Kenkien sisäänajo Rigillä

Kenkien sisäänajo Rigillä

Uudet vaelluskengät jalkaan ja liikenteeseen, suuntana Schwyz ja Rigi. Luvassa oli kuuma ja aurinkoinen päivä, tasaisella maalla 32 astetta, korkeammalla vähemmän, mutta paistetta. Halusin vetreyttää uudennahkeat ja jäykät kenkäni ja löysin 26 huipun haastelistalta sopivan reitin, myös Aldolle virusten jälkeen.

Rigi on meiltä käsin siitä hankala, että vaikka se on lähellä, aika suttaantuu matkaan aika lailla. Pelkästään julkisilla olisi kestänyt aivan kohtuuttoman kauan, joten päätettiin ajaa autolla vuoren juurelle Küssnacht am Rigiin. Sieltä hypättiin junaan, joka vei toiselle puolen vuorta Arth Goldauhun, vuoristojunalla ylös Kräbeliin ja kuplahissillä Rigi Scheideggiin, mistä vihdoin päästiin parin tunnin matkustamisen jälkeen polulle.

Päivän kysymys oli, että missä on la croix?? Haasteen ohjeissa oli joku mennyt vinoon ja tiedot olivat sivustolla osittain ranskaksi. Skannattavan koodin piti siis löytyä ristin luota, sen verran ymmärsin, mutta mikä risti, missä?

Scheideggista polku vei ensin alas ja kurvasi sitten kellokaulaisten heinää jauhavien ja tuhahtelevien lehmien välistä ylös Dosseniin, kapeaa harjannetta, jonka yhdellä puolella siinsi Vierwaldstätter-järvi ja vuoria joka suuntaan. Hetken kaduin, etten ottanut sauvoja mukaan, noin henkiseksi tueksi, mutta lopulta polku oli ihan kunnon levyinen. Ei tarvinnut edes kontata.

Ja la croix sekä koodi löytyivät Dossenin huipulta, ei tarvinnut edes etsiä. Siinä ristin vieressä pisteltiin eväät ja lähdettiin taas liikkeelle. Kenkä piti alaspäin mennessä hyvin, myös vähän muruisessa maastossa. Vasta kun 800 korkeusmetriä alkoi olla loppusuoralla ja kallistumaa aikalailla, lierähti toinen jalka kivikossa ja koko kinttu sujahti sivulle. Mutta yhä silti olen sitä mieltä, että kengät ovat paremmat kuin edelliset. Fysiikan lakeja kun ei kumoa edes Lowa. Nauhoja täytynee vielä säädellä ja etsiä se oikea tiukkuus.

Rigi on suosittu paikka, mutta meidän reitti vei nopeasti läpi ja ohi ruuhkaisten osuuksien. Aurinko tiristi viimeisetkin nesteet kehosta ja vaikka mukana oli pari litraa vettä, oltiin ihan rusinoina valmiita kahvipaussille. Alpwirtschaft Räbin läpi kulkeva polku vei meidät suoraan varjoisaan pöytään, johon osui ihana tuulenvire. Ei ehkä paras luumupiiras, jota olen maistanut (taltta olisi ollut tarpeen) ja kahvista en nyt sano mitään, mutta puolen litran alkoholiton olut, loistava juoma hikisenä päivänä, sekä vielä lasillinen vettä ehkä pelastivat hengen ja toisenkin.

Alas Küssnachtiin tultiin Seebodenalpin kabiinilla, sillä tässä vaiheessa olin jo valmis ottamaan kengät jalasta. Lowat ovat ehkä vähän leveät, vaikka siis kapeinta sorttia. Joudun aina ostamaan miesten kengät, sillä tilaa pitää olla reilusti rinnettä alas tullesssa. Kapea ja pitkä jalkani on puolen numeron verran liian iso naisten kenkiin. Toiseen nilkkaan oli nyt tullut pientä hankaumaa, mutta ei mitään, mitä järvivesi ei olisi parantanut. Näillä lähden poluille vastakin.

Joku heppu marssi kuvaani.
Who´s this guy who walked to my pic?
Ei mikään leikkijuna.
Not a toy train.
Sumean pehmeä maisema.
Soft view.
Sukat rutussa ja uusilla kengillä matkaan.
New shoes on.
Korkein piste häämöttää.
The highest point is up there.
Kuivakukkia.
Dried flowers.
Polun vasemmalla puolella tämä.
On the left side of the path this.
Huipun ristillä, enkä edes kontannut.
On the peak by the cross and did´t even crawl.
Polku toiseen suuntaan, tuolta tultiin.
That´s where we came from.
Pitkävartinen katkero.
A long stalk enzian.
Täyttä hoipakkaa alas.
Full speed downhill.
Välillä tasaista. Flat road for a while.
Melkein näkyy auto oikealla.
Küssnacht am Rigi on the right.
Polku kulkee alppitilan läpi.
The path goes through an alpine farm.
Sopiva kahvipaikka.
A suitable coffeeplace.
Alkoholiton olut, loistava janojuoma.
An alcoholfree beer is the best.

En resumen: Fuimos a hacer a Rigi un paseito para preparar mis zapatos nuevos.

Kurzgesagt: Ich habe meine neue Schuhen probiert auf dem Rigi.

Maanantaina kävelin kengät tohjoksi

Maanantaina kävelin kengät tohjoksi

Tiedäthän viikonpäivälorun, sen missä maanantaina makkarat tehtiin ja niin edelleen? Suunnitelma oli, että maanantaina vuorelle nousen, tiistaina lihaksia lepuutan, keskiviikkona ties mitä touhuan. Kävikin niin, että maanantaina kengät levisi. Seuraavana päivänä ohjelma jatkui odotetusti: tiistaina lihakset hapoilla oli.

Tilanne oli siis tämä: vaihdoin varvastossut vaelluskenkiin Arosassa. Polulla tajusin, että joku lerpatti. Ei taas, ajattelin. “Taas” on nykyisin tai yleensäkin termi, joka saattaa nykyisin käsittää kokonaisen vuosikymmenen. Hetken yritin kartoittaa edellistä kertaa, sitä kun Alpsteinissa kapealla polulla rinteessä ensin lärpähti yhden kengän kärki, sitten toisen ja lopulta koko pohja. Sain matkalle osuneesta Gasthausista apua, kahvikupillisen lisäksi rullan teippiä. Nyt ei ollut sitäkään. Ja tästä on aikaa niin paljon, ettei blogin hakukaan auta asiassa, kun yritin etsiä kuvatodisteita.

Joka tapauksessa edellisestä kerrasta on siis pitkä tovi. Sen verran, että edessä oli kenkien vaihto. Viime vuonna ne eivät enää pitäneet kunnolla vettä ja pohjien pitoon rinteessä en koskaan ollut täysin tyytyväinen.

Nopean vaurioarvion jälkeen uskoin kenkien kestävän ainakin seuraavalle kuplahissiasemalle. Kärki ei ollut aivan irti, joten kenkä ei haukannut joka askeleella kiviä, se oli plussaa. Weisshornilta irtokivistä rinnettä alas kävellessä otin käyttöön sauvat. Hiekkapolun jyrkimmässä osassa sama juttu. Tuli nimittäin mieleen, että mitä jos astun koko painolla kengälle, mutta jalka jatkaakin matkaa kohti pudotusta.

Tilanne oli vakaa 15 km tallaamisen ja vaikka alaspäin mentiin n. 2600 metristä 1700 metriin, pohja oli yhä kiinni kengässä ja kompasteluja 0. Vuorelta suuntasin suoraan kylän ainoaan auki olevaan kenkäkauppaan ja kotiin lähdin uudet vaelluskengät jalassa. Oliko pikaostos huti vai hitti, se selvinnee seuraavalla kerralla.

Ihan sama mihin suuntaan kuvaa kääntää, aina on joku torni tai tolppa vinossa.
Why is there always a skew tower in my pictures?
Nämä oli tässä.
Bye, bye shoes.
Weisshornilta näkyy vuorennyppylä jos toinenkin.
A view to the peaks from Weisshorn.
Pohja yhä kengässä ja kaikki hyvin.
The shoe still working, everything ok.
Keskellä hiekkakasalta näyttävä juttu on oikealle kaartava polku, josta jatkettiin matkaa.
The path starts in the middle and curves right.
Ravitsin itseäni alppimakarooneilla, päällä omenahilloa.
Nutrition, Alpine macarones with applejam.
Katkeron minimaaliset serkut, pikkusormen pään kokoisia kukkia.
Very tiny alpine gentianas.
Mökki maisemalla. Ja kivellä.
A hut with a view. And a stone.
Olisiko herkkusieni? Maamuna? Joku otus oli täsmäporannut reiän jättimäiseen sieneen. Tai sitten ihminen vaellussauvaalla. A huge mushroom, maybe a champignon?
Arosan vuorilla ei ole lunta, vaan murenevaa maa-ainesta.
Not snow, but sand and stones.
Pähkinähakkeja lenteli edellä opaslintuna. Eurasian nutcracker was showing us the path.
Kotiloetana oli parkkeerannut mustikkaan. Eväät lähellä.
This snail found a perfect spot.

En resumen: Mis zapatos de montaña llegaron a su final. Todavía logré caminar 15 km y bajar 1000 metros verticales, pero tuve que ir directo en la zapatería. Vamos a ver como me va con los nuevos.

Kurzgesagt: Es war der letzte Tag meiner Wanderschuhe. Ich habe es geschafft noch 15 km und 1000 Höhenmeter zu laufen, aber musste dann direct ins Schueladen. Mal schauen wie es mit den neuen geht.

Solatietä ulkomaille

Solatietä ulkomaille

Nyt on ollut sellainen suma kaikenlaisia kesäprojekteja, että vain valitut palat Italian puolelta. Käväisin syksyn projekteja ajatellen pohjois-Italiassa ja edessä oli pieni haaste. St Bernardinon kautta saattoi kivivyöryn jälkeen olla vielä tukkoista, odottelua ja jonoa. Gotthardin tunnelin reitti taas loma-aikojen ja St Bernardinon tilanteen takia entistäkin ruuhkaisempi. Joten lähdettiin seikkailemaan.

Splügenpass, solatie Italian ja Sveitsin rajalla, oli jo osittain tuttu, sillä siellä oli käyty kipuamassa vuoristojärville. Oli ihan mahtava retki, tykkäsin tosi paljon seudusta ja puhumattakaan patikan jälkeisestä jättimäisestä ateriasta. Jo silloin mietittiin, että olisi mielenkiintoista nähdä kuinka tie jatkuu Italian puolella.

Sveitsistä kiemurteleva ja nouseva tie on haastava, vaikka olisit vain autolla liikkeellä, ja sama jatkuu Italiassa, alaspäin. Onneksi tällä kertaa edessä ei ollut autojonoa, vaan tyhjää tietä, pari pyöräilijää.

Lounasnälkä iski tietenkin tieosuuden loppupuolella, missä oli enää baari pienen lammikon äärellä. Olin jo ihan voimaton, kun tunnit kuluivat, eikä mitään ollut missään. Kuulun niihin, joilla on aina syötävää mukana – paitsi nyt. Mielikuviin ei pitäisi luottaa. Italiassa ei ole aina ruokaa tarjolla.

“Comon rantakylissä on taatusti safkaa!” Ei. Tai kyllä. Mutta kyliin ei päässyt. Moottoritie kulki tunnelista tunneliin ja kaikki ulos vievät rampit olivat – tadaa!- kiinni.

Kun ensimmäinen mahdollisuus poistua vuoren sisältä vihdoin tuli, tarrattiin siihen. Mikä kylä? Ei aavistustakaan. Nälkä oli niin karmea, helle tainnuttava, etten osannut ajatella muuta kuin kartassa näkyvää pistettä auki olevasta ruokapaikasta. Siinä vaiheessa kun matkakumppani totesi, että tuohon ei mennä, koska ollaan rannalla, eikä tässä ole järvinäkymää olin valmis pyörtymään. Siitä huolimatta kiihdytin tahtia, nuuskin paikkoja kuin tryffelipossu – pastaa? – pizzaa? ja istahdin pikkukylän viimeiseen paikkaan. Eli täytetty panini, koska tämä olikin baari. Voisin syödä niitä viisi, ajattelin, mutta lopulta sienillä, artisokan sydämillä ja ties millä täytetty jättimäinen juttu sai olon rauhoittumaan ja olin oikeastaan aika täynnä.

Loppumatkan pidin huolta siitä, ettei enää kävisi näin. Ruokaa ennen katastrofia. Helle oli sitä luokkaa, että jälkikoronatilanteessa eniten teki mieli vettä; olin kuin nuutunut kukka suurimman osan aikaa, jatkuvasta nestetankkauksesta huolimatta. Ja ihan periaatteesta – koska Italiassa – halusin kerran eteeni affogaton, jäätelöä kahvilla.

Summa summarum: Italiassa oli paljon kauniita sisäänkäyntejä kukkineen. Sekä holvikaaria. Ja ihmisiä. Sveitsissä puolestaan maailman parhaat vessat.

Sitä ollaan ulkomailla.
Abroad.
Uusia seutuja Montesplugan jälkeen
New for us, after Montespluga.
Ja tämä kylä oli…? And this place was…?
Panini Comon äärellä. Oliko se sittenkään Como?
Panini by the lake Como. Or was it?
Hirveän kuuma. Viisaat on sisällä.
Horribly hot.The wise people are inside.
Ciao lokki!
Ciao seagull!
Nättiähän täällä on.
It´s cute here.
Ainakin 1 affogato pitää saada.
Gotta get at least 1 affogato.
Tämäkin on kiva. Siis Comossa.
This is nice too. Btw in Como.
Kauniita portteja kukkineen joka puolella.
Nice entrances everywhere.
Kun kiipeää tarpeeksi korkealle, näkee Sveitsiin.
When you climb high enough, you see Switzerland.
Ja tämä kylä on…?
And this village is…?
Tämän tiedän: Menaggio.
This one I know, Menaggio.

En resumen: El camino por Splügenpass de Suiza a Italia es pura curva, pero más interesante que las otras opciones. Y Italia? Caliente.

Kurzgesagt: Der Passstrasse (Splügenpass) nach Italien ist super im vergleich zu den anderen möglichkeiten. Und Italien? Heiss.