Haloo, kuka hakisi huipulta?

Haloo, kuka hakisi huipulta?

Viikonloppuna piti päästä pois jatkuvasta sumuisesta pilvivaipasta. Huippuhaasteen sivustolle kirjautuminen tökki yhä, mutta kohteiden tiedot oli vapautettu.

Nüenchammin lähelle, Zürichinjärvestä seuraavan Walenseen yläpuolelle pääsee vajaassa tunnissa. Aamupalaa ei tarvinnut kiirehtiä ja uumoilin, että päivästä tulisi stressitön, aurinkoinen ja yhtä nautintoa. Juuri sopiva patikkakauden lopussa.

Kurkiaura ja ensin 16 mustavalkoista haikaraa pellolla, sitten 26 seuraavalla kostealla niityllä toimivat lupaavina enteinä. Tuolihissin luona ei ollut ketään muita kuin henkilökunnan henkilö, mikä sekin laskettiin plussiin.

Se, että säätietojen mukaan alin lämpötila oli seudulla seitsemisen astetta, osoittautui vääräksi siinä vaiheessa rinnettä, kun jalka alkoi lipsahdella. Varjossa oli kuuraa ja seinämä, jota polku kipusi, aika lailla kasviton, heinää ja pikkukukkia lukuunottamatta. Kiviä ja heinäisiä askelmia täytyi varoa; ne olivat myös liukkaita joko jatkuvasta kosteudesta, huurteesta tai mutakerroksesta. Jossain vaiheessa päätin kaivaa vaellussauvan avuksi, niillä main, kun polku kapeni entisestään ja pehmeänsavisen maan päällä oli jäätä. Kengät painoivat askel askeelta enemmän, mutakerros pohjassa kasvoi ja pito väheni.

Autiomökillä hankalin osuus oli selvitetty. Joku näytti yöpyneen penkillä viltin alla. Näissä maisemissa olisi kiva herätä. Täällä voisin odotella pelastajaa tai kevättä, jos en uskaltaisi alas, ajattelin.

Loppupätkä oli kuin lumessa tarpomista ylämäessä, rankkaa ja yhtä luiskahtelua. Nüenchammin huipulla olin hämmästynyt siitä, etten kierinytkään mutarullana rinnettä alas. Olin siis yhä hengissä.

Maisemathan oli aivan mahtavat, huippuja joka suuntaan, sininen järvi, pehmeä pilvivaippa alapuolella. Nälkä ei ollut yhtään, ehkä ylimaallisen keskittymisen syytä, mutta syötiin silti leivät. Ristin luona energinen nuorten miesten porukka lankutti ja teki punnerruksia. Itse keskityin eväisiin. Matkalla oli yritetty saada lisäpotkua Glarusin päärynäleivonnaisesta, mikä on käytännössä pelkkää hedelmäsokeria kuidulla.

Vieressä kohosi rosoisen kivinen Mürtschenstock, puolisen kilometriä korkeampi kuin Nüenchamm. Uhkeasta vuoresta tuli mieleen Pizzo Leonen viereinen huippu. Se oli Ticinon välimerellisissä maisemissa kylmän ja karun oloinen. Kuvista en sitä tunnetta enää tavoita.

Siinä murkinoidessa mietin, etten ole varma selviänkö alasmenosta. Polku näytti todella kapealta ja jos se olisi samaa luokkaa ja yhtä liukas kuin nousu, joutuisin varmaankin etenemään istualtaan. Epäilin joutuvani lopettamaan sesongin pelastushelikopterin kyydissä. “Haloo, auttaisiko joku? Miä en nyt kyl uskalla tulla täältä alas.”

Vaikka kosteaa mutaa kertyi kenkien pohjiin senttikaupalla ja sitä piti kaivaa pois kaviokoukulla, siis vaellussauvalla, loppureitillä voin jo katsella maisemiakin, siis seuraavan askeleen kohdan lisäksi. Huomasin myös, että kädetkin olivat kurassa ja osa vuorta lähti mukaan kynsien alla.

Toisella puolen vuorta avautui pumpulinen pilvipeite. Aurinko lämmitti kasvoja ja syksy tuntui hyvältä. Kuljimme metsän läpi ja Walenseellekin oli purjehtinut pilviä illan tullen. Otettiin parit kuvat ihan rauhassa, kunnes tuli mieleen, ettei hissi ehkä kuljekaan auringonlaskuun eli viiteen asti. Viisi minuuttia ennen aseman sulkeutumista istuttiin kyytin tuoliin numero 52. Hissi on kuulemma Sveitsin hitain. Livuimme varjosta kohti sumukerrosta, hiljaisessa ja viilenevässä illassa. Viileä värisytti, kun kintut rentoutuivat. Kotona kaataisin kuppiin kuumaa kaakaota, päällä tietenkin kermatötterö.

Lake Walen.
Jaksaa, jaksaa.
Still going strong.
Tuon kolon jälkeen ollaan voiton puolella.
After that hole, we are almost there. Emphfasis on almost.
Paikat huurteessa.
There´s frost!
Pahin osa ohi.
The worst part is done.
Reunalta löytyi mökki.
Found a hut.
Autiomökistälöytyy penkki, pöytä ja viltti.
In the shelter hut there´s a table, bench and a blanket.
Mökki näkymällä.
A hut with a view.
Nüenchamm 1904 m. Pilvien alla Zürichinjärvi.
Nüenchamm 1904 m. Lake Zürich under the clouds.
Huipulla puumerkit kirjaan.
Some words to the summitbook.
Kannatti nousta Nüenchammin huipulle. It was worth to climb to the top of Nüenchamm.
Huipulta näkyi yhdellä puolen Churfirstenin huiput ja muut. Churfirsten and other peaks on one side of the top.
Mürtschenstock (2441 m). Ja minä.
Mürtschenstock (2441 m). And me.
Mutaista menoa.
Muddy day.
Niin upeat kontrastit! Pehmeää ja jylhää.
Such beautiful contrasts! Soft and rugged.
Walenseen ylläkin illan tullen pilviä.
In the late afternoon there was suddenly clouds also over the lake Walen.
Laskeuduttiin hiljaisuudessa sumuun.
Going down in silence.

En resumen: Muy resbaloso, mucho barro y vistas increibles en Nüenchamm. Estoy felíz, que llegué a casa entera.

Kurzgesagt: Es war super rutschig, viel Schlamm und die Aussicht unglaublich!

Vielä kerran Costa Rica

Vielä kerran Costa Rica

Viime vuonna näihin aikoihin pakkailin kamoja helmikuun Costa Rican reissua varten. Kuviteltiin, että kuukausi riittää paikkaamaan vajetta, joka oli vuosien aikana syntynyt, mutta ei, lyhyeksi jäi. Kuvia plärätessä en enää ole ihan varma tunteestani. Mehän kävimme vaikka missä, mutta miksi silti aina tuntuu, että jotain jää kesken? Ehkä se on hyvän matkan merkki, ettei siis palaa tympääntyneenä ja väsyneenä vaeltamiseen, näkemiseen, tapaamiseen, vaan yhä kokemusten janossa, löytämisen innossa.

Tammikuun pilvisenä ja sumeana päivänä Zürichissä Costa Rica näyttää läppärin ruudulla vehreältä, värikkäältä ja runsaalta. Ero on ehkä suurimmillaan, kun meillä on pakkasta ja siellä kesä.

Ensimmäiset päivät aklimatisoiduttiin tropiikkiin Arenalin järven ja tulivuoren seudulla.

Tulivuoret ovat Keski-Amerikan arkea, kahviviljelykset elinkeinoa.

Tässä yksi parhaista aamupalamaisemista Uvitassa.

Palmu. Lomaklisee par excellence.

Rantaviivaa riittää, Nicaraguasta Panamaan.

Borucojen maskit ovat valtavia, mutta kevyitä.

Tietenkin cevicheä, marinoitua kalaa ja patacones, friteerattua keittobanaania.

Hiekkadollarit, luonnon ihme. Hauraita ja kauniita.

Hän on piiloutunut.

Laskuvedellä paljastuvat hyvät kalastuspaikat. Vaatii jalkapohjalta tottumista, kivet ovat teräviä.

Tämäkin meren aarteita.

Laiskiaiset taas sademetsän ihmeitä.

Eikä ketään missään. Sekin yhden sortin ihme.

Meritähti sujahti poseerauksen jälkeen nopeasti hiekan alle.

Suodatinkahvia costaricalaisittain.

Nenäkarhuilta tuskin voi välttyä.

Apinoita? Niitäkin ja monta sorttia.

Casado-annos on aina vastaus, kun nälkä on kova. Siinä on kaikkea ja riittävästi.

Sademetsien virkistyspiste: putous.

Auringonlaskut: joka ilta uusi show.

En resumen: En enero pasado estuvimos empacanado los chunches para ir a Costa Rica. Ahora viendo las fotos todo se ve tan abundante y lleno de color. Tal vez, ya que aquí es puro invierno, grados bajo cero y todo gris y blanco. En Costa Rica pleno verano.

Kurzgesagt: Eine Bildreise nach Costa Rica.