Kun maailma nyrjähtää, on pakko miettiä kuinka pitää itsensä kasassa, oli uhka miten lähellä tai kaukana tahansa. Pelko on todellinen joka tapauksessa.

Minä lähdin liikkeelle. Tarvitsen happea ja vastusta; sen jälkeen tulee tyyneys, jos on tullakseen.

Luontokaan ei pyristellyt vastaan, oli kirkas taivas, pieni puraiseva pakkanen. Tänään ei mentäisi valloittamaan huippuja. Vain vähän metsää, pikkuisen mäkeä, narskuvaa lunta ja jonkunlaista irti päästämistä. Hengähdystä.

Mutta koska ollaan vuoristossa, mäki on edessä. Se hyvä puoli hangessa ja rinteessä on, ettei todellakaan tule mietittyä millä mallilla mikään on. Tai tulee, mutta hyvin pian on pakko yrittää saada tarpeeksi happea ja keskittyä polkuun.

Siinä samalla purimme huolet ja realiteetit, mahdollisuudet ja mahdottomat. Aurinko häikäisi ja seutu oli traumhaft, aivan upeaa, kuten Illgaun kuplahissiasemalla lunta lapioinut mies totesi. St. Karl on sanoman mukaan rauhan tyyssija, missä energiat saadaan tasapainoon. Ei yhtään liikaa sanottu.

Ennen lähtöä olin täyttänyt laskiaispullat mukaan, mansikkahilloa ja kermaa. Tajusin kyllä kantta kiinni survoessani, ettei se ole järkevää. Mutta välikö sillä, pullalla voisi kaapia tursuuneet kermat. Pääasia, että kermapullat repussa. Ja kahvia, sitä myös.

Mihinkään aivan ihmisten ulottumattomiin ei menty, eikä edes kovin korkealle, mutta silti olimme kovin kaukana kavalasta maailmasta. Muutamat kävelivät, pari suksi murtsikkaladulla ja rinteessä oli kourallinen laskettelijoita. Leppoisaa ja aurinkoista.

Takaisin Schwyzin kaupungin läpi ajettaessa rakennuksia koristivat karnevaalin narrit. Se tuntui jotenkin väärältä. Ei koristeet, vaan itse juhlinta. Mutta kuka minä olen sanomaan mikä on oikein ja mikä ei. Vaellushousujen polvissa on kermaa ja posket hehkuvat auringosta. Minäkin olen niitä hyväosaisia.

En resumen: En los tiempos dificiles, lo único que me tranquiliza es moverme.

Kurzgesagt: In den schwierigen Zeiten, das Einzige das mich beruhigt ist die Bewegung.