Advertisements

Huhtikuu, yhtä juhlaa

Jos laitan silmät kiinni ja yritän luoda huhtikuusta yhden kuvan, se on pikemminkin tunne. Se, kun vatsa on täynnä ja tyytyväinen. Sillä synttäreiden, pääsiäisen ja muiden kestien välissä vatsa on täyttynyt erityisen hyvällä ruualla monesti.

Tyytyväistä vatsaa ympäröivät värit. Valkoista, keltaista, vaaleanpunaista, pinkkiä, lilaa, oranssia, punaista. Sveitsissä kaikki kukoistaa. Hedelmäpuut, pensaat, kukat. Auringonpaiste syö kuvat ja lintujen laulu kuuluu uniin.

Kirsikkapuussa on Kinder-linnun muna.
Pääsiäisbrunssin aineksia: tuli ja sapuskaa. Joukot puuttuvat.

Pääsiäissunnuntaina virittelemme alapihan takkaan tulet. Perinteinen brunssi vaatii liekit, vaikka olisi lämminkin. Ja kasviväreillä ja lehdillä koristellut kovaksi keitetyt munat, niitä pitää etsiä, vaikka kaikki kuuluvatkin jo virallisesti aikuisten kategoriaan. Sveitsiläisittäin jokainen valitsee itselleen munan. Ensin sen suippo pää isketään toisen kanssa yhteen, sitten tylppä. Joka säästyy vaurioitta pääsee jatkoon ja voittaja on se, joka sinnittelee pisimpään.

Banaanimuffinssit tuorejuustokuorrutteella
Suuresti rakastetut Mignonit.
Litteähköä pashaa pääsivät koristamaan vegaanit marmeladipuput.
Naapurin Sylvian koristelema muna.
Näitäkin syötiin, tuliaissuklaita Berliinistä.

Pääsiäissunnuntaina brunssin sulaessa tuijottelen ruohikkoa, jo hiipuvia tulppaaneita ja voikukkia. Tajuan, että puutarhassa kukkii pääasiassa rikkaruohoja. Tämä ajatus sulaa vaikeammin kuin kouralliset suklaamunia mämmin ja pashan kera. Saan huomiosta yöllä vatsanpuruja ja mietin järjestystä, jolla kävisimme vastahyökkäykseen.

Kun pelargoniat on tuotu kellarista ikkunan edustalle paikoilleen, mullat vaihdettu ja kuivat lehdet leikattu, siirryn murheenlaaksoon. Keltaiset auringonhatut ottivat viime vuonna lojot ja pari metriä leveä, metrin syvä kukkapenkki oli surullisen tyhjä. Olosuhteet eivät kai tyydytä enää keltaista kukkamerta tai sitten niittykukat ovat vallanneet asuinalueen, sillä keltaista tässä kohtaa on jo nyt.

Hetken kiskon rikkaruohoja, pohje kramppaa, samoin joku käsivarren lihas, peukalo valittaa, eikä selkä halua suoristua enää koskaan. Tunnen lyhythihaisen paidan reunan alapuolella käsivarressa jotain merkillistä, samanlaista arkuutta, kun kuume nousee. Ehkä housukangas hankaa, ajattelen ja vetäydyn yläruumiillani hiukksen ilmaan, niin etteivät käsivarret koske kyykkyasennossa polvia.

Ihoa alkaa poltella. Kämmenenkokoiset läikät ovat täynnä nokkosrokkoa. Niittykukka onkin rönslyleinikki tai joku samaa sukua – ja myrkyllinen ja hyvin vaikea saada kukkapenkistä katoamaan.

Tässä se on, varsinainen pirulainen. Kukapa olisi arvannut. Niin viattoman kaunis.

Keltaiset vihulaiset kiskon nopeaan tahtiin pois pois ja välillä ihailen vieressä seisovaa kitukasvuista hapankirsikkaa. Heti seuraavana arkipäivänä pidämme perinteiset kirsikankukkajuhlat. Hiukkasen myöhässä, koska työt, pääsiäinen ja sää häiritsivät alkukukintaa. Lähimmästä Japaniin viittaavasta ravintolasta mukaan sushit, peitto nurmikolle ja juhlat käyntiin. Kiitämme kauniista kukista, joita olemme saaneet ihailla vuodesta toiseen ja kilistämme syömäpuikoilla.

Kerran keväässä kokoonnumme kirsikan viereen lounaalle.
Puu valkoisessa asussaan.

Tuskin japanilaiset eväät ovat sulaneet, kun vaihdamme eurooppalaiseen ja sveitsiläiseen. Viulunrakentajan kanssa oli sovittu fonduetreffit jo viime vuoden lopulle. Tytär oli käynyt ikuistamassa paperille ateljeesta ja kodista yksityikohtia ja projektin päättymistä piti juhlia. Tämänkin tapaamisen järjestämistä häritsivät monet menot ja juhlat. Illalla on niin lämmin, että istumme vanhan myllyn terassilla. Koira käpertyy tyttären jalkoihin, kissa pinkaisee sisälle nauttimaan rauhastaan. Naapurin poika huutelee tervehdyksensä yläkerran ikkunasta. Viulunrakentajan lampaat määkivät ja meidän pihalla ruukussa alunperin kasvanut koivu on kasvanut jo puun mittaan terassin läheisyydessä.

Sisällä joudun hommiin. Olen kuulemma luvannut fonduen hämmentäjäksi. Kuumottava paikka; en ole koskaan tehnyt fonduetä sveitsiläisille. Pärjään kuitenkin hyvin, en polta massaa pohjaan. Joka puolella taloa on marimekkoa. Keittiössä peltipurkeissa koiran snäkkejä, naulakoissa roikkuu kuppeja, patahanska, tarjottimet; kaikki samaa. Mainitsen siitä isännälle ja hän esittelee myös mustaruskearaitaiset marisukkansa.

Nyt on keskiviikko. Illalla syöty fondue lämmittää vatsaa vieläkin. Tänään ei ole tiedossa juhlia, mutta kukkeus ulkona jatkuu ja juhlaruokiin on vielä jääkaapissa aineksia. Hetken hengähdys ja kohtahan voimme avata simapullot.

Siinä ne roikkuvat, Marimekon kupit. Yksi on tisipöydällä.
Vasemmalla viulunrakentaja ateljeensa 50-vuotisjuhlaessussa. Perhe oikealla. Myös Marimekon kannattajia. Pikkuikkunasta saattaa huomata pienet kasvot.
Tähän kuvaan keittiöstä ei osu Marimekon esineitä, mutta sentään Fiskarsin sakset. Ja yksi suomalainen.

En resumen: Abril ha estado lleno de fiestas, mucha comida, sol y la naturaleza floreciendo con unos colores increibles. En el fin de semana celebramos la pascua, tuvimos nuestra propia fiesta del cerezo tradicional y una noche de fondue con el constructor de violines. Ahora podemos respirar un par de días hondo y ahorita ya es mayo – y el asunto sigue.

Kurzgesagt: April ist dieses Jahr Fest pur. Viel Essen, Sonne, die Frühlingsblumen mit wahnsinnig schönen Farben. Am Wochenende Ostern, dann unser eigenes traditionelles Kirschblüten Fest, fondue auf der Terrasse vom Geigenbauer. Jetzt einige Tagen durchatmen und dann gehts weiter im Mai.

Advertisements

Testissä sveitsiläinen juttu: tryffelifondue

Suhteeni tryffeleihin on kahtalainen. Ne suklaiset, niitä syön mielelläni, mutta korkealla kaakaoprosentilla, ilman voista jälkimakua ja seassa saa olla pikkuisen rouskuvaa pähkinää. Ne taas, joita tryffelipossut kärsillään hamuavat, ovat yhä vielä pohdinnan alla.

Jos saan lautasella risottoa, jonka päälle on raastettu ohuita suikaleita sientä, olen siitä otettu ja nautin sen hyvällä ruokahalulla ja kunnioituksella. En kuitenkaan ole valmis hehkuttamaan sen miedon maun puolesta. Enkä varsinkaan tyhjentämään kukkaroni sisältöä pohjaa myöten.

tryffelifondue (2)

Mutta meillä on nykyisin suhteita kylän juustokauppaan ja sieltä rantautuu kotiin silloin tällöin kokeellisia tuotteita. Tällä kertaa pussillinen tryffelifondueta. Ja koska ilta oli pimeä ja myrskyinen, oli korkea aika kaivaa caquelon kellarista ensimmäisen kerran tänä syksynä ja laittaa se tulille.

tryffelifondue 2

Tästä kaikki alkaa: valkosipulin aromi saadaan aikaan hankaamalla sitä caquelonin sisäpintaan.

Tässä tuli ensimmäinen virhe: caquelon päätyi hellalle liian nopeasti. Fondue on periaatteessa pikaruokaa, juustojen sulaessa pilkotaan leivät ja otetaan esille muut lisukkeet ja valmista tuli.  Mutta caquelon vaatii muutaman tunnin esivalmistelun. Ohjeiden mukaan sen pitäisi olla vähintään tunnin upotettuna veteen ja toisen kuivamassa. Tai vesi räiskyy savisista huokosista pitkin hellaa koko lämmityksen ajan ja kalkki palaa kiinni keraamisen lieden ennen niin kimmeltävään pintaan. Vaihtoehtona on olla laittamatta caquelon veteen ja toivoa, ettei se halkea. Sulanutta juustoa tosin on vaikeampi raapata hellalta kuin kalkkia.

tryffelifondue 3

Mikäs puuro se tässä porisee? Tryffelipuuro.

Sekoittelin sulavaa massaa puulastalla piirtäen kahdeksikkoa caquelonin pohjaan. Koulukuntia on kaksi, toinen kannattaa kellon viisareiden mukaista liikettä. Väärällä tekniikalla fonduestä tulee susi, niin väitetään. Rasva erkanee massasta ja pohjalla makaa surullinen purkkamainen pallo tai kenties juuston saa peräti juoksettumaan; mene ja tiedä.

tryffelifondue 4

Iltapalan ainekset: leipää, juustoa, sipuleita ja kurkkua. Tänään gourmet-formaatissa.

Pöydässä caquelonin sisältö ei saanut hurraahuutoja. Se näytti epämääräisesti vaniljakiisseliltä pippurilla. Toisaalta pieneksi jauhettu tryffeli herätti toiveita; suikaleet olisivat olleet outoja ja kenties liikaa maustavia.

Fonduesession improvisoidusta luonteesta kertoi myös se, että kaapista ei löytynyt kuin ne peruslisukkeet: hillosipuleita ja pieniä suolakurkkuja. Ilmassa tuoksui alppimajalta ja tunsin olevani vuoristossa. Ja olimmehan me, ainakin verrattuna vaikkapa Pohjanmaan lakeuksiin, siis noin 500 metriä merenpinnan korkeudesta, wannabe-alpilla.

Fonduen rakenne oli sopivan tahmea ja leipään tarraava. Entä maku? Hyvää. Yllättävän maukasta, eikä tryffeli puskenut läpi, vaan maustoi tasapainoisesti juustoa. Silti loppulausunto oli odotettu: fondue toimii ihan hienosti ilman tryffeliäkin ja hintakin putoaa alle puoleen.

En resumen: Probámos el fondue de trufas por la primera vez. El resultado: suena muy lujoso y seguro también es. Sospechamos que iba saber raro, pero no. En total a mi me pareció rico, pero demasiado caro. Los otros de la família no estában convencidos del sabor. La próxima vez volvemos a lo normal, fondue sólo de queso.

Kurzgesagt: Wir hatten ein plötzlich improvisiertes Fondueabend – mit Trüffelfondue. Das Resultat: es ist sicher luxus, aber nicht wahnsinnig fein im Vergleich zu den anderen Fondues. Ich würde nochmals meine Brotstücke ins Trüffelfondue tunken, aber nächstes Mal haben wir sicher nur Käse im Caquelon.

 

%d bloggers like this: