Selkäkramppi ja 18 siltaa

Selkäkramppi ja 18 siltaa

Koska Appenzelliin ei taaskaan päästy ukkosen takia, ajeltiin junalla sinne minne myräkkä ei ylettänyt eli St. Galleniin. Itään siis kuitenkin. Junamatkaa riitti sen verran, että avasin Blévitan Flammkuchen piparipaketin ja tuomio oli välitön: maistuu nahistuneelle sipulille. Ensi kerralla palaan jälleen timjami-merisuolakomboon.

Siinä istuessa, maisemia katsellessa tunsin kuinka lapaluun ja selkärangan välissä joku pieni lihas kramppasi niin voimallisesti, etten tahtonut saada henkeä. Ilmastointi, hellepäivien ilo, oli tuhota koko retken. Yritä siinä sitten täyttää keuhkot raikkaalla maalaisilmalla, kun selkä ei anna periksi. Seuraavana päivänä oli olkapäätkin jumissa pelkästä raivokkaasta yrittämisestä.

Reitti oli ihan omaa luokkaansa ja neljäs 26 Summits Challengen poluista. Mentiin St. Gallenin maaseutua, välillä piipahdettiin kai Aargaussakin, 18 sillan ali, yli ja vierestä. Ensimmäinen, yksi Euroopan korkeimmista, nähtiin ensin ylhäältä käsin, sitten alhaalta. Vuosisatoja vanhat katetut sillat, osa luostareiden rakentamia, ovat aina viehkeitä. Mutta rautatiesillan uhkeat pylväät ja talot sen alla luovat uskomattoman kontrastin.

Sillan katveessa Sitter-joessa oli niukasti vettä, siihen sai silti upotettua kintut lounaan ajaksi. Kannatti, sillä sen jälkeen edessä oli St. Gallen Open Air -festivaalin rakennustyömaa-alue ja löyhkäävä vedenpuhdistusalue.

Lopun kiertotie sai vähän kiertämään, mikä ei liene ollut tarkoitus. Reitti päättyi pysäkille, missä SBB:n sovellus pisti nousemaan bussiin, ajamaan pysäkin välin ja palaamaan samaa reittiä takaisin toisella bussilla. St. Gallenin asema löytyi, mutta olin niin jäätelön tarpeessa.

Ja koska edellisen reissun perusteella tästä on tullut jo perinne, josta en luovu, otin Zürichissä hangottelematta vastaan jätski nro 2:n eli mainosjätskin. Pähkinäinen ja karamellinen, kymmenen pistettä.

Sunnuntaina löysin jalasta kohdan, jossa oli varmaankin ollut punkki ja toisen eläväisen ylempää reidestä. Joko ne olivat St. Gallenin tuliaisia tai sitten seuraavan päivän pyöräilyltä lähiseudulta. On aika kaivaa punkkisuihke esille.

Nämä ei vakuuta.
Didn´t get impressed.
Ensimmäinen silta, yksi Euroopan korkeimmista.
First bridge, one of Europe´s highest ones.
Heti alussa linnan ravintola.
For the start a castle restaurant.
Vanhan katetun sillan yllä toinen moderni.
Old and new bridge.
Mie siellä.
Yeah, that´s me.
Kaksi katettua siltaa vierekkäin, ylhäällä se moderni.
Two old bridges and the modern one some where up on the sky.
Huonossa hapessa, mutta nätti.
In bad shape but cute.
Taas olisi vuosisatoja vanhaa siltaa ja modernimpaa rautatiesiltaa tarjolla.
A hundred years old bridge and a bit more modern one.
Tuli ylitettyä kantonien raja.
From one canton to another one.
Tämä olisi talo, jossa kirjoittaa kirja “Rautatiesillan alla”. I
n this house you could write a book called “In the shadow of the railway bridge”.
Meidän pieni muikea patikkaseurue.
Yeah, that´s our little hiking group.
Sitter-joki.
The river Sitter.
Piti laittaa kelmuun, kun eivät mahtuneet eväslootaan.
Didn´t have a suitable sandwich box, so plastic it is.
Hetki jalat jorpakossa ja jopa taas jaksaa.
Totally energized after having the feet in the river for a moment.
Vielä pääsee festivaalirakennelmien läpi.
Just in time to pass the festival area.
Kiertotiekyltti oli kyllä ihan vikapaikassa.
A sign, which you don´t notice.
Asemalta eväs junaan.
A snack to the train.
Ja vielä toinen erittäin arvostettu mainosjätski kävelymatkalle bussipysäkille.
And another one, a free advertisement one, on the way to the busstop.

En resumen: La vuelta de los 18 puentes en St. Gallen se puede también hacer en los 30 grados. Al menos, si uno en el camino se mete los pies en el rio y en el final se recompensa con un heladito. O dos.

Kurzgesagt: Den St. Galler Brückenweg kann man auch in der Hitze wandern. Es gibt Wälder und ein Fluss zum Abkühlung und zum Schluss kann man immer sich eine Glace gönnen. Oder zwei.

Mansikkatorttua alppitilalla

Mansikkatorttua alppitilalla

Idässä olikin yllättäin luvassa ukkosta, helle oli painostava ja Aldolla flunssan rippeitä, joten vaihdoin lennosta retkisuunnitelmia kevyempään ja sateettomaan.

Kuumuus hidasti matkantekoa aika lailla, oli pakko pitää juomapausseja vähän väliä. Oltiin siis Grosse Mythenin vieressä Furggelenstockin lenkillä, keskellä Sveitsiä Schwyzissä. Grosse Mythen on monien suosikki; parin tunnin nousu siksakkia ylös kivistä seinämää on haaste, muttei niin paha, etteikö siellä olisi ajoittain ruuhkaa ja ylhäältä on komeat maisemat.

Repussa oli lisäenergiaksi loput Hennan ja Maken tuomista marmeladeista, joilla saatiin potkua nuutuneeseen oloon. Furggelenstockin huipun virkistävässä tuulessa syötiin myös hummus-kurkkuvoileivät ja pieniä tomaatteja. Näin kuumalla on pakko olla reilusti pientä energiapitoista syötävää, pähkinöitä, suolaisia pipareita ja kuivahedelmiä, sillä jopa sandwichien kanssa on tuskaa, vatsa ei vain ota vastaan.

Mutta sen sijaan kakkujen kanssa ei ollut ongelmaa. Alpwirtschaft Furggelessa oli paras kakkupöytä, jonka olen näillä alppitiloilla nähnyt. Yleensä tarjolla on porkkanakakkua, hedelmäpiiraita tai Linzertortea plus paikallisia erikoisuuksia, mutta nyt oli jopa tuoreista mansikoista kaakkunen. Plussaa myös siitä, että ulkopöydissä oli aurinkorasvaa. Varjot piti laittaa yltyvän ja ukkosta ennustelevan tuulen takia kiinni ja korkealla palaa aikayksikössä ilman voidetta.

Reitillä oli kaksi varsinaista nousua ja niiden välissä “pohjoismaista suomaisemaa”, mikä kyllä piti paikkansa. Suovilla ja mutainen polku ja mustikanvarvut olivat kuin suoraan sielt meilt päin, vain hyttyset ja paarmat puuttuivat. Mustikoita ei ole luvassa, kukat olivat kuivaneet nuppineulanpään kokoisina.

Loppupäässä ohitettiin lammaspaimenet koirineen. Lampaita oli varmaankin satoja, aitauksen sisällä ja metsässä puiden alla varjossa. Siinä samalla kun juteltiin lampaille, alkoi taivaan sininen vaihtaa väriä ja jostain kuului vaimeaa jyminää. Valkohuippuisten päällä ukosti ja vaikka olin tarkistanut, ettei täällä pitäisi edes sataa, näytti siltä että sieltä se ukkonen nyt kuitenkin tulisi. Edessä oli vielä viimeinen nousu ja tahdin kiristäminen tuntui lopussa jo melko mahdottomalta, oltiin ihan mehuttomia. Pidettiin muutama hengähdystauko ja aivan lopussa saatiin muutamia sadetippoja ja kuinka ollakaan, ukkosrintama siirtyi rinteestä poispäin.

Jossain vaiheessa oli pakko ottaa lippis päästä, niin hiki oli, ja laitoin sen repun hihnaan tietäen riskit. Reppu oli otettava selästä joka juomatauolla ja silloin lippis olisi vaarassa. Kotona tajusin, että sinne jonnekin se jäi. Ostanko uuden? En. Jäljellä on toinen hengittävä juoksulippis, mutta se on musta, mikä ei helteellä ole se paras väri. Ehkä seuraavalla kerralla ponnistelen hiukkasen enemmän ja laitan sen tarvittaessa reppuun tai ainakin kunnolla kiinni.

Grosse Mytheniin vie siksakkipolku, mitä tuskin kipuan.
Grosse Mythen, where I probably won´t climb.
Sokeria koneeseen.
Sugar to the mashine.
Lämpö näkyy käsissä.
The heat shows in hands.
Furggelenstockin huippusella.
On the small peak of Furggelenstock.
RIP lippis.
RIP the cap.
Asiaankuuluva voileipäkuva. The obligatory sandwich picture.
Yli kukkulan, läpi metsien ja soiden.
Over the hills and far away.
Alpwirtschaft Furggelenstock eli kahvipaikka.
Vahva meikki tällä pikkuruisella kisulilla.
This small kitty had strong eye-makeup.
Tuulinen kahvipaussi.
Windy coffeebreak.
Etummainen kakkupala ei näytä yhtä hehkeältä kuin toinen, mutta se on vain varjon syytä.
Both cakes were delicious.
Alppiruusut kukassa.
The alpine rhododendron blooming.
Tämä on kuulemma pohjoismaista suomaisemaa.
This is supposed to be nordic style swamp.
Alppisuovillaa.
Alpine cottongrass.
Kuvan virallinen nimi “El padre”, koska Costa Ricassa isänpäivä.
The official name of the picture “El padre”, ´cause it´s father´s day in Costa Rica.
Valtavan määrän ensimmäinen lammasporukka. First group of the enormous area of the lamb.
Pikkuinen lepäilee.
The small one is resting.
Kipin kapin hissille.
Gotta hurry to the gondola.

En resumen: El calor era ya como en Guanacaste, cuando subimos a Furggelenstock. Se me perdió mi gorra, pero en el cafecito en una finca alpina comimos el queque de fresa más rica de todos los caminitos. Y en el final tuvimos que casi correr cuesta arriba, pero no nos alcanzó la tormenta. Así que buena vuelta en total.

Kurzgesagt: Es war fast zu heiss bergauf zu laufen, als wir richtung Furggelenstock wanderten. In der Alpwirtschaft Furggelen haben wir uns eine Kaffeepause gegönnt und es gab megafeine Erdbeertorte. Irgendwann habe ich meine Kappe verloren und zum Schluss mussten wir wegen des Sturmes rennen. Sowieso eine super Wanderung.

Kultakuula, kärppiä ja linna

Kultakuula, kärppiä ja linna

Lenzburgista Hallwiliin vievä huippuhaasteen 2/26 reitti kuulosti sopivalta hellepäivän retkeltä, mutta homma oli hyytyä jo alkuvaikeuksiin, sillä junathan eivät kulkeneet meiltä kaupunkiin ratatöiden takia. Ylimääräisetkin bussit olivat täynnä kuin sardiinipurkit ja epäilin etten mahtuisi reppuineni sisään. Tungettiin vatsaa sisään vetäen – ja ovet sulkeutuivat.

Matka-aikataulu meni uusiksi ja meille jäi aikaa lorvehtia Zürichin pääasemalla. Hallissa on usein toreja ja tapahtumia, nyt se oli tyhjää täynnä. Keskellä kumotti jotain kultaista: La boule d´or centenaire. Olen jo pari kertaa etsinyt kultakuulaa sitä löytämättä, nyt se osui heti silmiin. Epäilen, ettei se ole aina näkyvillä. Joka tapauksessa tämä sveitsiläisen performanssitaiteilija Dieter Meierin teos on sadan vuoden projekti ja kultainen pallo otetaan esille tänä aikana kahdeksan kertaa ja sitä lieritetään 12 metrin pituinen matka. Seuraava kerta on 2033, jos ketä kiinnostaa. Elokuun 28 päivä. Merkatkaa kalenteriin.

Koska aikaa junan lähtöön oli yhtä aikaa, haettiin voisarvet. Siinä natustellessa hoksattiin raiteilla Churchillinkin käyttämä ajopeli, punainen nuoli, Rote Pfeil, sveitsiläinen junaklassikko vuodelta -30. Viehkeä menneen ajan tunnelmaa hohtava juna vei kerran meidätkin Alppien yli Locarnoon. (Tämä muuten insipiroi lukemaan uudelleen Agatha Christien dekkareita. Idän pikajuna jne.)

Kohteessa eli Lenzburgissa ensimmäisenä silmiin osui tietenkin se Lenzin Burg eli linna, jossa vietettiin myös Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Muutama minuutti kaupunkia ja oltiin jo niin maalla, että polun vieressä oli kärppäkerrostalo. Kimeät vinkaisut ilmoittivat tunkeilijoista ja rei´istä kurkisteli kärppiä, yksi siellä, toinen täällä, kolmas toisaalla. Yritin ottaa videota, sillä kuviin otukset ovat aivan liian nopeita, mutta siinäkin vain vilahtaa jotain ruskeavalkoista.

Metsässä oli ihanan raikasta, maalaisteillä aurinko porotti niin, että aloin epäillä ukkosta. Matkalle osui Esterlin 45 metrin näkötorni, jonne kiivettiin eväille. Alhaallakin olisi ollut penkki pöytineen, mutta oltiin sitä mieltä, että voileivät maistuvat paremmalta 19 kerrosta ylempänä Alppi- ja järvimaisemassa ja puhaltelevassa tuulessa.

Eichbergin “huipulla” eli kukkulalla juotiin kalliit kahvit hotellin terassilla. Yli viisi frangia kupposellisesta maaaseudulla on minusta jo melko hävitöntä. Olin ajatellut ottaa sumpit termariin, mutta päädyin ylimääräiseen vesipulloon. Nyt kadutti.

Hallwilin linnan luona eli haastereitin päätypisteessä oli sama rahastusmeininki. Edes vallihaudan ympäröimän linnan pihalle ei päässyt ilman maksua. Me jatkettiin budjettimatkailijoina Boniswiliin ja aseman Volg-supermarkettiin. Kaksi jätskiä 7 frangia.

Iltapäivän +30 astetta tuntui ja kun oltiin takaisin Zürichissä ja kadulla tarjottiin mainosjätskiä, käsi ojentui automaattisesti. Miten niin olin syönyt hetki sitten edellisen? Hyvin upposi tämäkin.

La boule d´or centenaire.
Der rote Pfeil (1930)
Matkakroissantti.
Travel croissant.
Kohteessa, Lenzburg.
In Lenzburg.
Kukkulaista tämä maasto.
Hilly surroundings.
Viiden lammen reitti. Five pond route.
Hallwilin järvi ja näkyyhän siellä Alpitkin.
The lake of Hallwil. And the Alps.
Omistajan elkein tornissa.
The lady of the tower.
19 kerrosta alas.
19 floors to the ground.
Joko tässä on vakaa tekemisen meininki tai sitten katse kertoo mielipiteen torniin noususta.
Either he is determined to continue or not very happy of the tower visit.
Polttopuut ojennuksessa.
Firewood in Swiss style.
Seinätaidetta. Wallart.
Lisää vettä. More water.
Hallwilin linna häämöttää.
The Hallwil castle in sight.
Itse linna. The castle itself.
Jätskit, loppu hyvin. Ice cream and all is good.

En resumen: Caminata Lenzburg-Boniswil era mucho más de lo que esperaba. Vimos Alpes, visónes, sudamos montones y disfrutamos de la sombra del bosque y hasta nos vino un helado gratis.

Kurzgesagt: Die Wanderung Lenzburg-Boniswil war viel mehr als erwartet. Grüne Wälder, Hermeline, fast zu viel Sonne und sogar gratis Glace.