Amsteg there´s a small bridge over the river to the gondolastation.Matkalla vielä kuppi kahvia Urnerseellä. A cup of coffee on the way by the lake Uri.
En resumen:Pasando Suiza uno ni se da cuenta, que de Amsteg para arriba hay un paraiso.
Kurzgesagt: Wenn man richtung Süden in der Schweiz fährt, merkt man vielleicht gar nicht, dass es oberhalb vom Amsteg ein Paradies gibt.
Siinä jäivät viherä alppijärvi ja vuorenhuiput kukkien varjoon, kun löysin villit krookukset.
Ehkä jouduin pienen hurmion valtaan, makailin pitkin ketoja nenä valkoisessa kukassa. Ja hidastin matkaa, koska jokainen krookus on ainutlaatuisesti hienossa kohdassa ja muutoinkin upea.
Lilat krookukset, sellaiset suikerolehtiset, kukkivat syksyllä metsissä ja joillakin niityillä, nyt on valkoisten aika vuorilla. Olin elätellyt toivoa kohtaamisesta, mutten rohjennut sanoa sitä ääneen. Vähän sama kuin lumen kanssa, tosin päinvastaisesti. Matkaan lähdetään lallatellen mielikuvissa kesäpolut ja sitten ollaan reittä myöten hangessa.
Matkalla vähän liikennettä, mitä nyt muutama lehmä. The traffic was light, just a couple cows on the road.Rentukat loistaa. Marsh Marigolds were glowing.
Sämtiserseelle Appenzellissä vievä tie nousi jykevästi kuten asiaan kuuluu, puhtoisena ja tyhjänä. Sivupoluille ei ollut asiaa -lunta- mutta sen olin työstänyt jo etukäteen; tänään noustiin huoltotietä, onhan meneillään rospuuttokausi.
Kahvipaussi Sämtisersee. Coffeebrake by Sämtisersee.Eväs. Snack.
Järvi on solamaisessa laaksossa ja tuuli puhaltaa lähes aina. Aurinko yritti lämmitellä usvan takaa ja eväitä kuorittiin esille olevinaan kummun suojassa, ainakin pienemmällä viimalla. Kevään kuivuus näkyi kutistuneena alppijärvenä. Rantaa oli metreittäin enemmän kuin tavallisesti.
Eväspuolella oli taas pientä tuhoa, olin huoletta heitellyt keitetyt kananmunat repun pohjalle ja murskanahan se alin oli. Joka tapauksessa syötävissä. Ensi kerralla kaikki sapuskat laatikoihin!
Patikkaporukan energiatasojen tarkastuksen jälkeen päätettiin vielä jatkaa seuraavalle, Fählen- tai Fälenseelle, ihan kuinka haluatte, molempia kirjoitusasuja käytetään. (Itse harrastan taloudellista kirjoittamisen muotoa; mitä vähemmän kirjaimia, sitä parempi.)
Alppikrookuksia. Alpine Crocus.Puu kivellä. A tree on a stone.Ylempänä riittää vielä paikoittain lunta. A bit higher there are still some thicker snowlayers.
Ehkä korkeus, ehkä luonnon puhtaus tai alppimaaperä vaikuttavat väreihin, mutta vuorilla ne ovat intensiivisempiä kuin missään. Rentukat ja siellä täällä muutamat leskenlehdet loistivat rannan tuntumassa, seuraavana tulisivat voikukat.
Ja sitten ne krookukset. Olin vähällä ohittaa ne, niin pieniä kukat ovat. Krookussilmän auettua niitä näkyi kaikkialla. Valkoisia pisteitä, kuin pieniä helmiä alppikedolla.
Alppien toisella puolen krookuksista kerätään sahramia. Näistä hennoista yksilöistä tuskin saisi suuremmin satoa, mutta keltainen loisti valkoisten terälehtien keskellä ja kutsui luokseen pörriäisiä, joita ei kylmässä lennellyt lainkaan.
Huhtikuussa kaikki majatalot näillä rinteillä ovat ainakin viikolla kiinni. Fälenseen Gasthausilla oli remppaporukka hommissa ja näytti, ettei paikka ole kyllä vielä pitkään aikaan valmis vastaanottamaan ketään. Järvikin oli jäässä. Vain toisessa päässä oli reunoilta hiukan sulaa ja lohjennut jäälautta. Vieressä uiskenteli pari sorsaa. Ehkä ne pesivät jossain täällä lähellä.
Krookuksia kuin valkoisia helmiä nurmella. Crocus, like white pearls on the grass.Fälenseellä ei vielä laineet loisku. In Fälensee there are no waves yet. Toivo silti jäiden lähdöstä. Still some hope, that the ice might melt someday.Patikkaretkue. Hikingpals.Huippu huipun takana. A peak behind the peak.Twinpeak?!
Takaisin ensimmäisellä järvellä oli jo sellainen olo, että uitettiin jalat jäisessä järvessä. Matalikko oli yhtä sammakonkutua ja joku kututyyppi kuin metri mustaa helminauhaa. Eteenpäin ei tarvinnut kiivetä kallion vuoristopolkua, vaan rantakivikko toimi reittinä, se missä tavallisesti on vettä metrin verran.
Uusia sammakkosukupolvia tulossa. New generation of frogs coming up.Sammakkoasioita miettimässä. Thinking of frogstuff. Picture:Maarit Piippo
Oli merkillisen rauhallista, vain linnut raakkuivat ja naksuttelivat järvellä. Puuttuivat retkiporukat, lehmät, vuohet. Paluureitillä olimme lähes yksin.
Kahdeksantoista kilometriä vuorilla nousuineen ja laskuineen on sen verran, että etsiydyttiin perillä Brülisaun ainoaan aukiolevaan majataloon, Rössliin, syömään. Oltiin selvästikin ainoita kylän ulkopuolisia, rekkareiden perusteella ainoita toisesta kantonista ja peräti toisista maista.
Odotukset maalaiskuppilasta eivät olleet mitkään kovin suuret, mutta nuorehkolla isännällä on selvästi korkeat laatukriteerit, ruoka oli kaunista ja maukasta. Appenzeller Chäsmagronen, juustokermamakaronigratiini oli saanut uutta pontta rosmariinista ja vihreä salaatti ei ollutkaan salaatinlehtiä tomaattisuikaleella, vaan mukana oli vaikka mitä, sipulinituja myöten.
Gasthausin isäntä oli tarjoilun lomassa vetänyt ylleen palomiehen vermeet. Perjantai-illan menojen kulminaatio oli selvästi alkamassa; palokunta veti harjoituksia kylän päätiellä.
En resumen: April es un poco temprano para paseitos en los Alpes, pero en Appenzell pudimos subir a dos lagos, a Sämtisersee y Fälensee, que estába todavia cubierto por hielo. Una tranquilidad increible, ya que la epoca del verano todavía no ha empezado. Nos topámos sólo un par de otros grupos en el camino y vacas ni cabras todavía no han llegado. Y un montón de crócus alpinos salvajes.
Kurzgesagt: April ist ein bisschen früh für Wanderungen in den Bergen, aber genau deswegen ist es super ruhig. In Appenzell gab es noch keine Kühe oder Geise, nur einige Wanderer und wir. Und wahnsinnig viele wilde Krokus!
Iltasumu laskeutuu Appenzelliin. The eveninghaze surrounding Appenzell.
Tähän asti on mennyt ihmisten välttelyn suhteen todella hyvin. Olen onnistunut valitsemaan lähes täydellisiä retkipaikkoja, joten kerrankos sitä sitten erehtyy.
Lauantai on yleensä se parempi päivä viikonlopusta. Osa väestöstä juoksentelee kaupungilla, toreilla ja turuilla, joten luonnossa on tilaa. Sunnuntaina tiet täyttyvät varsinkin iltaa kohti, kun kaikki, sekä päiväreissulaiset että viikonlopun viettäjät palaavat kotiin.
Wildhaus on itä-Sveitsissä, lähellä ja kivaa seutua. Ja viime lauantaina tosi kaunista – sekä ihan hirveää.
Samaan paikkaan oli ilmeisesti päättänyt lähteä koko Zürichin kantoni, ajattelin. Myöhemmin selvisi, että sen lisäksi myös kaikki saksalaiset. Sveitsi vetää, kun naapureilla on paikat kiinni.
Kotoa lähdettiin sumussa. The morning started foggy.Aurinko on löytynyt. We found the sun.Autojen rivi on kuin helminauha. It´s not a pearl string, but parked cars. Tämmöinen patikkapolku hissille. Hiking towardsthe lifts.Jo aika lähellä hissiä. Pretty promising, lift nearby.
Lähdettiin matkaan suht ajoissa, joka oli lopulta liian myöhään, koska ensimmäinen, toinen ja kolmas parkkipaikka olivat täynnä. Neljä avutonta liikenteenohjaajaa seisoskeli ja katseli virtaa. Juu, ajakaa vain pitemmälle. Minne? Laakson päähän? Mieluiten Itävaltaan? Hornankuuseen?
Kulkupelille löytyi lokonen äärimmäisestä rivistä. Ne ressukat, jotka tulivat perässä, joutuivat peruuttamaan takaisin jonossa ja pysäköimään kenties seuraavaan kylään – tai kyllästyivät ja lähtivät kotiin.
Patikointi alkoi siis jo laaksosta. Tallasin autojonon vieressä jäistä tietä, koska pelto upotti polveen. Vasta puolisen kilometriä myöhemmin hoksasin, että autojonon ja parkissa olevien toiselta puolen löytyi talvikävelytie. Kuvittelin sen olevan hiihtäjille, luistelijoille siis, ja kaiken ärtymyksen sivussa kärsin tajuttomista tunnontuskista tuhotessani latua kenkä upoksissa.
Köysiradan lippujonossa helpotti hieman. Vain muutama edessä ja minuuteissa istuttiin hississä menossa ylöspäin.
Ylhällä avautui hulabaloo, joka juhli endemiaa pandemian sijaan. Maskeja ei käyttänyt kukaan – paitsi rinneravintolan vessassa – ja surpussa höngittiin minne sattuu.
Patikkapolulla sydämellinen vastaanotto. Heartwarming hikingpath.Kannatti sittenkin hikoilla parkkijonossa. It might have been worth while sweating in the parking line.
Katsoin kelloa huolestuneena, koska patikkareitti oli arvioitu paussitta neljäksi tunniksi. Enää ei ollut aikaa näin pitkään. Urheilukello kai aavisti jo valmiiksi hermostuneen tilan ja ryppyili. Tai sitten vain täpinöissäni ja tajuttomassa auringossa painelin liian nopeasti, hitaasti, pyyhkäisin väärin, huidoin ja sohin ja kulutin seuraavat kallisarvoiset minuutit yleissähläämiseen.
Reitin pää oli siis kateissa sekä ruudulla, että käytännössä. Jo aiemmin olen huomannut, että näillä seuduilla kyltteihin panostetaan mahdollisimman vähän. Että kyllä ne löytää, jos haluaa. Ihmismassassa ei näkynyt mitään osviittaa kävelyreittiin, mutta pari kävelijää tuli yhdeltä suunnalta, joten sinne. Siis väärään suuntaan. Paluu takaisin.
Pienen pieni Winterwanderwege – viitta löytyi köysiratajonon ja muiden massojen massojen takaa. Samalla kun vierestä suihkasi T-hississä mukavasti matkaavia laskettelijoita, me tallaajat hikoilimme ylämäessä pöperöisessä lumessa.
Pullo tyhjäksi heti alussa. The bottoms up already in the beginning.Varjoa ja aurinkoa. Shadow and sun.
Muutama sata metriä eteenpäin stressi oli mennyttä, pulssi nakutti tiukasti muuten vain, sellaisella terveellä tavalla. Metsässä käveli pari muuta, lumi kimmelsi, aurinko lämmitti kasvoja ja alhaalla lelluva sumu näytti täältä käsin pumpulikerrokselta.
Kellon GPX:ät olivat ihan pielessä, mutta matkalta löytyi pari selventävää karttaa. Reitin suoran osuuden jälkeen edessä oli ikäänkuin kolme erillistä silmukkaa tai rengasta ja päätettiin koukata ensin vasemmalta, tullessa oikealta. Viimeisen paikkeilla oli selvää, ettei päivää enää riittänyt kahden tunnin lisäsilmukkaan. Hiukan otti aivoon, sillä paljon ei puuttunut, mutta viimeiseen hissiin oli ehdittävä ja sapuskapaussikin pidettävä.
Pikkuruisia lumivyöryjä. Small avalaches. Ylös ja alas. Up and down.Lumikenkäilijöitä liikkeellä. Snowshoers on the way.Tässä on pätsi. Ei tuulta, kovasti aurinkoa. A lot sun, no wind.Toisen puolen huippuset. The peaks on the other side.
Kiivettiin korkeimmalle kohdalle ja vetäistiin jumppamatto pyrstön alle, ihan vain polun reunaan, koska sivussa upotti. Edessä oli särmäinen vuori, aurinko porotti päin pärstää, joten mikäpä tässä. “En tiedä pitäisikö sanoa, mutta tuolla edessä rakennusten luona on ihana penkki” tiedotti ohikulkeva neropatti. Siis ei pelkästään istumapaikka, vaan myös wunderschön.
Natustin viimeiset patikoitsijan piparkakut, jalan muotoiset, luonnollisesti. Täällä vallitsi rauha. Ja oikeastaan reitti oli yksi parhaista. Tarpeeksi pituuttakin, jos siis olisi ollut aikaa.
Alppitila lumen ympäröimänä. An alpine farmhouse surrounded by snow.Ihanteellista. Idyllic.Leiri seuraavalle nyppylälle. On the left is our snackspot. Minä ja karmea nälkä. Me, very hungry.Patikkapiparit. Hikers cookies.
Paluumatkalla reitti oli varjoisa ja sinisessä tuli viileä. Hissien luona lähenevä ilta näkyi seudun rauhoittumisena. Päätettiin napata lähtiäisiksi kioskikuppilasta kahvit. Ihmisenä olen selvästikin huonoa materiaalia; en opi kokemastani. Vuoden toinen kahvi kodin ulkopuolella ja linja jatkuu pulverina. En sanoisi, että se oli pahaa, mutta ehdottoman mitätöntä. Ensi kerralla ne omat sumpit mukaan.
Laaksossa autojen helminauha oli alkanut liikkua. Costaricalainen kovapää päätti mennä sieltä, missä on tilaa eli pellon poikki. Kilometri umpihangessa polvea myöten on omiaan tiristämään loputkin mehut ihmisestä.
Takaisin varjossa. Back in the shadow.Säntishän se siellä. That´s Säntis.Huono kahvi nro 2. This years 2. bad coffee.Laskettelijatkin menossa kohti laaksoa. The skiers also going towards the valley.Hissillä alas. Down with the lift.Kuu Wildhausin yllä. The moon over Wildhaus.
Kintut pääsivät lepoasentoon välittömästi, eikä autosta tarvinnut liikahtaa minnekään ylimääräistä tuntia myöten. Mateleva ruuhka nimittäin alkoi parkkipaikalta ja jatkui seuraavat 30 kilometriä. Jottei olisi niin ottanut päähän, järjesti luonto upean auringonlaskun. Shown loppuhuipennuksena sujahdimme pilkkopimeässä paksuun sumukerrokseen.
Seuraavakin päivä oli vuorilla täydellinen. Annoin olla. Juoksin kotiseudulla kevyesti lumettomilla, mutta kauniin huurteisilla metsäteillä puron vartta, enkä todellakaan tuntenut sen kummempaa retkitarvetta. Hyvin harvinaista, joten kirjattakoon se muistiin.
Ajetaan kohti auringonlaskua. Ja sumua. Driving towards sunset. And the fog.
En resumen: Creí que eramos yo y el cantón Zurich completo en las montañas de Wildhaus, pero en total por ahí andaba además todo Alemania.
Kurzgesagt: Ich dachte alle aus Kanton Zürich waren in Wildhaus am Samstag, aber zum Schluss war da auch das ganze Deutschland.
St. Martin St. Gallenissa kuulostaa siltä, mitä syksyllä tarvitsee: energiaa. Väittävät, että sieltä löytyy useita voimapaikkoja ja lisäksi maailman jykevin kuusi. Ei sillä, että olisin herkkä väitetyille väreilyille, mutta ikivanhan kuusen voimaan kyllä uskon.
Alku vaikuttaa päinvastaisesti. Viimeiset kilometrit kylään eivät taitukaan autolla kuten luvattu, vaan tie on suljettu liikenteeltä. Joten kulkuneuvo jää patosillalle. Aldo ei kuulemma koskaan vapaaehtoisesti jättäisi autoa niin epävarmaan kohtaan. Minusta padon sortumistilanteessa auton menettäminen olisi pieni huoli.
Joten jalan eteenpäin mars. Yhden kaistan tie on tasainen ja kulkee patojärven reunaa. Kahdesti marssimme kivisen muhruisessa kapeassa tunnelissa. Järvi, padottu tai ei, on huumaavan turkoosi. Tässä huomaan energiat ja lumoudun kokonaan ruskankeltaisen ja turkoosin yhdistelmästä. Taas kerran mietin villapaitaa. Näillä väreillä. Jos suunnittelen, kutooko joku?
St. Martinin kylän liepeillä tajuan miksi autoliikenne on poikki. Kylä oli täpärästi välttynyt päätymästä joen vietäväksi. Mutta toisaalta, se on jököttänyt paikoillaan jo 1300-luvulta lähtien, joten kohta on kai valittu huolella. (Kylästä lisää seuraavassa postauksessa)
Tavaraa, siis puita, kiviä, hiekkaa, vettä, on tullut kahdelta suunnalta vuorilta ja massa vienyt sillan sekä ison alueen ympäristöstä. Jokiuomassa riittää leveyttä ja laveutta, niukasti vettä.
Pohjilla jolkottaa otus. Muhevahäntäinen kettu hypähtelee, tutkiskelee ja kun olen ottamassa kuvaa, se huomaa ihmiset ja saa sätkyn, ryntää siksakkia ylös joenvarrelle, missä lopulta on pöheikköä.
Ensimmäiseen yhdistettyyn energia- ja kulttipaikkaan on kaksi tietä, meillä valittuna jyrkempi ja nopeampi vaihtoehto. Polku ja todennäköisesti sille viittaavat kyltit vain ovat jäänyt kaiken roinan alle. Luotan Suuntoon kuin raamattuun ja lähdin vinttamaan metrien korkuisen epämääräisen kasan yli, kohti kanjonin päätyä, oletettua suuntaa.
Suunto on kuitenkin yhtä pihalla kuin minä. Aldo sen sijaan löytää roinaosuuden jälkeen porrasmaisen ja rapaisen liukkaan polun, joka nousee tiukasti ylös. Sinne.
Huippu ja risti löytyvät ja tässä kohtaa jalkani vapisevat. Energian lisääntymisen sijaan tunnen, kuinka paikka imee voimista loputkin. On pakko istahtaa ja syödä pari rypälettä. Kapea tornimainen huippu sortuu taatusti jokeen seuraavan tulvamaisen sateen aikana.
Loppuretki on ainoastaan hikistä, joten siitä pisteet reitille. Seuraavaksi etsimme kuusta ja kyltin mukaan myös Friedhöfliä, pientä hautausmaata. Muutama risti rinteessä; rauhallinen paikka levätä.
Samalta reitiltä löytyvä kuusi loistaa poissaolollaan. Kävelemme polkua eteenpäin ja olemme todella sivussa gpx:ien osoittamalta reitiltä. Tovin jälkeen pyörrämme ympäri. Maailman suuri kuusi? Ihan sama. Läpimitan piti olla 1,84 metriä. Se pitänee paikkansa, mutta maailman suurin se ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Kotona pitkään selailun jälkeen löydän jonkun postaaman käsin piirretyn kartan. Kuuselle olisi ollut vielä matkaa. Olisi vain pitänyt uskoa, ei epäillä.
Kontrastit kanjonissa ovat aivan uskomattomat. Olen heittää luurillani alppinaakkaa. Kuvat eivät meinaa onnistua millään. Sen lisäksi henki huuruaa. Alkumatka kuljetaan kirpakassa pakkassäässä ja varjossa, mitä ylemmäs mennään sitä enemmän on kesä, kissankelloja ja heinän tuoksua.
Eikä juuri ketään missään. Koko pätkällä näemme kourallisen väkeä. Lehmätkin on viety jo alavammille maille, murmelit vetävät hirsiä koloissaan.
Hengitän värejä, huokailen keltaista ja sen sävyjä.
Malanseralpilla istahdamme kaltevalle niitylle ja kaivamme kullanarvoiset eväät esille. Suomesta roudattu ruispala maistuu ihanalta, jälkkäriksi Kotkassa iskän kasvattamasta kesäkurpitsasta Tytin leipomaa kakkua. Eipä sekään kesäkurpitsa tiennyt nousevansa meren tasolta yli 1800 metriin.
Laskeudun melko vastentahtoisesti aurinkoiselta alpilta on kanjonin varjoon. Silmät tottuvat pikkuhiljaa, eikä ole yhtä kylmä kuin aamusella. Lehtikuuset ja koivujen muutamat jäljellä olevat lehdet loistavat keltaisina ja kukapa olisi ajatellut, että ne pääsevät erityisesti oikeuksiinsa järven turkoosia vasten.
Voimalliset värit tunkeutuvat silmiä pidemmälle, tuntuvat tulevan mukaan kotiin. Siihen kyllä uskon. Luonnon väriterapiaan.
Sumuvyöhykkeellä. Fogzone.Lupaavaa! Very promising!Padon sivussa kalliossa on luolastoja. By the dam there are some kind of holes.Tämmöinen vuoristopatikkapolku. This kind of mountain hiking path.Koivun viimeiset lehdet. The last leaves of birch.Reikä tunnelissa. A hole in the tunnel.Kettu säntää salamana pakoon. The fox running for his life.Tuhoaluetta ja St.Martin. Distruction area and St Martin.Ensimmäinen voimakohta. First energyplace.Lehtipuu, jonka oksilla kasvaa kaksi kuusta. A hardwoodtree with two spruces.Pieni hautuumaa. A tiny cementery.Vuoret. Mountains.Apina vuorella? Tästä vuorelle? A monkey in the mountain? Here to the mountain?Polku varjossa. A path in the shadow.Ruskaa. Fall colors.Vihdoin auringossa. Finally in the sun.
Lisää syksyvärejä ja vähän talvea. More fall colors and a bit of winter.Paussi. Time to rest.Ruisleipää Suomesta. Ryebread from Finland.Tyytyväiset patikoitsijat. Happy hikers.Yhä aurinkoisessa osassa. Still in the sunny part. Lehtikuusi. Larch.Päivä kääntyy iltaan. Turining to evening.Hämärämpää, mutta keltainen näkyy yhä. Darker, but you still see the yellow.St Martinin liepeillä. Almost in St Martin.
En resumen: La lema del viaje, El afuera nos espera! Fuimos a buscar lugares de buena energia. Y encontrámos terápia de colores.
Kurzgesagt: Wir haben Kraftorte gesucht und sind in Farbtherapie gelandet.
Viime vuonna lumi tuli vuorille jo syyskuussa ja siitä oppineena panikoin, että taas käy niin. Pitäisi nimittäin vielä päästä hakemaan kuvamateriaalia lumihuippujen keskeltä, mutta jalat vahvasti hiekkapoluilla, ei hangessa.
Bernin Alpit on varmaan se, minne kerran elämässään Sveitsiin tuleva suuntaa. Itse suhtaudun Jungfraujochin seutuun pikkuisen varauksella, sillä onhan siellä upeaa, mutta ne massat, jonot, bussilastilliset väkeä…
Grindelwaldin aamuruuhkaa. Trafficjam in Grindelwald in the morning.Hissien takana oleva häkkyrä on zipline; täyttä vauhtia lentäen laaksoon. Behind the cablecar there´s zipline, if you like to fly to the valley.Vuoren viertä kulkee Cliff walk. In First there´s also a Cliff walk.
Viikon sääkartta alueella näytti vain yhtä suotuisaa päivää, joten kamat reppuun ja menoksi. Parit ylimääräiset akut, gimbal eli kuvauskahva ja muu tarpeisto kuormajuhdalle (Aldo) ja evästä sen verran ettei pyörryttäisi ensimmäiseen mäkeen.
Jo Firstin köysiradan kuulutuksissa kuului kansainvälisyys. Vilkkaasta turismista kielivät myös jonotusajasta kertovat taulut. Matkan välipysäkeillä on tekemistä kaikenikäisille ja sorttisille matkaajille, on leikkikenttiä, potkulautoja, jonkinlaisia mäkiautoja ja ylhäällä myös zipline eli alas voi myös suihkata köysiradalla roikkuen tai peräti vatsallaan vaakatasossa, jos niin haluaa.
Firstin asema näköalaterasseineen. First with it´s panorama terrace.Tästä kohti pilviä ja järveä. Towards the clouds and lake.Ota nyt vain se kuva vastavaloon… Just take the picture, don´t care about the lightning.Bachalpsee
Ensimmäinen etappi Bachalpseelle oli leveää hiekkatietä ja porukkaa siedettävä määrä. Järveltä eteenpäin merkit muuttuivat vuoristopatikkareitiksi, mutta koko matka oli rotkotonta ja helppo kävellä. Ellei siis oteta lukuun jyrkkyyttä.
Suurin osa porukasta jäi järvelle, joten tunnelma rauhoittui mukavasti. Lehmät olivat tyyniä ja poseerasivat vähän kyllästyneen oloisina.
Mutta me jatketaan matkaa. But we´ll continue our way.Tapaaminen. An encounter.
Risteyksessä pistämme seuraavan vaihteen päälle ja viimeinen nousu vie Faulhornille, pyöreähkölle vuorenhuipulle 2681 metriin. Iäkäs nainen epäröi kaltevuutta ja tulevia reunoja. Patikkakumppani toteaa, että jos huippaa, niin käännytään takaisin. Eivät luovuttaneet, vaan pääsivät ylös asti.
Mitä ylemmäs noustaan, sitä paremmat maisemat. The higher we hike, the better the view.Vuoriston vartijalehmä. A mountain gatekeeper-cow.Näen alhaalla todella epäilyttävää liikehdintää. I see some very suspicous movement down there.
Lakanat liehuivat tuulessa kuivumassa. Toisella puolen vuorta oli pelkkää pilvimassaa, kunnes kävi puhallus – ja yhtäkkiä olikin näkymät alas turkoosille Briezin- ja Thuninjärvelle.
Olimme sellaisella lohkareella, että rakennejuttuja ei huvittanut alkaa pohtia. Tai maanjäristyksiä.
Faulhorn. Huippu näkyvissä. Faulhorn, peek ahoy!Selvästikin lumirajalla. On the snowline, obviously.Lumirajan yläpuolella. Over the snowline.Majatalon pyykkipäivä. Laundryday in the Gasthaus.Heinien takana melko vaikuttava pudotus. Behind the hey there´s a kind of impressing fall.
Majatalon ravintolan terassi oli vinossa alaspäin, tajusin, ja sisäelimet yrittivät yhtäkkiä pitää kiinni ruumiista, etteivät valuisi laaksoon.
Vieressä vegaaninainen vaikeroi ruokalista edessä ja taipuu lopulta keittoon, jossa siinäkin oli kermaa. Lista oli lyhyt, eikä hanavettä pyytäväkään saanut haluamaansa. Täällä ei nimittäin ole juoksevaa vettä. Kaikki tuodaan helikopterilla.
Brienzinjärvi ilmestyy pilvien takaa. Lake Brienz appeared behind the clouds.Kyllä, tämä on Sveitsiä. Yes, it´s Switzerland.Huipulla tuulee. It´s windy on the peak.Thuninjärvi vasemmalla, Brienzin oikealla. Lake Thun on the left, lake Brienz on the right.Perinteinen ateria, soppa kahdella nakilla. A traditional snack: a soup with two sausages.
Alas oli vajaan kilometrin verran laskeutumista, suht kivikkoista. Ketään ei näy missään. Jostain lohkareiden lomasta alempaa kuului kirkas jodlaus. “Tää on niin Sveitsi-klisee koko paikka!” Myöhemmin odoteltiin postibussia Bussalpilla ja lojuin lepotuolissa lumivuoria tuijotelleen, vettä siemaillen. Vierestä katetulta terassilta kantautui jälleen jodlaus. Se on samainen Sämi, postibussikuski, joka viettää vapaapäiväänsä. Hän kertoi olevansa 48-kertainen Sveitsin jodlausmestari. Uskon, sillä äänen hallinta on aivan käsittämätön.
Tästä posotetaan vajaa kilometri alaspäin. Siis korkeuseroa. Here we go, about 1 km downhill.Vertical meters.Ylhäällä majatalo. Up on the peak, there´s the gasthaus.Tavarantoimitus majatalolle. Stuffdelivery to the gasthaus.Outo huippu. Weird peak.Tiiviit kukat. A compact flower setting.
Näillekin poluille on juuri nyt ehkä paras aika tulla, sillä syyslomat eivät ole vielä alkaneet ja massaturismi odottelee. Suomalainen pääsee lentäen Sveitsiin, jos taskussa on EU:n koronatodistus. Sen lisäksi on täytettävä maahantulolomake. Koronapassi avaa ovet myös ravintoloiden sisätiloihin, museoihin, konsertteihin, leffaan yms. Sitä tarvitaanko passia myös vuoriston hisseissä tulevana talvena, ei vielä ole päätetty.
Bussialppi aika lähellä. Bus Alp quite near.Tämä murmelipienokainen teki kuten on neuvottu, ei pidä liikkua ennenkuin vaara jatkaa matkaa. This little guy did as tought, didn´t move, till we got on our way. Pikkuisen jano. A bit thursty.Ilta-aurinko Briezinjärvellä. Eveningsun by the lake Brienz.
En resumen: Estas pensando en venir a Suiza? Si no venís de un país de alto riesgo, no hay ningún problema. Sólo hace falta un certificado de Covid y un formulario de entrada. En realidad, por el momento el asunto está mejor que desde hace tiempo, no hay montónes de turistas y los suizos tampoco tienen vacaciones. Y si querés seguir planeando, ve mis fotos del blog.
Kurzgesagt: Gerade jetzt ist es fast perfekt in der Schweiz zu reisen – es gibt keine grosse mengen von Touristen und die Schweizer haben auch keine Ferien. Schau mal die Fotos im Blog – wer kann die Bergen nicht besuchen wollen?!
Olen viipottanut viime aikoina kuin Peukaloinen seitsemän peninkulman saappaissa kuvailemassa maisemia, keskellä Sveitsiä, idässä ja lännempänäkin. Appenzellin söpössä pikkukaupungissa vai kyläkö virallisesti lie, tein ehkä ennätyksen. Videomatsku on mainota, mutta valokuvat huonoimpia ikinä. Saappaat ruopivat kärsimättöminä maata. Piti jo päästä nousemaan rinnettä ylös, ettei päivä mene ohi.
Appenzellin söpöjä talosia. Cute houses in AppenzellMelkein linna. Well, this is almost a castle.Luonnon muovaama penkki. A natural bench.
Alpsteinissa ilmeni, että pari muutakin ihmistä oli keksinyt lähteä samaan paikkaan. Ikinä en ole nähnyt vastaavaa vyöryä, edes näillä seuduin. Ebenalpin köysirata-asemalla oli silti lyhyehkö jono, mitä on paikallislehdissä valiteltu. Ihmiset ovat kuulemma sulkutilassa treenanneet enemmän kuin tavallisesti ja nyt pinkovat rinteitä ylös jalan. Hissin on kuljettava säännöllisesti, jotta hommassa olisi järkeä, mutta ilman kunnon tienestejä varat eivät riitä ylläpitoon.
Energinen vasikka. A calf with a lot energy.Tunnetun huipun takaa ilmestyy toinen, Säntis. Behind the known summit appears another one, Säntis.Hämähäkin installaatio. An installation made by a spider.
Metsäpolun yläpäässä, aukean avautuessa, oli kohta, jonka olin miettinyt Reppu ja reitti -kirjan taustaksi. Siinä sitten räpsimään, ihan muina patikoitsijoina. Kivi oli rypelöinen, kirja vinossa, mutta niihän se on, luonto määrää, minä sovellan.
Polun varrelta saatiin alppitilan juustopöydältä vakuuttavat maistiaiset ja reppuun tuli mukaan lisäpainoa. Paussilla viistettiin kunnon siivut – aivan liian nössöä meille voimakkaan juuston ystäville. Eikä edes yhtä hyvää kuin viipale, jonka saimme maistettavaksi.
Kirja osaa poseerata. The book knows how to pose.Pikkuinen alppitila. A small alpinefarm.
Kurvissa, jossa järvi alkaa kumottaa, oli seuraava hetki unohtaa kaikki epämukavuus ja kiusautuneisuus, olla piittaamatta muiden patikoitsijoiden uteliaista katseista. Kyllä, tässä poseeraan tekeleeni kera ja teillekin, hyvät ohikulkijat, voin myydä opuksen, eniten tarjoavalle! Muistutin Aldolle, että myös oikea jalkani saa olla mukana kuvissa. Jostain syystä se tuppaa puuttuumaan.
Tämähän siis oli oma ideani, joten pientä yritystä poseeraukseen!. Well, it was my idea to take these pictures, so, let´s tryto pose.
Orasteleva syksy näkyi varjoissa. Hikinen olo vaihtui värinäksi heti kun ei ollut aurinkoa. Rannalla mentiin pieneen lämpimään läikkään; eväät esiin ja paljon vettä. Pullossa oli enää liru. Entä toinen pullo?! Olin ehkä jättänyt sen repun viereen kirjan kuvauspaikalla tai jättänyt autoon. Ei, ihan varmasti join siitä putouksen luona. Muistan kuinka korkki napsahti auki. Tässä toisessa pullossa on kierrekorkki.
Ei jaksa lähteä ylämäkeen yhden pullon takia. Vai pitäisikö? Onhan ne kalliita. Ja sitäpaitsi lainapullo. Ääh, en kyllä kävele takaisinpäin. No jos sittenkin.
Ei ollut pullo kiven vieressä, mutta meistä tuli alppijuustoa myyvälle naiselle ohjelmanumero, kun kuljimme kolmannen kerran ohi.
Taidekuva hevos-kliseineen. A artpicture with the horse-cliché.
Pikkuiselta tilalta klopotteli tyyppi hevosineen, ilman satulaa ja muita varusteita, kohti iltaan kääntyvää vuoristomaisemaa. Kaksikko jäi keskelle jorpakkoa seisoskelemaan ja oli niin esteettinen näky, että kamerat räpsyivät ihan vieressäkin. Hevonen turahteli ja tyyppi tutki puhelintaan tupakka suussa.
Jospa menis veteen. I might go to the lake…Ei, kääk, en ehkä sittenkään. Nope, maybe not.No, okei… Well, ok… Fischknusperli salaatin kera. Fischknusperli with salad.Varjot alkavat lähestyä. The shadows are coming.
Sen verran otti hermoille tämä ylimääräinen kierros, että lykkäsi pientä hikeä ja olin valmis järveen. Luulin. Veden ylettäessä puoliväliin pohjetta en tuntenut enää varpaita. Tosin en myöskään edellispäivältä kertynyttä lihasväsymystä. Tai ylipäätään yhtään mitään.
Pulahdus toi katsojia ympärille. Että hullut. Aika voitonriemuinen olo siinä vaiheessa, kun taas istuin turvallisesti rannalla auringossa. Eikä edes saunaa missään.
Vesi on kirkastakin kirkkaampaa. The water couldn´t be more transparent.Iltavalaistus on niin kaunis. The evening light is so beautiful.
Niin ja pullomysteerikin selkeytyi. Auton jalkatilassa puolittain penkin alla lojui litra lähes kuumaksi lämmennyttä vettä.
Ja myöhemmin enää vuoriston siluetti. And later, just a silhouette.
En resumen: Hice una vuelta de recoger material para un video y algunas tomas de mi libro. Cada vez en Alpstein me sorprende la luz y los colores.
Kurzgesagt: Eine runde in den Bergen um Aufnahmen zu machen. Jedesmal sind die Licht und die Farben eine wunderschöne Überraschung in Alpstein.
Pakko päästä Sils Mariaan, ajattelin Sils Marian pilvet -elokuvan jälkeen. Pakko päästä Sils Mariaan ajattelin myös nähtyäni kuvia laaksosta, järvistä ja syksyn väreistä. Vierähti vuosi ja toinenkin, mutta nyt olin Sils Mariassa, Silserseen toisessa päässä.
Itse kylä oli täynnä reipashenkistä ulkoiluporukkaa. Ytimessä maan alla on varmaankin koko kylän kokoinen parkkihalli. Söpö paikka muutoin, ei siinä mitään, mutta selvästikin kokonaan turismin valtaama. Onhan täällä kaikenlaista, Nietschenkin talo. Filosofi vietti täällä seitsemän kesää, kävellen maita ja mantuja ja oletettavasti asioita funtsien.
Kivikkoisia, nämä Sils Marian läheiset rinteet. The hills are pretty stonynear Sils Maria.SilserseeJärvessä on myös pari saarta. A couple of islands in the lake.
Elokuvassa Juliette Binoche, ah, niin ihana ranskalainen näyttelijä, esittää niin ikään näyttelijää, keski-ikääntyvää naista, joka joutuu pohtimaan uransa kulkua – ja tapahtumat sijoittuvat Sils Mariaan.
Itä-Sveitsissä Engadinissa on vuorten välissä peräkkäin kolme järveä. Sääilmiö, jolloin kiemurteleva pilvivyöhyke valuu laaksoon, kutsutaan Malojan käärmeeksi. Elokuvassa näyttelijä on esiintynyt nuoruudessaan saman nimisessä näytelmässä ja kipuaa nykyajassa vuorelle katsomaan laaksoon kiemurtelevaa valkoista käärmettä.
No tämän tietysti halusin nähdä tai ainakin paikan. Itse ilmiö on harvinainen, enkä lopulta odottanut, että se osuisi kohdalle. Leffa on tunnelmaltaan kiinnostavan ahdistava, mutta siitä ei Sils Mariassa kyllä ollut jälkeäkään. Mietin missä rinteessä Juliette patikoi, enkä osaa päättää, oliko se Sils Marian vastarannalla Malojan yläpuolella (todella kivistä jyrkännettä) vai sittenkin vastakkaisessa suunnassa (ehkä enemmän niittyjä?). Jälkimmäinen olisi loogisempi vaihtoehto, sillä ilmeisesti käärme lipuu Italian puolelta. Silti mielessäni se tapahtuu päinvastaisesti.
Vihreä niitty on kosteaa matalikkoa. Green field is actually a wet bank.Isolan kylä. The village Isola.
Koska takana oli 63 tunnin palautuminen (!!) edellisen päivän retkeltä, otettiin Silserseen ympäri kiertävä lenkki sightseeingina. Ajattelin, että ehkä käveltäisiin vain pari tuntia toiseen päähän Malojaan ja takaisin lipuisimme laivalla. Auringossa kinttuja lepuutellen, tarjoilusta nauttien.
Polku oli varjoisaa, helppo ja kevyt kävellä. Ja siksi täynnä porukkaa. Meneillään oli myös parivaljakoiden uinti-juoksu -kisa ja järvestä nousi märkää populaa. Keli oli hyytävä, täällä ollaan 1700 metrin paikkeilla ja tuntui alkusyksyltä. Ei ihme, ettei vedessä näkynyt muita uimareita.
Puurakenteinen, vähän pelottava hotelli Malojassa. Wooden, a bit spooky hotelin Maloja.Silsersee Malojasta katsottuna, Sils Maria siis toisessa päässä. Silsersee seen from Maloja.
Järven sivulla on laajalti kosteikkoa, missä näkyi saappaissa hampparoivia kalastajia matkalla selvemmille vesille. Tällä puolen reitille osuu vain yksi kylä, Isola, jonka perustajaa epäilen suomalaistaustaiseksi. (Tietoa ei kuitenkaan ole vahvistettu ja se on mitä luultavimmin väärä.) Sinne olisin joka tapauksessa voinut jäädä yöpymään. Tuoretta taimenta grillistä, lepotuoleja, aurinkoa, punkka, vuoristomaisema ja järvi.
Toisessa päässä leirintäalueen jälkeen alkoivat joukot hiipua. Malojassa oli hiljaista, vain valtava puurakenteinen luksustyyppinen hotelli näkyi yksinäisenä vähän rannasta etäämmällä.
Toisel puolel järvee, vuoristopoluilla. On the other side of the lake, on the mountain paths.Muutaman talon kylä lehmineen. A village of a couple of houses + cows.Sammalhan kukkii. The moss is blooming.Siellä menen. There I go.
Laiva osoittautui pieneksi purkiksi ja tarjoilu toiveajatteluksi eli ei sittenkään houkutteleva vaihtoehto. Ajattelin, että kyllä jalka vielä nousee, eikä korkeusmetrejä pitänyt polulla olla yhteensä kuin 300. Myöhemmin, kun noustiin ensin pikkupolkua, sitten isompaa, ohitettiin pari muutaman talon kylää, lehmiä ja päädyttiin kivikkoon, tajusin, että ne metrit on sittenkin jonkun verran, kun palautuminen edellisestä keikasta on vielä meneillään. Ei sillä että olisi kivistänyt paikkoja. Oli vain sellainen olo, ettei tarvitsisi hirveästi liikkua.
Vastakohtien seutua; on jylhää ja kaunista. It´s pretty but also rugged.Seuraava kylänen, vähän isompi. Next village, a bit bigger.Tässä voisin asua kesän. I could live here in Summer.
Mutta – ehdottomasti kannatti kävellä loppuun asti. Maisemat vaihtuivat kesäkukkien koristamasta metsästä ankaraan ja kasvittomaan vuoristorinteeseen, lehmien laitumeen, vuohitilaan ja sieltä kivivyöryjen läpi takaisin järvelle. Kivikoissa ei tehnyt mieli aikailla. Varsinkin siellä missä on liikkuvaa vettä, voi olla myös vyöryvää maa-ainesta, ainakin viime aikojen järkyttävien sateiden jälkeen.
Tämäkin talo kävisi. This would be ok too.Vihreää niittyosuutta. The green meadows of the way.Ihan hyvin merkitty reitti. Pretty well marked this path.
Kyläsen poikki kävellessä tuli mieleen kahvi, mutta ei, täällä tarjottiin vain idyllisiä näkymiä. Kukkia oli jokaisessa mahdollisessa lokosessa, pikkuruisissa penkeissä ja ruukuissa.
Joku ohitti meidät maastokelpoisella autolla, parkkeerasi kylän tienoille, juoksi maatalouskoneelleen (ei tietoa värkin nimestä) ja alkoi työntää aparaattia ja niittää. Vieressä kyykötti pikkulapsi tarkkailemassa varmaankin isänsä hommaa, joka tietää kolme vuotiaana enemmän maataloudesta kuin aikuinen kaupunkilainen.
Loppuvaiheessa aloin nähdä sieluni silmillä kahvilan aurinkoterassin ja itseni siellä kofeiinin ja hiilihydraattien parista. Veikkaisin, että viimeiset pari kilometriä tarvoin pohtien mistä sellainen löytyisi, vähimmällä vaivalla ja parhain herkuin, enkä suinkaan ihastellen faunaa ja flooraa.
Sils Marian pilvet pitänee katsoa uudestaan. Bongaillakseni paikkoja, luonnollisesti. Ja saadakseni elokuvasta vähän enemmän tolkkua.
Loppua kohti seutu on kivisempää. Getting a bit rocky.Alhaalla häämöttää Sils Maria. Down by the lake Sils Maria.Kivet ovat tällä polulla isompia. Stones are getting bigger.Havupuiden keskellä on hyvä olla. A good feeling being surrounded by the coniferous trees.Ei pelkkää kivikkoa. Not only stones.Sils Mariassakin on sivussa vähän hulppeampi hotelli. In the woods there´s a hotel, which seems to be a bit towards luxus.
En resumen: Tuve que ir a ver, donde es que filmaron la pelicula con Juliette Binoche, Las nubes de Sils Maria.
Kurzgesagt: Wollte sehen, wo sie den Film Die Wolkenvon Sils Maria, mit Juliette Binoche, gefilmt hatten.
Pala Suklaata 