Olihan se, aikamoinen, tuo vuosi 23. Ei mitään tasaista, vaan joko kiirettä tai ei mitään, täydellinen pysähdys tai täyttä hoipakkaa. Nikotellen koronan täyttämien vuosien jälkeen ja – kuinka ironista – ensimmäinen koronani. Mutta Costa Rica, vihdoin siellä, vuosien odotuksen jälkeen. Maisemien ja muutosten päivitystä, tapaamisia ja uudelleen tutustumista, muistelua ja kuinka tämä olikaan, mistä mennään ja mihin halutaan. Kuukausi ei millään riittänyt kaikkeen, mutta sitä tarvitsimme ja se täytti vallinneen tyhjän – ja jätti myös uuden paluun siemenen itämään.

Kuvien mukaan olin ison osan vuodesta vuorilla, mikä ei kyllä pidä paikkansa, mutta kameralle oli hommia. Nousin yhteensä 37 kilometriä pystysuoraan, mikä on hämmästyttävän paljon, edellisvuodesta jää vain viisi kilometriä uupumaan. En sinänsä metsästä kilometrejä, vaan mietin sairastusaikaa ja heikohkoa kuntoa, loppuvuoden kolmen viikon ikuisflunssaa. Kipusin siis sittenkin vuorille, jalan ja maastopyörällä. Aina tuntuu siltä, että enemmänkin olisi voinut. Tietenkin, jos olisi ollut säitä ja olosuhteita.

Avaan puhtaan kalenterin ja olen siihen tyytyväinen. Pikkuhiljaa alan raapustaa siihen sisältöä; elämä täyttää vuoden.

En resumen: Este era el año 23.

Kurzgesagt: Das war das Jahr -23.