Täällä on siis pakkailut meneillään, Helsingin matkamessut odottaa. Jos olet hoodeilla ja Sveitsi kiinnostaa, paikalla on myös Suomen Sveitsin Ystävät ja minä myös, lauantaina kahteen asti.
Viikonloppuna kävin hakemassa tuoretta tuntumaa alppimaisemiin, että on mitä kertoa. Zürichin lähellä Walenseen yläpuolella on meidän perinteinen uudenvuodenretkipaikka, reitti on lyhyt ja mahtuu hyvin yhteen iltapäivään. Vuodenvaihteessa oli vain niin surkeat kelit, että lykättiin hommaa parilla viikolla.
Tästä on blogissa ollut aiemminkin puhetta, mutta edellisiin reissuihin verrattuna nyt oli kyllä tungosta, siis parkkipaikkateknisesti. Jo alhaalla Weesenissä, ennen mutkittelevaa nousua ylös Arvenbüeliin, oli parkkikyltit punaisina, kaikki täynnä. Otettiin riski, mutta Amdenissa tuli stoppi, auto piti jättää sinne. Matkaa oli vielä viitisen kilometriä ja bussipysäkillä porukkaa ainakin kahden lastin verran suksineen ja kelkkoineen plus lumikenkineen. Moni tuntui ihmettelevän, ettei busseja ole tiheämmässä tahdissa, kun keli oli upea pitkän surkean jakson jälkeen. Tuskin tuli yllätyksenä, että kaikki halusivat lumeen ja aurinkoon.
Joka tapauksessa ylös lähtöpisteeseen päästiin ihan sutjakkaasti ja ilmeisesti busseja lisättiin, takaisin tullessa niitä kulki jo tuplamäärä normaaliaikatauluun verrattuna.
Lumi narskui jalkojen alla ja kuten monesti ekoilla talvipatikoilla, vaatetta oli ihan liikaa. Pilvisessä ja sumuisessa säässä Zürichissä tarvitaan enemmän lämmikettä kuin auringossa vuorilla taivaltaessa. Toppahousut voi todellakin jättää kotiin, ohuita voi kyllä olla pari kerrosta. Takki lensi lanteille kädenkäänteessä ja lopulta olin välikerros auki ja silti selkä märkänä.
Lunta on tullut aika lailla ja lämpötilojen vaihtelut nostivat heti lumivyöryriskin tappiin. Tällä reitillä ei ole isoja seinämiä vieressä, mutta lumikenkäilijöitä varoteltiin matkan varrella.
Yleensä tykkään rengasreiteistä, mutta tämä eestaas polku on niin kaunis, molempiin suuntiin, ettei haittaa. Päätepiste ylhäällä on risti, jonka luota näkyy alas Toggenburgin alueelle. Säntisin vuori on vasemmalla ja kuulut Churfirstenin huiput oikealla. Yhdelle näistä, Selunille, kipaistiin aikamoisella kiireellä kesällä.
Yleensä olen hurjan nälkäinen retkillä, nyt pistelin lempiyhdistelmääni, Tartex-suolakurkkuleipiä, vähän puolipakolla, mutta kahvi ja kaakku houkutteli. Vorder Höhissä on kesällä lehmiä ja jonkinlainen vaja tai tallirakennus oli valjastettu talveksi meidän kaksijalkaisten käyttöön. Moottorikelkalla oli roudattu juomista, kahvista viiniin, aprikoosikakkua, mantelisarvia, makkaroita ja juustoja nälkäisille. Sisällä oli vain myynti, ulkona auringossa istumapaikat.
Vorder Höhi on sola, joten viima on lähes aina aikamoinen. Moni näytti hytisevän auringosta huolimatta. Takaisin lähdettiin sutjakkaasti heti kahvin jälkeen. Säteet lämmittivät kävellessä, alamäki tuntui mukavalta ja ne valkoiset huiput; aina niin uhkeita.
Tähän jäi auto. The car had to stay in Amden.Lunta, aurinkoa ja vuoria. Snow, sun and mountains.Tästä lähdettiin kesällä talon takaa vasemmalle, nyt suoraan eteenpäin. This was the turning point in summer, went left instead of climbing up. Lumivyöryjen mahdollisuus, josta tästä lähtisi lumikenkäillen eteenpäin. Avalanche risk.Oikealla Selunin huippu, sinne kivuttiin vastakkaiselta suunnalta kesällä. Peak of Selun on the right, that´s where we climbed in summer.Lipun voisi ehkä vaihtaa. New flag might be good.Sisältä saa sapuskaa. If you are hungry, there´s cake, cheese and sausages inside.Aprikoosikakkua ja -sori- karmeaa kahvia. Apricot cake was good, but the coffee pretty awful. Sitten takaisin. Then back.Iglu.
Puskettiin sumun läpi huurteiselle köysirata-asemalle, toiveissa aurinkoa ja edes pikkuisen lunta. Kovin suuret odotukset eivät olleet, sillä selvää on, että tänä vuonna talvi on vuorillakin xs kokoa tai peräti olematon.
Stöckalpin hissi lipui vihreiden rinteiden yllä; keskellä mutkitteli valkoinen luiru, jota myös laskettelumäeksi kutsutaan. Se oli kuitenkin vain surkea jäänne jostain menneiden aikojen vauhdin hurmasta.
Ylhäällä piristyi sekä talvi että mieli; aurinko kimmelsi ja herttinen, kukkulat olivat pyöreitä ja valkoisia. Etelärinteissä paistoi sisäkumi eli ruoho ja talvipatikkapolku oli paikoittain niin huonossa hapessa, että kenkä upposi mutaiseen vesilöllöön. Silti suurimman osan matkaa alla narskui lumi.
Aurinko porotti ihanasti ja sormeen porautui ensimmäinen rusketusraita sormuksen ympärille, huolimatta aurinkorasvasta. Sen olen oppinut; talvella hanskoitta kulkiessa on syytä lotrata suojavoidetta. Täysin palovammoitta en silti selvinnyt, sillä uusi vesipullo, joka on myös termari, oli yllättävän tehokas ja poltin kielen siemaistessani suun täyteen kostuketta.
Tammikuu näkyi iltapäivässä varhain laskeutuvasta varjosta. Pilkkijöitä se ei näyttänyt häiritsevän, minua sen sijaan alkoi syysvehkeissä paleltaa, vaikka tarvottiin koko ajan rivakasti eteenpäin.
Alhaalla laaksossa oli vieläkin viileämpi, ehkä joesta hönkäävän kosteuden takia. Silti sen vierustalla oli maasta pukertanut joukko leskenlehtiä. Vuoden ensimmäiset.
Yhtä sumua. Foggyon the way.Sumu jäi alas ja ollaan huurrerajalla. We left the fog behind and are there, where white frost covers the grass.Talviurheilurinne. Slope for wintersports.Tämä on jo lupaavaa. This is promising.Ylhäällä Melchseen asemalla. Up by the Melchsee cablecar station.Hissi vetää suksiporukkaa kohti rinnettä. A lift pulls the skiers etc towards the slopes.Tyytyväistä porukkaa. Very happy to be here.Talvipolku on osittain märkä. A bit wet this winterhiking path.Maistuisko sullekin? Kuivamakkaraa särpimeksi. Would you like some?Bündner Gerstensuppe eli Graubündenin ohrakeittoa nakeilla. Soup from Graubünden with sausages.Pilkkijät Melchseellä. Icefishing on the lake Melch.Täyttää hoipakkaa tunnelin läpi vanhalta hissiasemalta uudelle. Through a tunnel from the old cablecar station to the new one.Sehän on leskenlehti. One of the first Spring flowers.
En resumen: tuvimos que subir a 1900 metros, para encontrar el invierno, pero valia la pena.
Kurzgesagt: wir mussten bis 1900 m steigen um den Winter zu finden, aber es hat sich gelohnt.
Tähän asti on mennyt ihmisten välttelyn suhteen todella hyvin. Olen onnistunut valitsemaan lähes täydellisiä retkipaikkoja, joten kerrankos sitä sitten erehtyy.
Lauantai on yleensä se parempi päivä viikonlopusta. Osa väestöstä juoksentelee kaupungilla, toreilla ja turuilla, joten luonnossa on tilaa. Sunnuntaina tiet täyttyvät varsinkin iltaa kohti, kun kaikki, sekä päiväreissulaiset että viikonlopun viettäjät palaavat kotiin.
Wildhaus on itä-Sveitsissä, lähellä ja kivaa seutua. Ja viime lauantaina tosi kaunista – sekä ihan hirveää.
Samaan paikkaan oli ilmeisesti päättänyt lähteä koko Zürichin kantoni, ajattelin. Myöhemmin selvisi, että sen lisäksi myös kaikki saksalaiset. Sveitsi vetää, kun naapureilla on paikat kiinni.
Kotoa lähdettiin sumussa. The morning started foggy.Aurinko on löytynyt. We found the sun.Autojen rivi on kuin helminauha. It´s not a pearl string, but parked cars. Tämmöinen patikkapolku hissille. Hiking towardsthe lifts.Jo aika lähellä hissiä. Pretty promising, lift nearby.
Lähdettiin matkaan suht ajoissa, joka oli lopulta liian myöhään, koska ensimmäinen, toinen ja kolmas parkkipaikka olivat täynnä. Neljä avutonta liikenteenohjaajaa seisoskeli ja katseli virtaa. Juu, ajakaa vain pitemmälle. Minne? Laakson päähän? Mieluiten Itävaltaan? Hornankuuseen?
Kulkupelille löytyi lokonen äärimmäisestä rivistä. Ne ressukat, jotka tulivat perässä, joutuivat peruuttamaan takaisin jonossa ja pysäköimään kenties seuraavaan kylään – tai kyllästyivät ja lähtivät kotiin.
Patikointi alkoi siis jo laaksosta. Tallasin autojonon vieressä jäistä tietä, koska pelto upotti polveen. Vasta puolisen kilometriä myöhemmin hoksasin, että autojonon ja parkissa olevien toiselta puolen löytyi talvikävelytie. Kuvittelin sen olevan hiihtäjille, luistelijoille siis, ja kaiken ärtymyksen sivussa kärsin tajuttomista tunnontuskista tuhotessani latua kenkä upoksissa.
Köysiradan lippujonossa helpotti hieman. Vain muutama edessä ja minuuteissa istuttiin hississä menossa ylöspäin.
Ylhällä avautui hulabaloo, joka juhli endemiaa pandemian sijaan. Maskeja ei käyttänyt kukaan – paitsi rinneravintolan vessassa – ja surpussa höngittiin minne sattuu.
Patikkapolulla sydämellinen vastaanotto. Heartwarming hikingpath.Kannatti sittenkin hikoilla parkkijonossa. It might have been worth while sweating in the parking line.
Katsoin kelloa huolestuneena, koska patikkareitti oli arvioitu paussitta neljäksi tunniksi. Enää ei ollut aikaa näin pitkään. Urheilukello kai aavisti jo valmiiksi hermostuneen tilan ja ryppyili. Tai sitten vain täpinöissäni ja tajuttomassa auringossa painelin liian nopeasti, hitaasti, pyyhkäisin väärin, huidoin ja sohin ja kulutin seuraavat kallisarvoiset minuutit yleissähläämiseen.
Reitin pää oli siis kateissa sekä ruudulla, että käytännössä. Jo aiemmin olen huomannut, että näillä seuduilla kyltteihin panostetaan mahdollisimman vähän. Että kyllä ne löytää, jos haluaa. Ihmismassassa ei näkynyt mitään osviittaa kävelyreittiin, mutta pari kävelijää tuli yhdeltä suunnalta, joten sinne. Siis väärään suuntaan. Paluu takaisin.
Pienen pieni Winterwanderwege – viitta löytyi köysiratajonon ja muiden massojen massojen takaa. Samalla kun vierestä suihkasi T-hississä mukavasti matkaavia laskettelijoita, me tallaajat hikoilimme ylämäessä pöperöisessä lumessa.
Pullo tyhjäksi heti alussa. The bottoms up already in the beginning.Varjoa ja aurinkoa. Shadow and sun.
Muutama sata metriä eteenpäin stressi oli mennyttä, pulssi nakutti tiukasti muuten vain, sellaisella terveellä tavalla. Metsässä käveli pari muuta, lumi kimmelsi, aurinko lämmitti kasvoja ja alhaalla lelluva sumu näytti täältä käsin pumpulikerrokselta.
Kellon GPX:ät olivat ihan pielessä, mutta matkalta löytyi pari selventävää karttaa. Reitin suoran osuuden jälkeen edessä oli ikäänkuin kolme erillistä silmukkaa tai rengasta ja päätettiin koukata ensin vasemmalta, tullessa oikealta. Viimeisen paikkeilla oli selvää, ettei päivää enää riittänyt kahden tunnin lisäsilmukkaan. Hiukan otti aivoon, sillä paljon ei puuttunut, mutta viimeiseen hissiin oli ehdittävä ja sapuskapaussikin pidettävä.
Pikkuruisia lumivyöryjä. Small avalaches. Ylös ja alas. Up and down.Lumikenkäilijöitä liikkeellä. Snowshoers on the way.Tässä on pätsi. Ei tuulta, kovasti aurinkoa. A lot sun, no wind.Toisen puolen huippuset. The peaks on the other side.
Kiivettiin korkeimmalle kohdalle ja vetäistiin jumppamatto pyrstön alle, ihan vain polun reunaan, koska sivussa upotti. Edessä oli särmäinen vuori, aurinko porotti päin pärstää, joten mikäpä tässä. “En tiedä pitäisikö sanoa, mutta tuolla edessä rakennusten luona on ihana penkki” tiedotti ohikulkeva neropatti. Siis ei pelkästään istumapaikka, vaan myös wunderschön.
Natustin viimeiset patikoitsijan piparkakut, jalan muotoiset, luonnollisesti. Täällä vallitsi rauha. Ja oikeastaan reitti oli yksi parhaista. Tarpeeksi pituuttakin, jos siis olisi ollut aikaa.
Alppitila lumen ympäröimänä. An alpine farmhouse surrounded by snow.Ihanteellista. Idyllic.Leiri seuraavalle nyppylälle. On the left is our snackspot. Minä ja karmea nälkä. Me, very hungry.Patikkapiparit. Hikers cookies.
Paluumatkalla reitti oli varjoisa ja sinisessä tuli viileä. Hissien luona lähenevä ilta näkyi seudun rauhoittumisena. Päätettiin napata lähtiäisiksi kioskikuppilasta kahvit. Ihmisenä olen selvästikin huonoa materiaalia; en opi kokemastani. Vuoden toinen kahvi kodin ulkopuolella ja linja jatkuu pulverina. En sanoisi, että se oli pahaa, mutta ehdottoman mitätöntä. Ensi kerralla ne omat sumpit mukaan.
Laaksossa autojen helminauha oli alkanut liikkua. Costaricalainen kovapää päätti mennä sieltä, missä on tilaa eli pellon poikki. Kilometri umpihangessa polvea myöten on omiaan tiristämään loputkin mehut ihmisestä.
Takaisin varjossa. Back in the shadow.Säntishän se siellä. That´s Säntis.Huono kahvi nro 2. This years 2. bad coffee.Laskettelijatkin menossa kohti laaksoa. The skiers also going towards the valley.Hissillä alas. Down with the lift.Kuu Wildhausin yllä. The moon over Wildhaus.
Kintut pääsivät lepoasentoon välittömästi, eikä autosta tarvinnut liikahtaa minnekään ylimääräistä tuntia myöten. Mateleva ruuhka nimittäin alkoi parkkipaikalta ja jatkui seuraavat 30 kilometriä. Jottei olisi niin ottanut päähän, järjesti luonto upean auringonlaskun. Shown loppuhuipennuksena sujahdimme pilkkopimeässä paksuun sumukerrokseen.
Seuraavakin päivä oli vuorilla täydellinen. Annoin olla. Juoksin kotiseudulla kevyesti lumettomilla, mutta kauniin huurteisilla metsäteillä puron vartta, enkä todellakaan tuntenut sen kummempaa retkitarvetta. Hyvin harvinaista, joten kirjattakoon se muistiin.
Ajetaan kohti auringonlaskua. Ja sumua. Driving towards sunset. And the fog.
En resumen: Creí que eramos yo y el cantón Zurich completo en las montañas de Wildhaus, pero en total por ahí andaba además todo Alemania.
Kurzgesagt: Ich dachte alle aus Kanton Zürich waren in Wildhaus am Samstag, aber zum Schluss war da auch das ganze Deutschland.
Tänään Sveitsissä herättiin koko maassa pakkaslukemiin tai no, jossain taisi olla lähellä nollaa, mutta kuitenkin. Itäisessä osassa oli miinusasteita melkein 30. Tuntuu käsittämättömältä, että viikko sitten Zürichiin tupsahti välikevät aurinkoineen, lämpöineen ja kukkineen.
Tietenkin siitä nautittiin, mutta silti. Tuli olo, että ei, haluan talven. Zürichin ympäristössä lähes kaikki talvipatikkapolut olivat palanneet takaisin kesämuottiin, siis lumettomiksi, mutta en silti olisi jaksanut matkustaa päiväreissua varten kovin kauas tai ylös.
Lumirajan piti pyyhkiä jossain parin kilometrin korkeudessa, silti Zürichinjärvestä seuraavan, Walenseen yläpuolella 1200 m:stä löytyi auki oleva talvipatikkareitti. Ei lumivyöryvaaraa tai muita häiritseviä tekijöitä. Vain märkä, huomautettiin sivustolla.
Alhaalta katsottuna tilanne ei näyttänyt kovin talviselta. Yhtä vihreää seepraa koko vuoristo. Jalkaan vetäisin kesäkakauden vaelluskengät, koska epäilin varpaille tulevan joka tapauksessa hikiset olosuhteet.
Ylös Arvenbüeliin asti oli puhdasta asvalttia, parkkipaikalla tilaa ja rinteessä laskettelijoita, joten kaikki hyvin. Patikkareitti ei ole kovin pitkä ja eestaas-polku, mutta kelpaa sunnuntain hikilenkiksi.
Lunta oli alun keväisen osuuden jälkeen enemmän kuin olin odottanut, edessä valkoista polkua ylös asti. Pöperöistä kylläkin ja reitti oli pudotettu ylärinteeltä siihen, missä edellisvuonna kulkivat vain lumikenkäilijät. Sääoloista johtuen, sillä ylempänä oli suurelta osin vihreää.
Kohti Vorher Höhin huippua kuljettiin teepaidoissa, välikerroksen hihat ylhäällä, punakoina ja hikisinä. Alaspäin tulevat näyttivät palaavan naparetkeltä, huivit tiukasti kaulan ympärillä, pipot, huput, aurinkolasit, kaikki paikoillaan. Me vasta liikkeelle lähteneet, viattomat, emme tienneet ylhäällä puhaltavasta puhurista. Myöhemmin etsin mainintoja Föhn-myrskystä tai muusta tiukasta tuulesta, enkä löytänyt mitään. Silti laella oli seisottava jalat harallaan ja puhelimesta pidettävä kiinni kaikin sormin (siksi yksi myös kuvassa), jottei olisi päädytty alas laaksoon lento-oravan lailla.
Onneksi eväspaussille oli lato ja sen edessä puolittainen kieppi, jonne sujahtaa tyyneen ruokailemaan. Vieressä oli myös penkki linnunpöntöllä, mutta istumaosio oli kärsinyt talvesta.
Aurinko otti ja meni pilveen ja istuessa tuli kylmä kaiken hikoilun jälkeen. Alpin latokuppilasta olisi varmaan saanut kahvia, jota kaipasin, sillä termari jäi täyttämättä ennen lähtöä (äkkipäätös, näets). Silti tuuliset olosuhteet pakottivat paluureitille.
Alamäessä nähtiin erilaisia selviytymistyylejä, yksi veti sivuttain tampaten, toinen töpötteli, kunnes liukui ja oli levitä, otti pari suurta vauhtiaskelta ja joutui juoksemaan loput, kiljuntaa, oho-hups-tilanteita, voimakasta sivuhorjuntaa ja annas-kun-autan-tarjouksia. Itse jouduin turvautumaan uuteen oikea-jalka-johtaa-polvi-koukussa-systeemiin ja vasen oli sivuttain jarruna. Tasapaino pysyi loistavasti, mutta vastaantulija huusi, että hän kyllä väistää polulta hypäten, jos vauhti kasvaa liikaa.
Kahvia saatiin ihan lopussa rinteessä lumirajalla jököttävästä vaunusta. Ei ehkä esteettisin paikka, litslätsmärkää, mutta katseen voi luoda vuoristoon. Itse sumppi oli pahinta ikinä, pikakahvia pulverista ja suolaiset 4 frangia. Mutta lämmintä. Ja seuraavalle lähdölle tulee taatusti mukaan oma termari.
Pilvistä voi aavistaa, että ylhäällä kävi puhuri. The clouds look like there could be some heavy wind.Seepramaisema ei lupaa lumisia olosuhteita. Zebra-hill look doesn´t really promise a real winterhike.Hissi toimii, samoin rinneravintola. The lift is working, as well as the sloperestaurant.Ketä lienevät Figaro, Boy ja Protz? Ehkä täällä kesällä laiduntavat lehmät? So, who are Figaro, Boy and Protz? The cows who pasture here in summer?Lämpö on puhaltanut ylempänä. Warm weather has melted the snow in upper hillside.Ihan hyväksyttävät talviolosuhteet. Pretty good winterconditions.Hei mutta tuollahan on elämää! There´s something happening up there!Reitti vaikuttaa tasaiselta, pelkkää hämäystä. The route looks flat, it´s not.Tästä suunnasta Säntis vaikuttaa pieneltä ja viattomalta. From here Säntis doesn´t look so intimidating.Churfirsten ja lumikökkeröt. Churfirsten and the snowformations.Hänkin yrittää kestää pystyssä tuulessa. He also tries to stand straight in the wind.Ihan ollaan tuulitukkia. Almost gone with the wind.Lounas näkymällä. Metallinen viittapylväs heiluu uhkaavasti tuulessa. Lunch with a view. The metall signpole wings terribly in the wind.Pakko pistää pää pakettiin, hetkisen kuluttua lisään pipon. Gotta hide the head and after a while, need also a beanie.Paluu puolipilvisessä ilta-auringossa. Back in partly sunny evening. Lopussa seisoo (paha) kahvi. Ja suklaa. In the end there´s (bad) coffee.And chocolate.
En resumen: De pronto vino casi la primavera y la nieve se derritió hasta en los montes cercanos. Pero en Arvenbüel pudimos hacer un caminito en la nieve en condiciones bastante invernales. Buena vuelta, café horroroso.
Kurzgesagt: Wir hatten plötzlich fast Frühling und der Schnee ist in den nahen Bergen verschwunden. Aber in Arvebüel konnten wir doch eine Winterwanderung machen. Ein schöner Rundgang, mit schrecklichem Kaffee.
Kävi sitten niin, että urheilukellon säädöt ja muut muuttuivat. Ja vaikka seurasin ohjeita vanhan romuni antamissa puitteissa, kaikki reitit – paitsi yksi mitäänsanomaton – katosivat. Eivät vain tietokoneelta, vaan myös kellosta.
Joten sillä hetkellä, kun huomasin haluavani talvipolulle, piti alka haravoida netistä uusia reittejä.
Zürichin lähiseuduilla ei ole vielä näillä lumilla kovin monta merkittyä talvipatikkapolkua, jonne pääsisi myös ilman hissiä tai vuoristojunaa. Lumettomia tai jäisiä on toki, mutta halusin kunnon hankeen ja aurinkoon.
Just niinkuin odotin! Just what I expected.Aivan ihanaa! Just wonderful!
Glarusin Weissenberge on aurinkoista seutua ja polku lyhyehkö, mutta koska olin testaamassa uuden uutukaisia talvipatikkakenkiä, oli hakusessa keskivertoreitti. Sitäpaitsi kauden ensimmäisellä tärkeintä on lumi, aurinko ja eväät.
Kuplahississä pakkastuuli pyyhki ilmaa koronasta vapaaksi. Räppänättömään aparaattiin oli porattu tai muuten lävistetty soikeita reikiä. Selvästikin tarve pyhittää keinot. Jäätyminen on parempi vaihtoehto kuin sakea kertaalleen hengitetty ilma. Noin niinkuin normaaliaikoinakin.
Pientä ekstaasitunnetta alkoi pulputa, kun näin sinisen taivaan ja valkoiset huiput. Lumi narskui jalkojen alla. Kengät olivat taatusti puolta kevyemmät kuin tavalliset vaelluskengät eli ihanat ja pehmeät, plus lämpimät.
Huomaan ajatelleeni kenkäasiaa aikalailla, sen sijaan viime aikoina panostaminen tyyliin on selvästikin menneiden talvien lumia. Listoille tuli: 1)Peiliin saa katsoa ennen lähtöä 2)Ekologisuuteen voi myös kuulua garderoobin uudistaminen, erityisesti kun ne alkavat levitä käsiin ts. vuosia on kerääntynyt 20. 3)Parturoi mies.
Tässä ei sanat riitä. No words to describe.Tossua toisen eteen. Off we go!Muutamat jääpuikot. Some icicles.
Heti polun alkupäässä oli naulakossa liukureita, vieressä mäki. “Palautathan liukurin tähän käytön jälkeen.” Nyökyttelin hyväksyvästi, täällä on ajateltu asiaa, ei haittaa vaikkei olisi omia lumileluja mukana. Polulla oli penkkejä tiheässä, jotta tallaaja voi hetkeksi istahtaa jäädyttämään kankkunsa. Kunhan ensin lapioi lumet tieltä.
Keräilee huttua taivaalle. Some layers coming up in the sky.Lounaslaavu näkymällä. Almost hutlike lean-to with a view.Suojaisaa on. Very comfy.
Tänne tullaan kelkkailemaan ja ohi suihkasi perheitä kohti alamäkeä. Me nousimme ylemmäs ja aurinko dippasi pilveen. Samalla hetkellä maisema muuttui valkoisen ja vihertävän sinisestä mustavalkoiseksi. Valo tuntui loppuvan, silti oli pakko pitää aurinkolasit päässä. Ärisin, en lasien vuoksi, vaan siksi, että päivän piti olla iltaan asti yhtä paistetta. No ääh. Silti kaunista.
Infrastruktuuri osoittautui aivan mahtavaksi tällä nysälenkillä. Laavu seisoi igluksi naamioituneena juuri siinä kohtaa, missä sanoin että vatsa ei enää odottele. Laskeuduimme metrin verran hangen päälle lanatulta tieltä alaspäin ja katoksen alla odotteli pöytä ja penkit. Onnittelin itseäni; muistin ottaa mukaan ohuen alustan, jolle istahtaa kylmässä. Jalassa oli siis ihan tavalliset ohuet vaellushousut, ei mitään toppavehkeitä.
Jopa ikkuna polulle. Even a window to the forestpath.Evästä. The snack.Pöydät ja grillipaikka. Tables and barbeque.Maderanertalin mustikat Glarusissa. The blueberries from Maderanertal in Glarus.
Edellisen päivän retki Wädenswilin kansainväliseen supermarkettiin takasi sen, että mukana oli yksi korvapuusti (muut oli jo syöty), mutta myös reissumiestä. Sillä sehän se pitää ihmisen tiellä, vai mitenkäs se menikään. Parasta oli kyllä pakastimen aarteista löytynyt pala (myös vain yksi, mutta kahtia jaettu) mustikkapiirakkaa. Marjat oli kerätty syksyn alussa Maderanertalin rinteiltä.
Vieressä olisi ollut myös grillipaikka pöytineen ja penkkeineen, mutta niiden olemassaolon voi vain aavistaa. Päällä oli vajaa metri lunta.
Halot, kirveet ja muut tarjoaa talo. This is what I call service.Siinä se on. Ja jos ei toimi, vieressä on toinen kirves. Hier it is and if it doesn´t work, there´s another axe beside.Ja yhtäkkiä maisema on mustavalkoinen. And suddenly everything is black and white.
Sen sijaan puuliiteri oli tien vieressä ja saavutettavissa. Tässä kohtaa en voinut olla jo hehkuttamatta parasta infrastruktuuria ikinä. Katon alta löytyi halot, sanomalehteä, mutta myös kaksi kirvestä sekä pihdit. Mäkeä ylös nousevaa vaeltajaa auttaa aikalailla, jos mukana ei tarvitse kantaa kaikkia tykötarpeita.
Mäessä tuli vedettyä nenään yksi talvihyttynen. Niitä pörräsi huomattava määrä hangen yllä ja sopivasti siinä kasvojen korkeudella. Minkälaista lienee kesällä, jos itikat surraa pakkasessakin.
Hetkellisesti olemme sinisessä. For a moment we are in blue.Sitten keltaisessa. Then in yellow.Ilmanvaihto on taattu. The ventilation air is guaranteed.Kohti Mattia. Back to Matt.
Koska reitti lopulta päättyi lyhyeen, lähdettiin tallaamaan vielä laakson pohjaa joenviertä Mattista Elmiin. Ylhäältä käsin näytti, ettei matkaa ole kuin kivenheitto. Lisälenkkiä kertyi lopulta kolmisen tuntia ja ilta alkoi näkyä sinenä harmaalla taivaalla. Ei siinä mitään, reitti oli yhtä (melko) suoraa ja (melko) tasaista ja Elmiin ei jääty taivastelemaan. Tulipa käytyä ja mukavahan laaksossa oli kävellä.
Paperikauppa ikkunassa. A papershop in a window.Joen kivillä on lumihatut. The riverstones have snowhats.Melko viehkeä talo matkalla. Kind of cute house on the way.Ratkeama lumessa. A rip in the snow.
Sivustan rinteillä näkyi pieniä ratkeamia ja vyöryjä. Lumivyöryjen mahdollisuus oli tällä alueella 3 eli ei järin suuri. Jostain ylhäältä kumusi pariin otteeseen rojahduksen ääniä. Siellä minne silmä ei kantanut, tuli avaraa lumimassaa alas ja reilusti.
Elmin rosoiset huiput. The peaks near Elm.
Venäläisen kenraali Suworowin kasarmi löytyy muuten myös Elmistä. Vuonna 1799 hän ja 20 000 miestä olivat tulleet Italiasta, matkalla Panixer-solan yli kohti keskemmälle Sveitsiä ja lepäsivät hetken täällä. Meneillään oli siis Englannin, Itävallan ja Venäjän yhteinen koitos häätää ranskalaiset Glarusista ja Sveitsistä.
Me pyörsimme Elmissä ympäri ja takaisin palattiin juustotallin kautta. Sillä tottahan matkalla on ainakin yksi juustonmyyntipiste. Jääkaapissa navetan vieressä oli kunnon kimpaleita, miedosta voimakkaaseen alppijuustoon, Martín perheen tuotantoa ja mukaan voi ostaa mukaan myös kirjavat villasukat, jos sattumoisin olisi ollut tarvetta. Maksu tapahtui seinässä olevasta aukosta sisään tai sovelluksella. Täällä vuorilla ollaan ajan tasalla.
Mukaan lähti kaksi palaa juustoa, yksi meille ja yksi naapurin yhdeksänkymppiselle Sylvialle. Hän on Glarusista kotoisin ja ilahtui muuten aivan älyttömästi. “Tästä viillän heti viipaleen!”
Kenraalin kasarmi. The quarter of the General Suworow.Täällä hän yöpyi joukkoineen. Here he stayed overnightbefore trying to get rid of the French.
Kotona laitettiin talvipäivän jälkeen asiaankuuluvasti fonduet porisemaan, mutta erittäin vastoin sääntöjä. Caquelon eli savinen fonduepata pitäisi uittaa vedessä vähintään puolisentoista tuntia ja antaa kuivua vielä tunnin, eikä meillä nälkäisiä ollut moiseen hienosteluun aikaa. Jotten olisi posauttanut pataa levyllä tuusan nuuskaksi, päätin käyttää tavallista kattilaa. Aldon mielestä menettely oli kaikella tapaa väärin plus todella epäestettistä. Mutta se toimi. Joten kaikille fonduehifistelijöille: metallikattilakin käy.
Sininen iltahetki. The blue moment before sunset.
En resumen: En el primer paseito en la nieve descubrimos Weisseberge y su infraestructura fenomenal. En el lugar de hacer una fogata tenían además de leña, también dos hachas y pinzas. No tenés que traer nada más que algo para comer.
Kurzgesagt: Weissenberge hat eine super Infrastruktur, nicht nur eine Feuerstelle mit Holz sondern auch zwei Axte und sogar Grillzange. Man muss im Rucksack nur etwas zum braten bringen.
Viikonloppu oli kivasti balanssissa. Viidentoista asteen paikkeille noussut lämpötila toi kevään helmikuussa, mikä tuntui tietenkin ihanalta. Lauantaina herättiin peipposen lauluun, oltiin krookusfiiliksissä ja juostiin lenkkiä kevyissä vaatteissa. Ovet ja lävet olivat kotona selällään, ikkunat näyttivät kuten aina tähän aikaan vuodesta, siis siltä että jonkun pitäisi ne pestä. Tuli läjähdys rymsteeraus- ja laitanpa-paikat-kuntoon -energiaa, jonka tosin käytin kahvinjuontiin.
Ei kovin lupaava reitti tässä pisteessä. Not very promising at this point.Nyt jo polulla ja tyytyväisempänä. At this point I wasn´t complaining anymore.Varjossa on hyvä nousta. Going up in the shadow.Mäki on auringon sulattama ja kylmän jäädyttämä. The snow has melted and frozen again.
Sunnuntaina oltiin ihan, että nyt riitti tämä siitepölyily ja lekottelu, takaisin talveen. Heitettiin kamat autoon ja hurautettiin vuoristoon, ihan lähelle ja omassa kuplassa retkelle.
Jos joku sitä miettii, että miten on Sveitsin korona-tilanteen kanssa, niin juuri näin. Tullaan ja mennään, kunhan pysytään omissa miniseurueissa. Kuppilat on kiinni, ruokakaupat auki, siinäpä ne ne tärkeimmät. Kansa haluaisi kaikki auki, poliitikot arpovat kuis tehtäis ja epidemologeilla on kai kaikilla eri mielipide.
Samaan aikaan, kun Suomessa mietitään valmiuslakia 600 tapauksen tilanteessa, Sveitsissä liikutaan 1000 paikkeilla ja keväisen sään sekä väsymyksen plus ekonomisten huolien runtelemina ollaan nyt-tämä-on-melkein-ohi -tunnelmissa: juhui – eikö olisi jo aika avata kaikki?!
Druesberghütte näkyvissä! (Oikeanpuolimmaisen vuorinäppylän alareunassa.) Druesberghütte ahoy! (Underneath the rocky mountain on the right hand side.)Hütte! Tosin kiinni. The mountainhut – though closed.…Joten jospa jatkaisi vielä kappelille. …So, what if, we´d continue to the chapel.Melkein perillä!. And getting there!
Vuoren juurella laaksossa oli kuitenkin hiljaista. Jostain kaikui jodeliuu-musiikki, mutta jonoja ei näkynyt, pari yksittäistä kulkijaa sukset kainalossa. Parkkipaikat oli puolittain täynnä, ambulanssi lähti juuri asemalta hissukseen, joku ressu oli hajottanut itsensä mäessä. Pieni kuppila nökötti pimeänä, ei makkaramyyntiä tai edes juomia mukaan.
Ylhäällä Hoch-Ybrigillä, jonne vie köysirata, oli nettisivun mukaan toinen meininki: “Meillä saa terassi olla auki!” Tässä kulminoituu hetken ristiriita. Vuoristokantonit ovat antaneet luvan pitää terasseja auki, virallisesti take away -valikoimalla, koska näin pystytään pitämään paremmin järjestystä ja huolta siitä, että kaikki sujuu koronanormien mukaan. Liittohallitus taas kurtistelee kulmiaan, sillä terassien pitäisi vielä olla kiinni joka puolella.
Kippis!Lounasmaisemat pienillä lumivyöryillä oikealla. The lunchview with some avalaches on the right.Evästä. Lunch.En lähde tästä ikinä. Never gonna leave this place.Kävin kuitenkin kurkkaamassa, miltä näyttää kappelin takana. Went to check, what´s on the other side of the chapel.
Meillä oli oma terassi, kunhan puolen kilometrin korkeusero saatiin suoritettua. Pienen kappelin edustalla istahdettiin auringon sulattamalle ja lämmittämälle muurille, joka tarkemmin ajateltuani taisi olla penkere. Kankun alle laitettiin littaantunut jumppapatja. Eväät piti nekin raahata itse mukaan, mutta ainakin oli sitä mitä halusin tai siis ainakin sitä mitä sain aikaan, voileivät ja vähän lisuketta. Ja hyvältähän kaikki maistui alppiauringossa, raikkaassa ilmassa ja varsinkin, kun kaikki energiavarastot oli käytetty jäistä mäkeä noustessa ja viimeisetkin auringon lämmittämässä pöperössä tallatessa.
Turvavälit säilyivät, kun meitä oli samassa pisteessä noin kymmenen. Neljä kappelin oven edustalla, me muurilla ja pari toisella sivustalla. Rinteessä näkyi pisteenä muutama. Kiipesivät suksineen ylöspäin.
Lumen kiehkuroita. Snowfigures.Ja sitten kuitenkin takaisin. And then back.Löydettiin tämmöinen perhe matkalta. Found this family on the way.
Takaisin ajettiin Rapperswilin kaupungin läpi. Se oli tupaten täynnä ulkoilijoita, aurinkolasit päässä, vierivieressä, maskeitta, välimatkoitta. En ole nähnyt yli vuoteen samanlaista massaa. Pizzat ja muut eväät käsissä ihmisiä vaelsi etsimässä rantaa, penkkiä, jotain minne istahtaa. Zürichissä oli sama meininki ja jos mahdollista, kansaa vieläkin tiuhemmassa. Joten vuoristo ei ehkä sittenkään ollut se huono vaihtoehto. Noin epidemiamielessä.
En resumen: Si uno quiere ir en algún lado, sin el peligro de pandemia, en un día soleado, el monte es una buena opción. La multitud está en las ciudades, por las riveras. Y arriba lo que hay, es una paz perfecta.
Kurzgesagt: Wenn die Sonne scheint und die Temperaturen steigen, sind die Berge eine gute Idee in den Zeiten von Pandemie. Die Menge strömmt in der Stadt, an den Ufern. Oben herrscht anstatt eine herrliche Ruhe.
Pitkästä aikaa kotonakin oli laskiaisena kunnon talvikeli. Painotan, että “oli”, sillä sunnuntain -8 on tänään +10 ja yhtä keväistä linnunlaulua. Joka tapauksessa, tunnelma oli aamusta alkaen virittynyt talviseksi. Joten kamat kasaan ja kohti alppimäkiä.
Ei sillä, että olisi ollut edes liukuria mukana, kelkasta tai suksista puhumattakaan, mutta juntattiin mäkeä ylös kävellen. Ensin jäistä ja sitten lumista.
Näillä on kivat maisemat. These guys have a nice view.Postiloota. A postbox.Ei hirveästi lunta, mutta riittää. Not much snow, but enough for us.
Tällä reissulla tuli selväksi:
Villapaita riittää aurinkoisella Alpilla, vaikka pakkasta olisi -12.
Laskiaispullan voi ottaa reppuun, kunhan ei lataa päälle liikaa kermaa
Laskiaispulla Alppi-näkymällä maistuu paremmalta
Testikuva, säädöt kamerassa hukassa. A test picture, the settings of my camera were somehow wierd.Kyllähän tätä kävelee! A nice path to walk.Hanki. The snow.
Lumikieppi pelastaa väsyneen vaeltajan, varsinkin, jos selustana on mökki ja alla penkki.
Aurinko siis todella lämmittää.
Liian mukavasta paikasta ei tee mieli lähteä ikinä.
Eikö lumi näytäkin kuin rutistuneelta maalipnnalta? Doesn´t the snow look like wrinkeled paint surfice?Kahvia maisemalla. Ihminen lumikiepissä. Coffee with a view. A human in a snow hank.Ihminen nro 2, hänkin kahvinjuonnissa. The human number 2, drinking coffee as well.
Pienet vuoristokyläset on ihan mahtavia
Pieniin vuoristokyläsiin vie pienet, yhden auton levyiset tiet, joita ei välttämättä pidetä ihan priimakunnossa.
Testattu: laskiaspullia voi ottaa talvipatikalle. You can take Semlas or in Finnish laskiaispulla to a winterhike.
Turvaväliä muihin ei tarvitse miettiä, kun juuri ketään ei ole missään.
Me molemmat tarvitsemme saksia. Koronapehko on riistäytynyt valloilleen.
Tää on talvea. This is winter.Paikallinen kuppila ja korona-ajan tungos. .Local restaurant and a dense crowd of people a lá corona time.Täällä näyttää maalaukselta. Almost a painting.
En resumen: El invierno es más bonito en los pueblos chiquitillos de los Alpes.
Kurzgesagt: Der Winter ist schöner in den kleinen Alpen Dörfern.
Ennen, siis Suomessa, suhtautumiseni lumeen oli välinpitämätöntä tai kenties vain neutraalia. Sitä tuli, siinä kaikki. Valon rekisteröin ja kai ihailin puiden oksia painavaa paksua kerrosta. Mutta lumi oli sittenkin vain lunta. Ja kuten kaikki muukin arkinen, välillä ärsyttävää, toisinaan ihanaa, riippuen siitä olinko liikkeellä hangessa pyörällä vai katselinko sitä munkkikahvilan ikkunasta kahvikupposen ääressä.
Meillä päin, Zürichin vieressä ja kaupungin lähistöllä, mäkisessä maastossa, se nähdään vaivana. Autot liukuu kitkarenkaissakin kuin mahakelkat, teitä suolataan reilulla kädellä ja suola sotkee vaatteet, kengät, lattiat. Katujen putsaaminen synnyttää lisäkuluja. Huonona budjettivuonna kaduille ilmestyvä kyltti “Ei talvikunnossapitoa kunnassa!” on jalankulkijan painajainen. Mutta vuorilla on toinen juttu, sinne sen pitäisi sataa, eikä mitään pientä huitukkaa, vaan metrimitalla, jotta päästään laskettelemaan, lumikenkäilemään, vaeltamaan.
Talvi, täältä tullaan!/Winter, here we come!Turvavälit tietenkin huomioitava, vaikka ollaankin vuorilla. /Social distancing in the mountains. Aurinko yrittää kovasti. /The sun, trying very hard.
Zürichin aurinkoterassiksi kutsutussa Arvenbüelissä kengät litsahtelevat ensialkuun märässä loskassa. Eikä ole sitä aurinkoakaan, joten olen ihan perinteisissä talvifiiliksissä.
Lumeen suht kiihkottomasti suhtautuvalle suomalaiselle on talvien typistyminen lämpimimmiksi ja sateisimmiksi silti sittenkin jättänyt jonkinlaisen puutostilan. Heti kun polku muuttuu jalkojen alla loskasta kunnon lumeksi, olen välittömästi virkeä ja innostunut.
Lumikenkäilijöillä on omat polkunsa. /Snowshoers have there own paths.
Ja läähätän, tietenkin, koska tamppaamme mäkeä ylös. Se, että pulssi on tapissa ja hiki valuu talvitamineiden alla, ei vähennä euforista tilaa, pikemminkin lisää sitä.
Kuusten alta tulemme aukealle, eikä edes pilvinen sää estä säteiden heijastusta, on pakko vetää aurinkolasit silmille. Lumi narskuu – ihan mahtavaa!
Yhden värin ympäristö. /One color environment.Käännöspiste ja palkintona lievää auringonpaistetta. /The turning point – and as award, some slight sunshine.Tämä polku vie kultaiselle Jeesukselle. /This path takes to the golden Jesus.
Mäkeä riittää aina kultaisen Jeesukseen asti. Ristillä on näköalapaikka, josta tosin on juuri nyt aika hintsusti näkymää. Pyörähdämme ympäri ja palaamme hiukan takasin päin, talvilevolla olevan alppitilan luo, kuten kaikki muutkin.
Valo luo uusia sävyjä. /The light brings new colors. Iloisia vaeltajia. /Happy hikers.
Korona sirottelee ihmiset pieniin rypäleisiin ympäri seutua. Palkit, pöllit ja penkit on kysyttyjä, sillä ylhäällä ei ole minkään sortin palveluja ja matkan varrella vain pari kioskiksi muuntunutta ravintolaa. Omat eväät on päivän sana ja istua voi jos kankku kestää kylmää tai mukaan on tullut otettua alusta.
Takaisin taivallamme samaa tietä takaisin. Ei ole kiirettä, täytyy nauttia, sillä nyt voi jo melkein sanoa, että aurinko paistaa. Sitäpaitsi kotona kasvaa jo krookuksia ja talvi on kylmästä huolimatta kääntymässä kevääksi.
Siis siitä valkoisesta harsosta huolimatta, pienestä hiutaleiden tanssista, jota nytkin, tätä kirjoittaessa, ikkunasta katselen. Onhan se kaunista. Ja minä kai muuttumassa lumitunteilijaksi.
Nyt näyttää hyvältä! /Ok, this is why we came here!Juuri ennen iltaa. /Just before the evening.
En resumen: Un paseito en la nieve refresca los pulmones y el alma.
Kurzgesagt: Eine Winterwanderung erfrischt die Lungen und die Seele.
Pala Suklaata 