Pyrähdys Suomen pyryyn

Pyrähdys Suomen pyryyn

Takaisin kotona tuntuu kuin olisin kulkenut valovuosia, menneessä, nykyisyydessä, talvessa ja keväässä. Suomi otti vastaan arktisena ja noviisit tunnisti koneessa siitä, että kamerat filmasivat teatraalisen saapumisen, kentän, jota ei pyryltä nähnyt ja hermostuneista naurunpyrskähdyksistä, sillä koneesta ei päästy ennenkuin lumi oli lapioitu portailta.

Sveitsissä kukkivat lähtiessä lumikellot, valoisuus loi jo keväistä kajoa ja vuodenvaihde oli todellakin mennyttä. Helsingissä tultiin takaisin jouluun. Koristevalot loistivat paikoillaan ja kaduilla vallitsi rekikeli.

Matkamessuilla oli valtavasti porukkaa, sää ei selvästikään estänyt suomalaista hankkiutumasta haaveilemaan matkoista. Suomen Sveitsin Ystävien ständillä sateli kysymyksiä vaikka mistä, eniten patikoinnista ja junamatkoista, mutta myös kiinteistökaupoista ja miten pääsee Reinin alkulähteille.

Ja jotta talvikokemus olisi täydellinen, keli lauhtui yössä niin, että jalkakäytävät ja sivutiet olivat yhtä luistinrataa. Käveltiin silti märässä Helsingin ja Kotkan loskassa, jäisillä, toisinaan hiekoitetuilla jalkakäytävillä, nähtiin meriveden raidoittama jäänpinta ja keltaisia hyytelösieniä, keltahytyköitä, pajun rungossa. Tammikuussa. Suomessa.

Luminen polku vei Kotkansaaren Mansikkalahteen ja “Here ends Europe” -kyltin luo, joka on tätä nykyä vieläkin ajankohtaisempi. Sitä mietittiin hetki. Ja menneitä taisteluja Ruotsinsalmessa.

Ennen nousua Zürichin koneeseen tuli olo, ettei ole lähtöä ilman laskiaispullaa. Se näytti herkulliselta, mehevältä ja runsaasti täytetyltä. Kunnes haukatessa muistin, että moni pulla päältä kaunis. Hilloa oli nimeksi ja kermasta puuttui sokeri. Älä koskaan siis luota vieraaseen pullaan. Vain omaan ja äidin.

Mannerheimintie.
The main street in Helsinki.
Eduskuntatalon portaita ei näköjään lapioida kauttaaltaan.
Parlament house has a lot stairs that need to be kept clean of snow.
Jouluinen fiilis.
Pretty Christmassy feeling.
Tuiskussa.
In snowstorm.
Aurinko osui Kotkan vesitorniin.
The watertower of Kotka in sun.
Näitkin herkkuja syötiin, kala- ja kasviversiot.
Very much delicatessen, in front the vegetarian versions.
Sinivalkoista.
Blue and white.
Äidin pullakranssi. Mum´s bun.
Keltahytykkä.
Tremella mesenterica
Kaunissaari.
Vettä jäällä.
Water on the ice.
Moni pulla siis päältä kaunis.
You can´t judge a bun by it´s cover.
Tuttu profiili.
This is a mountain profile I know.

En resumen: En Finlandia llegamos a un invierno de verdad, lo que se convirtió en un clima de calles de hielo. Eso es algo, que en Suiza pocas veces se ve.

Kurzgesagt: In Finnland haben wir nochmals den Winter gefunden.

Suomi-kimara karvamadolla

Suomi-kimara karvamadolla

Tultiin siis Suomesta kuin rantalomalta, paahtuneina ja vähän pöllähtäneinä. Kotona pöydällä odotti naapurin mummolta kukat ja leipä aamupalaa varten. Matkalaukut saivat jäädä eteiseen; kylässä oli juhlat vielä muutaman tunnin ajan. Kukkulalla viiniviljelysten vieressä puhallinyhtye puhalteli viimeisiä säveliään. Valkosipulileivän jälkeen suunnattiin suoraan raclette-pisteeseen. Herrojen jumppayhdistyksen väki oli selvästi uupunutta. He olivat viistäneet valtavista juustopaloista sulanutta päälliskerrosta jo kolmatta päivää ja iltaa lautasille ja alun innostus parin vuoden juhlapaussin jälkeen hiipunut.

Kotkassa tahmasin kai kädet posso- ja lihapiirakkarasvaan, sillä reissukuvat on suurelta osin sameita. Puhelin kehotti jossain vaiheessa putsaamaan linssin ja kas, laatu parani välittömästi.

Kotkan vanhaa satamaa.
The old port of Kotka.
Kotiseutua.
My home.
Saaressa.
On the island.
Kotkan kallioita.
The rocks in Kotka.
Karhut ja Järviset valmiina toimintaan.
Finnish skis readdy for action.

Ystävien ja perheen lisäksi tapasimme kaksi karvamatoa, kiireisen ja tielle pysähtyneen. Sienimetsässä oli kuivaa, yksi kohtalainen ja toinen pienenpieni kantarelli riittivät paistettuna peittämään yhden paahtoleivän, jonka jaoimme tasapuolisesti viidelle.

Hengittelin meri-ilmaa talteen, ooh sitä levän ja suolaisen veden tuoksahdusta. Ja saaressa puusaunan lempeä lämpö; sen talletin iholle.

Joskus aiemmin etsin Aldon kanssa Kotkansaarelta kylttiä, joka kertoo Euroopan loppuvan siihen. Nyt sitkeydellä jatkettiin siitä minne aiemmin jäätiin. Eteen oli kasvanut pari pihlajaa. Kotkastahan näkyy meren yli rajan toiselle puolen; kyltti on konkreettisempi kuin koskaan.

Kun laittelin kuvia Kotkan pääkirjaston läppärille, ajattelin, että yleisöä se perhekin on. Patikkakirja Sveitsistä ei ehkä sittenkään ole se kuuma juttu pikkukaupungissa, varsinkaan helteessä. Kun sali täyttyi ja noudettiin vielä parit lisätuolit, olin enemmän kuin kiitollinen. Sain lämpimän vastaanoton ja tunsin todellakin olevani kotona. Ajatelkaa, yleisössä oli myös ensimmäisen ja toisen luokan opettajani!

Kuiva ja syöty sieni irrallaan maassa.
A dry and eaten mushroom.
Juttuja verkossa.
Stuff in a spiderwebb.
Karvamato.
A hairy catepillar.
Mun maisemia.
My childhood view.
Tässä päättyy Eurooppa.
Here ends Europe.
Kotkan kirjastossa Reppu ja reitti – luento, tässä vasta alkamassa.
Me in the main library of Kotka before the reading of my book.

Helsingissä tarkastin – tietenkin – kirjakauppojen tarjonnan ja siellä se odotti viininpunaisine selkämyksineen. Reppu ja reitti. Eikä edes vielä ALE-laarissa.

Hotellieläminen tarkoitti sitä, että pääkaupungissa testattiin jokunen ravintola. Ymmärrän, että tautitilanne vaikuttaa yhä. Useammassa paikassa hinnat olivat nousseet ja ruoka lähinnä onnetonta tai ällöttävää. Onneksi pari erittäin hyvää ateriaa tasapainotti kokemusta. Halvin oli myös paras; korealaisen Mannan lounas sai koko perheen tyytyväiseksi.

Tuomiokirkon rappusten puolivälissä syntisellä “Olut- ja viiniterassilla” juotu jääkahvi palautti voimat ja viilensi olon. Vieressä nainen harmaassa asussaan papinkauluksen kera rupatteli niitä näitä. Ei pappikaan ollut olusilla, vaan kahvitauolla.

Helsinkiä tämäkin. This is also Helsinki.
Tsekkaamassa antiikkia. Checking some antiques.

Salmiakkijätskiä. Vai oliko lakritsa?
Some liquorice ice cream, maybe salty.
Maagista kamaa.
Magic stuff.
Tuo on minun. That´s my book.
Helsinki-lounas. Lunch in Helsinki.
Illallinen Helsingissä.
Dinner in Helsinki.
Ja toinen lounas, hyvä sellainen, Mannassa.
And another lunch in Helsinki, a good one in Manna.
Sähkökaappi.
An electric center.
Helsingin iltaa.
Helsinki by night.
Lautalla.
On a ferry.
Suomenlinna.
Fortress of Suomenlinna.
Naapurilta kukat ja leipä.
Flowers and a bread from our neighbour.
Suoraan kiinni sveitsiläisiin juttuihin, raclettea kyläjuhlissa.
Directly to Swiss things: raclette in our village celebration.
Auringonlasku viininviljelysten luona.
Sunset by the vineyards.

Oltiin missä tahansa, kun eteen osui uimapaikka, se oli hyödynnettävä. Hietsun meduusat missattiin parilla päivällä. Kotkassa mahaa hivelivät vain levän rihmat.

Kotona hypättiin takaisin arkeen. Naapurin kissa juoksee jatkuvasti perässä, jos suljemme oven, se tulee ikkunasta, jos ikkuna menee kiinni, se tulee oven taa. Kissa ei ota uskoakseen, että todellakin olemme täällä ja varmistaa ettei ainakaan kaikki poistu yhtäaikaa näkyvistä. Meitä on selvästi kaivattu.

En resumen: Nos fuimos y nos regresamos. Además de ver amigos y familia, lo más importante de viajar es que da perspectiva.

Kurzgesagt: Reisen verändert die Perspektive. Keine Überraschung, aber wahr.

Kummallisten aikojen matka

Kummallisten aikojen matka

Mietin sitä pikkuisen huonosti nukutun yön jälkeen (myrskytuuli suihki ikkunasta sisään, läpsytteli kylpyhuoneen suihkuverhoja ja poistui, Costa Rican lanko lähetteli viestejä tulvivasta vedestä ja tilanteesta pihalla, naapurin työmaalla aloittivat reippaasti paukutellen ja edellisiin tapahtumiin nähden liian aikaisin), että pitäisikö? Kannattaisiko? Olisiko parempi, jos?

Matkustaminen jakaa ihmisiä. Mutta ehkä te, jotka ette pääse, halua, voi, sittenkin katselette mielellänne kuvia. Ja te, jotka pääsitte, halusitte ja voitte, samoin katselette mielellänne kuvia. Nimittäin Suomesta.

Kaksi vuotta mennä hurahti edellisestä käynnistä sinivalkoisella maaperällä. Eron huomasi tietenkin koronarajoituksina, mutta myös uusina rakennuksina, teinä, liikkeinä. Ihmiset olivat samoja, ihania. Olen iloinen rajoitetuistakin tapaamisista ja uskallan toivoa seuraavaa mahdollisuutta, lisää kohtaamisia.

Siinä vaiheessa, kun en vieläkään voinut uskoa istuvani lentokoneessa, näin Zürichin ja kotitalon ilmasta käsin. (Kyllä se siellä pilkottaa, siristä, siristä!)

Toisessa todellisuudessa olin kuin Liisa Ihmemaassa. Todellakin Helsingissä. Oli pakko puraista välittömästi karjalanpiirakkaa, vahvistaakseni kokemukseni aitouden. Kyllä. Tämä on Suomi ja minä sen kaduilla.

Meri. Heti sen äärelle. Zürichinjärveä on nyt tuijoteltu pari vuotta niin hartaasti, että pitkälle jatkuvan ulapan äärellä tunsin vihdoin hengittäväni kunnolla. Löylyn terassilta meitä ei vienyt sisään edes katon läpi niskaan ja ruokaan valuva rankkasade. Otimme sen mukana mahdollisesti tulevat kolibakteerit lintujen jätöksistä eksoottisena lisänä.

Katselin silmiin lokkeja, jotka tuntuvat zürichiläisiin serkkuihin verrattuna vallattomilta velmuilta. Tämä käänsi selkänsä lokkikarkottimelle ja tarkkaili ranskalaisten saatavuutta.

Aterialla meitä oli terassilla kaksi seuruetta. Se toinenkin Sveitsistä. Mies ihmetteli kauppatorin liepeillä näkyvää rakennusta, jossa oli Ruotsin lippu. Rouva tiesi, että täällä on käytetään molempia lippuja, sekä Suomen että Ruotsin.

Tässä kohtaa aivo nyrjähti, en enää tiennyt mitä katselen. Helsingin tornitaloprofiili puupurjeveneineen oli ilmestynyt sillä aikaa kun olin toisaalla.

Sen jälkeen, kun vaivihkaa olin käynyt ihastelemassa vähän etuajassa ilmestynyttä kirjaani kirjakaupan uutuudet-hyllyssä, siirryin reissun pääkohteeseen Kotkaan. Kaikki paikoillaan. Vanha satama, merimuseo, Sunila ja laivat.

Kotkan muurahaiset ovat suurempia kuin muistankaan.

Täälläkin oli hengitettävä keuhkot täyteen meri-ilmaa. Näkymä on se tutuista tutuin. Paitsi satama. Se on kasvanut Mussalon kärkeen lapsuuteni jälkeen.

Sveitsin jälkeen pohjoisen valo on kuulas ja ihmeellinen. Yritin imuroida sitä muistini täyteen.

Aamu kallioilla on rauhaisa. Liikkeellä on pari lokkia, joutsen, kaksi kalastajaa ja me. Täällä on pysyvyyttä ja turvallisuutta, jota maailmasta puuttuu juuri nyt. Mieleeni tuli jäädä makaamaan vatsalleen kalliolle, pää tietenkin mäessä ylöspäin, ja ladata itseni täyteen maaäidin energiaa. Olisin saattanut valua mereen. Nämä tuppaavat olemaan liukkaita.

Pääsin harmittelemaan, etten ole taidemaalari. Tämän pilvien leikin lätäkössä, taivaan ja maan sulautumisen, olisin halunnut ikuistaa. Niin ja taas sen ihmeellisen hohtavan kuulauden.

Merituuli teki myös selväksi sen, ettei näille seuduille kannata tulla hiukset auki.

Maastossa oli havaittavissa syksymäisiä värejä, ehkä kuitenkin kuivuudesta.

Haistelin varastoon saunan tuoksua, piipusta leijuvaa savua.

Rauha. Mökin ikkunasta voi seurata lokkeja, tiiroja, silkkiuikkuja, satunnaisia ohi soutelijoita tai moottoriveneilijöitä. Tai vain tuijotella veden liikkuvaa pintaa. Laittaa silmät kiinni ja kuunnella liplatusta.

Etsimme saaresta aarteita. Rantakäärmeen nahka, supin läjä ja rikkoontuneita raakun kuoria.

Kannan tämän hellan poltinmerkkiä jalassani, kun kekäle sulatti varvastossun kinttuuni lapsena. Jo silloin rakastin tulen rätinää, uunin luukun loksahdusta.

Syömme eväitä ja soutelemme toisaalle, muille vesille.

Ulpukat ja lumpeet keinahtelevat hetken soutuveneen laineista, sen jälkeen on taas tyyntä.

En resumen: Un viaje, a lo cual ni creía. Los pies en el golfo de Finlandia, viento del mar y el finlandés. Un momento de acordarse se como era yo, cuando vivia allá.

Kurzgesagt: Eine Reise, woran ich nicht glauben konnte. Die Füsse in Finnischer Meerbusen, Meeresbriese und Finnisch. Für ein Moment habe ich mich erinnert, wer war ich, als ich dort wohnte.

Miä pölisen tänää kotkaks

 

laituri odottaa

Tos tuolis miä sit istun kesäl ja ajattelen kaikki asioit kotkaks.

Ain välil tulee kauhee murreikävä. Yhtää en jaksas suhista ja kurkust kurauttaa näit sveitsin äänteit, iha vaa juttelisin mieluust omaks kiäleks. Mutku eihä nää sitä tietyst tajuis. Nytkii toi täti tos viäres kattoo tosi ouost, ku miä vähä virittelen kielt kotkaks mumisemal tääl kahvilas. Mutku ei se lähe muute käyntii. (Se kotka. Ei kahvila.) Ensimmiä aattelen, et oon niinku Kotkas toril ja sit siäl ne äijät, toriparlamentti, juttelee tälviisii: ”Ethä siä ottas viäl kupin kahvii?” ”Emmiänyttiiä, katoku tuuri lähtee koht saaree, varttii yli.” ”Ai silviisii, ai et tyä meette tuurin kaa saaree, no ei siinsitmitää, tehhää sillee; jonneehan täst täytyy lähtee.” Tai sit miä mutisen näit kaikkii termei, jotka vissii on Kotkast. Niiku posso, toi tuuri, suolamakkara ja mitä niitsitonkaa.

Sit miä mietin kans, et mitemmyö mun kaverin kaa ainpuhuttiin. Tai emmiä kyl ihan tiiä onks se aitokotkalaist, ku se mun kaveri on puoliks saksalainen ja ku miä opin puhumaa Pohjois-Karjalas. Ja sit miä kävin Länsi-Suomes vaihtaas määhä ja säähä. Mut sit Kotkas se ei kelvannu ja miä silt seisomalt vaihoin miähä. Sitä miä tääl Tsyyrihis on ainaatellu, et onks tää sveitsi kaventanu mun vokaalei vai oonks miä vaa ruvennu hianostelee. Et ku kaikki sanoo et Kotkas se on miä eikä mie, mut kyl mun suusta se tulee enempi mienä ku miänä ja työ ku tyä. Mutku se voi olla kans niiku semmone välimuoto,a:n ja ä:n välilt, ni siks, ettei noi aitokotkalaiset rupeis ryppyilee ja ettei posso menis nenää, ni siks miä sit translitteroin ton tohon ä:llä. Ku meiän murrehan on enempi semmost puhuttuu. Ei siit oikei saa kunnollist kuvaa, jos vaik yrittäs kirjottaa uutisen. Jotaa jäis kyl puuttuu. Ku on aina puhun tällee, ni kirjotetust tekstist puuttuu se meiän intonaatio. Et pitäs sit kai tehhä sillee, et se uutinen luettas, vaik telvisios. Ajatelkaas, Matti Rönkä vetäis puol yheksä uutisii kotkaks. Emmiä tiiä tulisko siit mitää, mut ei se varmaa ihan huano olis, ku se on kait sielt jostai itärajan seu´ult.

 

pihlis

Toho saaree ei mee tuuri.

No sit tyä tietyst ajattelette, et mitä se tekee siäl Tsyyrihis, ku iskee murreikävä? Meit on tääl vissiin kaks tai kolme, jotka puhuu meikäläist eli sit ku vahingos törmätää, ni käy kauhee pälätys. Ja sit myä mun tytön kaa puhutaa yhes kotkaa. Mut välil se on ihan pihal, kumiä oikee innostun, ku ei se oo ikinä Kotkas asunu. Ja välil iha vaa huviksee säikyttelen tääl Tsyyrihis näit muit suomalaisii tän mun murteen kaa. Niiku lukemattomil synonyymeil ja kummallisuuksil, joit kukaa ei tajuu, ainakaa iha heti. Mutmiäoon aina puhunu tällee: vöyvö on vöyvö ja käet pannaa taskuu. Ja sit välil, ku minuu oikee iskee kieli-ikävä, ni on vaa pakko soittaa puhelimel. Ku tuntuu, et nyt ois kiva kuulla jotaa kotost. Sillo, ku ois kiva, ku joku kysyis mult et ”Minnemennää?” Sit miä vastaisin, et ”Mennää jonnee” ja se toinen kysyis uuellee, et ”Minnejonnee?” Ja miä kai sit sanoisin, et vaik et ”Ansku miä näytän sulle mihi. – No tuutsiä munkaa vai et?!” Ja sit myä mentäis.

(Emmiä vanno et tää olis kaikki just sillee ku kotkalainen sanos, se johtuu katossiit, ku miä oon nykysi niin kauheen ulkomaalaine. Mut miä meen taas kesäl Kotkan torille possojonoo kiälikurssille.)

Sanasto: tälviisi=tällä tavalla, tuuri=vuoromoottori, silviisii=sillä tavalla, posso= munkkipossu, suolamakkara=metvursti, vöyvö=mössö, käet=kädet, jonnee=johonkin, ansku=annas kun

 

mussalon kalliot

Näil Mussalon kallioil ois hyvä syyä possoo, mut eihä se tietyst enää sit ois lämmin, ku matkaa on senkiverran.

En resúmen: A veces me hace falta mi dialecto de Kotka. Por eso escribo hoy en kotkeño. Y probablemente voy a perder todos los tres lectores de mi blog.

Kurzgesagt: Manchmal vermisse ich meinen Dialekt und deswegen schreibe ich heute auf Kotkafinnisch. Und werde wahrscheinlich alle meine 3 Lektoren verlieren.