Huipulla kivistää

Huipulla kivistää

Kolmas päivä hankaavan kengän kanssa meni jo rutiinilla. Jätettiin kamat Bettmeralpin köysirata-aseman kaappiin ja pisteltiin vauhdilla eteenpäin suoraa tietä kohti Riederalpia ja varsinaisen reitin lähtöpistettä. Tämäkin oli niitä 26 Summits Challengen polkuja ja suurelta osin tuttua seutua. Mutta koska kotimatka tarkoittaa monen tunnin istumista, haluttiin vielä nauttia vuoristosta.

Laitoin nilkkaan kämmenen kokoisen laastarityyppisen pehmikkeen ja se tuntui toimivan. Samaan tapaan kuin edellisenä päivänä, tasainen oli lopulta pahin maasto. Löysäsin nauhoja, kiristin, otin lyhyitä, pitkiä askelia, mikään ei auttanut. Vasta ylämäki. Riederfurkan Villa Castellin luota lähdettiin nousemaan Riederhornin huippua kohti ja polku oli sen verran hyvässä asennossa, että se toimi nilkallekin. Täytyi vain varoa, ettei kengän asento nuljahtanut kummallekaan sivulle.

Polku siksakkasi ja oltiin yli 2000 metrissä; silloin tällöin kirpaisu kintussa pisti myös hengähtämään. Pistin kesän koronan piikkiin sen, että sveitsiläinen ikääntynyt pariskunta hilpaisi ohi kevyesti ja huohottamatta. Varmaankin paikallisia, asuvat vuorilla, yritin selittää. Kevyesti menivät siihenkin nähden, että omille pitkille koivillenikin monet askelmat olivat niin korkeita, että piti ottaa vähän maastosta käsillä tukea.

Joka tapauksessa nousu oli nopea ja maisemat hulppeat. Istahdettiin Victorinox-penkille hetkeksi katselemaan alapuolella ja toisinaan ylempänä leijuvaa varjoliitäjää. Syötiin parit pähkinät, taatelita ja viikunoita. Huipulla oli hiljaista ja ehkä hapenpuutteesta johtuen rauhan tunne on suuri. Hengitys tasaantuu, kaikki juoksevat ajatukset ovat kaikonneet noustessa. On vain tämä.

Koska Riederhorn on pieni ja kapea nyppylä, niemimäinen ja ympärillä syvälti pudotusta, olin ottanut sauvat mukaan. Nousun jälkeen odotin samanlaista alasmenoa eli varauduin istualtaan mentäviin kohtiin. Lopulta en tarvinnut sauvoja lainkaan. (Jos jyrkkyys kammottaa, kannattaa huipulle tulla huipun oikealta puolen.)

Ennen kylille palaamista piipahdettiin Riederfurkan Villa Casselissa. Talo on koristeellinen ja kaunis ja varsinkin tässä ympäristössä se eroaa muista alppirakennuksista. Sir Cassel keksi jostain syystä 1900-luvun alussa, että tämä on se paikka, missä hän haluaa nauttia vuoristoilmasta ja parannella oloaan. Rakennustarvikkeet tuotiin laaksosta aaseilla ja hän laitatutti itselleen jopa puhelimen. Vieraina kävi kuuluisaa porukkaa, Winston Churchilliä myöten. Joka tapauksessa nykyisin talossa toimii Pro Natura, luonnonsuojelujärjestö, ja kellarikerroksessa on kattava näyttely jäätikön historiaa.

Palatakseni kenkäasiaan: repussa roikkuivat lenkkarit, olin siis varustautunut huipun jälkeen vaihtamaan vaelluskengät kevyempiin. Mutta lopulta en tuntenut sen olevan tarpeen. Tämän reissun jälkeenkin olen ollut kymmenisen tuntia liikkeellä ja vaiva jatkuu. Ohjeita on monenmoisia (laita kenkään sitä longottava pullo, pehmikkeitä, kahdet sukat, kävele enemmän), mutta taidan viedä ne ulkoilutarvikkeiden liikkeeseen ja siellä suutarille. Jotain tarttis tehdä.

Villa Cassel
Kissa maastoutui kukkien keskelle.
A cat pretending to be a flower.
Edellisen patikan lähtöpiste huipulla keskellä kuvaa.
Starting point of the previous hike on the top of the mountain in the middle of the picture.
Selän takana nämä maisemat.
The view behind the back.
Vasemmalla Mittelaletsch-jäätikkö. Luulisin.
Mittelaletsch glacier on the left. I think.
Victorinoxin penkki.
A Victorinox bench.
Hän tutkii tietoja.
Observing the information.
Keskimmäisen puun yläpuolella Belalpin kylää, mistä oikealle alas polku riippusillalle.
Almost in the middle Belalp and from there a path to a hanging bridge.
Melkein takaisin Villa Casselin luona.
Almost back to Villa Cassel.
Nauttivat auringosta.
Enjoying sun.
Muita tiellä kulkijoita.
Other road users.

En resumen: Uno de los picos de 26 Summits Challenge es Riederhorn y era algo nuevo para nosotros! La última parte para arriba es bastante empinado y tenía unos problemas con el zapato nuevo derecho, pero llegué.

Kurzgesagt: Ein Gipfel von den 26 Summits Challenge ist Riederhorn und das war auch neu für uns. Der letzte Teil hinauf ist ziemlich steil und ich hatte einige Probleme mit den neuen rechten Schuh, aber bin doch am Gipfel angekommen.

Jäätikön yllä

Jäätikön yllä

Olen ollut viikon työreissussa ja nyt kaiken kasaantuneen keskellä katselen kuvia ja yritän muistella, mitä kaikkea Aletsch-jäätikön lähellä näinkään. Suljen silmäni ja näen valtavat korkeuserot, huiput ja laaksot.

Bettmeralphan on autoton, joten kulkuneuvo jäi laaksoon. Ylhäällä tajusin, että olen kadottanut laihan lompakkoni ja samassa oivalsin, että se oli varmaankin pudonnut autojunaa odotellessa, kun vaihdoin kengät toisiin. Kukaan ei vastannut puhelimeen asemalla, mutta nettikamera näytti vain tyhjää parkkipaikkaa. Se oli jo hyvä merkki, pussukkaa tuskin kukaan olisi noteerannut ja se olisi lojunut yhä maassa satojen autojen yliajamana. Lopulta se löytyi autosta, penkin ja oven välistä.

Kun sain henkilökohtaisen katastrofini hoidettua, pääsin keskittymään itse asiaan. Päällimmäisenä on tietenkin se hurja muutos jäätikön massassa, ilmiö, jonka vertaista en ole luonnossa koskaan nähnyt. Aletsch on vetäytynyt jo 1860-luvulta, mutta 24 vuotta sitten jääkerros ulottui kymmeniä metrejä korkeammalle ja tänään jo ensimmäisessä kurvissa näkyy vain kuraista vettä. Häntä on lyhentynyt entisestään.

Henkilökohtaisen saran toinen valitettava takaisku on oikea kenkä. Olin jo kävellyt uusilla vaelluskengillä kymmenisen tuntia ongelmitta ja yhtäkkiä toinen alkoi vaivata. Mitään rakkulaa tai hankaumaa ei näkynyt, mutta nilkka on lähes ilman nivelsiteitä ja nyljähtelee miten sattuu. Kipu oli lähinnä hankaavaa ja iholla. Laitoin siihen apteekista noudetun pehmikkeen. Jäätikkölenkki oli n. 15 km, jotakuinkin 800 m korkeuseroa ja loppumatka yhtä tuskaa – siis tasaisella. Ylös ja alas menin ketterästi kuin vuohi.

Sidoin nilkan ympärille lisäksi huivin ja se auttoi, mutta illalla kohtaan oli kertynyt nestettä. Nyt mietin mitä teen kengän kanssa; ehkä vartta täytyy moukuroida pehmeämmäksi.

Päivityksenä Reppu ja reitti, patikkapolkujen Sveitsi -kirjaan reitti ei siis lähde enää Bettmerhornin näköalatasanteelta oikealle, se pätkä on kivivyöryjen jälkeen suljettu. Sen sijaan ensin kuljetaan vastakkaiseen suuntaan, jonka jälkeen kilvet ohjaavat jäätikön reunaan.

Matkalla ohitettiin useita laumoja koululaisia; joku kompasteli nauhat auki lenkkareilla, osa pisteli vauhdilla hyppien, toiset laahautuivat perässä viimeisillä voimillaan. Seuraava lauma oli tyynempää sorttia, symppiksen pehmolelun näköisiä Valais´n mustanenälampaita. Jaoimme polun jonkun aikaa; sinisillä täplillä merkityt lampaat näyttivät tietä ja me seurasimme.

Polku alas jäätikölle on kivinen ja osittain kostea ja liukas. Porukkaa laskeutui eri puolilta, sieltä mistä keksivät että olisi pääsy. Keskityin omiin jalkoihini, kun joku takaa huusi tuntemattomalla kielellä jotain. Mies meni toisen luo ja ojensi hänelle käden. Vanhempi herra oli astunut märkään kohtaan pyöreällä kalliolla ja jäänyt selkä köyryssä pudotukseen päin, sormet kallion pinnassa voimatta liikahtaakaan. Apuun kiiruhtanut ojensi käden ja nykäisi miehen kuivalle kivelle.

Jäätiköllä oli useita retkueita oppaan kera turvaköysineen ja piikkikenkineen; nyt sille oli helppo kivuta. Vuosia sitten jäisen kerroksen päälle pääsi vain toisesta reunasta. Muutama uskalikko lähti kuvailemaan itseään jäätikölle ilman mitään erityisvarusteita, ihan vain tennarit jalassa.

Jäätikkömökki, Gletscherhütte, oli täynnä punaposkista porukkaa, aurinko oli yhä kirkas ja polttava. Lepuutin kinttua alppimakaroonipannullisen ajan ja mietin tallatako takaisin paljain jaloin. Venkslasin nauhojen kanssa, löysytin ja kiristin. Ja seuraavana päivänä olin jälleen polulla.

Ilta Bettmeralpissa.
Evening in Bettmeralp.
Aletschin tässä päässä loiskuu vesi.
There´s already water on this end of the glacier.
Vauhdilla alas.
Downhill we go.
Sehän on kristalli.
A cristal.
Nököttäviä ihmisiä.
Some sitting dudes.
Jäätikköä ylhäältä käsin.
The glacier from above.
Välillä kivisempi polku.
A rocky part of the hikingpath.
Patikka-Pekka.
A hiker.
Aletschin toista päätä näkyvissä.
The other end of Aletsch.
Ylhäältä saattaa tulla lasti.
There´s a possibility of a stonefall.
Ihmiset toimii mittatikkuna jäätikön vieressä.
People as yardstick to understand the size of the glacier.
Takaisin jäätiköltä.
Back from glacier.
Vielä kukkii.
Still blooming.
Märjelenseen.
Ruokaa, että jaksaa.
Some food for energy.

En resumen: Aletsch está cada vez más corta y baja.

Kurzgesagt: Aletsch ist jedesmal kürzer und niedriger.

Paholaisen sillalla

Paholaisen sillalla

Jos muistat, olen jahdannut 26 summits challenge:n huippuja tämän kesän – tai ainakin sen loppupuolella. Alkukesä meni niissä surkeissa säissä, sitten oli tauteja ja nyt alkaa olla kiireitä, silti 9/26 on kasassa. Tarkoitus oli vain ottaa haasteesta osviittaa, löytää uusia paikkoja ja polkuja, mutta kohteiden keräilyyn jää kyllä koukkuun. Aina, kun yksi on käyty, alan katsella kartasta seuraavaa.

Sää oli parin päivän ajan loistava Valais´n kantonissa ja sieltä löytyi kaksi haasteen kohdetta ja vielä yksi matkanvarrelta Andermattista. Auto jätettiin asemalle ja hypättiin junaan, joka vei meidät vartin verran takaisinpäin. Reitti olisi lähtenyt Wassenista, mutta päätettiin lyhentää sitä, että oltaisiin ajoissa perillä ja jäätiin junasta jo Göschenenissä. Se on siis se paikka Alppeja halkovan Gotthardin tunnelin edustalla, missä on lähes aina ruuhkaa.

Göschenenistä Andermattiin vievä autotie kiemurtelee vuorenrinnettä ylös ja sieltä olen monesti nähnyt vanhalla kivisillalla kävelijöitä ja miettinyt, että tuo silta pitäisi ylittää jalan. Nyt seistiin Göschenenin asemalla, jyrkkien seinäminen välissä lähes täydessä sumussa, pilvien keskellä. Suunto oli ihan pihalla, mutta onneksi minä en. Reitti on simppeli ja hyvin merkitty; eksyminen olisi hankalaa, vaikkei mitään näkyisi.

Reuss-joki pärskytti vieressä koko matkan, välillä se näkyi kirkkaan vihreänä, toisinaan, ja juuri putouksen kohdalla, ei nähty kuin aavistus mahdollisesta virrasta. Vesi oli vienyt aikanaan vanhan kivisillan ja tämä, jota tallattiin oli siis rekonstruktio. Polku ja kävelytie nousee jyrkimmin juuri siinä, missä lukee “Älä jää seisoskelemaan!” Kiviä saattaa ropista niskaan, joten kiihdytin vauhtia entisestäänkin, ylämäestä ja hapenpuutteesta viis.

Teufelsbrücke, paholaisen silta ja sen ympäristö on merkillinen sekasotku luontoa, autotietä ja rakennelmia. Sillan pystyy välttämään kiertämällä vuoren läpi kulkevan tunnelin kautta. Gotthardin alueella on yhä kasarmeja ja aiemmin myös bunkkereita ja linnakkeita ja jos tilanne olisi päässyt äitymään sotilaallisesti hankalaksi, paholaisen silta olisi räjäytetty. Kulku olisi silti vielä onnistunut tunnelin läpi.

Reitti ei ole mikään varsinainen luontoelämys, mutta se on vaihteleva. Mennään siltojen alta, on metalliritilää, luolaa ja tunnelia. Meidän kävelemä pätkä on osa Via Gottardoa, joka jatkuu Andermattista eteenpäin ja siksi tämä osuus päättyi hieman hassusti keskelle kirkolle vievää polkua, rinteessä olevan talon eteen. Ehkä siellä asuu reitin suunnittelija?

(P.S. Paholaisen sillasta on lisää Reppu ja reitti, patikkapolkujen Sveitsi -kirjassa)

Nyt olisi arvottava, mihinkäs suuntaan sitä lähtisi.
Suunto is lost. I, on the other hand, am not.
Taustalla kiertää solatie.
The passroad on the background.
Tämän silta näkyy solatielle.
This bridge you see from the passroad.
Kiireesti eteenpäin.
Full speed uphill.
Sumujen silta.
A bridge to nowhere.
Luolareitti siltä varalta, että silta on romuna.
A tunnelpath, in case the bridge is kaputt.
Paholaisen sillan alapuolella kuohuu. It´s bubbly and foamy under the devil´s bridge.
Oikealla reitillä ollaan.
On the right path.
Tämäkin on patikkapolku.
This is also a hiking path.
Tämäkö on se paholainen?
Is this the devil?
Andermattia ja sen boutique-hotelli.
Andermatt and it´s boutique hotel.

En resumen: Caminamos de Göschenen a Andermatt, por el puente del diablo. Estuvimos totalmente rodeados por las nubes y mi reloj ya no sabía para donde, pero por dicha yo si. Es un camino raro, hay puentes, túneles y rio y por su puesto: subidas.

Kurzgesagt: Wir sind von Göschenen nach Andermatt gewandert und wo die Sport Uhr keine Ahnung hatte wohin. Ich schon, zum Glück. Eine kurze Wanderung ist doch interessant, es gibt viele Brücken und Tunnel, der wunderschöne Reuss und natürlich auch Aufstieg.