Tuijotin Swarowskin kristallein koristeltua kuusta Zürichin asemalla ja yritin keräillä langanpäitä yhteen. Sain tönäisyn selkään, joku astui varpaille ja minä sen kun mietin. Etsin apua hätäisesti puhelimeen kirjoittamista muistiinpanoista. Gpauppa, HB jgoyi, yeiluliike ja muut hyödylliset viitteet eivät vieneet pitkälle.

Saan kuusen alla jälleen kiinni yhdestä langanpäästä. Pukin asioita, niitä piti hoitaa. Marilou vain häiritsi keskittymistä ja tunnelmaa. Se riepotti 150 km tuntivauhdilla irtaimistoa pitkin seutukuntaa, vettä satoi joka suunnasta ja sateenvarjo väitti olevansa liian vanha myrskyihin. Siksi olin jämähtänyt tänne katon alle, kuusen katveeseen, ihmisjoukon muovattavaksi.

Lahjaideat kassissa viipotin pari tuntia myöhemmin kotiin. Tytär oli aloittanut piparitaikinan teon, minä tein loppuun. Hötäkässä poltetettiin pellillinen; vieläkään en ymmärrä tätä uunia, miksi ohjeen lämpötila on aina liian paljon? Pari muuta satsia päätyi piparipurkkiin. Lopun taikinan tuuppasin pakastimeen. Ehkä nekin sieltä paistuvat, viimeistään tammikuussa.

Pyykit, työt, suunnitelmat, joulukortit, rallatin ja pesin samalla vessan lattiaa. Puoli kylppäriä tuli siivotuksi, sitten tuli stoppi. Kääriydyin peittooni ja toukkana keskityin lukemistoon, annoin uneliaisuuden tulla.Ammeen kuuraan huomenna. Tai ehkä ensi vuonna. – Minustahan on tulossa hyvä lykkäämään asioita, kehun pikkuisen.

Marilou oli hurjalla päällä, aamulla pihalla oli taas sekasotku, vielä joulukuussakin tomaatin jo väsyneestä emäkasvista roikkuvista tomaateista puolet oli pitkin maata ja mantuja, harava keskellä nurmikkoa, tuolit nurin ja piharoskapömpeli oksentanut sisältönsä matkalla kieriessään kohti tontin kulmaa.

Varustauduin erämatkaajaksi, tiukalla asenteella selkä köyryssä ja jalat vakaina painoin mäkeä ylös kohti metsää ja salia. Jokiuomassa ei edes Mariloun henkäykset häirinneet, vain virtaava sade. Pysähdyin kuvaamaan monen kuukauden kuivuuden jälkeen vihdoinkin virtaavaa jokea. Pientä iloista putousta, janottavan raikasta keskikokoista ja täytenä ryöppyävää suurinta. Nyt huomaan, etten enää voikaan laittaa tähän suoraan videota. Mutta kuvitelkaa happea täynnä olevaa ryöpsähtelyä. Onhan se virvoittavaa.

Salilla oli hiljaista. Ehkä ihmiset jäivät kotiin syömään sarvia ja juomaan kahvia, katsomaan myrskyä ikkunasta. Urheiluohjaaja jakeli korista pähkinöitä ja suklaita. Että jaksaisimme. -No, jos nyt tämän kerran, kuntoilijat kursailivat.

Ilma oli kylmentynyt kotiin kävellessä. Huolestuneet otsanrypyt kertovat jäätävästä sateesta ja vaikka kuva ei tavoita tuulta, tässäkin puhalsi aikalailla tarpeeksi.

Sain sulateltua rypyt iltaa kohti ja hiuksetkin kuivaksi ja kampaukselle. Pukeuduin fiinisti, mustaa ja trumpettihihat, sillä olimmehan menossa Zürichin oopperaan. Tytär piti tavata aukiolla joulutorilla sitä ennen. Olin ehkä minuutin etuajassa ja pakenin tuulta ja märkää joulukoristemökkiin. Ikkunaan heijastuvasta kuvasta näin föönattujen hiusteni muuttuneen harakanpesäksi.

Mukava joulutunnelmaa luova hetki maailman makuja maistellen muuttui nopeaksi haukkaisuksi ja rivakaksi siirtymiseksi oopperataloon. Vegimomot olivat kyllä maukkaita nyyttejä. Tulipa nekin testattua, katon alla, vesilätäkössä seisten.

Mitä tulee musikaalista, joka on makaaberi, mietin. Tiesin vähän juonesta, muutaman tyttären fanittaman laulukohtauksen. Ja että Sweeney Toddista, The Demon Barber of The Fleet Street on Tim Burtonin mainetta niittänyt kauhuelokuvaversio, jota tähditti Johnny Depp.

Epäilen, että yleisö oli kirjavampaa kuin muissa ensi-illoissa. Leopardipukuisen daamin perässä portaita nousi yläkatsomoon reikäfarkkuinen teepaitatyttö kangaskasseineen, vastapäisessä loosissa istuvat nuoret miehet saketeissaan ja rusetit kaulassa; he ottivat yhteiskuvia. Ja La Lupa! Zürichin ekstravagantti kypsään ikään ehtinyt laulajalady, joka loisti punaisessa tukassaan ja kulmakarvoissaan, vihreissä hulmuavissa vaatteissaan.

Siristin silmiä, kuikuilin ja etsin, sillä lavalla kuorossa oli myös Laura Missuray, Kotkan tyttöjä. Joukkokohtauksissa väkeä oli vain niin paljon, voi niitä helmoja, hattuja. Luulen valon kohdistuneen hänen kasvoihinsa, luulen tavoittaneeni sopraanon, mutta meni kyllä arvaamiseksi. Viereisellä rivillä herrasmiehellä oli oopperakiikarit. Meidän tavalliset kiikarit olisivat saattaneet herättää huomiota, sillä ne eivät olisi sopineet iltalaukkuun. Ehkä ne olisi voinut laittaa kaulaan roikkumaan ja väittää asusteeksi.

Mitäkö pidin musikaalista? Siinä on kaikki moraalisesti ja muutenkin väärin; ehkä tarinan voima perustuu katharsikseen. Toteutus oli huima! Yksinkertaisin lavastekikoin erittäin vaikuttava, isot kohtaukset erittäin hallittuja ja voimakkaita, aivan upeita laulajia, Sweeney Toddina bassobaritoni Bryn Terfel ja massiivinen orkesteri, laskujeni mukaan mukana neljä bassoa, kahdet urut ja piano. -Ja loppukaneetiksi toteaisin, että tämän jälkeisille päiville ei kannata suunnitella jauheliharuokia.

Entä ne langanpätkät? Sweeney Toddin jälkeen en enää muistanut mitä ne edes olivat. Monta asiaa tuli tehtyä. Monta jäi tälle viikolle. Alan taas pikkuhiljaa kokoilla uusia. Ehkä saan niistä kiinnikin.

En resumen: Un fin de semana del fin de año loco. Con compras de navidad, cocinar galletas de navidad, un poco trabajo, tormenta de varios días, una visita superrapida a la feria de navidad y el musical Sweeney Todd, el bárbero diabólico de la calle Fleet, el la opera de Zurich. – Ahora es el momento de tranquilizarse. O tal vez en el año próximo.

Kurzgesagt: Ein verrückte Wochenende mit viel los. Ein bisschen Arbeit,  Guetzli backen, versuchen nicht mit dem Sturm Marilue wegzufliegen, schnelle besuch in Weihnachtsmarkt (wegen Wind und Regen), schnell Geschänke jagen (Marilue ist schon wieder Schuld) und zum Schluss el Musical Sweeney Todd, The Demon Barber of The Fleet Street, im Opernhaus Zürich. Jetzt werde ich mich ausruhen. Oder vielleicht nächstes Jahr.