Mummon tekemät marmeladit, sokeriset, vähän muotopuolet ja tädin tehtailemat marsipaanit olivat lapsuuden jouluherkkujen listan kärjessä. Niitä ei syöty monta, mutta ne olivat joulun mausteita, ne tekivät juhlasta oikean tuntuisen.

Kirja-suklaa -kombinaatio oli askel eteenpäin nautintojen tiellä. Se oli varmaankin sitä vaihetta, kun olin alkanut imuroida kirjaston hyllyjen sisältöä aina vain kiihtyvällä tahdilla. Rento asento tuolissa, oma laatikko konvehteja ja mukaansa vievä paksu kirja (koko oli tärkeä tekijä, ettei lopu liian nopeasti) – ja olin siirtynyt toiseen todellisuuteen.

Viime vuosina olen alkanut jemmata kaappiin astioiden taakse ja väliin sieltä täältä hankkimiani herkkuja ja olen aina yhtä yllättynyt siitä älyttömästä määrästä, joksi kätköni osoittautuu. “Älä osta liikaa!” olin kirjannut tälle vuodelle joulutarpeet -listaani. “Vähempikin riittää”. Pandemiakin on rajoittanut; tyydyn lähikauppojen tarjontaan.

Pieni paniikki oli iskeä, kun huomasin, ettei ruokakaupassa viikkoa ennen joulua enää ollutkaan konvehteja läjäpäin. Vain muutama hassu laatikko. Sesonki tuppaa loppumaan ennen juhlapäiviä. Joulu pannaan pakettiin uuden vuoden tieltä. Heräävässä hädässä tarrasin tuntemattomaan Wieboldin laatikkoon, tryffelitähtiin. Sen perinteinen kansi tähtineen ja kuusenoksineen vetosi. “Taianomainen joulu” kuulosti myös hyvältä, olen sen kannalla. Mutta tryffelit, vaikkakin perinteisellä reseptillä tehtyjä ja perhefirma, ovat saksalaisia, mikä on Sveitsissä synti, varsinkin, kun Lindtin tehdas katselee meitä toiselta puolen järveä. Wiebold tuntui kuitenkin kotoisammalta. Minkäs teet.

Konvehtien lisäksi haluan aina vähän marsipaania. Ja niissäkin luotan taattuun saksalaiseen ja tietenkin lübeckiläiseen laatuun. Vähän, mutta herkkua. Rapsahtava, ohut suklaakuori ja pehmeää marsipaania, ihan sitä perusjuttua, ilman kommervenkkejä.

Maanläheisyys on tänä jouluna muutenkin se juttu. Jos koko joulu on rajoituksineen XS-kokoa, niin kouhaamisen ja vouhaamisen vähentäminen on tuonut lähemmäs perinteitä. Siksi tarrasin pussiin joulukuusen suklaita. Varsinkin vihreät kävyt ovat niin antiikkista muistoissani, että haluan niitä kuuseemme.

Koska Wieboldista ei ole aiempia kokemuksia, viime hädässä vedin varman päälle ja ostin vielä lempitryffeleitäni toisesta kylän ruokakaupasta. Tartufi nocciolati on puhdas, samettisen pehmeä elämys.

Tässä vaiheessa alkoi selvästi linja pettää. Että jos sittenkin varalta. Ettei lopu kesken. Että on tarpeeksi. Ettei tunnu kitsastelulta. Kävin kaupungissa muissa asioissa ja kiireessäkin löytyi hetki käydä suklaaliikkeessä. Tietenkin Läderachilla, jonka herkut ovat ylivoimiaisia (nyt hyllyillä oli kyllä myös jotain kummallisia popcorn-suklaa-juttuja. Läderachille sanoisin, että popcornit kuuluu elokuvateatteriin, ei suklaakauppaan!). Kauniit sesonkiherkut olivat jo lähes loppu, mutta tartuin muutamaan erivärisiin metallipapereihin käärittyihin tähtisuklaisiin, joiden sisällöstä en tiedä, mutta uskon niihin. Ne tulevat koristeeksi jouluaperolle, jonka teemme alapihalla ulkotakan ääressä.

Ja sutjakkaasti sujahti käsi vielä Florentiner-pussukalle. Krokanttisuklaat ovat huonohampaisen kauhu, mutta näissä on vain pientä sitkeyttä, juuri sopivan paksu suklaapohja, eikä sokeroitu hedelmä torpedoi suklaaelämystä. I-i-ha-naa! Ei ehkä mikään joulusuklaa, mutta tekee omasta herkkupöydästäni täydellisen.

Sillä erityisesti tänä vuonna panostan joulun tunnelmaan. Varmistan, että tunnen sen. Tarvitsemme vyllinkiä pitämään tautisen maailman loitolla, edes hetken. Ja perinteet, ne kertovat siitä, että ennenkin on voitettu vaikeita aikoja. Ketju ei ole katkennut, eikä katkea nytkään.

En resumen: Esta Navidad es de modo XS, pero no del atmósfera. Y para asegurar, que de veras me sienta la Navidad, necesito reservas de chocolate, especialmente de trufas y mazapan. En el momento que empiezo a pensar en la pandemia: chocolate a la boca. Y se vuelve la Navidad.

Kurzgesagt: Dieses Weihnachten ist der Grösse XS. Deswegen muss ich das Weihnachtsgefühl mit genügenden Schoggireserven absichern, speziell mit Trüffeln und Marzipan. Immer wenn ich plötzlich wieder an Pandemie denke: Schoggi in den Mund. Und Weihnachten ist zurück.