Jäätikön liepeillä

Vaikka kuinka olen syntynyt lumen, jään, pakkasen ja pimeyden mannuilla, niin silti ajatus, että Sveitsissä on ikuisia jäätiköitä, on sävähdyttävä. Massa, joka ei sula pois. Ainakaan kokonaan. Tai ihan heti. Ja on melkein paikoillaan. Mitä nyt virtaa hitaasti.

Suomen talvinen kerros sulaa kuitenkin joka vuosi kokonaan pois. Jäätikkö ei. Janan yhdessä päässä on aikakausia, jolloin ne ovat keränneet valkoista massaa ja venyneet pituutta, toisessa taas pienentyneet hälyttävällä nopeudella. Ja niiden välillä on ollut liikettä molempiin suuntiin. Nyt ollaan tuon jälkimmäisen vaihtoehdon paikkeilla ja pessimistisimmät tutkijat näkevät kerroksen vajuvan niin huolestuttavasti, että lapsille pitäisi paikkaa esitellä vielä, kun se näyttää jäätiköltä.

 

aletsch9 tie pitka ja kivinen

Tie on pitkä ja kivinen

aletsch1 pilvi

Pilvi on tässä kohtaa maiseman tiellä. Polku kulkee kohti oikealla seisovaa tyyppiä.

hilja polulla

Vain vähän lunta. Onneksi, sillä lapio jäi kotiin.

aletsch3 kivitorni

Jäätikön pää näkyvissä. Tai siis alku.

Niinpä raahattiin kummipoika, joka siis on jo pikemminkin mies, härmän lakeuksilta kiviselle polulle, Euroopan suurinta jäätikköä, Aletschia, sivuavan vuoren polulle. Kiva reitti sinänsä, aina ihan uudenlainen. Ylhäältä vierii silloin tällöin tonnikaupalla kiviä ja –voilá- taas on uudet haasteet polulla. Mietin kypärän tarvetta, mutta luulen, että jos vyöry osuu kohdalle, pään suojaamisesta tuskin on kauheasti apua.

 

 

 

 

aletsch4 jaatikolla porukkaa

Jäätikön päällä 2 muurahaisihmistä. Helpommin havaittavia kalliolla oikealla.

aletsch6 sinista jaata

Gib eine Beschriftung ein

aletsch7 jaatikon sisalla

Poseerauspaikka jäätikön välissä.

Hiekkakuorrutteisella marengeilla eteni muurahaisia; vaeltajaporukkaa köysien ja hakkujen kera.Viime kerralla, jokunen vuosi sitten, sokeritötterömäiset kohoumat jäätiköstä olivat mielestäni erottuvampia.. Ehkä alppiaurinko on tehnyt tehtävänsä.

Reitin puolivälissä pääsee laskeutumaan joenkin käyttämää kivistä tietä alas jäätikön sivuun. Sekin oli kutistunut, kerrostalosta oli tullut toisesta laidasta kavuttava kohouma. Mutta oli se silti vielä vaikuttava. Siis jäätä, joka kestää helteen silloin kun ihokin palaa! Siis jäätä, joka virtaa!

Tällä polulla ei tule vesipulaa, eikä heikotusta, sillä tottahan jäätikön kupeessa pitää olla kuppila. Jäätikkötupa. Taukopaikka oli kohdallaan, vaikka reitti ei ole vaativa, riittää kilometrejä tallattavaksi. Jäätikkötuvan läheltä voivat laiskemmat oikaista kostean tunnelin läpi toiselle puolen. Vaihtoehtona on kiertää yläkautta, sieltä missä ovat muutkin ahkerat liikkujat, lehmät ja lampaat.

 

 

 

aletsch8 lounaspaikka

Lounaspaikka

aletsch7 tunneli

Tunneli. Ihmisen kaivama.

mhorn

Kyllä, tama on Matterhorn.

Reittinä oli Bettmeralp-Bettmerhorn (kuplahissillä pääsee ylös, luonnollisesti myös jalan) -Märjelensee-Fiescheralp-Bettmeralp, meidän majapaikalta n.17 km. Se ei vaadi erityistä kuntoa, mutta kompastelu ei ole suositeltavaa. Tunnelista eteenpäin leveä hiekkatie.

 

 

 

aletsch10 lepotila

En resumen: El camino de Bettmerhorn a ver el lado del glaciar, Aletsch, es siempre impresionante. El glaciar parece un flujo de suspiros (en el verano suspiros decorados con arena) y encima de vez en cuando aparecen unas hormiguitas; grupos de gente con cuerdas de seguridad. La ruta es cada vez diferente; de vez en cuando vienen avalanchas de piedras que modifican el paisaje y el camino. Pensé, que tal vez me haga falta un casco. Pero si de pronto vendría un rio de una tonelada, tal vez proteger la cabeza no me ayudaría mucho.

Kurzgesagt: Aletsch Gletcher ist immer beeindrückend. Und der Weg zum Gletcherrand anders, weil es ab und zu ein Fluss von Steine herunterkommt. Der Gletcher ist auch seit dem letzten Mal kleiner geworden; glaube ich. Oder weitergeflossen und zeigt uns nur eine andere Seite. Dieses Mal die Natur gibt uns die möglichkeit den Eissculptur zu besuchen, sogar daraufzustehen.

Riippusillalla jäätikön päässä

belalp4

Wallis: Belap-riippusilta-Riederfurka-Riederalp-Bettmeralp

Siitä lähtien, kun kuulin, että Euroopan suurimman jäätikön toisessa ääripäässä Wallisissa keikkuu 124 m pitkä riippusilta, 80 m korkeudessa, olen halunnut ylittää sen. Lähellä on oltu, useastikin, ja mietitty, että tänään, huomenna, ehkä sittenkin seuraavalla kerralla. Sade, sumu, liukkaus tai liian hapoilla olevat kintut, ehkä porukan sisältä tulevat soraäänet ovat aina siirtäneet reissua jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Torstaina kaikki natsasi: oli aurinkoa, kuiva polku ja innokkaat koivet.

Belalp2

Tästä se lähtee, Belalpin kirkon vierestä

belalp7

Polku viettää alas kivisenä.

Patikkapolun lähtöpisteeseen Belalpiin oli majapaikasta tunnin matka. Kuplahissillä alas, junalla laakson pohjaa lähimpään kaupunkiin, sieltä postibussilla puoleen väliin vuorta. Bussissa joku tarttui olkapäähäni ja huikkasi: ”Ei tänne mahdu enempää zollikonilaisia!” Tuttava kotikylältä oli matkalla ylös, mountain bike bussin kyydissä. Tyyppi jatkoi omille teilleen, me nousimme vielä viimeisen pätkän kuplahissillä ylös.

 

 

belalp9

Ylhäällä olevalta kirkolta on tultu jo aikamoinen taival.

belalp8

Laaksossa oleva silta ei silti vielä edes näy tänne

Kuvittelin, että joka suuntaan korkealla heilahteleva ja notkuva silta aiheuttaisi ainakin hetkittäistä sydämentykytystä ja kenties hyytelöittäisi muuten vakaat ja eteenpäin pyrkivät reidet, mutta yllättäin haastavin osuus olikin heti alussa, lakeutumisen ensimmäinen osuus. Belalpin kirkolta lähti pieni polku, joka muuttui melkein heti kiviseksi siksak-portaikoksi. Se oli jyrkkä ja reunoilla tarrattavaksi lähinnä nokkosia. Lähtöpaikan ja sillan korkeuseroa oli puolisen kilometria ja saman verran nousua sillan toiselta puolen. Kilometrejä kertyi väliltä Belalp-silta-Riederalp-Bettmeralp noin 16.

Lähdin liikenteeseen reikäisillä, henkitoreisilla lenkkareilla, mutta en uhkarohkeaa uhmapäisyyttäni, vaan – tulkoon tämä selväksi – fysioterapeutin suosituksesta. Vaelluskenkä on vielä syksyllä nyrjähtäneelle nilkalle liian jäykkä. Trail running –kenkä ei silti tarraa yhtä hyvin jyrkän polun hiekkaisiiin pätkiin ja olisin varmaankin päätynyt alas laakson lumipallon lailla, elleivät urheat vaelluskumppanit olisi tarjonneet vakaata käsivarttaan. Nyt selvisin parilla pyllähdyksellä.

 

 

belalp19

Tämän puunrungon yli hilpaisin niin nopeasti kuin mahdollista. Kuvassa kylläkin kummipoika, jota ei yhtään huimannut.

Toinen paikka, joka vaati ennen askellusta pientä keskittymistä, oli kallion vieressä, rotkon yli viritetty puunrunko. Kuva ei tee asialle oikeutusta, mutta pudotusta on reilusti, eikä runko ole kiinni viereisessä kallioseinämässä. Siihen pultatusta ketjusta voi hakea ylittäessä turvaa.

 

belalp14

Keskellä ei roiku naru, vaan silta.

Maasto on koordinatiivisesti suhteellisen vaativaa, on kivirappusia, hiekkapolkua, sileää kalliota, viipaleiksi hajonnutta kalliota, korkeita askelia vaativia suuria kiviä. Alkumatka tallattiin auringossa ja vaikka oltiin parintuhannen metrin korkeudessa ja menossa alaspäin, oli vesipullossa tilanne huono jo riippusillalle tullessa.

 

belalp16

Tossua toisen eteen ja kännykkää ei sitten pudoteta, vaikka kuinka heiluttaisi.

belalp17

Sameaa jokea. Sulanutta vettä jäätiköltä.

belalp18

Voiton puolella.

Eväsvoileivät ja aprikoosit syötiin sillan toisella puolen, varjossa, pienen alppijärven sivustalla. Reittivaihtoehtoja ylöpäin oli kaksi ja toinen niistä vähän jyrkempi. Valittiin olevinaan helpompi, mutta heti alussa selvisi, miksi paikkaa kutsutaan ”syväksi metsäksi”. Vesipullon sisältö veteli viimeisiään ja elimistö oli yhtä kuivilla kuin joka askeleella kumeasti tömähtävä polku, eikä missään ollut ainuttakaan raikasta vuoristopuroa. Yritin kuvitella vesimelonin raikkautta ja sitä tunnetta, kun vesi valuu kurkusta alas ja jano sen kuin yltyi. Positiivisesti ajattelin, että viimeinen tunti oli jo melkein selvitetty. Kellosta kävi ilmi, että oltiin kivuttu vain kymmenen minuttia.

 

 

 

belalp20

ehreä keidas ennen jyrkkää nousua.

Meidät ohitti käsittämättömän tasaisella, jäntevällä ja rivakalla menolla harmaahapsinen vaari. Eikä mies ollut ainut saman sarjan kulkija. Ehkä vuoristossa asuvilla on erilainen geeniperimä tai enemmän vettä mukana. Mutta perille päästiin mekin, vaikkakin nestehukasta rusinoituneina.

 

En resúmen: Como nos costó, pero por fin llegamos a Wallis, a cruzar el puente colgante entre Belalp y Riederfurka. 500 m diferencia de altura, en total caminando 16 km. Lo más dificil no era caminar en el puente, como yo me imaginé, sino que el problema, que –por chapas- llevamos demasiado poca agua. El resultado? LLegamos a Riederfurka, pero en el estado pasa.

Kurzgesagt: Endlich waren wir da, auf der Hängebrücke im Wallis. 500 M Höhenunterschied, 16 Km, viel Schwitzen, viel Konzentration, viel Durst. Aber wunderbare Aussicht und genug Nervenkitzel.

 

%d bloggers like this: