Treffit Zürichin oopperatalossa kuulostaa elegantilta ajanvietolta, hiukkasen elitistisen kulturellilta. Mutta kun kaksi kotkalaista pääsee kanttiinissa kahvikupin ääreen, juttu lentää, siät ja miät sinkoilee ja on yhtä kotoisaa kuin kesäaamuna Kotkan torilla possokahvilla.

Oopperalaulaja Laura Missurayn (os. Jokipii) kanssa välipalatauolla on hänen tyttärensä Vilja (6 v.), joka värittelee kirjaa. Esikoulu oli peruttu tältä päivältä ja tyttö tulee mielellään mukaan seuraamaan äidin harjoituksia. Aamulla treenattiin Wagnerin Lentävää hollantilaista.

Zürichin Fällandenissa asuvaan perheeseen kuuluvat myös Edith (4 v.) ja unkarilainen puoliso Janos (laulaja/suntio).

Kuinka kauan olet ollut Sveitsissä ja miksi juuri tämä maa?

LAURA: Tultiin elokuussa 2010, vastanaineina. Me olimme menneet Kotkassa toukokuussa naimisiin, asuttiin Budapestissa ja kävimme häämatkalla Egyptissä. Vaihdoin vain kotona laukun ja tulin samantien Zürichiin koelauluun, kipeänä kuin koira.

Lähdin, koska Budpestissa asuessani olin valmiiksi lähempänä Keski-Euroopan pelipaikkoja. Suomesta työnhakuun lähteminen oli jo yksin taloudellisesti hankalampaa. Ykkössopraanojen paikkoja on tosi harvoin missään auki ja Zürichin oopperatalo on maineikas maailmalla. Ajattelin että ei se ota eikä anna, käyn kokeilemassa. Kaksi päivää henkitorven tulehduksessa kähisin ja ihme kyllä sain paikan. Oli aika kova paikka lentää takaisin Budapestiin ja sanoa tuoreelle aviomiehelle, et miä muutan nyt Zürichiin. Sen jälkeen oli aika haipakkaa; myytiin asunto ja elokuussa asuttiin jo täällä.

PALA SUKLAATA: Oliko sinulla mietittynä valmiiksi, että haluaisitko esimerkiksi Lontooseen, Milanoon tai Zürichiin…?

LAURA: Ei, ajattelin, että joskus päätyisin Saksaan. Koivukosken Jouko (Kotkan kaupunginorkesterin silloinen kapellimestari) sanoi aina, että lähde maailmalle, lähde pois isompiin ympyröihin. Ajattelin, että mikset siä tykkää minusta… Tais se kuitenkin tykätä. Jouko on ollut musiikillisen elämäni suurimpia kulmakiviä, omien vanhempieni lisäksi.

PALA SUKLAATA: Minua Jouko vain heitti musiikkiopiston orkesterissa tahtipuikolla.

LAURA: Ehkä se halusi sinustakin eroon.

(PALA SUKLAATA AJATTELEE: Taatusti soitin vain todella epätahdissa. Tai sitten unohduin unelmoimaan.)

LAURA: – Alunperin unelmani oli olla solisti jossain pienessä saksalaisessa talossa, tehdä operettia ja oopperaa. Aloitiin laulun opiskelun teini-ikäisenä; ammattia ei enää ole olemassa samanlaisena kuin silloin. Ei enää mennä pieniin taloihin ja lähdetä kehittymään pienistä rooleista isoihin ja olla 30 vuotta samassa paikassa. Solistitkin palkataan nykyään vain pariksi vuodeksi tai jopa pelkästään produktiokohtaisesti ja olet matkalaukun kanssa koko ajan jossain. En minäkään aloittanut laulunopiskelua toivoen, että saisin kuoropaikan jostain, vaan kaikki aloittavat sooloura mielessään. Mutta Zürichin oopperatalo on niin maineikas, on uskomattomia solisteja; kyllä paikka on lottovoitto. Puhumattakaan siitä, että tänä päivänä vakituinen työpaikka on arvokas, oli ala mikä tahansa. Ja mulle on aina ollut selvää että haluan perheen. Enkä osaa kuvitella elämää , jossa olisin erossa lapsista pitkiä aikoja, tai että he joutuisivat matkustamaan paljon mukanani kaupungista toiseen. Olin kuitenkin esiintynyt työkseni erilaisilla kokoonpanoilla melkein 15 vuotta ja kiertänyt kirkonkyliä kaikenmaailman keikoilla, eikä se riittänyt elannoksi.

Onko Sveitsi päätepiste vai haluaistko palata Suomeen tai kenties suunnata jonnekin toisaalle?

LAURA: En ole henkisesti ollenkaan valmis siihen että tämä olisi päätepiste. Mutta totuus on se, että minulla on eläkevirka. Ja myös minun miehelläni. Hän sai tänä vuonna, oltuaan seitsemän vuotta Sveitsissä, vakituisen paikan ja se on iso asia perheelle.

Minä en ole henkisesti vielä oikein kotiutunut Sveitsiin. Minulla on paljon perhettä ja läheisiä Kotkassa, joita kaipaan hirveästi. Ja sitten on paljon sellaisia kulttuurieroja, jotka on jokseenkin isoja. Mutta sitten isommassa mittakaavassa elämäni on täysin tätä oopperataloa ja kun on pienet lapset…Tämä työ vie ison osan elämästä, kun on kaksi vuoroa joka päivä, viisi tai kuusi kertaa viikossa. Toisaalta työ on aika samaa, teki sitä missä tahansa. Ehkä salaa toivon, että lapset lähtisivät myöhemmin Suomeen opiskelemaan ja itse voisin ehkä seurata tai muuttaa sinne sitten eläkkeellä. En tiedä, aika näyttää. Se on vähän sellaista rimpuilua.

PALA SUKLAATA: Niin, me olemme olleet Sveitsissä jo parikymmentä vuotta ”toistaiseksi”.

 LAURA: Minä asuin Budapestissä tätä ennen puolitoista vuotta ja silloin oli todella vaikeaa jättää Suomi. Enää en ole niin sidoksissa. Nyt kun kotipaikan on jättänyt kahdesti, niin kyllä minäkin voisin lähteä minne vain. Lasten ja sveitsiläisen koulujärjestelmän rankkuuden takia joskus katselen Kansallisoopperan sivuja, että olisiko paikkoja auki. Mutta toisaalta täytyy ajatella koko perhettä, mies joutuisi aloittamaan kaiken alusta koska ei puhu suomea. Ja kyllähän se koti sinne muodostuu missä se lähin perhe on.

Miten vietät arkesi?

LAURA: Mopon selässä matkalla oopperalle, näyttämöllä tai matkalla oopperalta kotiin ja sen jälkeen iltapäivällä leikkikentällä. Ja sitten illalla takaisin oopperalle ja kotiin kun kaikki jo nukkuu. Maanantaisin menen Saksaan kauppaan. Ennen käytiin koko perheen voimin samalla reissulla uimassa, mutta nyt kun tytöt ovat sidoksissa pakollisen päiväkotisysteemiin, se luksus on jäänyt pois.

Miten kotkalainen istuu Zürichiin? Entä suomalainen Sveitsiin?

LAURA: Kuorossa on 60 ihmistä eikä yksikään ole sveitsiläinen, joten eri kansallisuuksien tuntemukset ovat käyneet tutuiksi. Sen olen huomannut, että pohjoismaalaisena on helpompaa, kuin esim itäeurooppalaisena tai eteläeurooppalaisena tai saati sitten, jos jostain kauempaa.

Työyhteisöön oli tosi helppo sujahtaa sisälle. Työ yhdistää niin paljon ja kaikki ollaan ulkomaalaisen kengissä.

Me olemme aina asuneet samassa paikassa, kylä on pieni ja tykkään siitä. Mutta kyllä minä leikkikentällä ensimmäisinä vuosina katselin paikallisten, suljetun ringin, selkiä. Minulla on paljon hyviä ystäviä, silti vasta nyt on ystäväpiiriin tullut sveitsiläisiä. Suomalaisiin muuten suhtaudutaan yleensä positiivisesti. Se myös auttaa, että puhuin saksaa jo kun tulin.

Zürich on myös hyvän kokoinen paikka. Budapest on kaunis ja turistina ihana paikka, mutta me asuimme keskustassa ja se oli vähän liikaa. Zürichistä löytyy ison kaupungin hyvät puolet ja kuitenkin pienen ja intiimin kaupungin hyvät puolet. Zürichin tempo on minusta kiva, vaikka me maalla asummekin. 25 minuutissa ajaa vespalla kotiovelta oopperan ovelle.

Kolmen kärki Sveitsistä?

LAURA: -Luonto, se on aika mahtava. Ja on niin hauskaa, että kun astun ovesta ulos, edessä on kunnan ruohonleikkurit eli lampaat ja vuohet; siinä kunnantalon pihalla ne syövät ruohoa. Ihan mahtavaa. Luonnon arvostus on hienoa.

           –Thermalbadit. On ihanaa mennä kylpylään uimaan kun lapsiakaan ei palele. Se on sellainen meidän perheen yhteinen juttu.

          -Yleinen puhtaus. Budapest oli aika saastunut ja likainen. Alkuvuosina kaipasin hirveästi kaikkea Suomesta ja siellä oli muka kaikki paremmin, mutta nyt kun menen Suomeen, niin ensiksi iskee se likaisuus. Miksi roskia ei voi heittää kadun sijasta roskikseen? Ja miksi kauppakeskusten ja juna-asemien edustat ovat yleisiä käymälöitä? Sveitsissä kunnioitetaan ympäristöä. Yleinen siisteys on aika kivaa

 

Kaipaatko jotain Suomesta?

LAURA: Läheiset ihmiset on itsestäänselvyys, mutta jos jätetään se sivuun, niin kaipaan sosiaaliturvaa, johon lasken kuuluvaksi lääkärit, terveydenhoitopalvelut, koulusysteemin ja  päivähoidon. Jos mies ei olisi ollut niin paljon kotona, en tiedä miten olisimme selvinneet. Äitysloma 16 vk ja sen jälkeen 2 kertaa päivässä töihin. Aika vaikea olisi ollut jättää lapsia nelikuisena hoitoon kymmeneksi tunniksi ja se maksaa 3000 frangia (n. 2 500 euroa) kuussa. Kyse ei ole edes laadusta vaan päivähoidon puutteesta.

Sitten jos voisin, siirtäisin meren tänne. Se on yksi asia, minkä takia en voisi ajatella Sveitsiä  lopullisena asuinpaikkana. Kaipaan merta aivan hirveästi. Sillä on oma sielu. Joka päivä eri väri, eri tuoksu… Ahdistun sisämaassa. Vuoret täällä ovat ihania katsella, ne tekevät vaikutuksen aina kunhan sumulta näyttäytyvät, mutta mutta… Zürichinjärvi ei vaan ole meri, vaikka paikalliset siellä käyvätkin purjehtimassa.

PALA SUKLAATA: Minulle kyllä riittää, että se lätäkkö on tuossa.

LAURA: Joo, siä sen sanoit, se on lätäkkö, kotkalainen sanoo juuri noin, saimaalainen ei! Ja sitten vielä kaipaan saunakulttuuria. Jokaisessa talossa pitäisi olla sauna ja siellä pitäisi olla lupa heittää löytyä

  ♠    ♣   ♦

Kuvat  ensimmäistä lukuunottamatta Lauran omasta albumista ja teoksista Macbeth, Mahogonnyn nousu ja tuho, Medee, Naamiohuvit, Parcifal, Glitter and be gay

Sarjan edellisissä osissa esiteltiin: Riika Östberg ja Marika Rosenius

 ♠    ♣   ♦

En resumen: Sigue la serie de los finlandeses en Suiza: fui a tomar un cafecito en la opera de Zurich con la cantante finlandesa Laura Missuray. Y cuando dos mujeres de Kotka se topan, se siente como en casa. Lo que más le gusta a Laura en Suiza es, por su puesto, es la naturaleza, pero también las aguas termales (para un finlandés un lujo) y la limpieza general por todo lado. Lo que le hace falta de Finlandia es el seguro social, en lo que cuenta el sistema de salud, de educación y el cuidado al niño que es barato y garantizado para todos.

Kurzgesagt: In der Serie den “Finnen in der Schweiz”, habe ich die Opersängerin Laura Missuray zum Kaffee getroffen. Und wenn zwei Frauen aus Kotka am Tisch sitzen, fühlt es wie zu Hause und es wird viel geschwätzt. Laura gefällt es die Natur (klar!) in der Schweiz, aber auch die Thermalbads (für ein Finne luxus) und die allgemeine Sauberkeit (seltenheit in der Welt), die hier geschätzt wird. Was Sie vermisst ist die finnische Gesundheitssystem, Schule und Kinderbetreuung, günstig und allen garantiert.