Vielä kerran Costa Rica

Vielä kerran Costa Rica

Viime vuonna näihin aikoihin pakkailin kamoja helmikuun Costa Rican reissua varten. Kuviteltiin, että kuukausi riittää paikkaamaan vajetta, joka oli vuosien aikana syntynyt, mutta ei, lyhyeksi jäi. Kuvia plärätessä en enää ole ihan varma tunteestani. Mehän kävimme vaikka missä, mutta miksi silti aina tuntuu, että jotain jää kesken? Ehkä se on hyvän matkan merkki, ettei siis palaa tympääntyneenä ja väsyneenä vaeltamiseen, näkemiseen, tapaamiseen, vaan yhä kokemusten janossa, löytämisen innossa.

Tammikuun pilvisenä ja sumeana päivänä Zürichissä Costa Rica näyttää läppärin ruudulla vehreältä, värikkäältä ja runsaalta. Ero on ehkä suurimmillaan, kun meillä on pakkasta ja siellä kesä.

Ensimmäiset päivät aklimatisoiduttiin tropiikkiin Arenalin järven ja tulivuoren seudulla.

Tulivuoret ovat Keski-Amerikan arkea, kahviviljelykset elinkeinoa.

Tässä yksi parhaista aamupalamaisemista Uvitassa.

Palmu. Lomaklisee par excellence.

Rantaviivaa riittää, Nicaraguasta Panamaan.

Borucojen maskit ovat valtavia, mutta kevyitä.

Tietenkin cevicheä, marinoitua kalaa ja patacones, friteerattua keittobanaania.

Hiekkadollarit, luonnon ihme. Hauraita ja kauniita.

Hän on piiloutunut.

Laskuvedellä paljastuvat hyvät kalastuspaikat. Vaatii jalkapohjalta tottumista, kivet ovat teräviä.

Tämäkin meren aarteita.

Laiskiaiset taas sademetsän ihmeitä.

Eikä ketään missään. Sekin yhden sortin ihme.

Meritähti sujahti poseerauksen jälkeen nopeasti hiekan alle.

Suodatinkahvia costaricalaisittain.

Nenäkarhuilta tuskin voi välttyä.

Apinoita? Niitäkin ja monta sorttia.

Casado-annos on aina vastaus, kun nälkä on kova. Siinä on kaikkea ja riittävästi.

Sademetsien virkistyspiste: putous.

Auringonlaskut: joka ilta uusi show.

En resumen: En enero pasado estuvimos empacanado los chunches para ir a Costa Rica. Ahora viendo las fotos todo se ve tan abundante y lleno de color. Tal vez, ya que aquí es puro invierno, grados bajo cero y todo gris y blanco. En Costa Rica pleno verano.

Kurzgesagt: Eine Bildreise nach Costa Rica.

Vamos a la playa…

Vamos a la playa…

Vieläkö jaksatte näitä Costa Rica -juttuja? Nyt saattaa olla, että vetelee jo viimeisiä postauksia. Neljättä viikkoa ollaan kotona ja näistä kuvista hoksaan tarkistaa mitä kuuluu tokalle pikkuvarpaalle, jonka teloin Playa Uvitalla laskuveden paljastamilla kivillä. Se on jotenkin muotopuoli ja vaihtaa väriä lilaan lämpötilaeroissa. Mutta kulkee mukana.

Me posotettiin Tyynenmeren rannikkoa 9 tuntia etelästä pohjoiseen, ensin Playa Uvitalta Montezumaan ja sieltä Playa Grandelle. Välissä nukuttiin yksi yö ja sen verran meni suunnittelu pieleen, että jouduttiin osa reittiä palaamaan takaisin, koska valoisa aika loppui kesken ja sille olisi osunut haastavin pätkä jokien ylityksineen, eikä siis todellakaan siltoja pitkin. Aldoa se otti luonnollisesti päähän, koska hänestä tämä pätkä oli koko ajomatkan suola.

Oikeastaan rannalle ei pääkaupunkiseudulta tarvitse ajaa kuin toista tuntia, melko suoraan kohti länttä vaikkapa Herraduralle ja siinä ne ovat, valtaisat Tyynenmeren aallot. Silti metropolin jätevesiä lasketaan yhä jokiin, mikä saastuttaa juuri lähintä ranta-aluetta. Uusi vesienkäsittelylaitos on muuten tulossa, mutta ei ole vielä valmis.

Ja toiseen suutaan, itään ja Karibialle, pääsee yhtä sukkelaan. Kilometreissä maa tuntuu aika pieneltä, käytännössä ruuhkat ja pienet hiekkatiet kuoppineen hidastavat matkaa aikalailla. Meidän suunnitelmat osoittautuivat liian suuriksi reiluun neljään viikkoon ja Karibia jäi tälläkin kertaa käymättä. Sitten seuraavalla kerralla, sanottiin, kuten viimeksikin.

Playa Frijolar
Playa Uvita

Hän kalastaa.
Fishing.
Nämä kerättiin. Picked these up.
Playa Granden suistoa, mistä välillä eksyy krokotiileja merenrannan läheisyyteen.
River delta by Playa Grande.
Hotelli pilkottaa. That´s the hotel.