Advertisements

Taidekatiskassa

Zürichin päärautatieaseman hallin katosta roikkuu valtava verkkomainen asetelma. Ihmisiä purkautuu junista, raitiovaunuista. He kiiruhtavat parvina kudelman ohi, osa uiskentelee suoraan sisään, jotkut katsovat arvioivasti niskat vinossa. Kännykät käsissä rekisteröidään sen olemassaolo ja jatketaan matkaa. Saalista on jonkun verran, viritelmän keskiössä istuu, makaa ja seisoskelee toistakymmentä ihmistä. Joku nainen riehaantuu. Hän juoksee vastavoimaksi laitetun liaanimaisen, kurkumalta, neilikoilta, juustokuminalta ja pippurilta tuoksuvan puuvillasta solmitun pollarin luo ja roikkuu hetken. Toisella puolen vartioiden parivaljakko taipuu kuin aallon mukana ensin vasemmalle, sitten oikealle, nähdäkseen tilanteen, mutta ottamatta aseltakaan. Sitten liike tyyntyy. Samoin nainen.

gaia 1 laaja p

Liikettä katiskan ympärillä. Et mennäänkö katsomaan vai eikö.

 

Jos tämä olisi meri, käsin tehty taideteos olisi katiska. Tosin tästä pääsee halutessaan ulos. Mutta yhtäkaikki, se vetää puoleensa ja sisälleen. Brasilialainen taiteilija Ernesto Neto oli edellisellä käynnillään Zürichissä visioinut ja hahmotellut työn GaiaMotherTree samassa tilassa olevan brasserien lautasliinaan.

Gaia, maan personifikaatio, on kuin yksi suuri elävä olento, jonka muodostavat meret, ilmakehä, mannerlaatat, eläimet, kasvit ja pieneliöt. Sen sisällä voi ohimennessään käydä mietiskelemässä, hakemassa eneriaa, luoda ideoita, tanssia.

Kävelen teoksen ympäri, astun sen sisäänmenoaukosta ja mietin miltä tuntuisi, jos koko hökötys putoaisi niskaani. Keskiöön en mene, sillä kengät pitäisi ottaa pois. Junani on lähdössä, ei ole aikaa. Joku makaa silmät kiinni, toiset istuvat ja juttelevat hiljaa. Iloisesti juttelevia katsotaan nyrpeästi. Muistan yhtäkkiä hoitamattoman asian ja kävelen ulos kirjoittamaan sen puhelimen muistioon.

gaia 2 pollari p

Tämä lienee yksi maustepaketeista.

 

Gaia siis ei olekaan katiska, vaan äitipuu. Se on myös performanssi, taidetapahtuma, musiikkiesityksiä ja sen ympärille on nivottu myös esitelmiä. Niin ainakin luulen lukeneeni. Haluaisin istahtaa hetkeksi ja laittaa silmät kiinni, kuunnella ihmisten hyörinää. Odottaa, tulisiko jokin ajatus, saisinko Gaiassa itsestäni irti jotain, jota en muuten löytäisi. Mietin sitä, miten monta sormiparia on solminut teosta, miten se on maannut maassa kuin lysähtänyt ilmapallo, voimattomana ja sekaisena narukasana. Miten siitä on saatu näin harmoninen? Mitäköhän olikaan ajatellut tehdä lounaasi? Onkohan solmiminen aloitettu ylhäältä käsin? Kutojilla on varmaan teoria. Itselleni kaikki villapuseroa isommat työt ovat käsittämättömiä. Sitäpaitsi maha kurnii.

gaia 8 joku rentoutuu

Hän keskittyy.

 

Kurkistan Gaian reunoilla oleviin solmuruukkuihin. Niissä on multaa. Lieneekö niissä myös siemeniä? Ehkä mullassa on vahingossa mukana jotain, joka kasvaa yllätyksenä viikkojen aikana. Kuten se tomaatti, joka tuli meidän pihalle hortensian alle. Käykö Ernesto itse kastelemassa viljelyksiään? Onko Ernesto edes Sveitsissä?

 

gaia 6 sivulta p

Pieni ihminen ja Gaia

 

En pääse kovin henkisiin ajatuksiin, mutta ei se haittaa. Gaia on miellyttävä yllätys, tarpeeksi hullu ja hyvin epä-luksusmainen rahalla irtoavan luksuksen nimeen vannovassa kaupungissa. Niin, taidettahan se on, eikä taide ole luksusta. Luulisin. Tai ehkä sittenkin. Raha siihen liittyy kuitenkin. Onkohan Zürichin kaupunki ostanut teoksen? Tai joku galleria? Saiko Ernesto kertakorvauksen ja istuu nyt Bahamalla Sky Juice -drinkin kera, katselee Gaian performanssia auringon laskiessa ja miettii hyvää diiliään vai piirteleekö hän jollain toisella asemalla puhtaaseen servettiin jatkumoa Gaialle. Ehkä maan jumalattarien kumppanien, meren Pontoksen tai manalan Tartaroksen presentaatioita?

 

gaia 3 maan verso p (2)

Maan verso

 

En resumen: El artista brasileño Ernesto vino un día aquí en la estación central de Zurich. Se le ocurrió, que este espacio sería un lugar buenísimo para una obra de arte. Lo dibujó en una servilleta y ahora vemos el resultado: GaiaMotherTree.

Kurzgesagt: Der brasilianische Künstler Ernesto Neto war einmal in Zürich Hauptbahnhof und hat den Raum super für ein Kunstwerk gefunden. Die Idee hat er auf der Stelle auf eine Serviette skizziert. Jetzt, nach wochenlanger arbeit, fängt diese riesige Kunst Reuse, GaiaMotherTree, das Publikum.

 

Advertisements

6 responses

  1. Tosi kiva tarina.Hyvä Sie.Iskä

    11. heinäkuuta 2018 klo 12.09 Pala Suklaata kirjoitti:

    > suklaasyomari posted: “Zürichin päärautatieaseman hallin katosta roikkuu > valtava verkkomainen asetelma. Ihmisiä purkautuu junista, raitiovaunuista. > He kiiruhtavat parvina kudelman ohi, osa uiskentelee suoraan sisään, jotkut > katsovat arvioivasti niskat vinossa. Kännykät käsissä ” >

    Liked by 1 person

  2. Vaikuttava “katiska”! On varmaan kestänyt tovi jos toinenkin sen koostamisessa. Arvostan kovasti näitä taidepläjäyksiä, jotka tuodaan ikään kuin ihmisten iholle ja arjen keskelle.

    Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

%d bloggers like this: