Klöntalersee, Klönlaaksonjärvi. Siinä vastaus kysymykseen, että mihin ihmeeseen mennä. Aldo on nimittäin 1500 metrin korkeudesta, minä meren pinnan tasolta ja silloin noin 850 m on täydellinen ratkaisu. Olimmehan juuri tänä päivänä olleet 10 000 päivää yhdessä. Tai ainakin tunteneet toisemme.

Minä en päiviä ollut laskenut, vaan Aldo, hän kiinnittää huomiota lukuihin ja hetkiin. Minäkin hetkiin. 10 000 kuulostaa kunnioitettavalta; vuodet kyllä tiedostan.

Suunnittelu nikotteli, oli liian kuuma ajatella. Yksi järvi turhan ylhäällä, toinen kaukana, patikointi avoimella vuorella paahteessa ei houkutellut ja monimutkainen matka väsytti jo pelkästään tietokoneen ruudulla. Päässä surisi perhoset ja paniikinomainen tarve lähteä lämmöstä jonnekin kasvoi. Niin ja olihan se se päivä, jota koko perhe halusi jotenkin juhlistaa.

Sitten löytyi Klöntalersee. Olimme olleet siellä joskus 10 000 päivän alkuvaiheessa. Muistin kylmän laakson, jossa aurinko katosi varhain. Jyrkät seinät, pitkulainen järvi. Kapea, paikoittain yhden auton mentävä tie, yhdellä puolella järveä.

Paikalta löytyikin vihreä laakso, opaalinvärinen vesi kimmeltävänä. Olimme silti hieman skeptisiä. Epäilimme kuumuuden ylettävän tännekin. Polku alkoi metsätienä, siis tylsähkönä. Järveä reunusti ruohokenttä, täynnä kesäpäivän viettäjiä.

Mutta puut suojasivat kulkua, tie pieneni, muuttui poluksi, varrelle ilmestyi kyltti “varokaa putoavia järkäleitä!” ja ilmeemme kirkastuivat. “Täällä tuoksuu Costa Rica!” sanoi tytär. Sademetsä. Ylempänä hän totesi: “Tämä on kuin Suomessa!” Mustikoita, sammalta, havupuita, metsäkukkia.

Ensimmäisellä putouksella olimme ilahtuneita, seuraavalla todella vaikuttuneita. Näitä emme olleet odottaneet, varsinkaan trooppisessa mittakaavassa. Vesi pärskyi kasvoille ja se tuntui ihanalta.

Polulla viileni ja metsää oli kaatunut kuin hammastikkuja. Runnottu, kohoileva metsämaa olikin monta metriä paksu lumivyöry, jonka päälle oli tullut maavyöry. 850 metrissä lunta! Kesäkuussa! Työnsin sormen lumeen, annoin kylmän levitä koko kämmeneen. Vyöryjä tuli vastaan vielä kaksi. Ei ihme, että järvessä vesi oli korkealla. Lunta riittää sulamaan vielä pitkäksi aikaa, vaikka lämpötila huitelee kolmessakymmenessä.

Pidämme lounaspaussin aivan rannan tuntumassa. Eväät oli kasattu huitaisemalla, mutta maistuivat tietenkin mahtavalta uinnin jälkeen. Aldon myttyyn lasketulle paidalle laskeutui hyönteinen, ressukka, varmaan luuli olevansa valtavassa keltaisessa kukassa ja jäi siihen istumaan, kunnes jatkoimme matkaa.

Toisessa päässä järveä alkoi silmissä siinnellä jäätelö, mutta suunniteltu pysähdyspaikka oli kiinni. Puolen kilometrin päästä löytyi toinen. Saimme jätskit, katselimme kuinka lehmät tarpoivat järvessä maha vettä viistäen ja suunnittelimme paluumatkaa postibussilla järven toiseen päähän. Jätski ja nesteytys kuitenkin toimi ja lähdimme tarpomaan polkua takaisin.

Mies koiran kanssa kysyi, olemmeko menossa rinnettä ylös vai järvenmyötäisesti. “Olkaa tosi varovaisia, sain melkein järkäleen päähäni!” Mies vaikutti oikeasti järkyttyneeltä. Varoituskyltti oli polulla siis syystä. Ehkä siksi olimme takaisin murto-osassa menomatkasta. Ja taas valmiita uimaan.

En resumen: Cuando el es de 1500 metros y ella de 0 metros, es apropiado celebrar los 10 000 días desde que se conocieron en 850 metros. O sea, en Klöntalersee. Un caminito no tan largo, pero con soprpresas. Agua verde, cataratas, nieve, avalanchas.

Kurzgesagt: Wenn er aus 1500 m ü.M. ist und sie aus 0 m ü.M., ist es passend in 850 m ü.M. die 10 000 zusammen verbrachten Tagen zu feiern. Also, am Klöntalersee. Eine kleine Wanderung, eigentlich Spaziergang, aber mit Überraschungen. Grünes Wasser, Schnee, Wasserfälle, Erdrutsche, kleine Lawinen vom Frühling.