Lauantai. Juna pysähtyy Zürichin pääasemalla, maan uumenissa. Paksu virta vapaasta nauttivia kiirehtii ulos. Joulutori kuuluu olevan monen päämääränä.

Juna lipuu seuraavalle asemalle. Hardbrückellä astun sillan alle, alueelle, missä ennen rakennettiin laivoja ja nykyisin käydään klubeissa, putiikeissa, kirppareilla, kulttuuritapahtumissa.

Zürich oli tänne muuttaessani vielä keskusta Limmat-joen kahden puolin. Vaihtoehtokulttuuria ja etnisiä ravintoloita oli yhdellä kadulla vähän ulompana, siellä missä prostituutio kukoistaa ja asunnot olivat halvempia.

Kaupunkiin on pulpahtanut viime vuosina ulokkeita, keskusta on syönyt vanhaa, muuntautunut uudeksi. Söpöstä vähän antiikkisesta ja konservatiivisesta pikkukaupungista yrittää kuoriutua urbaani metropoli.

Varastoralueelta näyttävässä korttelissa on sikin sokin ravintoloita, kirppareita, baareja. Junasillan holvikaaret täyttyivät jokunen vuosi sitten putiikeista. Instagram muistuttaa, että Caritaksen second hand:issä tänään Winterflomi, talvikirppari. Tässä liikkeessä pitäisi vaihtaa omistajaa designer-kappaleiden ja vintage-muodin.

Olen myöhään liikkeellä ja väsyttää. On väsyttänyt koko viikon, sen jälkeen kun nukuin 11 tuntia putkeen ja pommiin. Epäilen, että kävelen kirpparin ovesta sisään ja toisesta ulos. Että värit tanssivat silmissä ja korvissa hurisee. Että ihmiset ovat tiellä ja sisäilma tunkkaista.

Tankojen välissä on tilaa. Musiikki soi vaimeasti ja asiakkaat juttelevat myyjien kanssa, viihtyvät. Kauppaakin käydään. Näen ihanan pienen laukun, jonka pintaa peittävät sitruunankeltaiset ruusukkeet. Tarvitsen tuon ehdottomasti! En todellakaan tarvitse tuota! Mutta olisi se ollut kaunis vaikkapa lipaston päällä.

Tartun puoliväliin pohjetta ylöttyvään mekkoon ja näen itseni se päällä kesäpäivänä. Rapisevaa jazzia gramofonista, pitkät helmet, pyöreäksi taivutettu huopahattu – ja jo kaapissa olevat kengät, joita en ole käyttänyt vuosiin. Näissä menisin piknikille, levittäisin huovan nurmelle ja söisin mansikoita lautaselta, jonka ottaisin korilaukusta.

En edes kokeile mekkoa, vaan maksan mukisematta 12 frangia. Meni syteen tai saveen, tässä on toivoa kesään.

Sumu on kadonnut päästäni, nyt olo on enää tahmea. Napsin sivukujilta kuvia ja päädyn ViCAFE:n kioskiluukulle. Espresso macchiato on pieni ja vaahdon lehtikuvio kaunis. Laitan sen flamingopöydälle pienellä pihalla. En kerro kotona Aldolle, että tässä kahvilassa on paahdetaan itse pavut, jotka tulevat kaikista muista maista paitsi Costa Ricasta. Minkäs sille voi, ajattelen ja kippaan kahvin kurkkuun. Espresso pysäyttää hengityksen maitovaahdosta huolimatta. Zürichin tujuin kofeiiniannos.

Näen iltapäivän lupaavana ja katselen ympärilleni virkeänä. Päätän hakea vielä toiselta puolen kaupunkia Einsiedelnissä valettuja kynttilöitä, ne nimittäin ovat vielä sellaisia valuvia, jotka koristelevat kynttilänjalan ja jonka steariinisuutta kausittain rakastan ja vähän sen jälkeen pidän suttuisena.

Kotona ripustan mekkoni hengariin. Laitan Nina Simonen soimaan ja sytytän kynttilät. Ne einsiedelniläiset, kaikki erivärisiä.

En resumen: En la parte Oeste de Zurich casi se me sierra la garganta por culpa de un espresso macchiato – el más fuerte de mi vida. Y hecho de granos de varios países, de los cuales ningúno era Costa Rica. Por ahí cerca encontré además del kiosko-café, un mercado de pulgas y un vestido del pasado – para el futuro.

Kurzgesagt: In Zürich West habe ich einen Espresso Macchiato getrunken, der auch die Toten aufwachen würde. Und in einem Winterflomi einen Kleid aus der Vergangenheit für die Zukunft gefunden.