Suhteeni tryffeleihin on kahtalainen. Ne suklaiset, niitä syön mielelläni, mutta korkealla kaakaoprosentilla, ilman voista jälkimakua ja seassa saa olla pikkuisen rouskuvaa pähkinää. Ne taas, joita tryffelipossut kärsillään hamuavat, ovat yhä vielä pohdinnan alla.

Jos saan lautasella risottoa, jonka päälle on raastettu ohuita suikaleita sientä, olen siitä otettu ja nautin sen hyvällä ruokahalulla ja kunnioituksella. En kuitenkaan ole valmis hehkuttamaan sen miedon maun puolesta. Enkä varsinkaan tyhjentämään kukkaroni sisältöä pohjaa myöten.

Mutta meillä on nykyisin suhteita kylän juustokauppaan ja sieltä rantautuu kotiin silloin tällöin kokeellisia tuotteita. Tällä kertaa pussillinen tryffelifondueta. Ja koska ilta oli pimeä ja myrskyinen, oli korkea aika kaivaa caquelon kellarista ensimmäisen kerran tänä syksynä ja laittaa se tulille.

Tässä tuli ensimmäinen virhe: caquelon päätyi hellalle liian nopeasti. Fondue on periaatteessa pikaruokaa, juustojen sulaessa pilkotaan leivät ja otetaan esille muut lisukkeet ja valmista tuli.  Mutta caquelon vaatii muutaman tunnin esivalmistelun. Ohjeiden mukaan sen pitäisi olla vähintään tunnin upotettuna veteen ja toisen kuivamassa. Tai vesi räiskyy savisista huokosista pitkin hellaa koko lämmityksen ajan ja kalkki palaa kiinni keraamisen lieden ennen niin kimmeltävään pintaan. Vaihtoehtona on olla laittamatta caquelon veteen ja toivoa, ettei se halkea. Sulanutta juustoa tosin on vaikeampi raapata hellalta kuin kalkkia.

Sekoittelin sulavaa massaa puulastalla piirtäen kahdeksikkoa caquelonin pohjaan. Koulukuntia on kaksi, toinen kannattaa kellon viisareiden mukaista liikettä. Väärällä tekniikalla fonduestä tulee susi, niin väitetään. Rasva erkanee massasta ja pohjalla makaa surullinen purkkamainen pallo tai kenties juuston saa peräti juoksettumaan; mene ja tiedä.

Pöydässä caquelonin sisältö ei saanut hurraahuutoja. Se näytti epämääräisesti vaniljakiisseliltä pippurilla. Toisaalta pieneksi jauhettu tryffeli herätti toiveita; suikaleet olisivat olleet outoja ja kenties liikaa maustavia.

Fonduesession improvisoidusta luonteesta kertoi myös se, että kaapista ei löytynyt kuin ne peruslisukkeet: hillosipuleita ja pieniä suolakurkkuja. Ilmassa tuoksui alppimajalta ja tunsin olevani vuoristossa. Ja olimmehan me, ainakin verrattuna vaikkapa Pohjanmaan lakeuksiin, siis noin 500 metriä merenpinnan korkeudesta, wannabe-alpilla.

Fonduen rakenne oli sopivan tahmea ja leipään tarraava. Entä maku? Hyvää. Yllättävän maukasta, eikä tryffeli puskenut läpi, vaan maustoi tasapainoisesti juustoa. Silti loppulausunto oli odotettu: fondue toimii ihan hienosti ilman tryffeliäkin ja hintakin putoaa alle puoleen.

En resumen: Probámos el fondue de trufas por la primera vez. El resultado: suena muy lujoso y seguro también es. Sospechamos que iba saber raro, pero no. En total a mi me pareció rico, pero demasiado caro. Los otros de la família no estában convencidos del sabor. La próxima vez volvemos a lo normal, fondue sólo de queso.

Kurzgesagt: Wir hatten ein plötzlich improvisiertes Fondueabend – mit Trüffelfondue. Das Resultat: es ist sicher luxus, aber nicht wahnsinnig fein im Vergleich zu den anderen Fondues. Ich würde nochmals meine Brotstücke ins Trüffelfondue tunken, aber nächstes Mal haben wir sicher nur Käse im Caquelon.