Viime vuonna näihin aikoihin pakkailin kamoja helmikuun Costa Rican reissua varten. Kuviteltiin, että kuukausi riittää paikkaamaan vajetta, joka oli vuosien aikana syntynyt, mutta ei, lyhyeksi jäi. Kuvia plärätessä en enää ole ihan varma tunteestani. Mehän kävimme vaikka missä, mutta miksi silti aina tuntuu, että jotain jää kesken? Ehkä se on hyvän matkan merkki, ettei siis palaa tympääntyneenä ja väsyneenä vaeltamiseen, näkemiseen, tapaamiseen, vaan yhä kokemusten janossa, löytämisen innossa.

Tammikuun pilvisenä ja sumeana päivänä Zürichissä Costa Rica näyttää läppärin ruudulla vehreältä, värikkäältä ja runsaalta. Ero on ehkä suurimmillaan, kun meillä on pakkasta ja siellä kesä.

Ensimmäiset päivät aklimatisoiduttiin tropiikkiin Arenalin järven ja tulivuoren seudulla.

Tulivuoret ovat Keski-Amerikan arkea, kahviviljelykset elinkeinoa.

Tässä yksi parhaista aamupalamaisemista Uvitassa.

Palmu. Lomaklisee par excellence.

Rantaviivaa riittää, Nicaraguasta Panamaan.

Borucojen maskit ovat valtavia, mutta kevyitä.

Tietenkin cevicheä, marinoitua kalaa ja patacones, friteerattua keittobanaania.

Hiekkadollarit, luonnon ihme. Hauraita ja kauniita.

Hän on piiloutunut.

Laskuvedellä paljastuvat hyvät kalastuspaikat. Vaatii jalkapohjalta tottumista, kivet ovat teräviä.

Tämäkin meren aarteita.

Laiskiaiset taas sademetsän ihmeitä.

Eikä ketään missään. Sekin yhden sortin ihme.

Meritähti sujahti poseerauksen jälkeen nopeasti hiekan alle.

Suodatinkahvia costaricalaisittain.

Nenäkarhuilta tuskin voi välttyä.

Apinoita? Niitäkin ja monta sorttia.

Casado-annos on aina vastaus, kun nälkä on kova. Siinä on kaikkea ja riittävästi.

Sademetsien virkistyspiste: putous.

Auringonlaskut: joka ilta uusi show.

En resumen: En enero pasado estuvimos empacanado los chunches para ir a Costa Rica. Ahora viendo las fotos todo se ve tan abundante y lleno de color. Tal vez, ya que aquí es puro invierno, grados bajo cero y todo gris y blanco. En Costa Rica pleno verano.

Kurzgesagt: Eine Bildreise nach Costa Rica.