Nyppylä se vaatimatonkin on

Nyppylä se vaatimatonkin on

Ensinnäkin, kuvien määrää on rajoitettava. Alkukesästä tulee se hulluus, kun kaikki kasvaa, kukoistaa ja tuottaa hedelmää. Kaupasta raahaan kiloittain aprikooseja, nektariineja, persikoita, marjoja ja luonnossa sekoan kokonaan, kameran muisti täytyy kuvista ja hiirikäsi riutuu niitä käsitellessä.

Rauhoitun siinä heinäkuun paikkeilla, kun kesä tasoittuu, kuuma painaa ja hidastaa askelta. Tällä kertaa, Weinfeldenin asemalla junasta hypätessä, vauhdissa ei kyllä ollut minkäänlaista kirmailun makua. Kiire ei ollut minnekään ja varsinkaan mäkeä ylös. Kaksi päivää kuumetta ja muut flunssan mausteet olivat vieneet kaikki mehut.

Kävelylenkki Thurgaun maaseudulla sen korkeimpaan pisteeseen (680 m) ei siis ollut todellakaan mikään urheilusuoritus, vaan tasausta taudin jälkeen. Tämä oli ensimmäinen 26 huipusta, haasteesta, johon kuuluu eri tasoisia huippuja. Paikat eivät ole niitä tunnetuimpia tai haastavimpia tyyliin Pilatus, Säntis ja Matterhorn, vaan Geissfluegrat, Schwengiflüeli ja Nüencham. Et ole koskaan kuullutkaan? Joo, en minäkään.

Kirkonkellot kalkattivat sunnuntaille ja heti perään jostain kaikui tykitystä, joka lähemmäs päästessä muutti muotoaan ammunnaksi. Sveitsiläisen sunnuntain äänimaisema. Meitä suojasi metsän valliseinämä ja todellisuudessahan ampumarata oli alhaalla, kaukana polusta.

Vaikka oltiin Bodenjärven lähellä, järvestä ei näkynyt vilaustakaan. Hetkeksi istahdettiin penkille katsomaan Churfirstenin sahalaitahuippua ja Säntistä, koko Alppirivistöä siitä eteenpäin. Ylämäessä meidän ohi pyyhälsi taatusti eläkeiän jo pari vuosikymmentä sitten ohittanut juoksija, tiukkaa vauhtia, lenkkarit jalassa, hopeinen kimallehame päällä ja vyölaukku vatsalla. Niillä pohkeilla on kuulkaa noustu mäkiä! Oma laahustaminen muuttui kuin taikaiskusta vauhdikkaammaksi, sillä kyllähän tässä iässä pitää jaksaa ja miten niin energiat on vähissä.

Thurgaun korkein piste, jota oltiin jahtaamassa oli todella antiklimaattinen, sen päällä törötti antenni ja metsää. Meidän lisäksi huipun koodia oli skannaamassa vain yksi seurue.

Viereinen maatatila myi kaapissa jauhoja, pastaa ja makkaroita sekä juotavaa. Hillopisteessä oli ikävät energiat, myyjä oli kyllästynyt siihen, että ohikulkijat “unohtivat” maksaa ja oli pienentänyt valikoimaansa. Ikävää, sillä nämä itsepalvelukioskit ovat tosi kivoja, varsinkin jos on tarvetta täydentää retkieväitä.

Peltojen viertä, maatilojen ja metsien läpi päädyttiin viinirinteille, missä rypäleet ovat yhä millin läpimittaisia, mutta edellisten vuosien satoa saa maistella kellareissa ja terasseilla. Weinfeldenin yksityisomistuksessa oleva linna ohitettiin rinnetontti kiertämällä. Siellä tornissa varmaan tarjoillaan viiniä paikallisista rypäleistä ja kilistellään ylhäisessä yksinäisyydessä, pidetään puheita ja ollaan ylhäisiä.

Ja mitenkäs ne meidän tavallisten puurtajien kulut reissussa? Juna Zürichin läheltä ees-taas maksoi melkein 30 frangia/per nenä, euroissa suht sama. Lisäksi 1 kahvi, 2 x tuplaespresso, 1 kahden pallon jätski ja toinen annos pari palloa lämpimällä marjakastikkeella: 38 frangia. Ei ole maalla halpaa. Eväsleivät oli repussa ja veikkaisin, että ensi kerralla myös kahvit.

Vanhat talot tuntuu olevan aina johonkin suuntaan vinossa. Vai olenko se minä?
The old houses seem to be always inclinated to one direction. Or is it me?
Weinfeldenin kirkko.
The church of Weinfelden.
Lehtitunneli.
A tunnel of leaves.
Alkaa vuoretkin näkyä, Churfirstenin sahalaitakin.
A view to the mountains including Churfirsten.
Perillä!
Found the code!
Lampaat kätkeytyy niitylle.
The lamb hiding in the field.
Tämä “huippu” on kyllä antikliimaksi.
An anticlimatic “summit”.
Vähän vetisemmät olosuhteet polulla.
A bit wet on the path.
Reitti vie läpi tilan.
The path goes through the farm.
Kukat ikkunalla.
Flowers on the windowsill.
Kaksi pölyttäjää duunissa.
Two pollinaters working.
Etanakin duunissa.
A snail also working.
Ja seuraava pörrääjä.
And the next flying creature.
Ja tämä on? Sipulikasvi kuitenkin.
And this is?
Täällä on vanhaa ja nättiä.
Here it´s old and cute.
Kahvi lehmäsokerilla.
A coffee with cowsuger.
Hurmaavat otsiskiharat.
Charming front curls.
Loppumatka viiniviljelyksiä ja niittyjä.
The last part beforte the twon was vineyards and fields.
Viinikellarin yhteydessä on myös ravintola; kätevää.
There´s a winecellar and restaurant with nice terrace.
Rypäleet on vielä aika vaiheessa.
Still kind of small, the grapes.
Linnaan on hyvä päättää; täältä junalle.
After castle to the train.

En resumen: Estaba bastante hecha leña después de una gripe y por eso subimos a un pico poco exigente, o sea, probabalemente el más bajo de todos los puntos más altos de un lugar donde he subido. (Weinfelden, Ottenberg, 680 m s.n.m.)

Kurzgesagt: Nach der Grippe hatte ich Energie nur auf Ottenberg (680 m, Weinfelden) zu steigen. Aber trotzdem der höchste punkt in Thurgau.

Vuoden ensimmäinen huippu, Etzel

Vuoden ensimmäinen huippu, Etzel

Keli olisi ollut mahtava vaikka mille vuoristoretkelle, mutta kiire ja tekemisten suma tiivisti tilanteen selkeäksi: jos jonnekin, niin lähelle. Zürichinjärven länsipuolella Schwyzin kantoniin kuuluvasta Pfäffikonista pääsee nopeasti rinteeseen ja taatusti tuntuu, jos ei reisissä, niin ainakin keuhkoissa. Luvassa oli 600 rappusta, mutta niitä oli kyllä aikalailla enemmän, jos kaikki matkalle osuvat lasketaan mukaan.

Ekat vaatekerrokset kuorin jo kymmenen ensimmäisen minuutin jälkeen, aurinko tuntui huumaavan lämmittävältä ja kiitin itseäni päätöksestä laittaa sortsit. Punkeista viis, ajattelin. Onhan kotona pinsetit.

Meidän edellä nousi isojen reppujen kanssa kaksi naista, joiden matkan laadusta kertoi iso simpukka. Santiagon jäljillä, siis. Uskoisin, että heillä oli suuntana Einsiedeln, vuoren toisella puolen Sihlinjärven rannalla. Einsiedelnin luostari vetää pyhiinvaeltajia puoleensa.

Zürichinjärven yläpuolella, kiemurtelevalla solatiellä postiauto päästi nelisävelisen tuuttauksen merkiksi muille tiellä kulkijoille. Moni oli liikkeellä tavallisella pyörällä, sähköpyörällä tai moottoripyörällä. Me ylitimme tien ja sujahdimme takaisin metsään.

Ns. polku on tältä puolelta Etzelin huipulle (1098 m) noustessa suurelta osin yhtä juurakkoa tai kapeilla puunrungoilla tuettuja askelmia. Ennen loppunousua asiasta vielä muistutettiin: “573 askelmaa”, “Joitakin kivisiä osuuksia”, “Juurisia askelmia? Monia!”, “Korkeuseroa? 300 m.”

Huipulla oli vain pari kourallista ihmisiä, vaikka toiselta puolen vuorta kipuaminen onnistuu autollakin. Ja se tunnelma, ystävällinen ja mukava, rauhallisen rento. Hyvä vaihtoehto ylikansoitetulle Zürichin Uetlibergille, vähän korkeampikin. Kyltit oli sveitsinsaksaksi ja ensimmäistä kertaa ikinä näin legendaarisen Chuchichästlin käytössä. Sana tarkoittaa keittiön laatikkoa ja on ääntämyksensä takia se ulkomaalaisten koetinkivi. (Joka tapauksessa, kahvilusikat ja kermat sun muut löytyivät oven luota chuchichästlistä.)

Ylhäältä oli siis näkymät kahdelle puolen, Zürichin- ja Sihlinjärvelle, valkohuippuisille vuorille. Alaspäin kuljettiin metsien ja niittyjen poikki, välillä bunkkereiden viertä ja puiden välissä kummallisissa rivistöissä olevien betoniporsaiden ohi. Selitys löytyi viimeisen bunkkerin seinästä: maailmansotien aikaan näillä estettiin mahdollisen vihollisen nousu vuoren yli.

Loppumatkaa rytmitti jälleen edellisenkin retken Sihl-joki ja kosteikot, luonnonsuojelualueet. Matalikot olivat täynnä sammakoita ja salamantereita, kaislikoissa viihtyvät vesilinnut.

14 kilometrin ja n.600 korkeusmetrin jälkeen Schindellegi-Feusisbergin asemalla päätettiin sittenkin jatkaa alamäkitaivallusta kohti Zürichinjärveä ja ehkä laivaa, jolla purjehtia kohti kotia. Oli kuitenkin jo niin ilta, ettei tarjolla ollut kuin juna, mikä oli nopeampi vaihtoehto ja toi kotiterassille sopivasti ilta-auringon viimeisiksi hetkiksi.

Tästä lähtee kapenemaan ja nousemaan. Kuvastahan jyrkkyys ei näy ollenkaan…
This is the real start, where the path gets steep and narrower.
Oikealla järven ja sillan toisella puolen häämöttää Rapperswil.
On the right side over the bridge there is Rapperswil.
Simpukka repussa kertoo vaelluksen tarkoitusesta.
The shell on the backpack tells about the meaning of the hike.
Olento avaruudesta?
A creature from outer space?
Hurja kontrasti, kirkas auringonpaiste ja metsän varjo.
Heavy contrast, sunshine and shadow.
Sveitsissä ollaan.
Good to know, we are in Switzerland.
Viimeiset varoitukset.
The last warnings. There are 573 steps, a lot of roots and stones and 300 vertical meters.
Tämä on siis polku.
This is the path.
Pientä usvaa, mutta kaunista.
A bit misty, but beautiful!
Tuijottelin sen verran kauan vuoria, että suklaavaahtoherkku oli sulaa.
Concentrated to the view a bit long, result: melted chocolate.
Vanhanajan postimerkkikone ja laatikkokin. Sitä tyhjentääkö joku sen, ei käynyt ilmi.
An old fashion stamp maschine and postbox.
Täältä näkyy peltojen toiselle puolen Einsiedelniin asti.
Here there´s a view over the fields to Einsiedeln.
Myönnän: tukkaa ei ole kammattu. Mutta tyytyväisiä ihmisiä.
I admit not have combed my hair. But anyway, happy people.
Nämä oli siltä varalta, että Zürichinjärveltä olisi vihollinen yrittänyt tankeilla vuoren yli. These were just in case the enemy would have tried to climb the mountain with tanks.
Kyllähän yksi lehmäkuva per patikka pitää olla.
At least one cow picture per hike.
Jokinen.
A small river.
Jokimaisema voisi olla Costa Ricasta.
This could be Costa Rica.
Salamanterihan siinä. Pikkuisia sammakoita myös samassa lätäkössä. A salamander and small frogs enjoying the day.
Oikea puoli tietä Zürichiä, vasen, hm, olisiko Schwyzin kantonia?
The right side of the road belongs to Zurich.

En resumen: El primer pico del -24, Etzel Kulm (1098 m). Humildito y el camino era corto, pero por eso intenso.

Kurzgesagt: Erste Kulm dieses Jahr, Etzel Kulm (1098 m). Moderat und ziemlich kurz, aber deswegen intensive.

Kun Zen on kovilla

Kun Zen on kovilla

Täytyy sanoa, että selailtuani aamun uutiset ja muun maailman tuuppaaman materiaalin, olen aika sanaton. Suomen Euroviisuveto on ihan omaa luokkaansa, sitä luokkaa, jonka huumori ei oikein tavoita – mutta huom – yritän ymmärtää kansaani. Costa Ricassa kuollut rotta lennonjohtotornissa pysäytti liikenteen kahdeksi tunniksi. Hajuhaittaa ja kärpäsiä. Entä kolmannessa kotimaassa? Bernissä mies tuhosi puistoalueella moottorisahalla 150-vuotiaan lehmuksen sellaiseen kuntoon, että se piti kaataa.

Näiden jälkeen en enää muista, oliko minulla jotain suunnitelmaa siitä, mitä kirjoittaa luontokuvien pohjalta. Jotain herkkää ja ilahduttavaa, ehkä rauhoittavaa. Mutta zen on mennyttä.

Tänään tarvitsen hengitysharjoituksia ja muistutuksia siitä, että maailmassa on tehty ja tehdään taidetta, on ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita, joilla on sanottavaa ja on myös niitä, jotka sitä arvostavat. Höpöily on sekin tärkeää, mutta roskaa ja älyttömyyttä tuntuu pursuavan joka suunnasta. Tuutteja vain on aina enemmän ja kaikkien ulottuvilla.

Tästä päästään viihteeseen ja kyllä, olen viihteen suuri kannattaja. Mutta hyvän. Toivon, että se ei ole kuoleva sara, vaan yhä jaksetaan ja pystytään panostamaan älykkääseen dialogiin, hauskoihin ja ilahduttaviin ja elähdyttäviin sarjoihin, elokuviin, kirjoihin, niihin joiden jälkeen olo on kevyt ja hattarainen, eikä murskaantunut ja lohduton. Ja kyllä, olen myös katharsoivan viihteen – sekä taiteen – kannattaja. Saa olla räiskettä ja räminää, mutta ei mäiskäistynä ruudulle sen kummemmin suunnittelematta.

Ja taiteesta viihteen kautta luontoon: se on elähdyttävää, palauttavaa, rauhoittavaa, aina laadukasta. Siis kunhan kukaan ei ilmesty paikalle sen moottorisahan tai muun tuhosuunnitelman kera.

Tuulitukka, ei kun siis kukka.
Flying in the wind.
Täällä tuoksuu valkosipuli, siis karhunlaukka kukassa. Ja siis kuva ei ole vinossa, portaat ja puut kylläkin, myös maasto.
It smells like garlic, but it´s the blooming ramsons.
Kuivissa kohdissa kukkii.
In the dry spots there´s life.
Ehkä jotain tulossa?
Maybe something coming up?
Nättiä ja rauhoittavaa.
Beautiful and so peaceful.
Illan viimeisiä säteitä.
Last sunbeams of the evening.
Pääosassa lemmikeistä taaimmaisin, joka yrittää kurkistaa muiden takaa.
The pretty flower behind the others is a bit shy, but trying to be the star of the foto.
Vihreän-punainen lehtikatto.
Green and red leave ceiling.

En resumen: Viendo las noticias de hoy, está claro que la gente está loca y viendo mis fotos la naturaleza creo que lo mejor para el Zen es ir y quedarse en el bosque. Para siempre.

Kurzgesagt: Die Nachrichten sind jeden Tag verrückter und wahrscheinlich das beste für das Zen wäre es in den Wald zu gehen und dort für immer bleiben.

Näin sössitään retki jo alussa

Näin sössitään retki jo alussa

Että kun luulen muistavani paikannimen, kannattaa tarkistaa kaksi kertaa. Etukirjain ei sittenkään riitä, se tuli selväksi, kun jäätiin junasta Rüschlikonissa ja huomattiin, ettei polun alkua löydy ja seuraava juna oikeaan paikkaan, Richterswiliin, menee puolentunnin päästä.

Mutta ei siinä mitään, käveltiin rantaan katsomaan Zürichinjärven laineita, toisessa päässä kumottavia Alppeja ja takaisin asemalle, joka tosin oli rakennustyömaa.

Harvoin on puoli tuntia ollut niin pitkä, mutta Richterswilissä kaikki oli jo mennyttä, sillä uusi ongelma oli tyriä koko patikan. Testasin sveitsiläistä karttasivusta map.geo.admin.ch puhelimessa ja sehän lopetti pelaamisen ensimmäisten parin sadan metrin jälkeen. Se herjasi, että selaimen yksityisyysasetukset ovat pielessä, mutta homma ei toiminut vaikka vaihdettiin kaikki, sanottiin joo ihan kaikkeen, vaihdettiin selaimia ja kokeiltiin kahdella puhelimella. (Jos kiinnostaa, reitti on täällä.)

Siinä vaiheessa aikaa oli suhraantunut jo puolitoista tuntia kotoa lähdöstä. Tukeuduttiin sitten vain pelkkään karttaan ilman sijaintia ja maaston patikkareittimerkkeihin. Eikä muuten eksytty ollenkaan, ei tullut edes epäröinnin hetkeä. Hyvin retro meininki, melkein kuin paperikartan varassa suunnistamista.

Polku kulki siis Richterswilistä koukkaillen ja kiemurrellen rinteitä ylös Schönenbergiin. Alussa se vei jokikanjonia pitkin, vehreässä ja vihreässä metsässä, peltojen sivua ensimmäiselle järvelle, maalaismaisemassa, kylän poikki, alas Sihl-joen varrelle ja jälleen nousten kohti päätepistettä. 600 vertikaalimetriä tarkoitti, että vaikka oli hiukan pilvistä, ei takkia kyllä tarvittu.

Kahvia olisi ollut tarjolla lehmien paikkeilla eli Hüttnerseen yläpuolella. Kuului olevan pari suomalaistakin paikalla (kyllä, teidät bongattiin välittömästi). Tupaten täynnä oleva paikka olikin ainut avoinna oleva. Ehkä sää ei vielä vakuuttanut ja kesäkuppilat odottavat lämpimämpää.

Järven ja mäen välissä meiltä kysyttiin ystävällisesti, että tarvitaanko apua reitin kanssa. “Kun teillä on se puhelin käsissä…” sanoi nainen. Ehkä näillä main on tavattu epätietoisia tallaajia. Olin kyllä vain ottamassa kuvaa tien kaltevuudesta varoittavasta kyltistä. Luulin seuraavan ohikulkijan tiedustelevan samaa ja ehdin jo ihmetellä, että mikä meissä julistaa eksyneisyyttä, mutta hän olikin etsimässä sinistä lippalakkia. Kyllä, olimme nähneet sen, nimittäin vuohien luona. “Ei, ehei, sinne asti en kyllä lähde,” mies tuumi ja palasi autolleen.

Perillä Schönenbergissä olin ihan valmis sille kahville, jota ei vielä oltu saatu ja kello oli jo puoli viisi. Kylän kirjaston yhteydessä näytti olevan myös kahvia, mutta se nyt oli sunnuntaina aivan kiinni. Ainut ravintola, nimeltään Rössli, kuten joka kylässä, oli vielä puoli tuntia auki, juuri sopivasti bussin tuloon asti. “Kahvia? Ei nyt onnistu, laitoin jo kahvikoneen päältä ja me suljemme tänään jo nyt.” Se siitä sitten. Ei minkäänlaista ymmärrystä väsynyttä kulkijaa kohtaan.

Syötiin omenat lopulta penkillä väristen. Olivat laittaneet katajan niin, että se oli meidän ja alppimaiseman välissä. Mutta kun niskan laittoi kieroon, pystyi lepuuttamaan kankkua, rouskuttamaan omenaa ja keskittymään maisemaan.

Oltiin erittäin tyytyväisiä silti retkeen, kaunista ja vaihtelevaa. Mutta seuraavalle lähden kyllä ne gpx:ät kellossa.

Ihan hyvin ajoissa lähdössä Zürichistä.
Leaving Zurich, latesh, but not that bad.
Hetkinen kesti, kun tajuttiin, että ihan väärä paikka.
Totally wrong place to start the hike.
Ei niin huono paikka, tämä Rüeschlikon.
Not that bad this Rüeschlikon.
Ihan nätti maisemakin Zürichinjärvelle.
Nice view to the lake Zurich.
Taas kartalla. Nyt on oikea polku.
On the map again, the right path.
Sternenweiher.
Ja mäki jatkuu.
And it goes up.
Jonkun verran jo noustu järven tasolta.
Already a bit higher.
Puu kukkulalla, hyvin sveitsiläistä.
A lonely tree on the hill, very Swiss.
Ja lehmiä, tietty.
And cows, of course!
Mahdollinen kahvipaikka, jonne ei mahduttu.
Coffeeplace without place.
Tämä on Sihl-joki, joka virtaa Zürichin läpi.
This is Sihl, that flows through Zurich.
Alettiin olla lumirajalla.
Almost on the snowlevel.
Erikoinen systeemi, kanavassa virtasi osa Teufenbachweiherin vettä.
Special arrangement, a chanel in a lake.
Ei kahvia täälläkään. Ihan kiinni.
No coffee here either.
Schönenbergissä on hulppeat maisemat silti.
Schönenberg has nice view though.

En resumen: Este caminito cerca de Zurich se fue desde el comienzo mal. Fuimos a Rüschlikon en vez de Richterswil. No era una sorpresa, que no encontré el camino correcto de ahí. En el pueblo correcto, sistema de mapas dejó de funcionar, así que encontrar de un mapita en el teléfono, nos tomó un ratito. En total lo logramos, no nos perdímos más y caminamos por los rios, laguitos y bosques con una vista a los Alpes. La próxima vez no salgo sin la ruta en mi reloj.

Kurzgesagt: Anfang war nicht so ganz optimal, wir sind in Rüschlikon ausgestiegen anstatt Richterswil, Karten der Schweiz Seite hat nicht funktioniert. Aber zum Schluss sind wir durch Tobeln gelaufen, schöne Weiher gesehen und bis zum Alpen. Aber nächstes mal werde mit Suunto navigieren.