Selvästikin kaikki ylimääräinen karsiutuu kuumassa. Viikonloppuun ei juuri paljon mahdu ikkunoiden ja luukkujen sulkemisesta kysymykseen “milloin mentäis uimaan?” ja sen toteutukseen. Ruuan pohtiminen on jo pieni urakka. Ja kyläjuhlat, ne vasta tuntuukin haastavalta. Kuka jaksaa nousta mäkeä hikisenä tungeksivaan väkijoukkoon?

No me jaksettiin. Moni muu ei. Harvoin ovat nämä juhlat olleet yhtä tyhjää täynnä. Myyjiä oli vähemmän, samoin kyläläisiä. Se tuskin pelkästään johtuu kuumasta; koronan jälkeen vapaaehtoisvoimin kyhätty markkinahomma on selvästi kärsinyt inflaation. Ruokaa olivat tulleet myymään ulkopuoliset, kyläläiset vanhenevat ja uusilla ei ole intoa osallistua. Chilbin sielu on kateissa.

Tarjolla oli roinaa, kirjoja ja kukkasipuleita, tivolia, vanhanajan karuselli ja eurohumppaa street foodin kera, miesten jumppakerhon raclettea ja makkaroita. Ja upea ilta-aurinko Zürichinjärvelle; viiniviljelykset, rypäleitä täynnä olevat tertut kylpivät säteissä. Oman kylän kuplivaakin tarjoiltiin, sillä valkoviinin lisäksi Zollikonin kellarista löytyy kuohuvaa.

Ehkä kipuamme toisena päivänä vielä uudelleen tarkistamaan tilanteen. Kannattamaan kyläläisten kakkuleipureita ja muita. Etsimään sitä juhlien sielua.

En resumen: Teníamos el turno del pueblo en un calor impresionante!

Kurzgesagt: Chilbi hat etwas verloren, aber die Aussicht, sie ist immer wunderschön.